Nykyisessä teknologiayhteiskunnassamme ”aina kiire” on huomattavasti useammin vallitseva ajatusmalli kuin jälkimmäinen. Kuitenkin suurin osa tuntuu tavoittelevan ”aina aikaa” mentaliteettia. Lohduttava uutinen on kuitenkin se, että kyseessä on pelkkä asenne, ajattelumalli. Ja ajattelumalleja on mahdollista muuttaa.

Ihmisellä on elämässään keskimäärin 30 000 vuorokautta. Kuinka sinä aiot käyttää ne? Haluatko, että ne kulkevat ohitsesi kiitäen ja säpsähdät 75-vuotiaana ihmettelemään, minne ne kaikki päivät menivät? ”Life is what happens while you’re busy making other plans” kuten John Lennon on sanonut. Jotta näin ei pääsisi tapahtumaan, mielestäni jokaisen olisi jossakin välissä hyvä pysähtyä pohtimaan suhdettaan aikaan ja kuinka sitä käyttää. Ne 30 000 vuorokautta ovat sinun omaa, tärkeintä pääomaasi.

Aika on pääomaa, jota käytetään valuuttana vaihdettaessa sitä toisiin hyödykkeisiin kuten rahaan tai vuorovaikutukseen muiden kanssa. Entä missä suhteessa vaihdat sitä rahaan? Mikä on vaihtokurssisi? Kaupassa työskennellessä vaihtokurssini on kaupan alan TES:n mukainen palkka. Iltaisin kello 18 lähtien ja lauantaisin kello 13 alkaen aikani on arvokkaampaa, ja sunnuntaisin aikani on tuplasti arvokkaampaa kuin arkena. Instagram-vaikuttaja Josh Forti muotoili asian seuraavanlaisesti: ”I sold an hour of my life for $13.. Doesn’t sound as good as I made $13 in an hour. But it’s the truth.” Tahdon yrittäjäksi, ja tahdon irtaantua ajatuksesta, että tunnillani on jokin arvo. Tahdon irrottaa eurot ja tunnit toisistaan.

Jönsson esittääkin kirjassaan, että ajan vaihtaminen rahaan on nähty todellisena uhkana siirryttäessä vaihdantataloudesta rahatalouteen. Nykyisin taas rahan avulla pyritään ”säästämään” aikaa. Ostetaan ”aikaa säästäviä” koneita ja niin sanonut ajansäästöt maksetaan työpanoksilla voidaksemme ostaa lisää ajansäästöä. Olet esimerkiksi laskenut, että jos teet muutaman tunnin ylimääräistä työtä viikossa, pystyt sillä maksamaan auton, jotta pääset töihin nopeammin kuin junalla, jonka kanssa kestäisi se pari tuntia. Hullunkurista, eikö?

Yhteiskuntamme pyörii pitkälti kellon armoilla. Ja se on täysin perusteltua. Yhteiskunta ei toimisi, jos jokainen tulisi töihin ”silloin kun aika tuntuu oikealta” tai ”tuntuu siltä”. Vaikka pienemmissä yhteisöissä tämä voi toimia hyvinkin. Esimerkkinä meillä Proakatemialla tai pienellä Indonesian Gili-saarella. Siellä työvuorot alkavat ”at nine-ish”. Se ei ole niin tarkkaa. Paras henkilökohtainen aikaan liittyvä kokemus on samaiselta saarelta. Kellon ajasta ei ollut hajuakaan ja viikon saarella olon aikana suunnittelin menemisiäni sen mukaan, missä kohtaa aurinko on taivaalla. Tiesin, että kun aurinko on riippumatosta katsottuna tietyssä kulmassa katon ränniä kohden, on hyvä aika lähteä illalliselle. Kuulostaa hullulta, mutta osasin auringon sijainnin mukaan kertoa aika tarkalleen mitä aikaa rannekelloni olisi näyttänyt. Voin melkein jo kuulla tiukassa oravanpyörän otteessa olevien kritiikit vastuuttomasta lorvailusta. Rakastan kuitenkin ylikaiken länsimaisten arvojen kyseenalaistamista, kuten tässäkin kohtaa tekisin. Kuka on määritellyt, että meidän tapamme elää tuon ranteessa olevan orjuuttajan tahdissa on ainoa oikea?

Kellolla mitattava aika eroaa kuitenkin suuresti omasta henkilökohtaisesta ajastamme. Henkilökohtainen aikamme on sitä, miten koemme ajan. Kuluuko se aika hurjaa vauhtia eteenpäin, jolloin kerran vuodessa voimme sukujuhlissamme todeta serkuille ”mihin se aika oikein katosi” ihmetellessämme kuinka tämän pienet lapset ovat taas kasvaneet sitten viime näkemän. Oma henkilökohtainen aika ei liity millään tavalla mitattavaan kellonaikaan.

Kuinka voimme sitten ”pysäyttää kellon”? Haluaako kukaan oikeasti olla siinä surullisen kuuluisassa oravanpyörässä? Siinä, jossa ei meinaa välttyä siltä kohtalolta, jossa havahdumme siellä kiikustuolissa 75-vuotiaana ihmettelemään ”oho, siinäkö se oli?”. En tahdo uskoa, että kukaan haluaa sitä. Kysymys on vain siitä, kuinka moni havahtuu ajattelemaan asiaa ennen kuin on liian myöhäistä?

Mitä ikinä teetkin, on se sitten kiireinen pörssimeklari, yksityisyrittäjä tai koulun opettaja, voin antaa ainakin yhden osasen tähän ratkaisuun. Nimittäin mindfullness, pysähtyminen, läsnäolo, hetkessä eläminen. Hetkessä eläminen kuulostaa Helsingin Punavuoressa asuvan hipsterin manifestilta, mutta milloin olet viimeksi ollut oikeasti läsnä siinä olevassa hetkessä? Ilman, että ajattelet menneitä. Ilman, että pohdit tulevaa. Olet vain, juuri siinä missä olet. Ehkä tarkkaillen ja kuunnellen, mitä ympärillä tapahtuu. Ehkä kuunnellen omaa kehoasi miltä siitä tuntuu juuri tällä hetkellä ja hyväksyen sen, miten se on. Ilman ajatuksia siitä, mitä pitäisi tehdä toisin tai paremmin. Hyväksyen sen hetken sellaisenaan kuin se on.

Jos sinulla on vaikeaa saada kiinni ajatuksesta mitä hetkessä oleminen on, kuvittele esimerkiksi hetki, jossa istut tiimisi pöydässä. Kuulokkeissasi soi rauhallinen melodinen musiikki. Katselet ja tarkkailet muita. Aistit kaikilla aisteillasi. Et mieti mikäköhän on lopputulos, johon he pyrkivät, kiinnität huomiosi vain siihen, mitä nyt tapahtuu. Hetki on kuin hidastettu kohtaus elokuvasta. Ehkä saat kiinni hetkessä olemisesta siinä, kun pötköttelet rakkaasi kanssa sohvalla eikä taustalla ole mitään ärsykkeitä, ei telkkaria, ei lapsia ja kaikki huomiosi keskittyy toiseen. Joku on antanut esimerkin ihmisen läsnäolosta seksin aikana. Silloin ihminen on useimmiten läsnä juuri siinä hetkessä. Ehkä löydät hetkessä olemisen joogasta. Meditaatio on voimakasta läsnäolon harjoittelua.

Mitä enemmän läsnäoloa harjoittaa, sitä helpompaa siinä on olla. Ensimmäisenä askeleena on hetkessä olemisen tunnistaminen, jonka jälkeen sitä voi alkaa löytää mitä ihmeellisimmistä tilanteista. Muistan matkoiltani yhden hetken, jolloin läsnäolon ja hetkessä olemisen tunne oli järisyttävän voimakas. Se oli päivä, jonka vietin Australian Suurella valliriutalla. Näitä oli myös tilanne, kun neljän päivän veneretkellä Indonesian saaristossa yön hämärryttyä veneen valojen heijastaessa veden pintaan näimme hohtavaa planktonia. Tai hetki kun nukuimme samaisen veneen kannella katsellessamme upeinta tähtitaivasta, jota olen ikinä nähnyt. Joku mies kertoi kaikenlaisia asioita avaruudesta mistä en ollut koskaan kuullutkaan. Mielessä ei pyöri yhtä ainutta ylimääräistä ajatusta, kun kaikki huomio meni vain ihastellessa uskomatonta maailmaa ja sen kaunista luontoa. Ehkä sen takia rakastankin matkustamista niin paljon, sillä silloin on niin helppo elää hetkessä.

Niin paljon kuin minä rakastankin filosofista pohdintaa ajan kokemisesta, puhe ajasta ei ole pelkkää toisessa ulottuvuudessa hengailua yksisarvisten kanssa. Mietteitä ajasta voi pohtia myös siitä näkökulmasta, että miten koet aikataulut? Jönsson tuo esille käsitteet pilkottu ja pilkkomaton aika. Oletko miettinyt, että miksi lapsuuden kesälomat tuntuivat loputtoman pitkiltä? Suvivirren jälkeen edessä odotti ikuisuudelta tuntuva epämääräinen ajanjakso, jossa mikä vain oli mahdollista? Miksi se ei enää tunnu samalta? Siihen ei ole syynä ainoastaan se, että olemme nykyisin aikuisia. Nimittäin erona on lisäksi se, että tuolloin lapsuuden kesinä aika oli pilkkomatonta. Kesäloma tuntui ikuisuudelta, sillä se saattoi olla jopa 90 peräkkäistä päivää ilman suunnitelmia. Hyvällä tuurilla sinulla on nykyisinkin 90 päivän pituinen kesäloma. Mutta se on pilkottu miljoonaan eri osaan. Aluksi ei kestä kuin 7 päivää kun on ensimmäiset kissanristiäiset sukulaisten luona Punkaharjulla. Tästä eteenpäin ei ole kuin 4 päivää kun on juhannus ja juhannusmökille täytyy lähteä hyvissä ajoin. Ja ruokavalmistelut ja –suunnittelut on aloitettava ainakin 3 päivää ennen. Juhannuksen jälkeen taas kestää vain muutamia päiviä, kun sisko tulee kylään ja sitä seuraavana viikonloppuna oletkin jo luvannut toimia viikon koiravahtina serkkujesi luona.  Kumpi matka tuntuu pidemmältä, se, jossa saa istua yhtä soittoa 3 tuntia bussissa, vai se, jossa vaihdat bussia kahteen kertaan? Ehkä ovelinta olisi miettiä, milloin aikaa kannattaa pilkkoa ja milloin ei? Milloin haluat ajan tuntuvan pitkältä ja milloin et?

Aika on suhteellista. Ihminen on vain niin tottunut ajattelemaan aikaa niin vakiona, että Einsteinin suhteellisuusteoriaakin on vaikea ymmärtää.

Milloin olet viimeksi miettinyt aikaa, ja sitä, kuinka koet ja käytät sitä?