Meitä varoitettiin hyvissä ajoin siitä, että tiiminäyttö on taas tulossa. Torstaiaamuna Motive kokoontui Proakatemialle. Olimme päättäneet valmistautua tulevaan toimeksiantoon niin huolellisesti kuin niissä olosuhteissa olisi mahdollista. Edellisiin näyttöihin verrattuna meillä oli tällä kertaa paremmat eväät onnistua, sillä se mikä oli edellisellä kerralla jonkinlainen työryhmätyyppinen kokoonpano, on alkanut tosissaan muistuttaa aitoa tiimiä. Tiedämme jo toistemme vahvuudet ja heikkoudet ja osaamme jakaa vastuun keskenämme niin, että saamme hyödynnettyä tiimiä paremmin.

Kun tehtävänanto viimein koitti, tuntui että olemme tällä kertaa todella valmiita tekemään melkein mitä vain. Tehtäväksi tuli kestävän liikeidean kehittäminen seuraavan 24 tunnin aikana ja myyntipuheen pitäminen ulkopuoliselle tuomariraadille. Mielenkiintoista. ”Melkein mitä vain”, ei ollut ihan suoraan sisältänyt tuota. Projektin kehittäminen viideksi viikoksi on melko helppoa, mutta mikä kantaa vielä viiden vuoden kuluttuakin? Mistä ylipäätään liikeideat tulevat? Saatikka sitten hyvät liikeideat.

Liiketoiminnan täytyy jossain ajassa ja jollain logiikalla tuottaa rahaa. Sen ei välttämättä tarvitse olla jotain mitä meistä kukaan osaa suorastaan tällä hetkellä tehdä, mutta suotavaa olisi, että joku jossain osaa sitä tehdä ja suostuu rahasta toteuttamaan loistokkaan idean. Ilman tarvetta ja maksavaa asiakasta ei kuitenkaan ole myöskään liikeideaa.

Mielenkiintoista oli, että tällä kertaa ideat, joita tiimi tuotti, olivat yllättävän monipuolisia, vaikka tietyt teemat tuntuivat niitä hallitsevan. Liikunnan lisääminen, sosiaalisten- ja terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisy, ympäristön suojeleminen. Kaikkea kovin hyvää, humanistista ja mielekästä. Mutta miten ihmeessä noista tehdään liikeidea? Liikeidean kun pitäisi kai jonkin järjen mukaan olla jotain, josta joku on valmis maksamaan rahaa.

Poiketen aiemmista kerroista, tällä kertaa ideoiden käsittely synnytti tiimin sisällä kiivastakin ajatustenvaihtoa. Voisi jopa sanoa, että jonkinlaisen konfliktin. Mielenkiintoinen tilanne, sillä aiemmin kohteliaan yksimielisesti asioista keskustellut tiimi onnistuikin tällä kertaa olemaan jopa eri mieltä, ilmapiirin siitä kärsimättä. Minusta se kertoo siitä, että tiimihenki on parantunut. Että ihmiset uskaltavat Motivessa puhua ääneen, tietäen että kukaan ei loukkaannu siitä. Keskustelun jälkeen idea lähti liikkeelle, siitä oli muodostettu yhtenäinen näkemys ja sitä voitiin alkaa työstää. Päädyimme kehittelemään ideaa liikuntasovelluksesta joka sekä palkitsee käyttäjänsä konkreettisilla palkinnoilla, että auttaa ekologisia ja kestäviä arvoja toteuttavia yrityksiä kasvattamaan myyntiään.

Pitchaus

Meille annettiin tilaisuus päästä seuraamaan Start Up world cupin myyntipuhekilpailua. Itse lähdin sinne muutaman muun tiimiläisen kanssa ottamaan selvää, että miten ammattilaiset ja oikeat start up -yrittäjät pitchaavat omia tuotteitaan ja palveluitaan. Saimmekin nähdä ja kuulla useita hyviä esityksiä, joista ehkä tärkein huomio oli, että myös ammattilaisia voi joskus jännittää esiintyminen yleisön edessä ja että myyntipuheen pitäminen ei loppujen lopuksi ole suuren suurta salatiedettä. Hyvä puhuja puhuu toki huonostakin tuotteesta ja saa sen näyttämään hyvältä.

Miten oman liikeidean esittely sitten meni? Ehkä emme saaneet tuotua tarpeeksi esiin, millä tavalla erotumme jo olemassa olevista vähän samanlaisista. Ehkä sovelluksia on jo niin paljon, että niillä on enää hankala erottua edukseen. Niin tai näin, minusta varsinainen pitchaus meni todella hyvin. Tuomareilta saatu palautekin kyllä tuki tätä ajatusta, että itse myyntipuhe oli suorituksena kelvollinen, mutta liikeidea ei ehkä ollut niin uutta ja ihmeellistä että se olisi koukuttanut tarpeeksi. Itse olin kuitenkin prosessiin tyytyväinen, sillä tämä oli meille kaikille vähän hyppy tuntemattomaan. Oli kuitenkin hauska huomata, että olemme kulkeneet melko pitkän matkan viime syksystä, kun aloitimme Proakatemialla. Silloin meillä oli hyvin hatara käsitys siitä mikä on pitchaus ja liiketoimintasuunnitelman laatiminen olisi ollut hiukan työläämpi prosessi. Nyt olemme jo projektien kautta harjaantuneet ottamaan asioita huomioon ja ulkopuolisia asiantuntijoita konsultoidessa oli hauska huomata, että tiimin oma arvio liiketoiminnan rahoitustarpeesta oli kutakuinkin sama, kuin sovelluksia työkseen oikeasti kehitelleen ihmisen arvio.

Lopuksi, kopit ja opit

Liikeidea oli minusta ihan kehityskelpoinen. Mutta olin tarkemmin asiaa ajateltuani samaa mieltä tuomareiden kanssa. Vaikka sovelluksen idea olisi hyvä, on markkinat ehkä jo täytetty liikuntasovelluksilla, joiden idea ei ole yhtä hyvä kuin meidän, mutta jotka ovat yhtä kaikki saaneet luotua ihmisille vahvan mielikuvan siitä millainen on liikuntasovellus. Tuomariston kommentti ”taas yksi sovellus”, jäi mieleeni. En nimittäin usko, että sovelluksien tie on vielä käyty loppuun saakka. Olen ajatellut jo jonkin aikaa, että digitalisaatio on tällä hetkellä siinä pisteessä kuin sähkö oli joskus 1900-luvun alkupuolella. Se, että kännykät ja tietokoneet ovat muuttuneet yhdeksi laitteeksi, joka tarjoilee käyttäjäystävällistä – ja usein melko merkityksetöntä ja harmitonta – sisältöä, ei tarkoita, että elämme digitalisaation kulta-aikaa, jona kaikki keksimisen arvoinen on jo keksitty.

Isovanhempani elivät maailmassa, jossa sähkö oli uusi juttu ja elektroniikasta ei ollut kuullut kukaan. Viimeisen sadan vuoden aikana on tapahtunut kehitys, jollaista en usko tapahtuneen ihmiskunnan historiassa koskaan aikaisemmin. Suuria mullistuksia on tapahtunut ennenkin, mutta ei näin nopeasti eikä näin laajasti. Maanviljely mullisti ihmisten elämänmenon, mutta ihmiset metsästivät ja keräilivät vielä satoja vuosia sen jälkeen. Minusta idea on syytä jättää hautumaan ja toteuttaa sitten, kun kehitetään seuraava käyttöliittymä digitaalisiin sisältöihin.

Tiiminäytöt ovat tuovat jostain syystä mieleeni pääsykokeet joissa olen ollut, ne eivät ole kuin tenttejä, joihin olen tottunut. Tiiminäyttö vaatii haastamaan omaa osaamistaan, niissä on joka kerran joutunut poistumaan omalta mukavuusalueeltaan ja kokeilemaan mitä tapahtuu. Elämässä tulee usein vastaan tilanteita, joissa ei ole olemassa valmista mallia siitä miten tulisi toimia. Totuttelen vielä siihen ajatukseen, että opiskellessakin voi käydä samoin. Samalla harmittelen vähän, että olemme niin lyhyen ajan täällä akatemialla. Viime syksystä olen oppinut mielestäni ihan älyttömästi uutta, saanut uusia näkökulmia ja tutustunut uusiin menetelmiin ja toimintatapoihin. Kuinka paljon enemmän sitä oppisikaan kolmessa vuodessa? Toisaalta valmistumisen jälkeen on aikaa oppia ja kokeilla myös. Siihenhän tämä kaikki lopulta tähtää.

Pidin ajatuksesta, että kehitellään pitkälle kantavaa liikeideaa. Se on näkökulma, joka usein jää vähälle harkinnalle. Nopeat voitot keinolla millä hyvänsä ovat yksi mahdollinen tapa toimia yrittäjänä. Mutta ei se ole välttämättä ainut tapa eikä oikea tapa. On hyödyllistä miettiä mikä voisi olla sellainen markkinarako, johon kannattaisi iskeä. Siihen mikä on oikeasti pitkällä aikavälillä kannattavaa liiketoimintaa, minulla ei ole ihan varmaa vastausta. Omalla alallani toiminta on mahdollista, niin kauan kuin ihmisiä vaivaavat terveysongelmat, mutta onko se kannattava ala, onkin jo sitten toinen asia ja liittyy jo niin laajaan ajatukseen kuin taloudellinen ekosysteemi, jossa eletään. Onko olemassa lokeroita kaikille, vai muuttuuko maailma sellaiseen suuntaan, että maksavien asiakkaiden määrä vähenee samaa tahtia kuin yritysten ja yhteisöjen palkanmaksuhalukkuus? Paraskaan liikeidea ei ole kovin hyvä, ellei sille ole kysyntää.