Tampere
29 Mar, Friday
5° C

Proakatemian esseepankki

Nukutko tarpeeksi?



Kirjoittanut: Titta Keisala - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Oletko koskaan miettinyt mitä uni on? Miksi asia, joka on ihmisille elintärkeää, on hankala kuvailla?  ”Uni on ihmisen aivotoiminnan tila, jossa tietoinen yhteys olemassaoloon on poikki. Unen aikana elimistö elpyy ja lepää esimerkiksi sydämen syke hidastuu ja verenpaine laskee. Ainoastaan aivot työskentelevät, ne käsittelevät päivän tapahtumia – lataavat omia energiavarastojaan. ” (Partinen)

 

Uni jaetaan univaiheisiin. Vaiheet ovat kevyt uni, syvä uni sekä REM-uni. Kaikki unen vaiheet ovat tärkeitä ihmisen terveydelle ja jaksamiselle. REM-unessa ihminen oppii ja mahdollisesti kertaa kuluneen päivän tapahtumia. Syvässä unessa aivot ja elimistö lepäävät ja nukkuvat. Jos ihminen nukkuu liian vähän, univaiheet jäävät keskeneräiseksi. Tämän takia suositellaankin noin kahdeksan tunnin yöunia, jolloin keho pystyy hyvin käymään läpi kaikki univaiheet. Tarvittavan unen määrä on kuitenkin yksilöllistä sekä se vaihtelee myös iän perusteella.

 

Uneen vaikuttaa suuresti ihmisen vuorokausirytmi. Tämän takia olisikin suositeltavaa, että jokainen loisi itselleen säännöllisen rytmin, jota on helppo noudattaa. Säännöllinen rytmi edesauttaa nukahtamista. Kun taas esimerkiksi matkustaminen ja epäsäännölliset työajat vaikeuttavat laadukasta unta, koska ne sotkevat ihmisen rytmin.

Vauvoille ja lapsille suositellaan säännöllistä vuorokausirytmiä. Vanhemmat usein huolehtivat lapsiensa säännöllisesti rytmistä, mutta oma rytmi jää vähemmän tärkeäksi. Koska vauva ei ymmärrä vuorokauden ajasta, hänen nukahtamistaan edesauttaa, että joka ilta asiat tapahtuvat samassa järjestyksessä ja samaan kellonaikaan esimerkiksi kylpy, iltapala ja nukkumaanmeno. Silloin vauva oppii rytmin ja osaa ”valmistaa” itseänsä nukkumaan. Mielestäni aikuiset voivat toimia samoin. Jos illalla tehdään asiat samaan kellonaikaan ja samassa järjestyksessä, keho oppii tunnistamaan kohta häämöttävän nukkumaanmenon. Mahdollisesti tämä edesauttaisi jonkinlaista rauhoittumista ennen unta.

 

En muista, että olisin koskaan ollut lapsena väsynyt. Aina oli tarpeeksi energiaa. Miksi sitten aikuisiällä ihmiset ovat väsyneitä ja kärsivät unen sekä levon puutoksesta enemmän? Lapsella on aikuinen, joka huolehtii nukkumaan. Aikuisen pitäisi itse siitä huolehtia. Miksi miljoonat aikuiset eivät huolehdi tarpeeksi unesta, joka on täysin välttämätöntä ihmisen terveydelle?

 

Univaje heikentää henkistä suorituskykyä, vastustuskykyä ja sokerinsietokykyä. Lisäksi se aiheuttaa tulehdusten aktivoitumista ja voi johtaa stressiin, ylipainoon, tapaturmiin, ärtymykseen ja mielialanvaihteluun. Univaje voi aiheuttaa myös muistin, tarkkaavaisuuden ja päättelykyvyn heikentymistä.

Univaje voi lisätä riskiä esimerkiksi seuraavissa sairauksissa: Alzheimer, syöpä, ylipaino, erilaiset sydänsairaudet, diabetes, aivoverenkierron häiriöt, verenpainesairaudet, masennus. Se voi myös aiheuttaa ongelmia hormonien erityksessä, aineenvaihdunnassa sekä hermoston toiminnassa.

Unen puutteen vaikutukset ovat hurjia ja niitä on paljon. Tässä muutama herättelevä esimerkki:

  • Jo yhden yön univaje vaikuttaa laskevasti immuunijärjestelmään.
  • Yhdysvalloissa rattiin nukahtaminen aiheuttaa vuosittain 100 000 onnettomuutta, 71 000 loukkaantumista ja 1550 kuolemaa.
  • Riskiajaja on henkilö, joka nukkuu kuusi tuntia tai vähemmän.
  • 24 tunnin valvominen vastaa promillen alkoholihumalaa.
  • Kun kellojen siirretään eteenpäin, sydänkohtaukset lisääntyvät 24%.

 

Niin kuin useat meistä, myös sinäkin, olet varmasti kuullut ennenkin joitakin unen puutteen haittavaikutuksia. Jostain syystä niitä ei kuitenkaan täysin sisäistetä. Ehkä ajatellaan: ” Ei tuo tule tapahtumaan kuitenkaan omalla kohdalla”. Jos oikeasti sisäistettäisiin, mitä univaje aiheuttaa, olisi ihmisten toiminta täysin erilaista.  Unen tarpeesta ja säännöllisestä vuorokausirytmistä huolehdittaisiin paremmin. Erittäin harvoin on tilanteita, jolloin oikeasti tekeminen myöhään illalla on tärkeämpää kuin oma uni.

Kun nukut hyvin, teet palveluksen itsellesi. Olet onnellisempi, terveempi, jaksat paremmin ja ajattelet kirkkaammin. Kuka ei haluaisi elää niin?

 

Partinen, M. MITÄ UNI ON? Uniklinikka.

http://www.uniklinikka.fi/files/Artikkeli-1-MitaUniOn.pdf

Tech Insider. 2017. What Happens To Your Body And Brain If You Don’t Get Sleep. Youtube. Julkaistu 26.12.2017.

https://www.youtube.com/watch?v=Y-8b99rGpkM

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close