Walt Disney oli vielä 1941 harvoja animaatio yhtiöitä jonka työntekijät eivät kuuluneet ammattiyhdistyksiin, vaikka yhtiö kuitenkin työllisti lähes puolet Hollywoodin animaattoreista. Hän oli kuitenkin kuullut, että yhtiössä on kuulunut narinaa ja yhdistyksen jäsenet ovat lähentyneet työntekijöitä kohtaan. Walt päätti pistää asiat ojennukseen. Hän piti hyökkäävän sävyisen puheen, joka sai työntekijät kääntymään kannoillaan ja liittymään suurin joukoin ammattiyhdistyksen riveihin.

Yhdellä puheella Disney sai aikaan viikkoja kestävän lakon, studiolle jo muutenkin vaikeina aikoina. On sanomattakin selvää, että hienovaraisempi ja ystävällisempi lähestymistapa olisi ollut tehokkaampi. Oikeastaan kaikki turpansa kiinni pitämisestä lähtien, olisi ollut Walt Disneyn asemassa varmasti tehokkaampaa.

Tunne ajaa meidät kuitenkin tilanteesta toiseen toimimaan järkeä vastaan. Varsinkin äkkipikaisissa tunteen puuskissa toimitaan, lähes tulkoon aina järkeä vastaan. Ajatus siitä, että pääsee sanomaan toiselle, kuinka olemme oikeassa ja hän väärässä, on vain niin herkullinen. On pakko päästä pätemään.

Mutta miksi on pakko päästä pätemään. Tuleeko hyvä mieli, kun saat todistaa olevasi oikeassa ja joku toinen väärässä? No tuleehan siitä, mutta vähän samaan tapaan kuin housuihin kusemisessa, se lämmittää vain hetken. Loput päivästä kävelet kuset housuissa. Ei siinä mitään. Monet meistä kävelee kuset housuissa läpi elämän.

Ite harrastin tätä läpi elämäni ja vieläkin varmasti välillä. Kyse ei oo siitä, että sun pitäis ruveta pokkuroimaan ja persettä nuolemalla käsitellä tilanteita, vaan yrittää tosissaan ymmärtää tilanne toisen kannalta.

Akatemialla me laajennetaan paljon käsitystä yritystoiminnasta ja itsestämme, pyritään ymmärtään ja näkemään kokonaisuuksia. Juuri siihen pitäis pyrkiä keskusteluissakin. Meijän pitäis kyseenalaistaan heti meidän oma kanta ja miettiä koko tilannetta kokonaisuutena, eikä keskittyä yksittäisiin kokonaisuuden kannalta merkityksettömiin asioihin. Ja se vasta vaikeeta onkin, olla objektiivinen, kun tunne on kuitenkin se, joka laukaisi halun keskustella.

Dale Carnegie on luoteltu useampia käsityksiä, siitä kuinka ihmisten kanssa toimitaan, niin että se on mielekästä ja samalla pystyt vaikuttamaan heihin. Yks näistä periaatteista kiteyttää lähes koko ihmisten välisen viestinnän dilemman; ole aidosti kiinnostunut muista. Mikä olis mukavempaa, kuin jaartitella omia juttuja. Mikä parempaa molemmat keskustelijat tekevät samoin. Käydään monologia jonkun toisen kanssa.

Proakatemialla on oppinut, kuinka paljon voit saada kuuntelemalla muita. Olemalla kiinnostunut heidän osaamisistaan ja ajatuksistaan. Pajat perustuu hyvin pitkälle siihen, ollaan aidosti kiinnostuneita toisistamme.

Walt Disney toimi täysin oman tunteensa pohjalta. Oot luonut koko elämän unelmilles, omille ja muille sekä nauttinu yhteisön luottamuksesta. Kun lyhyessä ajassa omat luottohenkilötkin kääntyy vastaan, on helppo vetää kiukkupotkuraivarit. Tähän väliin kun vetäis happee pari kertaa ja miettisi miksi toiset tuntevat vääryyttä, olisit aidosti kiinnostunut muista, voisi lopputulema olla montaa muuta. Toinen tuntee vääryyttä, toinen sitä, että ymmärretään väärin. Osapuolet näkee vain oman kantansa, josta pidetään kiinni. Kompromissi on heikoille. Kuka voitti tilanteen, jossa johto menetti luottamuksen työntekijöihin ja työntekijät johtoon?