Tampere
28 Mar, Thursday
9° C

Proakatemian esseepankki

Myrkkyä internetin välityksellä



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Vuonna 2016 Blizzard Entertainment julkaisi yhden viime vuoden kuumimpia pelejä, Overwatch. Pelin keskeinen idea on taistella joukkue joukkuetta vastaan moninpelinä. Yli vuoden aikana peli on kokenut suuria muutoksia, mutta yksi asia on säilynyt lähes täysin muuttumattomana; pelaajien myrkyllisyys (Eng. Toxicity). Kaksi päivää sitten, 13.9.2017, pelin virallinen Youtube-kanava julkaisi kehittäjän kommentteista päivityksen (Developer Update; Play Nice, Play Fair). Videolla Overwatchin pääohjaaja, Jeff Kaplan, kommentoi pelin sisäistä raportointijärjestelmää, missä pelaajat voivat ilmiantaa muita pelaajia, jotka rikkovat yleisiä sääntöjä. Kyseisen järjestelmän toimivuus on ollut kyseenalaista yhteisön keskuudessa, mutta Kaplan kertoo, että ilmiantojen perusteella on rangaistu yli 480 000 käyttäjää. Huonoa käytöstä ei siis suvaita ja sitä vastaan tehdään toimenpiteitä.

Internet-peleissä huono käytös, kuten toisten haukkuminen ja vihapuhe ovat liiankin yleistä. Vastaavaa käytöstä ilmenee lähes missä tahansa moninpelissä. Etenkin peleissä, jotka ovat joukkuepohjaisia. Jokainen edes vähän kokenut pelaaja on tietoinen tästä, ja useimmat ovat varmasti itsekin siihen sortuneet. Itsekin olen sortunut turhautumisesta ilmaisemaan pari valittua sanaa, jollekkin täysin tuntemattomalle ihmiselle, koska he pilaavat minun pelikokemukseni. Pelin sisällä vihamielisten tunteiden ilmaisemin on niin helppoa, ettei pelkää sen seurauksia. Asiat mitä ihmiset sanovat pelin sisällä ovat varmasti sellaisia, mitä useimmat eivät sanoisi toiselle kasvotusten. Internetin tarjoama anonyymiys antaa ihmisille helpon alustan levittää vihapuhetta toisia kohtaan.

Vihapuhe peleissä on jatkuva ongelma, joka leviää helposti eteenpäin. Kun pelaajat näkevät tällaista käyttäytymistä päivittäin, niin useat turhautuvat siihen. Loppujen lopuksi näiden henkilöiden oma kiinnostus hyvien tapojen noudattamiseen lopahtaa, ja alkavat itse sortua näihin tapoihin. Suurin ongelma on kuitenkin se, että mikään pelin päivitys ei voi poistaa ihmisen huonoa käytöstä. Tästä johtuen pelin kehittäjät joutuvat käyttämään aikaa “myrkyllisten” pelaajien kitkemiseen sen sijaan, että peliin tuotettaisiin uutta sisältöä. Jeff Kaplan videollaan toivookin, että kaikki pelaajat harkitsisivat jatkossa tekojaan, jotta pelaaminen olisi kaikille mukavempaa. Jokaisen tulisi miettiä siis mitä puhuu missä vain internetin välityksellä. Sillä ei ole väliä onko kyseessä peli, sosiaalinen media tai keskustelufoorumi. Anonyymi vihapuheen levittäminen internetin välityksellä ei ole terveellistä ja pilaa monia internetin tarjoamia kanavia, joista kaikki voisivat hyötyä enemmän sen sijaan, että riitelisivät aivan turhanpäiväisestä.

 

Julkaistu:

https://jhnblogi.blogspot.fi/

Lähde:

http://www.pcgamer.com/overwatchs-jeff-kaplan-on-toxic-behavior-the-community-needs-to-take-a-deep-look-inwards/

Aihetunnisteet:
Kommentit
  • Aina löytyy joka porukasta ne mädäntyneet marjat eli ämpärin huonoimmat kalat. Ikävää lukea, että pelatessakin joutuu tuommoista kuuntelemaan ja katselemaan. Eikös tällaisissa peleissä ole käyttäjäryhmät suhteellisen nuorta porukkaa? Lienee vaikuttaa osaltaan käyttäytymiseen. On myös ikävää, ettei nuoret aikuiset tiedä että myös internetissä voi käyttäytyä mallikkaasti samalla tavalla kuin oikeassakin elämässä. Anonyymiys ilmeisesti antaa aina luvan perseillä (hyvänä esimerkkinä Jodel) Hienoa että siihen on kuitenkin edes josssain määrin puututtu. Lyhyt mutta ytimekäs essee. Sinulla on selkeä ja helppolukuinen tyyli kirjoittaa.

    14.11.2017
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close