Mulkku vai hyvä itsensä johtaja?

08.03.19 Esseen kirjoittaja: Sanna Tahlo
Kirjapisteet: 3
Kirja: Elä enemmän, stressaa vähemmän
Kirjan kirjoittaja: Mats & Susan Billmark
Kategoriat: Johtaminen, Vastuullinen ja kestävä yrittäjyys, Oppiva organisaatio

MULKKU VAI HYVÄ ITSENSÄ JOHTAJA?

 

JOHDANTO

Ajatus tähän esseeseen ja valittuihin kirjoihin alkoi siitä, kun keskustelimme Hurman kanssa pajassa meitä kuormittavista asioista. Keskustelu johti ajatukseen siitä, että olemme jokainen jatkuvasti tavoitettavissa puhelimiemme välityksellä, ehkä liiankin helposti ja keskittymisemme poukkoilee asiasta toiseen. Puhuimme omista kanavistamme ja Iida totesi ettei tiedä onko rumasti sanottuna totaalinen mulkku, kun kokee, että ei halua olla jatkuvasti tavoitettavissa.

Miten Iidan tavoittaa? Hän on kokenut hyväksi tavaksi katsoa esimerkiksi Slackin kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla, tietokoneella. Hurma totesi ettei siinä ole mitään mulkkua. Ja ei kai pitäisikään olla? Siitä se ajatus kuitenkin lähti.

Sanna sai tästä keskustelusta soluesseeseemme otsikon ja ajatuksen, jota lähdimme työstämään, ja joka lopulta kattaa paljon muutakin. Otsikko on hieman provosoiva, mutta välillä juuri tuota mulkun ja hyvän itsensä johtajan välistä kamppailua omassa päässään käy.

Mikäli johdan itseäni itselleni parhaaksi kokemallani tavalla, tekeekö se minusta muiden silmissä mulkun?

Muistammeko pysähtyä?

Mitä on läsnäolo?

Kenellä on vastuu itsensä johtamisessa?

Päätimme kirjoittaa soluesseen Marja-Riitta & Vesa Ristikankaan Valmentava johtajuus sekä Mats & Susan Billmarkin Elä enemmän, stressaa vähemmän teoksien pohjalta. Pohdimme näitä edellä mainittuja kysymyksiä, jaamme ajatuksia, kerromme omia kokemuksiamme ja toivomme niiden herättävän lukijassa joitain ajatuksia, tai jopa oivalluksia!

 

ITSENSÄ JOHTAMINEN (Iida)

Itsensä johtamiseen ei ole yhtä yksittäistä tapaa tai metodia, minkä avulla jokainen muuttuisi päivässä maagisesti parhaaksi oman itsensä johtajaksi. Kaikista tärkein asia on oppia tuntemaan itsensä mahdollisimman hyvin. Siitä lähdetään liikkeelle.

Mitkä ovat niitä tilanteita, joissa on vaikea johtaa itseään parhaaseen suoritukseen? Jokaisella meistä on omat kompastuskivemme, ne vain täytyy tunnistaa. Olemme välillä oman itsemme vihollisia, mitä tulee itsensä johtamiseen. Tiedämme monesti, mikä meille olisi parasta, mutta usein valitsemme mukavamman reitin. Itsensä johtaminen onkin pitkälti itsekuria. Onko valmis sietämään hetkellistä kipua tai epämukavuutta, jotta voi kehittyä? Vai haluaako jatkuvasti kylpeä hetkellisessä nautinnossa?

Mikäli osaa katsoa pidemmälle, määrittää itselleen tavoitteet selkeäksi, on huomattavasti helpompi johtaa itseään. Mikäli tavoitteita ei ole, on todella hankala johtaa itseään niitä kohti. Ensisijaisen tärkeää olisikin tietää, minne haluaa päästä? Mikäli tavoite on kehittyä missä tahansa asiassa, täytyy hyväksyä se, että se saattaa viedä aikaa.

Itselleni hankalaa on esimerkiksi ottaa totaalinen täysi lepopäivä. Tiedän, että se tekisi itselleni ajoittain todella hyvää, niin kuin meille kaikille. Minun on vaikea kuitenkin pysyä paikallaan, tuntuu, että aina olisi jotain tekemistä. Aina voisi tehdä jotain enemmän, siivota, tehdä töitä tai opiskella. Ehkä totaaliset lepopäivät eivät olekaan minun juttuni. Rytmitän päiväni kuitenkin niin, että saan pari tuntia illasta aikaa täysin itselleni. Tämä on jotain, mitä yksinkertaisesti tarvitsen. Muistan tilanteita, kun olen tullut jostakin juhlinnoista aivan yömyöhään kotiin ja ottanut silti kaksi tuntia siihen päälle aikaa itselleni. Hetkeksi aivot narikkaan, seuraava päiväni alkaa taas virkeästi ja hyvin. Kun itsensä kanssa oppii elämään, pystyy johtamaan itseään myös paljon paremmin. Mikäli menisin suoraan nukkumaan, en todennäköisesti saisi unta. Toinen vaihtoehto on se, että kävisin aivan kierroksilla seuraavana päivänä, pohtien edellisen illan tapahtumia.

Joskus mietin, onko itsekuri jotain maagista mitä toisilla on enemmän ja toisilla ei? Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole, näin minulle on sanottu. Sitä voi treenata, mutta jotta siinä kehittyy, sitä täytyy treenata jatkuvasti.

Pohdimme Sannan kanssa yhtenä iltapäivänä Akatemialta kotiin kävellessä, että emme suoraan edes tiedä, mistä itsensä johtaminen meissä kumpuaa. Ne ovat jotain opittuja tapoja, jotka olemme huomanneet meille hyviksi ja haluamme pitää niistä kiinni. Sanna esimerkiksi kertoi olevansa iloinen siitä, että on pienestä pitäen päivittäiseen elämäänsä sisällyttänyt urheilun. Se on jotain, minkä avulla Sanna saa heitettyä aivot narikkaan. Se on hänellä edelleen aikuisiällä vahvasti ytimissä. Tämä on taas itselläni jotain, mitä en valitettavasti ole kantanut mukanani. Olen ollut kilpaurheilija, mutta lajista luopumisen jälkeen urheilu jäi itseltäni hetkeksi. Tällä hetkellä kipuilen sen kanssa jonkin verran, että saisin itseni säännöllisesti salille. Se harmittaa, koska se on ollut ennen päivittäistä elämässäni. Jotain sellaista, minkä tiedän tekevän itselleni todella hyvää. Tässä kohtaa joudun patistamaan itseäni usein, joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Kehittämisen varaa siis on, kyse on siitä, haluaako kehittyä. Itselleen ei kuitenkaan kannata olla liian ankara, haukata itselleen aivan liian isoa palaa kakkua. Pienin askelin, pienten tekojen kautta, niin pääsee alkuun asiassa kuin asiassa. Syyllistyn tähänkin aivan liian usein! Saatan ajatella, että nyt pitkän treenitauon jälkeen käyn ainakin viisi kertaa salilla ja kolmesti lenkillä. Motivaatio häviää todella nopeasti. Täytyy olla realistinen, mihin juuri sillä hetkellä itse pystyy. Mikäli olen päättänyt treenata itselleni mieluisalla tavalla kolmesti viikossa ja motivaatio loppuu, mitäs sitten? Kun motivaatio häviää, itsekuri astuu voimaan. Motivaatiota ei yksinkertaisesti aina ole, tämänkin olen kuullut joltain minua viisaammalta. Silloin kun motivaatio on vähissä, itsekurin astuu peliin.

 

FOKUS HETKESSÄ (Iida)

”Hetkessä oleminen ei sinällään vaadi suurempia ponnisteluja, eikä sitä tavoiteta hampaat irvessä, suorittamalla. On opeteltava pysähtymään, olemaan läsnä ajatuksilleen ja tunteilleen, jolloin vuorovaikutuskanava on auki omaan sisäiseen maailmaan.” (Ristikangas & Ristikangas 2010, 49).

Ihastuin näihin lauseisiin niin paljon, että minun oli pakko nostaa ne sellaisenaan tähän esseeseen. Jälleen kerran, nämä toivat minulle hymyssä suin mieleeni Sannan. Pohdimme paljon hänen kanssaan näitä asioita, jaamme paljon samankaltaisia ajatuksia. Näistä lauseista minulle tuli mieleen Sanna ja hänen rauhalliset kävelyhetket – Sannan ”haahuilut” treenien jälkeen. Sanna on kertonut, että silloin hän osaa pysähtyä todella hyvin juuri siihen hetkeen. Tunnistan näitä piirteitä itsessänikin, mutta paljon harvemmin. Ehkä juuri sen takia, mielestäni oli aluksi vaikea samaistua tähän. Miten niin hetkessä oleminen ei vaadi ponnisteluja? Miksi minä joudun jatkuvasti ponnistelemaan sen kanssa? Ehkä se johtuu juuri siitä, liiallisesta yrittämisesti. Ehkä liikaa tutkin itseäni jatkuvasti niissä hetkissä, olenko varmasti läsnä, elänkö nyt juuri tässä hetkessä? Ehkä ongelmani onkin liiallinen yrittäminen.

Hetkessä olemisen taito perustuu kolmeen eri osa-alueeseen arjen tavallisuuteen, spontaaniin läsnäoloon sekä tietoisuuteen omasta mielestä. (Ristikangas & Ristikangas 2010, 49). Itselleni hetkessä oleminen on usein haastavaa, niin kuin kerroin. Koen, että pyrin olemaan monesti askeleen edellä asioita, jotta voin varautua kaikkeen. Ajatukseni saattavat olla jo toisessa hetkessä tai tilanteessa, vaikka täytyisi voida keskittyä juuri siihen hetkeen. Tiimissä minua on kuvailtu suorittajaksi, olen myös itse todennut sen ääneen.

Pyrin katsomaan asioita askeleen pidemmälle, mutta olen pohtinut, pystynkö nauttimaan juuri niissä hetkissä olemisesta, kun ajatukseni ovat usein muualla? Tämä on asia, mitä olen pyrkinyt kehittämään. Se on yksi syy, minkä takia jätän ajoittain väliin esimerkiksi lenkit ulkona. Minulla saattaa olla kaksi tuntia aikaa ja tiedän, että ehtisin hyvinkin käymään esimerkiksi 45 minuutin lenkillä, suihkussa ja vetää vaatteet päälle ennen seuraavaa asiaa. Olen kuitenkin ajatuksissani menossa jo seuraavaa asiaa kohti, jolloin annan liikaa itselleni anteeksi sen, että minulla oikeasti olisi aikaa tehdä muutakin, kuin valmistella itseäni tulevaan. Hyvin usein esimerkiksi juuri nuo lenkit tekisivät juuri siinä hetkessä itselleni todella hyvää. Typerä minä! Tekeekö se minusta huonon aikatauluttajan, vai huonon itsensä johtajan vai kenties typeryksen, joka ei osaa olla ja olla hetkessä? Aina myös mulkku on vaihtoehto.

Spontaania läsnäoloa

Meillä on taitanut viime aikoina olla aiheeseen liittyviä pajoja, sillä spontaanista läsnäolosta puhuimme viimeksi vuorovaikutuspajassa. Vaikka kirja käsitteleekin johtamista, olen muilta johtajilta saanut kuulla, että johtaminen itseasiassa on pitkälti myös itsensä johtamista. Monesti saatamme erehtyä ajattelemaan, että itsensä johtaminen kohdistuu ainoastaan itseen. Se on kuitenkin kykyä johtaa itseään myös muiden läsnä ollessa. Ei ainoastaan kotona siivotessa, kun tiskivuori on kasvanut järkyttäväksi, tai esseet eivät ole ajallaan valmiita. Se, miten viritämme itsemme esimerkiksi myyntipäiviin tai mökkipajaan, tai juurikin niissä hetkissä. Hetkessä olemisen kykyyn liittyy myös spontaani läsnäolo, mikä tarkoittaa ei-arvioivaa havainnointia. Se on mielen kykyä havainnoida asioita, ilman omia mielipiteitä, tai kriittisyyttä. Se on välillä haastavaa. Täytyy osata kiinnittää huomio juuri siihen hetkeen aivan erityisellä tavalla. (Ristikangas & Ristikangas 2010, 56). Olemme joskus Akatemialle tullessa ensimmäisen kerran puhuneet tästä. Kuinka avata omaa mieltä niin, että toisen sanomiseen ei puolessa välissä lausetta jo ehdi laittaa omassa päässään omia mielipiteitä.

Spontaani läsnäolo kirjassa on havainnollistettu psykologisena tilana, sekä toimintana.

Spontaanisuus psykologisena tilana

  • Huomio olemisessa
  • Energia suuntautuu sisäänpäin
  • Valmiustila
  • Läsnäolo

Spontaanisuus toimintana

  • Huomio tekemisessä
  • Energia suuntautuu ulospäin
  • Tuoretta ja uusiutunutta toimintaa tutussa tilanteessa
  • Tilanteeseen sopivaa toimintaa

(Ristikangas & Ristikangas 2010, 60).

Tietoisuus omasta mielestä ja sen hallinnasta

Jokaisella meistä on paljon erilaisia uskomuksia ihan jo itsestämme. Osa näistä uskomuksista ovat varmasti hyviä ja kantavat pitkälle, osalla ei välttämättä ole seurauksena kuin harmaita hiuksia. Täytyy ajatella niin, että uskomuksia voi muuttaa. (Ristikangas & Ristikangas 2010, 70).

Olen joskus pohtinut, miten hienoa olisi nähdä itsensä jonkun toisen silmin. Olenko minä mulkku vai hyvä itsensä johtaja? Olenko hauska, vai rasittava?

Mökkipajassa Kiia järjesti meille oppimissopimuksien jälkeen kehumisroastin. Sen idea oli ringissä minuutin ajan tiimin voimin keskittyä aina yhteen tiimiläiseen ja kehua häntä. Se oli aika pelottavaa. Tiedän olevani tällainen tättähäärä ja hupsuttelija. Ne ovat ihan kivoja piirteitä, mutta eivät silti mielestäni kovin arvokkaita. Ne asiat, mitkä olen ajatellut itsessäni tiimin kannalta huonoina, tulivatkin tiimiläisten suusta todella positiivisella tavalla ilmi. Se oli jotenkin jopa hullua. Melkein liikutun tässä junassa tätä rustaillessani. Ne asiat, mitä itse itsestäni ajatteli negatiiviseen sävyyn, olivat esimerkiksi liiallinen kriittisyys, pajoissa vastakkaisten mielipiteiden esille tuonti ja ei niin tiimipelaaja. En halua olla noita asioita, mutta vuosi sitten kevät ja Hurmassa aloittaminen heijastuivat minuun vielä vuosi myöhemmin omassa mielessäni. Sen minuutin aikana kuulemani asiat muuttivat ja hämmensivät käsitystäni paljon siitä, miten minut tiimissä nähdään. Sanoja, mitä minuutin aika huudeltiin, olivat esimerkiksi kriittinen ajattelija, esittää paljon kysymyksiä, tiimipelaaja, valojen sytyttäjä ja rakastava. Ville myös sanoi, että pajoissa tulee monesti mieleen, että vihdoin Iida sanoi tuon ääneen.

Hr-rooli viime syksynä vei minua todella paljon lähemmäs tiimiä ja nautin siitä, ehkä pääsin näyttämään enemmän oikeaa itseäni tiimille siinä roolissa. Sillä, miten itsensä näkee ja miten itselleen puhuu, on merkittävää. Me itse hallitsemme omaa mieltämme, jolloin meidän täytyy myös hyväksyä se, että voimme muuttaa ajatuksiamme. Mikäli ajattelemme itsestämme negatiiviseen sävyyn, teemme oletuksia, minun kuuluisi olla vain hiljaa, ne eivät tuo mitään positiivista. Olen ehkä tarrautunut liikaa kiinni siihen, että eriävät mielipiteet olisivat jotenkin negatiivisia tiimin kannalta. Ilmeisesti kysymyksetkään eivät tiimiä haittaa. Ei minulle tiimissä koskaan ole sanottu noita asioita, mihin olen itseni täysin leimannut negatiiviseen sävyyn.

Tänä kauniina helmikuisena päivänä aion luopua noista vanhoista ajatuksista itsestäni tiimiläisenä. Annan itselleni uuden mahdollisuuden nähdä itseni erilaisena, kuin vuosi sitten. Kiitos Hurmalle siitä, että autoitte minua siinä.

 

PAJA (Iida)

Pidin pajan aiheesta tauot ja palautuminen. Pajan ideana oli ottaa selvää jokaisen Hurmalaisen yksilöllisitä tarpeista arjessa, sekä pohtia, voisimmeko yhdessä tehdä asioille jotain. Tulimme siihen tulokseen, että Hurmassa voimme ajoittain joitakin asioita ottaa huomioon, mutta loppu on kiinni aina yksilöistä. Pidempien päivien aikana, esimerkiksi innovoinnin vetäjältä voi toivoa kahta tunnin ruokataukoa. Hurmassa voi toivoa, että seuraava päivä olisi esimerkiksi hieman lyhyempi, jotta olisi aikaa palautua. Kaikki eivät kuitenkaan tarvitse näitä asioita. Täytyy uskaltaa pyytää, ja täytyy osata itse myös toimia. Se, miten jokainen palautuu, on yksilöiden osattava tiedostaa.

Kokeilimme pajassa keksimääni ideaa tauotuksesta. Usein pajan vetäjä suunnitellessaan pajaa, miettii myös tauotukset. Onko taukoja kaksi vai yksi. Onko ne 15 minuuttia vai 5 minuuttia. Tässä pajassa pajan vetäjällä ei ollut mitään vastuuta taukojen määrästä, tai niiden pituuksista. Halusin nähdä, mikäli jokainen saa itse valita tauot, eroaako se meidän normaalista pajan rakenteesta kuinka paljon. Pajassa täytyi nostaa käsi ilmaan siinä kohdassa, kun omasta mielestä oli tauon paikka. Vastuu tauoista siirtyi siis jokaiselle. Oli mielenkiintoista huomata, missä vaiheessa ihmiset tarvitsivat tauon, ja miten niihin reagoitiin. Taukoja pajassa pyydettiin yhteensä kolme. Yksi 15 minuutin ja kaksi 5 minuutin taukoa. Ei siis mielestäni todellakaan paljon! Osan mielestä taukoja oli kuitenkin liikaa. Kaikki eivät siis koe tarvitsevansa viiden minuutin breikkiä, kun taas osa haluaa katkaista sen vesilasin verran ajatukset. Sain kuitenkin hyvää palautetta, sillä tämä oli kuulemma mielenkiintoinen ja toimiva tapa taukoihin, jota mahdollisesti kokeilemme joskus uudestaan. Tässä mahdollisesti pajassa olijoille saattoi tulla samoja ajatuksia esseen alkuperäiseen pohdintaan viitaten. Olenko mulkku vai hyvä itsensä johtaja, mikäli pyydän taukoa? Ehdottomasti et! On paljon parempi osata pyytää tiimissä breikki, kuin väkisin sinnitellä silmät sirrillä, tai jalat ristissä taukoon, minkä ajankohdasta ei ole tietoakaan.

 

LÄSNÄOLO (Sanna)

Joskus toivon, että joku muu muistaisi ja osaisi johtaa minua olemaan läsnä. Sen unohtaa itse liian helposti, vaikka olisikin hyvä tai ainakin kehityskelpoinen itsensä johtaja. Olen aiemminkin kirjoittanut läsnäolosta ja pysähtymisestä, tuijottamisesta järvelle ja kahvin juomisesta, vain kahvin juomisesta. Keskittymisestä siihen hetkeen. Taas olen hieman viisaampi, kun luin yhden kirjan lisää ja totta kai, kun vaihdoin Iidan kanssa ajatuksia ja luin hänen tekstiään. Tässä tapauksessa viisaampi tarkoittaa ehkä sitä, että olen edelleen varmempi siitä, kuinka merkittävää läsnäolo ja hetkessä pysähtyminen on omalle hyvinvoinnille, uralle, kehitykselle, nauttimiselle ja tietysti itsensä johtamiselle.

Joskus viemme kovan draivimme ja halumme tehdä ja kehittyä, niin pitkälle, että olemme todella unohtuneet pysähtyä. On myös mahdollista, että emme osaa olla paikoillamme, olemme liian tottuneita suorittamaan tai koemme itsemme levottomaksi, jos olemme hetkenkin toimettomia emmekä syki kohti tavoitteita.

En osaa sanoa tarkkaan millaista se on, koska olen introvertti, jonka elinehtoja ovat tyhjät hetket ja pysähtyminen. Se ei tosin todellakaan tarkoita sitä, että muistaisin aina pysähtyä ja hakea rauhan ja keskittymisen johonkin tiettyyn ja niin kuin kirjoitin – olisi helppoa, jos joku olisi meitä muistuttamassa, koska on aika pysähtyä ja höllätä kierroksia.

”Ongelmien sivuuttamisessa on ikävää se, ettet tiedä, miten huonosti voit, kun sinulla on kädet täynnä töitä. Et huomaa sitäkään, mille altistat itsesi ja läheisesi. Viikonlopun tai loman lähestyessä koet levottomuutta. Kun aivosi saavat lopultakin mahdollisuuden tunnustella olotilaasi, seuraa tyhjyyttä, päänsärkyä, mahakipua, väsymystä tai se jokin infektio, jonka olit onnistunut torjumaan. Maanantain tullen sivuutat nämä tuntemukset uudestaan.” (Billmark & Billmark 2015, 19).

Väitän siis, että meillä on liian vähän aikaa olla ajattelematta mitään, liian vähän tyhjää aikaa tai aikaa ajatella jotain ihan mitä vaan. Elämme jatkuvassa elektronisessa hälyssä, ja ympärillämme on vain harvoin täysin hiljaista (Billmark & Billmark 2015, 33). Kuinka iso riski siinä onkaan palaa loppuun tai menettää läsnäolon tunteen?

”Me kaikki olemme joitakin kertoja kokeneet tilanteen, jossa kaikki palaset loksahtavat paikoilleen ja jossa koemme lyhyen, aivan lyhyen silmänräpäyksen ajan rauhaa ja sisäistä tyyneyttä, johon haluaisimme jäädä ja jota haluaisimme paljon lisää.” (Billmark & Billmark 2015, 56). Billmarkit lisäävät (2015, 58), että nykyhetki on todellisuus, joka on aina läsnä, mutta johon kirjoitamme vain harvoin huomiota.

Tähän haluan pyrkiä ja tämän haluan osata, edes silmänräpäyksellinen joka päivä rauhan tunnetta ja keskittymistä nykyhetkeen. Tiedän kun olen täysin läsnä ja tyyni, olen onnellinen, olen terävästi hetkessä, jaksan, inspiroidun.

Billmarkit kirjoittavat (2015, 39) Otto Ludvigin ajatuksen – ”Monet ihmiset stressaantuvat saadakseen rahaa, jonka avulla voisivat ottaa rennommin.”

Ajatus tuntuu hölmöltä. Mitä jos ottaisitkin jo nyt rennommin?

 

HYVÄKSY (Sanna)

Hyväksy vastuu omasta elämästäsi” (Billmark & Billmark 2015, 28).

Tämä lause puhuttelee minua välittömästi. Ensimmäisen kerran pyörittelin ajatuksia tähän liittyen ollessani hengitysseminaarissa, jonka jälkeen sivusimme aiheita liittyen onnellisuuteen. Valmentajani ja seminaarin vetäjä Timo Lampen totesi jotain, mikä meni suunnilleen näin – ”vasta kun on valmis ottamaan vastuun omasta elämästään, on mahdollista olla onnellinen.”

Olen oppinut, että se on valinta, minkä jokainen meistä voi tehdä. Voin valita, kyllä, minä itse voin valita, että olen onnellinen. Voin loputtomiin kaikista heikkouksista ja epäonnistumisista syyttää muita; perhettä, ystäviä, valmentajia, koulukavereita tai koko maailmaa ja yhteiskuntaa. Tai voin ottaa ja hyväksyä vastuun, voin päättää miten ja millaisista tulokulmista lähestyn asioita, voin lähtökohtaisesti ajatella positiivisesti ja kääntää pienet pettymyksetkin voitoiksi ja kehitysaskeliksi.

Muistan, kun opiskelin lukiossa ja kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2013. Sillon tapahtui jokin käännekohta, jonka syytä en osaa selittää. Merkityksellistä on vain se, että se tapahtui ja hyväksyin vastuun omasta elämästäni. Kaksi ensimmäistä vuotta lukiosta olin heittänyt melkein ihan harakoille, kävin uusintakokeissa ja sain suurimmaksi osin huonoja arvosanoja, otin paljon poissaoloja ja käyttäydyin huonosti, hauskaa tosin oli useimmiten. Muistan kuinka syytin opettajia siitä, kuinka vaikeaa kaikki oli. En osannut tehdä mitään, koska tunneilla kuuntelin vain musiikkia ja juttelin kaikkea tyhmää kavereiden kanssa. Olin varma, että en osaa ja kaikki on ihan syvältä, varsinkin matematiikka. Lähellä kirjoituksia ja viimeisenä vuonna jotenkin skarppasin, tuntemattomasta syystä. Jokin sai minut yrittämään. Tein itselleni opiskelusuunnitelmat ja aloin lukemaan ja laskemaan. Ei mennyt kauaa, kun ymmärsin osaavani. Silloin tajusin, että pystyn mihin vain, jos yritän enkä rakenna itse itselleni muureja pääni sisällä ja syytä kaikkea muuta ja kaikkia muita, about kaikesta.

Susan Billmark kirjoittaa teoksessaan (2015, 10), että oppi voivansa tehdä mitä vain, jos haluaa, ja jos vain uskaltaa. Hän kirjoittaa (2015, 14) myös olevansa varma, että tietoinen läsnäolo on perusta tyydyttävämmälle, onnellisemmalle, hyvälle elämälle.

Lukiossa tietoinen läsnäolo tai itsensä johtaminen eivät olleet sanoja tai asioita, joita olisi kovinkaan paljon pohtinut. Silloin viiletti vain menemään.  Sinä aikana kuitenkin otin vastuun omasta elämästäni ja löysin mahdollisuuden onnistua ja olla onnellinen. Nyt myöhemmin pystyn kiinnittämään enemmän huomiota siihen, muistanko pysähtyä, olla läsnä ja osaanko johtaa itseäni parhaalla mahdollisella tavalla.

Ja muista! Kun otat vastuun, voit aina valita tulokulmaksi sen, että tapahtuu hyviä asioita, onnistut ja näät asioita positiivisessa valossa.

”Lähde aina oletuksesta, että tapahtuu vain hyviä asioita.”

Nido Qubein

 

KIITOLLISUUS (Sanna)

Kun hyväksyt vastuun omasta elämästäsi se ei tarkoita pelkästään haasteiden voittamista ja muurien kaatamista. Se tarkoittaa ehdottomasti myös hyvien asioiden, vahvuuksien, onnistumisten ja ihanien asioiden muistamista, niiden esille ottamista ja vahvistamista.

Miten vahvistaa itsetuntoa ja löytää ympäriltä rauhaa, sekä myönteisiä asioita?

Billmarkit antavat (2015, 32) vinkin – kirjoita kiitollisuuskirjaa, joka ilta. Kirjoita joka ilta kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Ne voivat olla päivän aikana sattuneita asioita tai jotain muuta.

Itse ajattelin ottaa tästä neuvosta koppia. Lähden 15.3 Brasiliaan, Sao Luisiin kymmeneksi viikoksi. Se on pitkä olla kotoa pois. Miten käy itsensä johtamisen ja läsnäolon, kun siirtyy täysin uuteen ympäristöön ja kauaksi kotoa, kauaksi omista rutiineista ja tutusta? Sen näkee vasta kevään aikana, mutta itsensä johtamisen tueksi otan kiitollisuuspäiväkirjan mukaan reissuun. Päätin myös kirjoittaa joka ilta tai aamu ihan kaikkia ajatuksia, kuten mitä tahansa päiväkirjaa kirjoittaessa. Ainakin toistaiseksi ajattelen ja ennakoin tämän auttavan koti-ikävässä, itsetuntemuksen kasvattamisessa uudessa ympäristössä ja hallinnan tunteen kanssa.

Ainiin, pieni huomio – kiitollisuuden aiheita ja onnistumisia voi ja kannattaa nostaa myös tiimin kanssa esille. Juuri tällä viikolla Hurma oli käynyt läpi viikon onnistumisia ja niitä oli tarkoitus kerätä kasaan viisi. Toisin kuitenkin kävi, kun listaan tuli kymmenen hurmaavaa onnistumista!

.

POHDINTA

Mikä oli meidän punainen lankamme tai lopputulema?

Jokainen meistä on erilainen, meillä on erilaiset tarpeet ja johdamme itseämme eri tavoin. Emme voi koskaan miellyttää kaikkia, joten on ehkä turhaa kuormittaa itseään miettimällä onko täysi mulkku, jos ei vastaa jokaiseen viestiin tai ei ole välittömästi tavoitettavissa, ei ainakaan kannata kasvattaa sen ajatuksen kanssa päänsisäistä höpinää ja olettaa, että muut ajattelevat tietyllä tavoin sinusta tai tyylistäsi toimia. Upeaa on myös se, että tällaisessa ympäristössä Proakatemialla avoin keskustelu ja toisilta oppiminen on mahdollista. Niin kuin alussa Iida kysyi, onko hän muiden mielestä mulkku? Vastaus oli, että ei. Mikäli kamppailee ja pohtii liikaa, mitä muut ajattelevat, kannattaa avata suu ja kysyä! Meidän ympäristössä se kun on mahdollista.

Itsekuri, itsetuntemus tai itsensä johtaminen ei ole mikään maaginen taito, jota vain toisilla on ja toisilla ei, niissä voi kehittyä ja niitä voi oppia. Kasvamme ja kehitymme jatkuvasti, eikä sille toivottavasti tule loppua. Ajatuksemme ja toimintatapamme saattavat muuttua. Onkin tärkeää, että itseään jaksaa tutkiskella jatkuvasti.

Niin, itsensä johtamisen pohja on se, että tunnet itsesi. Siitä syystä onkin merkittävää miettiä oletko hyväksynyt ja ottanut vastuun omasta elämästä? Se ei tarkoita sitä, että pitäisi olla naiivi ja sietää kaikki vastoinkäymiset tai juhlia jokaisesta pienestäkin ilosta, jos ei huvita. Ennemminkin se tarkoittaa sitä, että otat vastuun onnistumisista ja epäonnistumisista eli asenteestasi. Näin päästään taas lähemmäksi parasta mahdollista itsensä johtamista.

Fokus hetkessä ja tietoinen läsnäolo, niitä sanoja kulutimme tässä tekstissä, ne ovat aihepiirejä, jotka ovat nykyään jopa kovin trendikkäitä ja, joista puhutaan paljon. Mekin puhumme paljon, mutta silti vain vähän jää meille käytäntöön. Siksi niitä onkin hyvä toistaa yhä uudelleen ja uudelleen. Niin kuin Iida kirjoitti – on opeteltava pysähtymään, olemaan läsnä ajatuksilleen ja tunteilleen. Näin pystyy ymmärtämään ja tuntemaan itsensä paremmin. Pysähtymisen taito voi olla hyvinkin haastava, sillä ympäristömme saattaa olla ajoittain hyvinkin hektinen. Täytyy sallia itselleen arjessa pysähtyminen. Niin kuin Sanna sanoi, tässä hetkessä juon kahvia.

 

”Joskus tulee piste, jolloin sinun on oivallettava, ettet tule koskaan kelpaamaan kaikille ihmisille. Kysymys kuuluu: Onko tämä ongelma sinulle vai heille?”

Tuntematon

 

 

 

LÄHTEET

Ristikangas M-R. & Ristikangas V. 2010. Valmentava johtajuus. Alma Talent Oy.

Billmark M. & Billmark S. 2015. Elä enemmän, stressaa vähemmän. WSOY.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!