Mitä samaa on minussa ja ministerissä?

30.10.18 Esseen kirjoittaja: Juho Vähätalo
Kirjapisteet: 2
Kirja: Alex
Kirjan kirjoittaja: Karo Hämälainen, Alexander Stubb
Kategoriat: Uncategorized

Johdanto

Alexander Stubbin tarina ei ollut kovin tuttu, ennen kuin kuuntelin hänen itse lukemansa ja yhdessä Karo Hämäläisen kanssa kirjoittaman elämänkerran. Muistan lapsena nähneeni Stubbin kuvia bussipysäkkien mainoksissa Tampereella ja niistä kirjassa mainittiinkin ohimennen. Sen jälkeen en juuri kaveria seurannut, kunnes ryhdyin hänen seuraajakseen Instagramissa, Olihan se kiinnostavaa miten ministeri onnistuu pitämään kunnostaan huolta niin, että kilpailee triathlon -kilpailuissa ympäri maailmaa! Kirjan suhteen minulla ei ollut tarkkoja odotuksia. Ajattelin, että on mielenkiintoista kuulla karismaattisen huippu-urheilevan multiministerin elämäntarina. Sitä se todellakin oli! Alex eteni kerronnassaan kronologisesti syntymästään tämän hetken työrooliinsa European Investment Bankin varapääjohtajana. Matkalle sattui monenlaista työtä, harrastusta, kriisiä, mediamyllytystä ja tappouhkauksia.

 

Oppeja ja samaistumista

Suurimmat opit, joita kuuntelukokemuksen aikana kirjasin ylös oli Stubbin itsensä johtamiseen rakentamat menetelmät, joista valmentajamme Veijo oli jo aiemmin maininnut. Koin paljon samaistumista ja myös ihailua. Stubbin asenne työhön on tavoittelemisen arvoinen. Hän vertasi eri ministerisalkkuja toisiinsa sanoen ”valtiovarainministerin salkku on kolme minuuttia pääministerin salkkua kevyempi”, jolla hän tarkoitti, että oli juossut maratonin kolme minuuttia nopeammin ollessaan valtiovarainministeri.

 

Stubb oli tinkimätön urheilija. Opiskeluaikoinaan hän heräsi aikaisin, luki päivän uutiset ja lähti kouluun. Aamulla lyhyitä luentoja kello kahdeksan ja yhdentoista välillä. Luentojen jälkeen lounaalle ja lounaalta punttisalille. 1,5 tuntia salilla ja 45 minuuttia juoksua päälle. Tämän jälkeen iltapäivä kahdesta ilta kahdeksaan lukemista, sisältäen happihyppelyn ja torkut. Työelämänsä aikana hän on tehnyt assistenteilleen selväksi, että mitä tahansa jopa 16 tunnin työpäivään kuuluukaan, siihen sisältyy aina vähintään tunti liikuntaa.

Tämä herätti mielenkiintoni oman päivärytmini rakentamiseen. Meinasin jo kirjoittaa tähän listan haasteita, mutta en kehdannut. Jos suomen pääministeri pystyy liikkumaan, syömään terveellisesti, työskentelemään tehokkaasti ja vielä nauttimaan elämästään, niin eiköhän se minultakin onnistu. Haastan itseni kokeilemaan erilaisia päivärytmejä ja yritän löytää minulle parhaiten sopivan vuorokausirytmin.

 

Stubbilla on tapana verrata työelämää urheiluun. Hänen mukaansa jääkiekkojoukkueen pukuhuone ei juuri eroa Euroopan Unionin huippukokouksesta. Samat lainalaisuudet pätee sielläkin. On johtajatyyppejä, hauskuuttajia, hiljaisia pohdiskelijoita ja omalaatuisia tähtipelaajia. Stubb kertoi asennoituvansa vaativiin työrupeamiin kuin urheilusuoritukseen. Eräs kuuden viikon kampanjajakso oli tästä hyvä esimerkki ja siihen ohjelmaan sisältyi viisi juoksulenkkiä viikossa sekä täysi alkoholittomuus. Pidän tästä ja sama ajattelutapa asuu minunkin mielessäni. Valmistaudun huolella etukäteen niin fyysisesti kuin henkisesti, oli kyse sitten urheilusta, vapaa-ajasta tai Proakatemian myyntipäivistä.  Jos aikoo voittaa, pitää pelata täysillä.

 

”Kun mä jotain alan tekemään, mä teen sen kunnolla ja loppuun asti.” (Juho Vähätalo, Proakatemia hakuvideo)

Saman allekirjoitti Stubb. Yritin videolla aikanaan kankeasti kertoa, että ajan merkitys katoaa, kun ryhdyn johonkin uuteen ja se tempaa minut mukaansa. Olen haaveillut, että saan kanavoitua osan urheiluun liittyvästä intohimostani opiskeluun ja työelämään. Nyt voin todeta, että olen siinä onnistunut. Opiskelu tiimissä, projektit ja kaikki siihen liittyvä vie arjestani aivan tolkuttoman määrän aikaa, enkä koe sitä millään tavalla menetetyksi ajaksi. Nyt on jopa alkanut tuntua siltä, että pelit ja kolme treeniä viikossa salibandyjoukkueen kanssa alkaa olla muiden, kiinnostavampien, juttujen tiellä. Olen tyytyväinen tilanteeseen, sillä nautin opiskelusta, uuden kokeilemisesta, ihmisten tapaamisesta ja tulevaisuuden arvuuttelusta. En tiedä yhtään, mitä minusta tulevaisuudessa tulee ja kenen kanssa tulevaisuudessa saan työskennellä, mutta tiedän, että tarinani opiskelu- ja työelämässä tulee olemaan huikea. Tiedän sen siksi, että intohimoisesti harrastamissani lajeissa olen kehittynyt nopeasti aivan huippu tasolle. Nyt osa intohimostani on siirtynyt urheilusta opiskeluun ja tulevaisuuden rakentamiseen. Watch out!

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!