Mitä mietit, Noora Qvick?

29.05.18 Esseen kirjoittaja: Noora Qvick
Kirjapisteet: 2
Kirja: Useita lähteitä
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: Myynti, asiakkuudet ja verkostot

Olen kevään mittaan katsonut innolla ja suuuuuurella mielenkiinnolla kaikki kymmenen Mitä mietit, Ronja Salmi? -jaksoa Yle Areenasta. Ronja Salmi on toimittaja, kirjailija, juontaja ja kolumnisti, yrittäjä ja esimies, joka haastaa, etsii ja yrittää ymmärtää erilaisista asioista ja ilmiöistä useamman kuin sen yhden puolen tai totuuden. Tämä viehättää. Olen kevään mittaan itse oivaltanut sen, että jonkin asian tai mielipiteen ymmärtäminen ei ole sama asia kuin sen hyväksyminen. Ja tämän oivalluksen ymmärtäminen nimenomaan on avannut silmiäni moneen.

Jakso josta jäin kiikkiin kuin mato koukkuun oli se ensimmäinen, Miksi riittämättömyydestä on tullut maailman ykkösneuroosi? Niimpä niin, ja minä nostan käteni pystyyn yhdessä monen muun kanssa merkiksi siitä, että kärsin useammin kuin tahtoisin siitä tunteesta, ettei mikään riitä. Kimmo Takaisen Tunne lukkosi -kirja tosin myös diagnosoi minulle ihan oman tunnelukonkin aiheelle ja olen tietoisesti halunnut tutkailla asiaa ja yrittänyt hivuttaa lukkoa auki pieni pala kerrallaan. Tämä tunnelukko on nimeltään Vaativuus:

”Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Et voi olla tyytyväinen itseesi, jos et täytä vaatimuksiasi – siksi tuntuu, ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina – unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena, vatsahaavana tai paniikkikohtauksina. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi ja toisiin. Elämä on suorittamista, ja uskot että se joskus tuo sinulle palkinnon – vapauden tai täydellisyyden. Loppujen lopuksi saavutukset kuitenkin tuntuvat tyhjiltä ja hamuat seuraavia tehtäviä ja haasteita. Jos päätät menestyä jossain, luultavasti menestyt siinä – osaamatta kuitenkaan pysähtyä nauttimaan menestyksestä. Ehkä lyöt laimin ystäviäsi tai läheisiäsi – koska et ehdi rentoutua ja antaa toisille aikaasi.”


Ensimmäinen lause, check. Todellakin pidän omaa vaativuuttani täysin kohtuullisena, eihän tässä muuten mitään järkeä olisikaan. Minusta on ihan ok tehdä kahta isoa projektia yhtäaikaisesti ja silti yrittää saada opinnäytetyö kasaan samaan syssyyn, puhumattakaan pakollisista pajatunneista, viikkopalavereista, kirjaesseitä, akatemian ulkopuolesta elämästä… Stressi on tullut minulle kuluneen kahden vuoden aikana tutuksi, vaikka jollakin kierolla tavalla myös suunnattomasti nautin siitä, että saan pitää itseni kiireisenä ja työntäyteisenä. Olen tietoisesti opetellut nauttimaan elämästä. Siitä olen aivan helkkarin ylpeä. Olen myös kokenut (ja todennäköisesti itse itselleni aiheuttanut yllä mainitut oireet unettomuudesta, jatkuvasta väsymyksestä ja kohonneesta verenpaineesta. Onneksi paniikkikohtauksiin tai vatsahaavaan saakka ei ole vielä tarvinnut mennä, ennen niitä löysin jarrun. Saavutukset tuntuvat tyhjiltä ja maaliin saavuttaessa mietin jo, mitä voisin seuraavaksi tehdä. Isommin ja paremmin mieluiten.

En ole ylpeä tästä, mutta jo sen tiedostaminen ja ymmärtäminen on auttanut. Enkä rehellisesti sanottuna haluaisi täysin irtaantua tästä. Pidän siitä, että useimmiten menestyn niin halutessani ja minulla on korkea työmoraali asioille. En kuitenkaan halua tehdä mitään näistä sen kustannuksella, että laiminlyön läheisiäni. Oikeastaan olen tsempannut tässä jo koko kevään mittaan ja nyt tuntuu siltä, kuin kirjoittaisin päiväkirjaa takautuvasti. Lienee hyvä merkki.

Jaksossa Ronja Salmi haastattelee Marja-Liisa Mankaa, suomen ensimmäistä työhyvinvoinnin professoria. Salmi keskustelee haastattelussa Mankan kanssa siitä, kuinka valtavassa työtaakassa jokainen 15 minuuttinen tuntuu aivan elintärkeältä ja se, että pitäisi tauon tuntuu aivan järjettömältä. Tämä harhaluulo ilmenee herkästi stressaantuneella ihmisellä ja paras lääke siihen onkin juuri tauko. Tauko pysäyttää sen stressin ja antaa aikaa palautua. Vaikka siis tuntuisi, että aikaa menee hukkaan 15 minuutin tauon aikana, taitaakin todellisuudessa olla siten, että saat ostettua sillä vaikkapa tunnin tehokkaampaa työaikaa itsellesi? Minulle usein käy siten, että jossain kohtaa päivää ajatus herpaantuu eikä kunnollisia lauseita saatikka järkevää tekstiä meinaa enää syntyä. Harvoin tietoisesti pidän taukojaa. Samaan aikaan kun syön, saatan vastata sähköposteihin ja päivittää somea, ja kotioloissakin olen vienyt ajan tehostamisen maksimaaliseen hyödyntämiseen: nyt syödessäni päivän aterian ehdin katsoa 15 minuuttia suosikkisarjaani Netflixistä. Miten yht’äkkiä vapaa-ajastakin tulikin suorittamista.

Uskottelinko itselleni, että olen onnistunut hölläämään nyörejä, mutta todellisuudessa olenkin vain muuttanut vaatimusten kohteita itseltäni salaa?

Samaan aikaan tämän riittämättömyyden tunteen kanssa painiessa milloin missäkin artikkelissa toitotetaan sitä, kuinka meillä on kaikilla yhtä monta tuntia vuorokaudessa käytettävänä ja jokaisen meidän henkilökohtaiset arvot ja ajatusmaailmat pohjimmiltaan määräävät sen mihin haluamme priorisoida aikamme.

 

”Niin kutsuttu Parkinsonin laki sanoo, että ihminen kuluttaa aikaa tehtäviinsä juuri niin paljon kuin sitä on annettu. Saman asian saa tehtyä tehokkaammin, kun käytössä olevaa aikaa annostellaan harkiten. Jos sinulla ei ole aikaa johonkin, se ei yksinkertaisesti ole sinulle riittävän tärkeää.”

                                                                                                               – Anna Perho

Miten sitten saada vaakakuppiin sopivaan tasapainoon aika ja kiire, ja miten saada riittämättömyyden tunne katoamaan koko kuviosta? Olen melko varma, että oikea vastaus tähän on priorisointi, eikä sen hoksaamiseen tarvita kovinkaan paljon älliä. Ymmärrystä sen sijaan siihen mitä priorisointi todella on ja miksi sitä kannattaa tehdä tarvitaan. Aion saada vaa’an viimeinkin oikeasti tasapainoon. Teen itselleni mielekkäitä asioita niin työ- eli akatemiarintamalla kuin vapaa-ajallakin. Seuraavan kerran kun minulla on kiire, aion pohtia Perhon vinkkiä: muuta lause muotoon ”en tee tätä nyt, koska se ei ole niin tärkeää.”

 

(Pohdin tosissani kirjoittamani jälkeen, onko tämä kahden pisteen arvoinen kirjoitus, onko tämä riittävän hyvä? Pitäisikö se julkaista yhden pisteen blogiesseenä, vähemmän arvokkaana? Jostain siis on aloitettava, päätettävä, että tämä on riittävän hyvä ja kerättävä kaksi pistettä haaviin.)

 

Lähteet

Perho Anna, artikkeli: Ei se ole niin tärkeää. Luettu 28.5.2019. https://www.bonfire.fi/ei-se-ole-niin-tarkeaa/

Salmi Ronja, jakso 1: Mitä mietit, Ronja Salmi? Katsottu 28.5.2018. https://areena.yle.fi/1-4328762

Takanen Kimmo, Tunne tunnelukkosi. Artikkeli: TUNNE LUKKOSI – vapaudu tunteiden vallasta. Luettu 28.5.2018. https://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/index.htm#Label10

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!