Tampere
28 Mar, Thursday
11° C

Proakatemian esseepankki

Mitä akatemialta jää käteen?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

 

Kirjapistedeadline on selvä merkki lukuvuoden päättymisestä akatemialla. Kahden tuoreen Hurmalaisen, Ainon ja Iinan, osalta se on kuitenkin merkki viimeisten opintopisteiden suorituksesta. Meidän akatemiataipaleemme nimittäin päättyy jo ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen. Lopettamispäätösten varmistuessa valmentajamme Veijo lähestyi meitä ja pyysi, että kirjoittaisimme soluesseen siitä, miksi lähdemme ja mitä taitoja saimme silti kerättyä tämän kahdeksan kuukauden aikana. Istuimme Ainon kanssa alas ja mietimme kokemuksia akatemian ajalta kirjoittaen samalla listaa tärkeimmistä oppimistamme taidoista. Tämä essee on kirjoitettu molempien näkökulmien pohjalta: osa pointeista on enemmän Ainon mielestä tärkeitä, osan koki tärkeämmäksi Iina. Lukukokemuksen kannalta emme kuitenkaan erotelleet sen kummemmin, mikä kommentti oli kenenkin käsialaa. 

 

Haimme molemmat Tampereen Ammattikorkeakoulun Proakatemialle ensimmäisen kerran jo vuonna 2016.  Sinä vuonna toinen jäi ilman pääsykoekutsua ja toinen jämähti pääsykokeiden jälkeen neljännelle varasijalle. Sinnikkäästi yritimme uudelleen 2017, kutsu pääsykokeisiin tuli oitis ja näin molemmille myös opiskelupaikka. Koko kesä meni koulun alkua odotellessa, olinhan aina ollut kova tekemään töitä ja oppimaan kaiken sitä kautta. Kotoa tullut polte yrittäjyyteen ja ennen kaikkea siitä oppimiseen kannusti myös.  

Opintojen suhteen syksy oli melko kevyttä aikaa, akatemialla vietetyt keskiviikot olivat huolettomia ja hauskoja. Sellaista kivaa vaihtelua tavalliseen opiskeluun. Mieleen jäivät myös hyvin Proakatemian 18-vuotissyntymäpäivät sekä oman luokkamme pikkujoulut. Aina oli kuitenkin vähän sellainen tunne, ettei tiennyt, minne oli menossa. Koko syksyn läpi mielessä painoi mysteeri, mitä akatemialla todellisuudessa tehtiin ja miten siihen kannattaisi varautua jo ennen firman perustamista. (Vinkki: lue kirjoja ja kirjoita esseitä valmiiksi, ja panosta kurssiarvosanoihin: ne tekevät koko ammattikorkeakoulusi keskiarvosanan.) 

Vuoden vaihteen jälkeen ensimmäinen koulupäivä alkoi tiimien jaolla. Tiimit jaettiin Belbinin persoonallisuustestin tulosten mukaan jollakin mysteerisellä tavalla. Alkukevään aikana alkoi tapahtua vasta se koko lukuvuoden ajan hoettu tiimiytyminen, kun voi satsata siihen yhteen ja samaan tiimiin. Silloin myös näki ihmisistä kaikki piilossa olleet puolet, kun alettiin rakentaa sitä yhteistä tulevaisuutta, ja jokaisen mielipidettä oli ja on tietysti kuunneltava ja kunnioitettava. Tiimin alku oli äärimmäisen kankea ja rankka, vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna ei siltä enää tunnu. Vähän sama kuin syksyn kuntokadun kurssien kanssa – tuntuivat sillon syksyllä rankalta, vaikka jälkeenpäin katsoo kalenteria ja miettii, kuinka lusmuilua arki silloin onkaan ollut. 

Lähtemiseen meillä molemmilla on omat syymme. Iinalla suurin syy lähdölle oli kaupunginvaihto, Aino taas päätti vaihtaa opiskelutyyliä. Tietenkin molempien lopettamisen taustalla on useita muitakin syitä – akatemia ei ehkä vastannut odotuksia tai ehkä itse ei vain ollutkaan valmis heittäytymään täysin erilaiseen opiskelutyyliin. Teoriassa akatemia on aivan superhieno koulu ja tapa opiskella. Oli mahtavaa nähdä, kuinka jotkut omistautuivat hommalle ensimmäisestä päivästä lähtien ja kuinka heistä paistoi se, miten paljon he tykkäsivät olla täällä. Itsessäni sellainen palo ei kuitenkaan koskaan syttynyt. Tykkäsin lukea kirjoja, kirjoittaa esseitä ja tehdä itsenäisesti hommia kotona. Tykkäsin jopa päntätä tentteihin akatemia-arjen päällä kelluvaa ruotsin kurssia varten. Vaikka olinkin pari vuotta ajatellut akatemian olevan ”juuri se minun kouluni”, huomasinkin aika äkkiä, kuinka vahvasti kuitenkin nautin niin sanotusta perinteisestä opiskelutyylistä. Toki, mainittakoon, että jos aloittaisin akatemian alusta, lähtisin touhuun mukaan aivan erilaisella asenteella.  

 

No mitä tästä sitten oikein jäi käteen? 

 

Heti alkuun pakko mainita, että aivan uudenlainen käsitys dialogille, ja jollain tavalla ehkä tietynlaista taitoa sen parissa. Pajoissa oppi kuinka tärkeää on antaa ideoiden lennellä dialogissa vapaasti, osaten myös aina innostua muiden ideoista. Täytyy tuoda rohkeasti omaa kantaa ja näkemystä esille, sillä juuri se sinun kommenttisi saattaa olla keskustelun suunnankääntäjä. Tietysti myös muiden puheenvuoroja täytyy kunnioittaa, sillä pienikin toisen päälle puhuminen eskaloitui helposti yhdeksäntoista hengen tiimissä aikamoiseksi huutokilpailuksi.  

 

Tiimimme vahva siteeraaja, vanhempiensa oppeja eteenpäin kantava Iida sanoi lähes ensimmäisessä pajassa sitaatin, joka jäi mieleeni pysyvästi. ”Pick your battles” eli kamppailujesi valitseminen oli itselleni äärettömän tärkeä oppi. Se saa sinut jättäytymään taka-aloille asioissa, jotka eivät ole sinulle niin tärkeitä, ja toisaalta taas pitämään puoliasi sellaisissa asioissa, jotka oikeasti koet sydämesi asioiksi. Uskoisin, että jos Hurmalle täytyisi keksiä uusi nimi, varmaankaan puolet tiimistämme ei enää kokisi nimen olevan ”heidän battle” ja näinollen kiistelyn arvoinen asia, vaikka se tammikuussa aika verinen ja tuskanhikinen prosessi olikin. 

 

22-vuotisen elämäni olen uskonut olevani ekstrovertti – aina firman perustamiseen asti. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta tosiasiassa introverttiuteni ymmärtäminen oli todella tärkeä asia. Olen aina olettanut, että olet automaattinen ekstrovertti, jos olet sosiaalinen ja pidät ihmisten seurasta. Ja pidänhän minä! Akatemian aikana ymmärsin kuitenkin uudenlaisen mittarin: oletko pidempään ihmisten seurassa, ennen kuin vaadit päästä omaan rauhaan, vaiko oletko pidempään esimerkiksi yksin kotona, ennen kuin vaadit päästä ihmisten seuraan. Introverttipiirteideni tunnistaminen edes 22 vuoden jälkeen on ollut tärkeä havainto, sillä olen sen kautta löytänyt uusia tapoja voimaannuttaa itseäni ja jaksaa arjessa paremmin. Olen lyhyessä ajassa ymmärtänyt, että vaikka ihmisten kanssa oleminen ja yhdessä tekeminen tuovat minulle inspiraatiota ja iloa, täytyy minun silti kiireisenkin viikon keskellä panostaa hetki aikaa yksinololle. 

 

Veijo tulee tykkäämään tästä, mutta suuri oivallus akatemialla oli se, kuinka hienoa lukeminen oikeasti on. Huomasin haalivani kymmenittäin kirjoja kirjastosta joka viikko, sillä en osannut valita vain yhtä. Aion ylläpitää kirjoista innostumista tulevassa arjessani, millaista siitä ikinä sitten tuleekaan. Mikäli päädyn opiskelemaan ”perinteisen tyylin” ammattikorkeaan, vapaavalintaisten kirjojen ”pakollinen” lukeminen on sellainen osa opintoja, joita tulen kaipaamaan eniten. 

 

Proakatemia tunnetusti kantaa vahvasti sanoja unelmien koulu. Vaikka kaikki täällä eivät välttämättä koskaan niitä suurimpia unelmiaan toteutakaan, ei tämän tutkinnon aikana voi silti mitenkään välttyä pohtimasta omia unelmiaan ja keskustelemasta niistä jatkuvasti oman tiimin ja muiden akatemialaisten kanssa. Itse päädyin Proakatemialle tavallaan etsimään omaa juttuani. Minulla on iso kasa eri kiinnostuksen kohteita, kuitenkaan yksikään niistä ei ole millään lailla unelma-ammattia vastaava. Akatemialla opin, että voisin tehdä ammatin itselleni mistä tahansa kiinnostuksen kohteestani. Täällä ehkä konkretisoituu myös käsitys siitä, kuinka haaveidesi toteuttaminen on aivan täysin omalla vastuullasi. Mieti tavoitteesi, kirjoita ylös välietappeja, jotka sinun täytyy saavuttaa päästäksesi lähemmäs unelmaasi; lue siihen liittyviä kirjoja, keskitä projektisi niiden ympärille ja verkostoidu.  

 

Viimeisenä vielä pari merkittävää asiaa, jotka akatemialta jäivät käteen kahdeksankin kuukauden jälkeen: poikaystävä, työpaikka ja oma elämä. Haastavinta tällaisessa opiskelutyylissä on olla koko ajan tavoitettavissa ja luovuttaa yhdeksälletoista puolituntemattomalle oikeudet vaikuttaa, muuttaa ja sekoittaa aikataulujasi täysin välillä ihan mitättömilläkin varoitusajoilla. Välillä oli vähän valitettavaa huomata, kuinka muut pinkut irtisanoutuivat töistä ja jopa erosivat parisuhteista, sillä tällaisiin aikatauluihin sitoutuminen vaatii koko hommalle täyttä omistautumista, mihin ei vaan välttämättä pysty, mikäli omassa elämässä on paljon meneillään. Toki, ei ymmärretä väärin –  suurin osa irtisanoutuu töistä ja tekee muutoksia arjessaan, koska haluaa omistaa kaiken aikansa omalle yritykselleen. Me taas nautimme jo tämän hetkisistä työpaikoistamme niin paljon, ettemme halunneet luopua niistä tässä vaiheessa. Akatemialla tuli pitkin kevättä pohdittua paljon omia arvoja, tavoitteita ja tulevaisuutta. Ja mitä enemmän ajatukselle antoi aikaa, sitä enemmän alkoi myös vakuuttumaan siitä, että elämä on nyt, vaikka olisi koulukin. 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close