Minun ääneni

24.04.19 Esseen kirjoittaja: Anna Peltola
Kirjapisteet: 2
Kirja: Minun tarinani
Kirjan kirjoittaja: Michelle Obama
Kategoriat: Uncategorized

 

Johdanto

 

Minulla on halu kehittää itseäni paremmaksi ja vahvemmaksi ihmiseksi päivä päivältä enemmän. Kuten Michelle Obamakin sanoo kirjassaan, kasvu ei lopu ikinä. Halusin lukea hänen kirjansa, koska hän on yksi vahvimmista naisista, mitä tiedän ja halusin kuulla hänen kasvutarinansa. Kirjassa tuli useasti esille, kuinka tärkeää maailmassa on tasa-arvoisuus ja tunne, että sinä pärjäät ja olet tärkeä. Haluan tuntea tämän tunteen niin arjessanikin kuin tiimini sisällä. Osana vahvaksi kasvamisen projektia minulle on tärkeää tulla kuulluksi ja kuunnella.

 

 

Kuulluksi tuleminen

 

Minulle on tärkeää tulla kuulluksi, mutta olen myös äärimmäisen hyvä kuuntelija. Haluan myös käyttää ääntäni ja tulevaisuudessa toivottavasti käytän ääntäni myös fysioterapeuttina. Toivon, etten ikinä tule mukautumaan johonkin vain sen takia, etten uskalla käyttää ääntäni työyhteisössä tai tiimissäni. Haluan vaikuttaa elämässäni siihen mihin voin, kuten Michelle Obama. Monesti mietin myös tiimini sisällä, mitä muut ajattelevat kun puhun; vaikutanko typerältä, hauskalta vai kenties pätevältä? Liian monesti olen ollut hiljaa sen vuoksi, että tunnen epävarmuutta puhua ison joukon keskellä asioista, joista en tiedä 100 prosenttia. Miksi? Monesti olen kuitenkin oppinut itsestäni juuri epäonnistumisten ja vaikeiden tilanteiden kautta eniten. Ne ovat niitä, jotka jäävät mieleeni ja pystyn sisäistämään virheet ja opit. Hidasta elämää -kirjojen blogissa Noora Lintukangas kirjoittaa juuri sen, mitä alan oppimaan itsestäni: ”kasvu tapahtuu epämukavuusalueella ja vaatii sitoutumista”.

 

Olen myös kiinnittänyt huomiota erityisesti tiimini kykyyn hypätä kohti tuntematonta ja jokainen tekemämme tehtävä ja projekti tuntuu siltä, kuin hyppäisimme epämukavuusalueillemme, joka kerta, mutta huomaamme aina oppineemme uutta, vaikka päällimmäinen tunne joskus olisi pettymys. Jokainen meistä on myös sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin ja matkan varrella olemme panostaneet enemmän kommunikointiin ja avoimuuteen, mikä on mielestäni erittäin tärkeä asia. Näin myös jokainen meistä tulee kuulluksi.

 

Psykologi Tony Dunderfeltin kirjassa ”Kuuntele ja tule kuulluksi” korostuu työyhteisössä ja tiimissä perustana oleva kuuntelemisen taito ja kuulluksi tulemisen kokemus. Tulevana fysioterapeuttina ja mahdollisena yrittäjänä en halua, että ihmiset ja asiakkaat ovat vain fyysisesti paikalla kuuntelemassa minua vaan haluan opettaa heille mukanani ymmärrystä ja kuuntelemisen taitoa. Minusta se on tärkeää molemminpuolista vuorovaikutusta, sillä tietenkin myös minä kuuntelen heitä, mutta myös heidän on kuunneltava minua, jotta saamme työstäni ja avustani parhaat mahdolliset hyödyt.

 

Lopetus

 

”Aika on lahja, jonka saattoi antaa muille”, Michelle Obama. Tämä lause jäi mieleeni erityisesti kirjasta, sillä se liittyy vahvasti omiin arvoihini ja siihen, miten haluan työskennellä ihmisläheisenä fysioterapeuttina. Kuuntelen ja annan aikaani muille, jotta he voivat antaa aikansa minulle ja myös minä pääsen tulemaan kuulluksi. Haluan jatkaa kasvamistani vahvemmaksi naiseksi, käyttää ääntäni, antaa aikaani ja kehittyä kohti unelma minääni – niin arjessa kuin työssä.

 

 

 

Lähteet:

Dunderfelt, T. 2015. Kuuntele ja tule kuulluksi. Kauppakamari.

Lintukangas, S. 2015. Hihasta elämää -blogi. https://hidastaelamaa.fi/2015/05/henkisen-kehityksen-viisi-vaihetta/

Obama, M. 2018. Minun tarinani. Otava.

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!