Mintun matkassa: Pitäiskö mun muuttua, riitänkö mä?

08.08.18 Esseen kirjoittaja: Minttu Kylmälahti
Kirjapisteet: 1
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: Erikoistuminen toimialalle

Jokainen syömishäiriötä sairastanut / sairastava varmasti tietää, että jonkinlainen vertailu ja kilpaileminen ovat suuressa osassa elämää sairauden aikana. Ensimmäisenä varmaan tulee mieleen painolukemien vertaaminen ja itse syömiseen liittyvä kilpailu. Toki vertailu oli isossa määrin sitä, että halusi aina vähentää kaikkea. Mikään ei riittänyt, eikä mistään saanut mielihyvää, koska ikinä ei ollut tarpeeksi sitä mihin olisi halunnut. Kilpailua käytiin paljon itsensä ja riittämisen tunteen kanssa.

 

Vertailin itseäni jatkuvasti muihin ja mietin mikä kaikki minussa on huonommin, kuin muissa. Alkuun painolukemien ja muiden suoritusten (esim. koulumenestyksen) kautta. Kaikessa piti olla paras ja aina olisi pitänyt olla laihin. Koskaan ei käynyt mielessä, ettei kaikessa voi olla paras, joten riittämättömyyden tunne oli 24/7 läsnä.

 

Syömishäiriön ajatukset ovat välillä niin järjeltä selittämättömiä, itse ainakin kuvittelin, että olisin jokin yli-ihminen, joka voisi lopettaa syömisen ja samaan aikaan saada koulun parhaat arvosanat. Terapiassa käymisen myötä aloin pikkuhiljaa hyväksyä, etten voisi koskaan olla kaikessa paras ja kuolisin ennen kuin olisin kaikista laihin. Vertailu ei kuitenkaan loppunut, vaan se alkoi muuttaa muotoaan. Enää vertailunkohteena ei ollut pienin vaa`an lukema tai pienin annoskoko. Aloin vertailemaan itseäni esimerkiksi poikaystävääni.

 

Silloinen seurustelukumppanini oli sm tasolla painonnostossa ja todella timmissä kunnossa. Koin itseni hyväksi, kunhan vain pysyisin laihana. Minun oli kuitenkin nostettava painoa, että voisin elää normaalia elämää ja että kehoni toimisi. Aloin vaatia häneltäkin painon nostamista ja asetin hänelle tavoitteita, mihin hänen olisi päästävä. Hän kuitenkin oli omassa normaalipainossaan, joten painon saaminen ei ollut ihan helppoa. Sain hänet suostuteltua mukaan sairaisiin tavoitteisiini ja syömishäiriöni pyöritti taas vähän lisää molempien arkea.

 

Samaa tein isälleni, yritin nostaa myös hänen painoaan ja koitin saada hänet syömään mahdollisimman paljon. Tarkkailin hänen syömistään ja vertailin sitä omaani. Kaikki söivät vähintään saman verran, kun minun ateriasuunnitelmassani luki, koska muuten en suostunut syömään mitään. Äidille olin taas luonut erilaiset tavoitteet, hänen olisin halunnut laihtuvan. Kaupassa käyminen oli katastrofaalista, koska en antanut hänen ostaa herkkuja tai jos hän osti, muut asiakkaat kuulivat kyllä, ettei se olisi suotavaa. Olin hyvin tietoinen muiden syömisistä, yritin siirtää kontrollia johonkin, kun itseäni en saanut rajoittaa, sillä noudatin ravitsemusterapeutin laatimaa ateriasuunnitelmaa.

 

Tilanne kotona äidin ja isän kanssa muuttui parempaan suuntaan, kun he eivät kerta kaikkiaan menneet enää mukaan syömishäiriöni luomiin sääntöihin ja oma tarpeeni pitää kiinni kontrollista helpottui pikkuhiljaa ravitsemustilani korjaantuessa. Parisuhteeni oli koko ajan jatkuvaa vertailua ja taistelua, onneksi loppujen lopuksi tajusin päästää irti suhteesta, jossa kumpikin mahdollisti toisen riippuvuudet.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!