Miksi emme puhu sijoittamisesta?

31.01.17 Esseen kirjoittaja: Waltteri Kahra
Kirjapisteet: 2
Kirja: Sijoituspokkari
Kirjan kirjoittaja: Mika Pesonen
Kategoriat: Yrityksen talous, Oppiva organisaatio

Pitkään olin tuhlaajapoika. Oli varaakin olla, tein kuitenkin hyväpalkkaista raadollista työtä ja pienenä vapaa-aikanani pääsin nauttimaan työni hedelmistä eli muhkeasta palkkatilistä. En olisi vaihtanut sitä mihinkään, en ehkä vaihtaisi nytkään. Jälkikäteen mietittynä kuitenkin ketuttaa. Olisin voinut nauttia kokonaisesta viljelmästä hedelmiä, jos olisin vain tiennyt miten käyttää rahani. Tarkemmin mietittynä voisin olla miljonääri ennen eläkeikää laittamatta tikkua ristiin, jos vanhempani olisivat tienneet miten käyttää lapsilisäni.

Olemme kaikki tavallamme lottovoittajia, kun olemme syntyneet Suomeen. Meidän hieno yhteiskuntamme tarjoaa loistavan yleissivistävän koulutuksen ja antaa meille valmiudet valloittaa maailma, jos vain haluamme. Jokainen peruskoulun käynyt, osaa suunnilleen maailman kartan, tähtikuviot, alkuaineet ja ihmisen vartalon. Tällaista rikkautta ei voi mitata rahassa, mutta jos voisi, osaisimmeko?

Hieno koulutusjärjestelmämme peruskoulusta korkeakouluihin tarjoaa hälyttävän vähän yleissivistävää koulutusta rahankäyttöön, säästämiseen ja sijoittamiseen liittyen. Tämä asia, joka on yhteiskunnallemme kuin happi ihmiselle on jostain syystä jokaisen itse opeteltavissa. Edes omissa tradenomin opinnoissamme emme perehdy sijoittamiseen enempää, kuin matematiikan esimerkkien kautta. Miten näin voi olla? Onko raha niin henkilökohtainen asia, ettei sen koeta olevan yleissivistävä aihe? Seksivalistuskin on kuitenkin osa opetussuunnitelmaa, enkä voi uskoa, että siitä henkilökohtaisemmaksi päästään sijoittamisesta puhumalla.

Tulin ajatelleeksi asiaa kun alustin hiljattain pajan sijoittamisesta tiimilleni. Pajaa suunnitellessani tiedustelin osallistujilta, millä tasolla heidän tietämyksensä sijoittamisesta on johon yli puolet vastasivat tietävänsä vain hyvin vähän tai perusteet. Näin ollen rakensin pajan rungoksi ensin perusteet sijoittamisen käsitteestä ja muodoista, jonka jälkeen ehtisimme perehtyä hieman rahastosijoittamiseen Nordnet sijoitussivuston kautta.

Yllätyksekseni palautteessa suureksi kohdaksi nousi se, että paja tuntui monelle vain pintaraapaisulta ja kuinka toiveena olisi, että aiheeseen olisi menty syvemmälle. Näin ollen ihmiset, jotka ajattelivat tietävänsä sijoittamisesta hyvin vähän, kokivat itsensä valmiiksi syvempäänkin perehtymiseen sijoittamisesta. He tiesivät mitä ja miten sijoittaa, mutta koska kukaan ei ollut sitä heille suoranaisesti opettanut, niinkuin olemme tottuneet he ajattelivat tietävänsä asiasta paljon vähemmän.

Mietin, mikä olisi mahdollista, jos sijoittamisesta olisi käyty esimerkiksi alkeiskurssi ensimmäisen vuoden opintojen parissa, tai mikä parempaa yläasteella. Jokainen nuori saisi varmistuksen siitä, ettei sijoittamisen tarvitse olla vaikeaa tai kallista, ja oikeaoppisesti harjoittamalla riskitkin voi saada pieneksi.

Alan pikkuhiljaa itsekin pääsemään ”epätietoisuuden” kuplasta ulos, kun perehdyn enemmän sijoittamiseen liittyviin kirjoihin ja ymmärrän, kuinka jokainen päivä jonka vietän säästämättä tai edes yrittämättä säästää tuhlaan rahaa pitkällä tähtäimellä. Suosittelen Mika Pesosen Sijoituspokkari – säästäjästä sijoittajaksi alkeisopasta jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle. Hän käsittelee sijoittamiseen liittyviä myyttejä sekä eri sijoitusmuotoja helposti ymmärrettävällä ja viihdyttävällä kirjoitustavalla. Jokaisen aloittelevan sijoittajan pitäisi mielestäni lukea tämä pokkari.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Miksi emme puhu sijoittamisesta?, 5.0 out of 5 based on 1 rating

Keskustele artikkelista

3 kommenttia to “Miksi emme puhu sijoittamisesta?”

  1. Eetu Ruusukallio sanoo:

    Osuvia ajatuksia Waltteri!

    Samaa olen jo pitkään miettinyt, että miksi oman talouden hallinta ja sijoittaminen osana sitä on sitä kuuluisaa elämämkoulua. Ei tule kyllä vastaan missään. Niitä luottotappio-otsikoita puolestaan näkee harva se viikko.

    Itsekin löysin näille poluille vasta joitakin vuosia sitten. Hienoa että aksulla on valveutunutta kansaa! PS. Kannattaa pistää pajojen yöstä yksi slotti talteen.

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
  2. Liisa Heinonen sanoo:

    Tärkeä näkökulma ja etenkin täällä liiketalouden opiskeluympäristössä. Näistä asioista kannattaa olla selvillä vaikka itselle sijoittaminen ei olisikaan kovin ajankohtaista. Toisaalta, myös pienillä määrillä voi aloittaa sijoittamaan ja saada samalla hyvää käytännön tietoa alasta.

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
  3. Johannes Peltonen sanoo:

    Hyvää pohdintaa, olen miettinyt samoja asioita. Olet ihan oikeassa, että sijoittamisesta (ja ylipäätään taloudenhallinnasta sisältäen säästämisen) ei puhuta tarpeeksi avoimesti. Henkilökohtaisen talouden hallintaa sivutaan ohimennen peruskoulun yhteiskuntaopin tunneilla sen jälkeen, kun on käytetty muutama kurssi esim. EU:n historian ja rakenteen läpikäymiseen. Hohhoijaa.

    Taloudenhallinnan pitäisi olla keskeinen osa yhteiskuntaoppia peruskoulussa ja pakollisia kursseja aiheesta tulisi olla myös lukiossa ja ammattikoulussa. Mitähän merkitsisi kansantaloudelle, jos jokainen suomalainen hallitsisi säästämisen ja sijoittamisen perusasiat? Mitä se merkitsisi etenkin +60-vuotiaan kuluttajan ostovoiman suhteen, jos teini-iästä (tai vielä parempaa, syntymästä) asti olisi osattu laittaa edes pieniä summia eläkekassaa varten?

    Olen myös miettinyt pitäväni ehkä joskus sijoituspajan Motivelle. Ajatus hieman hirvittää, koska tiedän tiimissämme olevan niin eri tason osaajia, mitä tulee talousosaamiseen. Miten selittää asiat ymmärrettävästi niin, ettei puolet tiimiläisistä tylsisty kuoliaaksi? Jos päätän syksyllä pitää pajan, tulen nykimään sinua hihasta vinkkien toivossa!

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!