Tampere
29 Mar, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

MIHAR-filosofia tiimin johdossa



Kirjoittanut: Ida Harju - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Yksi syyspäivä odottelin Tirrin puhelun loppumista valkkujen akvaariossa ja silmäni kiinnitti huomion Veijon pöydällä vallitsevaan kirjatorniin. Ajattelin aikani kuluksi silmäillä yhtä kirjaa, sillä tiesin Tirrillä menevän hetken puhelimessa juttelemiseen. Avasin kirjan kaverijohtajuudesta, joka oli hienosti visualisoitu piirroksin. Juuri minunlaiseni kirja, asia ilmaistu selkeästi ja jopa piirrustusten kera!

 

Miltä sana kaverijohtajuus kuulostaa sinun korvaasi? Tuleeko joku henkilö tiimistä mieleesi, oletko jo kokenut tällaista työpaikassasi? Minulle tuli heti mieleen tiimini Eventan nykyinen Business Leader Konsta. Hän on nyt toista kautta johdossa enkä voisi olla tyytyväisempi. Vaikka Eventa on tällä hetkellä hiukan hakoteillä, on Konsta onnistunut mielestäni hyvin olemaan luotettava tiimin johtaja.

Kaverijohtajuuden periaatteet ovat syntyneet Tiimiakatemiassa (2013). Tässä niistä osa mitkä mielestäni kuvaavat Konstaa hyvin kaverijohtajana:
– Ole herkkä johdettavien tunnetiloille ja toimi niiden mukaisesti. Kaverijohtajana olet ihminen.
– Vain teoilla on merkitystä kaverijohtamisessa.
– Kaverijohtamisen perustehtävänä on oppivan organisaation johtaminen, ja perustaito on saada muut ponnistelemaan kohti yhteistä päämäärää.
– Et voi johtaa muita, jos et osaa johtaa itseäsi.
– Kaverijohtajuus on aina esimerkkinä olemista. Mihin kiinnität huomion, siihen muutkin kiinnittävät. (Toivanen, H. 2013, 55)

Tiimijohtajia voi olla monenlaisia, mutta minuun toimii parhaiten kaverijohtajuus. Kavereiden johtaminen voi toisinaan olla myös vaikeaa, sillä tiimin sisällä täytyy olla luottoa, jotta uskallamme haastaa toinen toisiamme ja antaa tiimijohtajan johtaa. Eventan yhteishenki on hyvää, vaikka aina parannettavaa löytyy. Mutta kaverijohtajan yksi tehtävä on luoda tiimiyritykseen hyvä yhteishenki (Toivanen 2013, 55) ja olemme aika tiivis rypäs tällä hetkellä. Uudet tiimiläisemme ovat soluttautuneet mahtavasti tiimiin sisälle ja pakottaneet meitä myös katsomaan itseämme peiliin tiiminä.

Kaverijohtajuuteen (ja joryn tekemiseen) liittyy seuraavat MIHAR-filosofian stepit, jotta tiimiyritys menestyy. Joten hei kaverijohtaja, kirjoitapa nää ylös!

  1. Mallinna tie.
  2. Inspiroi jaettu visio.
  3. Haasta prosessi.
  4. Anna toisten toimia.
  5. Rohkaise sydäntä. (Toivanen 2013, 57)

Itsekkyys ei auta kaverijohtajuudessa, mutta omat arvosi ja uskomuksesi tulee olla selvillä. Itsesi kyseenalaistaminen on hyväksi, älä aina toteuta ensimmäistä ajatustasi. Johtajuus on ennemmin dialogia kuin monologia, muista se. Kuten aiemmin mainitsin, esimerkkinä oleminen rohkaisee myös tiimiäsi tekemään samoin ja seuraamaan. Omat arvosi tulee käytäntöön visiossa. (Toivanen 2013.)

Tiimin visio. Olemme Eventassa työstäneet arvojamme jo kauan ja niistä rakentaneet yhteisen vision. Näin ikään visio pohjautuu siis arvoihimme. Vision tulee olla inspiroiva ja ajaa meitä eteenpäin tiiminä kohti tulevaisuutta. Siitä tulee saada energiaa ja puhtia jokapäiväiseen tekemiseemme Akatemialla. Kaverijohtajan tulee siis innostaa optimismin kautta tiimiä näkemään jännittävän tulevaisuuden mahdollisuuden (Toivanen, H.).

Kolmantena on usko omaan tiimiin ja niiden vahvuuksiin. Ole siis kartalla tiimisi kyvyistä ja auta heitä eteenpäin. Testaa ja haasta heitä johtajana, mutta muista antaa neuvoja. Riskien ottaminen tiimin kanssa voi päätyä epäonnistumisiin, mutta niistä myös aina oppii. Ja siihen kulttuuriin on hyvä opettaa muita.

Kaikki Akatemian tiimit ovat osuuskuntia. Osuuskunnan säännöt ja käytänteet toimivat hyvin myös kaverijohtajuuteen. Kaikilla tiimissä on oma ääni, yhtä painava ja tärkeä kuin toisen. Tiimin jäsenillä on yhteinen taloudellisen osallistumisen vastuu. Kaverijohtajan tulee muistaa antaa tiimille vapaus tehdä päätöksiä myös itse. Näin synnytät luottamusta ja annat tiimiläisillesi tilaa kukoistaa.

Viimeisen stepin Toivanen (2013, 57) tiivistää mielestäni loistavasti:

Viidennellä eli ylimmällä tasolla rohkaiset sydäntä. Kaverijohtajana rohkaiset tiimiäsi jatkamaan etsimistään. Huipputuloksen saavuttaminen vaatii tiimiltäsi kovaa työtä. Tiimisi jäsenet ovat selvillä, mitä heiltä odotetaan. Kaverijohtajana olet sydämelläsi mukana tiimisi kanssa kohti jaettua visiota. Kiitos, hymy ja julkinen kehu kuuluvat sinun sanavalikoimaasi. (Toivanen, H. 2013, 57)

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close