Mielenrauhaa metsästämässä

15.04.19 Esseen kirjoittaja: Anniina Filppula
Kirjapisteet: 2
Kirja: Metsämieli
Kirjan kirjoittaja: Sirpa Arvonen
Kategoriat: Vastuullinen ja kestävä yrittäjyys

Kevät.

Loputon määrä asioita mielenpäällä. Osa suuria ja osa pieniä. Yhtä tehdessä toinen ja kolmas asia pyörivät mielessä. Ei jaksa keskittyä. Vilkaisen puhelinta, jossa on uusia viestejä – osa minua koskettavia ja osa ei. Mieleni analysoi silti ne kaikki. Koulupäivä loppuu, mutta kotona on levoton olo. Pitäisi tehdä sitä sun tätä. Olo on ylivireinen, samaan aikaan stressaantunut, ahdistunut ja tukkoinen. Ajatukset poukkoilevat asiasta toiseen, vaikka yritän keskittyä yhteen.

Ei tästä tule mitään.

Suljen läppärin ja päätän lähteä salille – liikuntahan vähentää stressiä.

Alan pakata laukkuun treenikamoja ja suunnittelen samalla tulevaa treeniä. Tänään olisi selkäpäivä, millä painoilla teinkään viime viikolla, tänään pitäisi nostaa enemmän, näinköhän tänään kulkee, olikohan mun salikortti vielä voimassa, pitää laittaa jotkut trikoot mitkä ei valu kun vetää maasta, pitäisikö tehdä vielä selän lisäksi jotain muutakin samalla…

Huomaan kuinka ahdistus vain kasvaa, kun mietin salille lähtöä. Sielläkin pitää suunnitella niin paljon kaikkea, jotta saa hyvän treenin tehtyä ja kehittyy. Keho ja mieli tuntuvat tukkoisilta, ei jaksaisi miettiä niin paljon.

 

Tekisi muutenkin mieli mennä ulos, kun on ollut sisällä koko päivän.

Päätän kuunnella kehoani ja lähden ulos.

Suuntaan läheiseen metsään, jossa kevätaurinko on sulattanut lumen ja sinivuokkoja puskee jo esiin maasta. Tuntuu hyvältä olla luonnossa.

Muistan lukeneeni siitä, kuinka ihmisen aivot eivät ole muuttuneet merkittävästi 10 000 vuodessa, vaikka elinympäristö on muuttunut kivikauden luolista urbaaneiksi kaupunkiympäristöiksi. Tämän takia luonnossa eri aistiärsykkeiden havainnointi tuntuu ihmisistä niin luonnolliselta, kun taas keinotekoisen ympäristön havainnointi ja siellä eläminen on fysiologisesti epäluonnollista ja sitä kautta henkisesti kuormittavaa. Kun tähän vielä yhdistetään kiireinen ja suorituskeskeinen tunnelma, joka kaupungeissa monesti vallitsee, ei ole mikään ihme, jos tuntee sisäistä kaipuuta luonnon rauhaan.

 

Päätän tehdä ”Ei näe metsää puilta” -harjoituksen. Poikkean lenkkipolulta pienemmälle metsäpolulle. Lähden juoksemaan mahdollisimman nopeasti kapealla polulla. Pystyn keskittämään tällöin huomioni vain seuraavaan edessäni olevaan kiveen, kantoon tai puuhun. Huomioni on vain seuraavassa askeleessani.

Nopean juoksemisen jälkeen pysähdyn paikoilleni ja suuntaan huomioni ympäristööni. Huomaan metsän erilaiset värit ja muodot, sen kuinka puiden välistä paistava aurinko muuttaa metsän miltei kesäisen näköiseksi, tunnen tuulen ja auringon lämmön kasvoillani, kuulen linnun laulun ja tuulen huminan. Tunnen olevani jollain tavalla osa tätä kaikkea.

Tämä harjoitus symboloi arjen kiirettä, jossa kalenteri on usein niin täyteen ammuttu, että huomio kohdistuu vain seuraavasta askareesta suoriutumiseen. Ei ole aikaa pysähtyä katsomaan kokonaiskuvaa, jolloin voisi esimerkiksi nähdä, mitkä asiat ovat oikeasti kokonaisuuden kannalta ratkaisevia ja mitä voisi jättää vähemmälle. Ei siis niin sanotusti näe metsää puilta.

 

Jatkan matkaani kävellen. Tunnen, kuinka pieni juoksuspurtti sai pahimman stressini purkautumaan. On muutenkin jo parempi olo kuin lähtiessä.

 

Jo 5-10 minuutin luonnossa liikkuminen laskee sykettä ja verenpainetta, vaikka siihen ei tietoisesti keskittyisi. Myös stressihormonien määrä kehossa vähenee. 20 minuutin luonnossa liikkumisen jälkeen mieliala kohenee kun keho alkaa erittämään mielihyvähormoneja serotoniinia ja oksitosiinia. Luonnossa säännöllisesti liikkuminen sekä luonnon lähellä asuminen vähentävät tutkitusti mm. verenpainetaudin, kakkostyypin diabeteksen sekä masennuksen riskiä sekä pidentävät elinikää. Mietin, kuinka pitäisi käydä useammin luonnossa, kun jo noin lyhyt aikakin auttaa käynnistämään terveysvaikutukset. Muistan lukeneeni, kuinka jo 1-2 minuutin luontonäkymän katselu aktivoi parasympaattista hermostoa ja muuttaa stressaantuneen ihmisen sydämen, lihasten ja aivojen toimintaa rentoutuneemmaksi. Haluan tallentaa tämän hetken ja nappaan kuvan juuri tästä maisemasta, jotta voin katsoa sitä aina kun haluan tavoittaa tämän saman hyvän olon tunteen.

Olo tuntuu paljon energisemmältä kuin lähtiessä. Innostun tekemään lihaskuntoharjoituksia ja mäkispurtteja. Samat kehonpainoliikkeet, joita olen tehnyt lähiaikoina salilla tuntuvat luonnossa paljon kevyemmiltä. Hengästyminen täällä happirikkaassa metsässä tuntuu miellyttävämmältä ja kannustaa tekemään kovempaa kuin sisällä. Myös metsän lukuisat muut aistiärsykkeet vievät huomiotani pois lihasväsymyksestä. Harjoituksen jälkeen tuntuu, että olen täynnä energiaa. Ajatuksetkin virtaavat paljon vapaammin kuin aikaisemmin. Kotona minua stressanneet asiat tuntuvat nyt helpommin selätettäviltä.

Luonnossa liikkuminen kohottaa kuntoa enemmän kuin sisäliikunta. Luontoympäristössä aistiärsykkeitä on selvästi enemmän, joten sama liikunta koetaan vähemmän rasittavaksi luonnossa kuin miten se koetaan sisällä. Maasto on ulkona vaihtelevampi, mikä haastaa kehoa monipuolisesti. Monipuolisessa maastossa tulee myös huomaamattomammin tehtyä pidempi kävelylenkki kuin tasaisella juoksumatolla. Metsässä on myös parempi ja hapekkaampi ilma, jolloin sydän- ja verenkiertoelimistö saa välittömästi happirikasta ilmaa ihmisen hengästyessä. Tällöin sama hengästyminen luonnossa tuntuu miellyttävämmältä kuin sisällä.

Rytminen kävelyliike luonnossa auttaa minut pääsemään miellyttävään flow-tilaan ja hetkessä läsnäolon kokemiseen. Mietin, kuinka hienoa on päästä luontoon, jossa liikkumista voi säädellä niin vapaasti oman olotilan mukaan. Kun luonnossa liikkuu, myös ajatukset kulkevat paremmin – siellä voi siis löytää ratkaisun johonkin ongelmaan, jota on pyöritellyt pitkään. Tai vaihtoehtoisesti ei tarvitse ajatella yhtään mitään. Voi antaa ajatusten tulla ja mennä niihin sen kummemmin tarttumatta. Omaa liikkumisvauhtiaan voi mukauttaa tarpeen mukaan: jos kaipaa pysähtymisen kokemuksia tai jos haluaa purkaa energiaa juoksuspurteilla – tai jotain siltä väliltä. Voi valita, haluaako saada lisää energiaa vai purkaa sitä tarkoituksenmukaisesti pois.

 

Kävelen vielä loppumatkan metsästä kotiin. Jään miettimään hyvää oloani ja sitä, kuinka hienoa on asua paikassa, jossa on mahdollisuus päästä luonnon keskelle vaivattomasti.

Luonto ei vaadi mitään. Se on auki aina ja kaikille. Siellä saa liikkua hitaasti, nopeasti, pysähtyä kun haluaa, poiketa polulta tai kääntyä ympäri. Luonnossa voi harrastaa monipuolisemmin erilaisia liikuntamuotoja – niin maalla kuin vedessä. Se muuttaa muotoaan vuodenaikojen sekä säätilan mukaan eikä siten ole koskaan täysin samanlainen. Se hyväksyy sinne menijän juuri sellaisena ja siinä kunnossa kuin hän on. Luontoon voi mennä yksin tai yhdessä, olla niin kauan kuin haluaa ja minä päivänä tahansa.

 

Kiitos luonnolle.

 

Tarina perustuu tositapahtumiin, mutta joitain hahmoja on dramatisoitu. Faktat luonnon terveysvaikutuksista perustuvat tutkittuun tietoon.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!