Tampere
29 Mar, Friday
5° C

Proakatemian esseepankki

Löydä elämän taika



Kirjoittanut: Marianne Murto - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

 

Katri Syvärisen kirja Löydä elämän taika on syntynyt sen vuoksi, että kirjoittaja itse on kokenut loppuun palamisen työelämässä hyvin konkreettisesti ja sen pohjalta päätynyt muuttamaan toimintatapojaan, ajatusmaailmaansa sekä ammattiaan. Kirja on hyvin ajankohtainen, sillä työelämä vaatii yksilöltä yhä enemmän tehokkuutta ja sitkeyttä – työpäivien venyminen pitkiksi ja töiden teko myös vapaa-ajalla ovat yleistyneet. Ihmiset ovat tavoitettavissa lähes milloin vain ja tämä ominaisuus saattaa hyvien puoliensa lisäksi tuoda elämään stressiä ja jatkuvia aikatauluja.

Kirjoittaja työskenteli ennen viestintäalalla tehden ympäripyöreitä työpäiviä ja ollen jatkuvien aikataulujen käsissä. Hän kuvailee itseään suorittajatyypiksi, jolloin kaikki pitää tehdä mahdollisimman tehokkaasti, nopeasti, täydellistä jälkeä tuottaen – aina. Tällaiselle ihmiselle tekemättömyys tai vapaa-aika, jolle ei ole erityisiä tavoitteita ajankäytöllisesti, on laiskuutta. Työn lisäksi kirjoittajalla oli tavoitteellinen hevosharrastus sekä koira, joka vaati osakseen paljon huolenpitoa. Kirjaa lukiessani tunnistinkin yleisen ilmiön suorittajaluonteelle; hän itse jää usein viimeiseksi huolenpidon saajaksi. Kaikki tehtävät töissä, kotona ja harrastusten parissa hoidetaan kunnialla, mutta kun kyse tulee omasta hyvinvoinnista huolta pitämiseen – etenkin henkisesti – jätetään tämä osa-alue hoitamatta. Pidetäänhän sellaisen vaatimista itselleen silloin laiskuutena ja sen sijaan sätitään itseä siitä, kuinka saamaton on saadessaan tällaisia ajatuksia. Omaa elämää verrataan muiden elämäntilanteisiin ja on helppoa syyllistää itseään ajattelemalla, että jos tuokin jaksaa ylläpitää perhettä ja vaativaa työtä niin en ole oikeutettu valittamaan omasta tilanteestani. Todellisuudessa kuitenkin kaikkien voimavarat ovat erilaiset, eikä ole asetettu minimiä tai maksimia sille, kuinka paljon pitää jaksaa.

Aloin pohtia, miksi on niin vaikeaa myöntää se, että oma jaksamisen raja tulee jossain vaiheessa väistämättä vastaan? Ja miksei itselleen suo samaa mihin usein muita kannustaa? Toki tämänkaltaiseen tehokkuuteen ja suorittamiseen työelämässä ajaa kova kilpailu, jonka vuoksi on luotava parhaat mahdolliset toimintamahdollisuudet yritykselle. Tähän sitoutuvat myös kaikki yrityksessä työskentelevät työntekijät, joten heidän työtahtinsa tuskin hidastuu. Kuitenkaan jatkuva kiire ja stressi eivät luo tietä tehokkuudelle ja menestymiselle – päinvastoin ennemmin tai myöhemmin ne luovat tien loppuun palamiselle. Jatkuva stressitila estää luovuuden ja ihminen elää ikään kuin putkessa, jossa näkee vain lopputuloksen, johon tähtää ja kaikki elämä sen ympärillä katoaa. Onnelliseksi tullaan sitten kun ollaan saavutettu sitä ja tätä. Todellisen onnellisuuden ei kuitenkaan pitäisi olla riippuvaista saavutetuista päämääristä, vaan tästä hetkestä. Siitä mitä olen juuri nyt, ilman tätä kaikkea kiirettä ja hälinää. Olenko todella onnellinen siinä missä olen vai viekö sen hetkinen elämäntilanne enemmän kuin antaa? Tätä kysymystä olisi hyvä pysähtyä pohtimaan jokaisen, mutta ennen kaikkea niiden, jotka suorittavat elämää.

Kirjoittaja kuvaa kirjassaan hyvin elävästi oireitaan loppuun palamisestaan sekä henkisiä tuntemuksiaan siitä, että raja tuli vastaan. Nämä ovat hyvin samaistuttavia ja pistävätkin miettimään monesti, kuinka käyttäydyn itse aivan samalla tavalla. Aina on seuraava tavoite edellisen toteuduttua ja vapaapäivänäkin on koko ajan tunne, että pitäisi tehdä jotakin aikaansaavaa. On ollut vaikeaa harjoitella olemaan tekemättä mitään, ilman päämäärää tai tulosta. Tämän jälkeen on kuitenkin huomattavasti mukavampaa ja tehokkaampaa päästä kiinni tavoitteellisiin suorituksiin, kun mieli saa hetken levätä ja kiireen tuntu poistuu.

Hienoa kirjassa on lopullinen tarina, joka syntyi työelämässä uupumisesta. Sen kautta kirjoittaja oli pakotettu tekemään syvää itsetutkiskelua, rauhoittumaan ja antamaan aikaa. Ehkä vaikeimpia käsitteitä ihmiselle, joka on tottunut suorittamaan kaikessa. Tällainen ihminen alkaa helposti suorittaa myös toipumistaan ajatellen, että päivämääränä X täytyy olla tässä tilanteessa ja kyllä kahden viikon päästä pitää olla jälleen työkykyinen. Todellinen toipuminen ja muutos alkavat kuitenkin tapahtua vasta, kun ihminen päästää irti tällaisesta ajattelumallista. Muutoksen läpivieminen saattaa alkuun vaatia totaalista irtautumista nykyisestä; kirjoittajalla se tarkoitti useamman viikon retriittiä Thaimaassa.

Kaiken tämän kautta syntyi kuitenkin hieno käänne Syvärisen elämässä; hän vaihtoi täysin alaa ja ryhtyi hyvinvointivalmentajaksi. Työnkuva on muuttunut vuosien aikana ja muuttuu edelleen – onhan hänellä siihen oikeus ja mahdollisuus. Työtä hän on tehnyt kirjoittamisen lisäksi eläinten valmennuksen parissa, ihmisten henkisen hyvinvoinnin parissa sekä Syvärinen kertoo myös käyneensä joogaohjaajan kurssin, jota aluksi epäili olevansa liian heikko viemään läpi. Pelosta huolimatta hän kuitenkin lähti kurssille, suoritti sen onnistuneesti – vaikkei täydellisesti – mutta omien sanojensa mukaan riittävän hyvin. Hän kirjoittaa nyt kaikkien koettelemusten jälkeen olevansa unelma-ammatissaan ja nauttivansa siitä mitä tekee. Levolle ja kiireettömyydelle on tullut aivan uusi sija Syvärisen elämässä ja ne ovat johtaneet luovuuteen omalla uravalinnalla. Hän saa työnsä kautta myös jakaa kokemuksensa kautta kertynyttä tietoa ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Kaikkea tätä ei välttämättä olisi tarvinnut tapahtua nykytilanteen mahdollistamiseksi, mutta toisinaan vaaditaan kovaa herättelyä ennen kuin ihminen on valmis muutokseen. Parhaat palkinnot tästä matkasta ovat varmasti uudenlainen elämänasenne ja sen jalostaminen omaksi unelma-ammatiksi.

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close