LinkedIn tehokäyttöön

08.09.16 Esseen kirjoittaja: Hanna Kallio
Kirjapisteet: 2
Kirja: I'm on LinkedIn, Now What??? : A Guide to Getting the Most Out of LinkedIn
Kirjan kirjoittaja: Jason Alba
Kategoriat: Markkinointiviestintä

Alettuani etsimään kesätöitä vieraalta paikkakunnalta huomasin, ettei se olekaan niin helppoa kuin luulin.

Olen aiemmin saanut kesätöitä helposti suhteiden avulla kotikaupungistani, mutta nyt minun täytyi erottua muiden pätevien työnhakijoiden joukosta jollain muulla tapaa kuin sukulaisten suosituksilla.

Hiottuani CV:ni kuntoon oli aika tutustua LinkedIniin. Jos joku ei vielä tiedä mikä se on, niin lyhyesti, se on kuin työnhaun ja verkostoitumisen Facebook.

LinkedIn on siis yhteisöpalvelu, jonka suosio on alkanut kasvaa niin työntekijöiden kuin työnantajienkin keskuudessa. Siellä käyttäjä luo itselleen profiilin, jonne täydennetään mm työhistoria ja koulutustietoja. Palvelu on erittäin näppärä keino luoda verkostoja esimerkiksi työ-ja koulukavereiden kanssa sekä löytää uusia kontakteja. Myös monet rekrytoijat käyttävät LinkedIniä taustaselvityksen tekemiseen ja lukevat mielellään työnhakijoiden kontaktien laatimia suosituksia.

LinkedInin eri käyttötarkoitukset:

Ammattilaiset

  • henkilökohtaisen brändin kehitys
  •  potentiaalisten asiakkaiden ja kumppanien etsintä

Työnhakijat

  • verkostoituminen
  • uusien työmahdollisuuksien etsintä
  • hyvällä linkedIn profiililla erotut muista hakijoista

Rekrytoijat

  • löytääkseen parhaat työntekijät
  • saadakseen lisätietoja hakijoistaan
  • lukeakseen hakijoiden suosituksia

Yrittäjät

  • brändin kehitys
  • verkostoituakseen muiden yrittäjien kanssa
  • löytääkseen liikekumppaneita ja sijoittajia
  • saadakseen näkyvyyttä
  • tehdäkseen markkina tutkimusta

Nyt kun ymmärrämme LinkedInin tarpeellisuuden, voimme aloittaa sen perustamisen/päivittämisen työnantajia ja liikekumppaneita houkuttelevaan muotoon.

Alussa tärkeintä on laittaa perusasiat kuntoon!

Ensimmäisenä kannattaa ottaa huomioon, että LinkedInin kieli on englanti, ja useimmilla suomalaisillakin käyttäjillä profiili on englanniksi. Jos kuitenkin haet töitä vain Suomen työmarkkinoilta, suomenkielinenkin profiili riittää. Toisaalta englannin kieltä tarvitaan nykyään lähes joka työssä, joten hyvällä englannin kielellä kirjoitettu profiili antaa rekrytoijalle tietoa kielitaidostasi. Voi olla myös hyvä tarkistuttaa englanninkieliset tekstit jollain, sillä huonolla englannilla kirjoitettu profiili voi laskea pisteitäsi työnantajan silmissä.

Kuva on myös erittäin tärkeä osa LinkedIn-profiilia useammastakin syystä. Kuvan perusteella sinut tunnistetaan, jos tapaat LinkedIn-kontaktisi kasvotusten tai lähetät kontaktikutsun jollekkin entuudestaan tuntemallesi henkilölle. Kuvan tulisi olla asiallinen, muttei pönöttävä. Se kannattaa myös muista, että jos ja kun sinun nimesi googletetaan LinkedIn kuvasi löytyy myös sieltä.

Otsikko on 140 tärkeintä merkkiä profiilissasi ja näkyy kaikkialla LinkedInissä. Sen tulisi olla houkutteleva ja sisällyttää ne hakusanat joilla haluat tulla löydetyksi.

Osaamiseen sinun tulee listata vähintäänkin tuoreimman työkokemuksesi titteli ja työnantaja. Mutta tässä on myös hyvä tilaisuus kirjoittaa CV:tä laajempikin kuvaus siitä mitä työsi pitää sisällään ja käyttää kompetensseja eli tiivistää avainsanoin mitä teit. Voit lisätä myös työhösi liittyviä kuvia, videoita tai tiedostoja. Kannattaa myös harkita, laittaako kaikkein vanhimpia työpaikkoja LinkedIniin tai niitä jotka eivät liity nykyiseen alaasi.

Tiivistelmä on erittäin tärkeä osa profiiliasi ja sen pitäisi kerto ne haluamasi asiat joita CV:stäsi ei saa irti kuten esimerkiksi tulevaisuuden tavoitteesi. Tähän on myös hyvä liittää linkki muihin someprofiileihisi ja CV:seen.

Kontaktitietoihin kannattaa laittaa linkki omiin ja työnantajasi sivuihin. Kun taas listaat taitosi, jotta sinua voidaan suositella, kannattaa miettiä mihin haluat profiloitua.

Seuraavaksi voitkin valjasta profiilisi työnhakuun!

Muista verkostoitua! Lisää linkki sähköpostiiti, liity itseäsi kiinnostaviin ryhmiin ja seuraa kuka on kurkkinut profiiliasi. Kontaktoi rohkeasti kaikki vastaan tulevat työkaverit, ystävät, kumppanit, asiakkaat kilpailijat ja kurssikaverit. Kerro myös olevasi työnhakija, lisäämällä otsikoksesi esimerkiksi ”etsitään uusia haasteita” ”Open to Opportunities” tai ”looking for new challenges”.

Hanki suosituksia suosittelemalla ensiksi muita asiallisesti ja tiiviisti sillä rekrytoijat rakastavat niitä. Ala seuraamaan yrityksiä, joihin haluat rekrytoitua ja muista hyödyntää myös hakusanaoptimointia!

Oma työnhakuprosessini poiki loppuen lopuksi viisi eri työtarjousta, joista kaikki olivat täysin eri alojen työpaikkoja, niistä valitsin itselleni mieluisimman eli myyjän työn miesten vaateliikkeessä.

 

Näillä ohjeilla pääset varmasti alkuun LinkedIn-profiilin teossa, unohtamatta päivittää profiiliasi aina tarpeen tullen.

Verkostoitumisen LinkedInissä voitte aloittaa pyytämällä minut kontakteihinne:

https://fi.linkedin.com/in/hannakristiinakallio

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: +2 (from 2 votes)
LinkedIn tehokäyttöön, 5.0 out of 5 based on 1 rating Tagit: ,

Keskustele artikkelista

5 kommenttia to “LinkedIn tehokäyttöön”

  1. Eetu Ruusukallio sanoo:

    Moi Hanna! Tiedät lukemasi perusteella Lillistä näköjään jo kaiken, mitä käytännössä tarvii.

    Itselleni tuli hyvänä muistutuksena
    1) Kuva: Varmaan paras otos mitä kahden vuoden sisään löytyy, valitettavasti allekirjoittanutta ei siitä tunnista.
    2) Englanninnos: Yöllä kännykällä kirjoitetut rallienglannit ei ainakaan kielioppinsa perusteella anna kyllä parasta mahdollista kuvaa.

    Suosittelen sua vetämään aiheesta hieman toiminnallisemman pajan! Ainakin itse sain uutta boostia palvelua kohtaan, kun porukalla ja ”pakolla” painettiin kasaan.

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: +1 (from 1 vote)
  2. Saku Laaksonen sanoo:

    Näppärästi tiivistetty pikaopas!

    Linkedinistä kuulee puhuttavan aina siellä täällä, mutta tähän asti olen ajatellut että se on enemmänkin hyödyllinen tuolla rapakon toisella puolen. Nyt kun tässä on viime aikoina kuullut enemmänkin sitä kautta poikineista työtarjouksista, niin pitänee paneutua asiaan uudestaan.

    Eventalla oli paja aiheesta viime vuonna, jossa perehdyttiin perusteisiin ja luotiin kaikille profiilit. Tässä tuli kuitenkin heti jo uutta asiaa, kuten tuo hakusanojen hyödyntäminen.

    Olen ehdottomasti samaa mieltä Eetun kanssa siitä että tässä on hyvä aihe pureksia yhdessä käytännön keinoin vaikka pajassa

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: +2 (from 2 votes)
  3. Juuli Tappura sanoo:

    LinkedIn tuntuu Suomessa olevan vielä jostain syystä hieman aliarvostettu, mutta nythän on siis paras aika hioa profiili timanttiseksi ja erottua muista työnhakijoista! Olen käyttänyt LinkedIniä jo hetken, mutta pitämäsi paja ja tämä näppärä pikaopas selkiyttivät ja syvensivät tietoa sen hyödyntämisestä.

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: +1 (from 1 vote)
  4. Waltteri Kahra sanoo:

    Täytyy sanoa, että aiheesta vetämäsi pajan jälkeen olen käyttänyt linkediniä päivittäin. Olen jopa omatoimisesti kehittänyt profiilia edistyneemmäksi, kirjaamalla ylös projekteja joita olen eri työpaikoissa, kuten eventassa tehnyt ja linkittänyt ne oikeisiin paikkoihin.

    LinkedIn on tällä hetkellä minulle lähinnä pidennetty cv, joka on helppo yhdistää työhakemukseen, jos työnantaja haluaa tietää tarkemmin missä olen ollut, tai mitä olen tehnyt, mutta näen sen arvon ihan uudessa valossa, kun profiilini on rakentunut hyväksi. Kiitos tästä!

    VA:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VA:F [1.9.22_1171]
    Rating: +1 (from 1 vote)
  5. Johannes Peltonen sanoo:

    Olipa hyvä, että törmäsin tähän esseeseen! LinkedIn on terminä tullut vastaan siellä sun täällä jo vuosia, enkä koskaan ole ottanut selvää mistä on oikein kyse. Sen verran tiesin, että sinne tehdään omalla nimellä profiili ja työnhakuun se liittyy.

    On itseasiassa hassua, että LinkedIn:in käyttö ei ole Suomessa itsestäänselvyys. Tuntuu vanhanaikaiselta, että työnhaku perustuu lähinnä ansioluetteloiden lähettelyyn, vaikka tuskimpa LinkedInin käyttö sitä poistaakaan.

    Komppaan edellsiä kommentteja, tässä on varmasti paja-ainesta kevääksi. Aion myös palata tämän esseen pariin omaa profiiliani tehdessä, kiitos!

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: +1 (from 1 vote)
Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!