Kuuntelin lauantaina Tampere-talossa järjestetyssä Valoa pimeyteen-tiedetapahtumassa paneelikeskustelua infosodasta ja kyberturvallisuudesta. Sinällään aihe ei ole kaikkein lähimpänä sydäntäni, mutta se oli ajankohtainen, sillä olimme juuri keskustelleet tiimimme kanssa digitalisaatiosta ja robotisaatiosta ja näillä asioilla tulee olemaan suuri merkitys meidän tulevaisuuteen niin yrittäjinä kuin yksilöinäkin.

Paneelissa nousi esiin somen moniulotteinen vaikuttaminen sekä digitalisaation tuomat uhat. Nykyään tiedon määrä ja sen siirtymisen nopeus on aivan ällistyttävää. Meistä kerätään jatkuvalla syötteellä dataa ja kuka tahansa voi tuottaa sisältöä maailmanlaajuisesti, mutta mikä niistä on totta ja mikä ei?

Tämä tulee olemaan haaste myös paljon lukeneiden tietotyöläisten keskuudessa. Informaatiotulva vaatii lukutaitoa, sillä somella on suuri vaikutus ihmisten ajatuksiin ja tekoihin ja vain harva miettii mitä asialla oikeasti ajetaan takaa tai perustuuko informaatio johonkin tutkittuun vai onko sillä tarkoitus vaikuttaa vain mielikuviin? Tästä hyvänä esimerkkinä on Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump, joka vaikuttaa jopa 42 miljoonaan Twitter-seuraajaan tavalla tai toisella. Samalla tavalla digitalisaatio tuo aivan uusia keinoja myös sodan käyntiin. Ennen digiaikaa käytetty propaganda oli paljon yksiselitteisempää ja paikallisempaa. Digitalisaatio tuo aivan uusia keinoja lietsoa pelkoa, epätietoisuutta tai vihaa ja sen vaikutukset voidaan hajauttaa laajalle alueelle, ilman fyysistä läsnäoloa.

Toinen kehitystä vaativa asia digitalisaation mukana on sen tiedon turvaaminen. Lainsäädännön raahatessa perässä, ala on kuin villi länsi, josta selkeät ohjeistukset ja päätökset puuttuvat. Pelkoina ovat, että tärkeät tiedot, kuten terveyteen liittyvä data varastetaan, tuhotaan tai pikku hiljaa muutetaan. Jos dataan aletaan syöttämään vähä vähältä väärää tai muutettua informaatiota, ei mitkään varmuuskopiot voi sitä enää palauttaa. Kuulostaa kamalalta, mutta siitä voi löytyä myös mahdollisuus. Suomi voisi toimia tällä alalla edelläkävijä maana. Meillä on arvostettu koulutus, hyvä teknologia tuntemus, olemme puolueettomia ja meillä on maine turvallisesta ja luotettavasta yhteiskunnasta. Nämä ovat juuri niitä asioita, joita digitalisaatio kaipaa. Selkeä lainsäädäntö, kunnon brändäys ja ripaus itseluottamusta voisi saada ulkomaalaiset sijoittajat kiinnostumaan suomalaisesta kyberturvallisuudesta. Tuleeko Suomesta kybermaailman rauhanlähettiläs ja olisiko digitalisaation turva-ala meidän tuleva vientituote, mitä mieltä sinä olet?

Jos kyberturvallisuus kiinnostaa enemmän, niin tästä linkistä löytyy raportti aiheesta:

http://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=17805

Sitten ihan jotain muuta…

Jäin pohtimaan esimerkkiä varmuuskopion palautuksesta ja ajattelin, kuinka fiksu se on. Tiedostoista poistetaan, muutetaan tai lisätään asioita pikku hiljaa huomaamatta, jolloin jälkiä ei jää näkyviin, eikä voi enää tietää mitä niille on tapahtunut. Mielestäni ajatus oli niin hieno, että siirryin miettimään omaa, pääni sisäistä kovalevyä ja sen sisältämää informaatiota. Sille käy aivan samoin, se on jatkuvassa muokkaustilassa, siihen tulee uutta, poistaen tai muokaten jo olemassa olevia muistoja, mielipiteitä, tapoja, tietoja ja taitoja, enkä voi enää tehdä varmuuskopion palautusta, millainen ajatusmaailmani oli vaikkapa vuonna 2012. Tuskin se on edes tarpeellista, mutta olisihan se hauska nähdä ajattelun muutosprosessi esimerkiksi viimeisen kahden vuoden opiskelujen ajalta. Onko maalarin ”missä päin Aasiaa vietän ensi talveni”-lohko korvautunut aivoissani yrittäjämäiseen ”miten teen Aasian reissusta tuottavaa”-lohkoksi? Tämä tiedostojen uusiutuminen antaa meille mahdollisuuden oppia mitä tahansa uutta, kunhan sille antaa vain aikaa päivittyä useamman kerran.

Lähteet:

Valoa pimeyteen-tiedetapahtuma

https://www.aamulehti.fi/uutiset/kyberturvatutkija-mirva-salminen-kertoo-miksi-kybersodasta-ei-kannata-huolestua-iso-osa-tietoturvaloukkauksista-on-tutkijan-mukaan-inhimillisia-virheita-200700362