Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Kuuntele senkin porsas!



Kirjoittanut: Juho Vähätalo - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Mielenkiinto nyt pureskeltavaan aiheeseen on herännyt pitkäkestoisen itsetutkiskelun kautta. Aiheena on kuunteleminen.

Koen toisinaan haastavaksi kuunnella ihmisten toimittamia asioita. Tottakai minä kuuntelen sanat, jotka hän sanoo ja nyökyttelen ja myhäilen ”kuuntelun” merkiksi, mutta toisinaan asiat menevät ohi. Asiat saattavat mennä ohi eri syistä, kuten toimitettava asia ei varsinaisesti kosketa minua, olen eri mieltä asiasta ja haluaisin keskeyttää ja sanoa oman mielipiteeni tai en vain yksinkertaisesti koe asiaa merkittäväksi. Olen myös huomannut, että asian esittäjällä on suuresti merkitystä. Voi olla, että saman asian esittää kaksi eri henkilöä ja toisen kohdalla en reagoi nimeksikään ja toisen kohdalla sytyn ajatuksesta heti. Olen huomannut tämän reaktion myös muissa ihmisissä. Hassua!

 

 

Kuuntelemisen taito

 

”Hyvä kuunteleminen vaatii tietoista asettumista kuuntelmisen tilaan”.(Dunderfelt, 17)

Allekirjoitan.

Ei tarvitse pitkälle lukea Dunderfeltin laatimaa, Kauppakamarin kustantamaa, Kuuntele ja tule kuulluksi -kirjaa, kun alkaa syntymään oivalluksia kuuntelemisen jalosta taidosta. Kuunteleminen on vuorovaikutuksen peruspilari ja hiljainen osoitus kunnioituksesta vuorovaikutustilanteen toista osapuolta kohtaan. Kuunteleminen ei kuitenkaan ole helppoa, eikä sitä suuremmin ole meille opetettu.

 

Kuuntelemisen tilaan on helppo päästä ja vielä helpompi poistua. Kuuntelemisen tilasta on kaksi uloskäyntiä: hyökkäys ja pakeneminen. Vaikeinta kuuntelemisen tilassa pysymisessä on malttaa kuunnella mitä toisella on sanottavaa. Tavallisesti toisen henkilön kertoessa ajatuksiaan ja mielipiteitään, meidän tekee mieli keskeyttää ja julistaa omat ajatuksemme asioista, ennen kuin toinen henkilö on saanut sanottua asiaansa loppuun. Monesti omaan sanomiseemme liittyy arvostelua ja kommentointia toisen henkilön sanomaan ja sitä kutsutaan hyökkäämiseksi. Toinen reitti ulos kuuntelemisen tilasta on pakeneminen, jolloin kuuntelija ei jaksa kuunnella, mitä toinen on sanomassa ja ajattelee muita asioita. Tällöin kuuntelija ei ole psyykkisesti läsnä tilanteessa ja toinen osapuoli huomaa aina, että tuleeko hän kuulluksi. Kehon mikroeleet paljastavat, että oletko tilanteessa läsnä ja oletko tietoisessa kuuntelemisen tilassa. Sekä hyökkääminen, että pakeneminen ovat epäkunnioittavia tekoja puhujaa kohtaan ja niistä on syytä antaa kuuntelijalle rakentavaa palautetta, sillä tämä ilmiö voi romuttaa huonon kuuntelijan työuran tai ihmissuhteen.

 

Kuuntelemisen taitoa voi harjoitella erilaisin harjoituksin, joten meillä kaikilla on mahdollisuus kehittyä erinomaisiksi kuuntelijoiksi. Taitavaan kuuntelemiseen kuuluu se, että jaksaa viipyä tietyn ajan läsnä olevassa niin sanotussa kuuntelmisen tilassa. (Dunderfelt, 20) Vaatii myös taitoa saada itsensä palaamaan yhä uudestaan kuuntelemisen tilaan, koska on inhimillistä ja luonnollista vaappua puheen arvioimisen (hyökkäys) ja tilanteesta vetäytymisen (pakenemisen) välillä. (Dunderfelt, 35)

 

 

Muutama ajatus paremman kuuntelemisen puolesta

 

Anna toiselle henkilölle 30 sekuntia aikaa kertoa asiansa, sillä arkikielessä ihminen välittää viestinsä ydinsanoman 20-50 sekunnissa ja sen jälkeen alkaa luultavasti toistaa itseään tai harhailla liian monimutkaisessa asiassa.

 

Rakasta toisen sanomaa ja ota se vastaan avoimen vastaanottavasti ja lämpimän kiinnostuneesti. Kuvittele, miten haluaisit sinua kuunneltavan, kun kerrot uudesta intohimosi sytyttäneestä harrastuksesta.

 

Esitä täsmentäviä kysymyksiä, niin keskustelun laatu paranee. Toinen henkilö kokee itsensä tärkeäksi ja tulleensa kuulluksi, kun sinä olet keskittynyt hänen sanomaansa ja mielenkiinnolla haluat kuulla siitä lisää.

 

Älä mieti ennakkoon miten vastaat, sillä voit keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Kuuntele aktiivisesti asia loppuun ja pohdi vasta sitten, miten voit keskustelua jatkaa ja kommentoida toisen esittämiä asioita.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close