KURITON VAATETUSALA

06.03.18 Esseen kirjoittaja: Evianna Sipilä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hyvän mielen vaatekaappi
Kirjan kirjoittaja: Rinna Saramäki
Kategoriat: Erikoistuminen toimialalle, Luovat tuotteet ja liiketoimintamallit, Vastuullinen ja kestävä yrittäjyys

KURITON VAATETUSALA

Moni varmasti syyllistyy vaatekomeronsa ylikuormittamiseen. Vaatteiden liika ostamisen vaikuttimissa piilee aivan samat salat, kuin minkä tahansa muun kulutustavaran: paljouden hulluus, halu tulla hyväksytyksi, materialismin tuoma onni, puhumattakaan alennettuun hintaan saatavista kaupoista. Kirjassa Hyvän mielen vaatekaappi Rinna Saramäki pohtii impulsiivisen ostokäyttäytymisen piirteitä, joihin lankeamme kerta toisensa jälkeen vaateostoksilla. Vaatteet näyttävät niin harmittomilta ja ovat edullisen hintansa ansiosta helppoja hankintoja. Ehkä siksi emme lainkaan kyseenalaista tapahtumaketjua ennen niiden saapumista hyllyyn. Vaatebisneksessä on kuitenkin hämmästyttävän paljon aukkokohtia, mitä tulee sen eettisyyteen ja ekologisuuteen. Esimerkiksi vaatteiden kierrätys on vielä toistaiseksi suhteettoman pientä verrattuna sen tuotannon määriin. Se on myös niitä harvoja teollisuuden aloja, jossa ihmistyön käyttö on välttämätöntä tuotteen valmistuksessa, koska vielä ei ole olemassa robotteja, jotka kykenisivät käsittelemään kankaita ja kuoseja kuten ihmiskädet pystyvät. Siitäkin huolimatta vaatebisnes on onnistunut tekemään aikaa vievästä käsityöstä bulkkituotteen. Kuinka tämä voi olla mahdollista?

 

EETTISYYS

Vaikka ihmistyön osuus on vaatetta tehtäessä välttämätön, useimmat liikkeet, joista ostamme juuri nyt muodikkaat vaatteemme, ovat ulkoistaneet tämän työvaiheen näppärästi alemman tulotason maihin. Tämä tuskin on enää uutta tietoa kellekään, koska kaikki ovat varmasti huomanneet vaatteidensa pesulapuissa ”Made in Bangladeshit” ja muut pikamuoti tehtaiden vakio kohteet.

Suurin osa vaatteen hinnasta koostuu kankaasta, jonka lisäksi tuotanto vaatii rahtaus, tulli, mahdollisen agentin komission sekä kuljetuksen välillä olleiden maiden poliittisista ja taloudellisista tilanteista riippuvat kustannukset. Ompelijan palkka on vaatteen tekemisen kulueristä pienin. David Birnbaumin mukaan keskimääräinen ompelijan päiväpalkka on 6,60 dollaria.

Tienatakseen päiväpalkkansa työntekijän on tehtävä sammumatonta ompelutyötä tuntikaupalla ja usein ahtaissa ja kaikin puolin ikävissä työolosuhteissa. Monet ajattelevat, että vaatteen ostaminen reilun kaupan hintaan tekisi siihen merkittävän hinnannousun. Oikeastaan samaisen laskelman mukaan kaksinkertaistettaessa ompelijan päiväpalkka yhden t-paidan hinta nousisi vaivaiset 7 %. Kyse ei siis ole kuin parin euron hinnan korotuksesta, kun puhutaan keskitason hintaisista vaatekaupoista.

Kuitenkaan ei voida myöskään poissulkea sitä tosiasiaa, että vaatetehtaat työllistävät ihmisiä suurelta osin eri puolilla maailmaa. Työllistäminen on erittäin hyvä asia, mutta läpinäkyvyyteen on mielestäni tultava muutos. On käsittämätöntä, miten vaatteen hinnan ja helpon saatavuuden ansiosta se on menettänyt täysin mielikuvansa käsityönä, joka on yleensä arvokas ja aikaa vievä projekti. Ehkä vaatteen arvon palauttaminen takaisin paikalle, jolle se kuuluu, voisi tuoda arvostusta myös sen valmistuksen eteen työskentelevälle ompelijalle. Tai ehkä liikkeelle voitaisiinkin lähteä pelkästään ompelijan ihmisarvosta?

 

EKOLOGISUUS

Ekologisesta näkökulmasta vaatteen kierrättäminen ja kankaassa käytettyjen aineiden purkaminen on niin monivaiheista ja haastavaa, ettei sitä olla toistaiseksi tehty ainakaan riittävässä suhteessa vaatteiden tuotantoon nähden. Käytettävistä materiaaleista yksikään laajasti saatavilla olevista vaatekankaista ei ole selkeästi toistaan parempi. Kaikki sisältävät omat heikkoutensa. Puuvillan tuotanto vaatii tavattoman määrän vettä, polyester aiheuttaa vahingollisia päästöjä, villan tehotuotanto kuluttaa maata eikä aina ole järjin eläinystävällisesti valmistettua. Avainsanana tässäkin, kuten monella muulla bisneksen osa-alueella, on tehotuotannon ongelma. Valtavan kysynnän takia kankaisiin sopivien kasvien viljely on pitkässä juoksussa epäekologista, vaikka se olisikin luonnon tuotantoa. Tästä päästäänkin siihen, miten kuluttajana voi vaikuttaa kaikkein eniten vaateostoksissaan eettisiin ja ekologisiin epäkohtiin: ”On melkeinpä samantekevää, mistä materiaalista tuotettuja vaatteita hankkii, jos niitä hankkii tarpeeksi vähän”. Sanotaan kirjassa. Harkitummat ostopäätökset tapahtuvat poissulkemalla kaikki meille ostopakkoa aiheuttavat ärsykkeet, kuten joka viikko vaihtuvat näyteikkunat toistaan tyylikkäämmillä mallinukeilla. Ei ole mahdotonta ostaa vähemmän, laadukkaita, jopa ikuisesti kestäviä vaatteita.

 

KAPSELI

”Välttämätön minimipuvusto sisältää talveksi takin, siihen sopivan hameen ja neuleen, silkkineuleen, mustat korkokengät, ruskeat matalat kengät, mustan käsilaukun, sekä mustat että ruskeat käsineet ja helmet. Kesäksi tarvitaan kevyt jakkupuku, kaksi puseroa, kaksi hametta ja loma-asuksi vielä housut, shortsit, kaksi puuvillaneuletta, kori, valkoiset käsineet ja kahdet sandaalit. Lopputulos on 25 vaatetta.”

– Madame Dariaux, 1964

 

Kirja opastaa hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka laskelmoida itselleen vaatekaappi, joka sisältää kaiken tarpeellisen tyylikkyydestä tinkimättä. Siitä inspiroituneena lähdin tekemään inventaariota omaan vaatekaappiini. Edellä lainatun madame Dariauxin neuvo huvitti ensin, mutta kun vaatteita alkoi todella tutkimaan tarpeen näkökulmasta eikä esimerkiksi hyväksytyksi tulemisen (vaikka vaatteella on myös tärkeä viestiä sitä, kuka- ja millainen on), olin melko järkyttynyt, miten paljon olenkaan antanut itseni sumutettavan trendeillä. Hyvänen aika, miten monta jakkua minulla on kaapissani ja vielä melkein saman sävyisiä! Miksi yksi neule ei riitä lämmittämään pakkasilla? Tarvitsenko oikeasti neljä mekkoa, vaikka juhlin vain muutamia kertoja vuodessa ja nekin kerrat pukeudun mieluummin housuihin?

Sain vaatekaappini lopulta karsittua 60 vaatteeseen ja olen siihen melko tyytyväinen. Lisäksi katselmus omaan kurittomaan ostokäyttäytymiseeni avarsi sen verran, että päätin ryhtyä todella kartoittamaan tarpeitani, mutta myös mieltymyksiäni vaatteissa. Vaatetta ei tulisi ostaa hetken mielijohteesta muodin sanelemana, koska oikeastaan muoti ei ansaitse sanella, millainen ihminen sopii katukuvaan. Sen sanelee jokainen ihminen itse ja näin vaatteen tarkoitus kääntyy ylösalaisin: millainen tyyli ansaitsee pukea minua, ei ansaitsenko minä pukea tietynlaista tyyliä.

Vaatetus onkin siis paljon enemmän kuin pelkkää pinnallisuutta. Parhaimmillaan vaatetus viestii siitä, miten pitkällä olemme tunnistaessamme sen, ”kuka minä olen”. Siitä johtuukin oma pettymykseni siihen, miten sokeasti annamme muodin manipuloida omaa tapaamme viestiä yksilöllisyyttämme. Puhumattakaan siitä, mitä pikamuoti teettää ympäristölle! Siinä missä ihmisten ajatuksen ovat heränneet ruoan kulutuksessa, uskon niiden heräävän pian myös vaatetuksessa. Näistä hyviä esimerkkejä ovat erilaiset kierrätykseen ja kiertotalouteen pohjautuvat vaatebisnekset sekä persoonallisia asukokonaisuuksia luovasti yhdistelevät kapselin kaltaiset ratkaisut. Tällainen kulttuurinmuutos asettaa myös vaatteille uudet standartit. Rättien aika alkaa siis olla jo historiaa. Kuten ruoassa, nykyään ollaan valmiita maksamaan luomusta, myös vaatteessa on nähtävillä, että laatu ja läpinäkyvyys ohjaavat ostokäyttäytymistä jo nyt.

 

PALVELUMUOTOILU UUDEN AJAN VAATEBISNEKSESSÄ

Palvelumuotoilun ilmiö on mullistanut yritysmaailman työtapoja viimevuosien ajan. Palvelumuotoilu tarjoaa mahdollisuuden palveluiden kehittämiselle yhä yksilöllisemmille tarpeille, joka synnyttää kysyntää kaikenlaisille uusille palveluille. Yrittäjänä tällainen menettely antaa valtavasti uusia mahdollisuuksia työllistää itsensä erilaisten palveluiden tuottajana.

Vaatetus ja pukeutuminen ovat sitä liiketoiminnan alaa, jolle on jatkuva kysyntä, koska pukeutuminen on ihmisen välttämätön tarve. Kun mennään historiassa muutamia satoja vuosia taaksepäin, huomataan kuinka pukeutuminen ja vielä tarkemmin pukeminen, ovat olleet hyvin keskeinen palveluntuottamisen ala. Varallisuudeltaan ylemmän luokan väestöllä oli heidän pukeutumisestaan erikseen vastaavat palvelijat. Yhteiskuntaluokkien tasaannuttua ja työn luonteen muututtua, tällaisten palveluiden tuottaminen on yksittäisten ihmisten kohdalla kadonnut lähes täysin vaatetusalalta. Siitä huolimatta vaatbisnes on mielestäni erinomainen esimerkki liiketoiminnasta, jossa palvelumuotoilu voisi viedä sen koko tarkoitusta ihmiselle aivan uudelle tasolle. Ehkä palata hieman menneeseen pukeutumisen alkuperäistarkoituksessa viestiä olennaisia asioita kunkin tilaisuuden luonteesta, joista ovat lähtöisin erilaiset pukukoodit. Toisaalta suunnata ajatteluamme tulevaan kuluttajan ostokäyttäytymisen suhteen, ostaa vaate käyttötarkoitukseltaan juuri omien elämäntapojen mukaiseksi, oma vartalotyyppimme, piirteidemme, kuten hiusten ja silmien värin perusteella. Ehkä vaatetusala voisi näin myös ottaa askeleen kohti eettisempää ja ekologisempaa suuntaa: vaatteet täyttäisivät ensisijaisen tarpeen pukeutumiselle, suojautua sääolosuhteilta, mutta myös tarpeen viestiä omasta persoonallisuudestaan ja yhteenkuuluvuudesta mahdollistamalla erilaiset omaperäiset pukeutumistyylit.

 

LÄHTEET

Työkalupakki palvelumuotoiluun: www.designresearch.aalto.fi

Hyvän mielen vaatekaappi, Rinna Saramäki, 2014

https://www.encircled.c

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: +1 (from 1 vote)
KURITON VAATETUSALA, 5.0 out of 5 based on 1 rating Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!