Kun mikään ei riitä

04.07.15 Esseen kirjoittaja: Selina Kustula
Kirjapisteet: 2
Kirja: Erilainen ote omaan talouteen, KonMari - siivouksen elämän mullistava taika
Kirjan kirjoittaja: Pasi Havia, Ville Lappalainen, Antti Rinta-Loppi, Marie Kondo
Kategoriat: Uncategorized

”The Earth provides enough to satisfy every man’s need but not for every man’s greed”, kuuluu Gandhin kuuluisa sitaatti. En ole oikeastaan koskaan miettinyt sitaattia sen tarkemmin. Se on ollut vain yksi maailmaa rakastava lausahdus muiden joukossa. Alkukesän aikana olen kuitenkin lukenut kaksi mielenkiintoista kirjaa aiheeseen liittyen ja suhtautumiseni tavaroihin ja kuluttamiseen ylipäätään on muuttunut.

Ensimmäinen kirja oli Erilainen ote omaan talouteen – vapaus, onni ja hyvä elämä. Sen takana ovat kolme suomalaista miestä: Pasi Havia, Ville Lappalainen ja Antti Rinta-Loppi. Toinen aiheeseen tiiviisti liittyvä kirja on ehkä enemmän naisten keskuudessa kiinnostusta herättänyt KonMari – Siivouksen elämän mullistava taika. Kirja käsittelee japanilaisen Marie Kondon luomaa KonMari-metodia, jonka avulla oppii luopumaan järkevästi tavaroista ja järjestämään kotinsa ja sitä kautta koko elämänsä. Tiedän, kuulostaa huuhaalta, mutta toimii. Voin suositella molempia. Ei kannata lukea kuin piru Raamattua – niin kuin ei kirjoja koskaan. Voin kuitenkin vannoa, että jokainen löytää varmasti kummastakin kirjasta mielenkiintoisia näkökulmia ja pohdittavaa.

OSTAMISEN PSYKOLOGIA

Olen aina syönyt paljon. Pari vuotta sitten aloin tarkkailemaan omaa käytöstäni etenkin ravintolaruuan suhteen. Otin tavakseni muistuttaa itseäni: ehkä sitä lautasta ei tarvitse väkisin saada tyhjäksi, vaikka koko annoksesta onkin maksanut. Aivan kuin suomalaiset ilmaisen viinan bileissä: ”Nyt juodaan, kun kerran juotavaa on!” Samanlainen ajattelumalli tuntuu vaivaavan koko yhteiskuntaa kuluttamisen suhteen. Nyt kun kerran rahaa on, on sitä käytettävä. Eikä sitä rahaakaan ole koskaan tarpeeksi. Olemme jo kauan sitten saavuttaneet pisteen, jossa taloudellinen tilanteemme mahdollistaa riittävän elintason, mutta silti käytämme koko elämämme tienataksemme enemmän, jotta voimme ostaa enemmän. Olemmeko unohtaneet, mikä on tarpeeksi?

Vaikuttaako meidän kulutuskäyttäytymiseen se, että kuvittelemme tekevämme ostopäätökset itse? Helposti tulee väitettyä, että on harkinnut ostosta ja punninnut tieto- ja tunnepohjaiset plussat ja miinukset. Onhan se toki totta, mutta hyvin paljon tapahtuu myös meidän alitajunnassa.

Jo 1920-luvulla luotiin keinoja pitää kuluttajat nälkäisinä. Jatkuvasti on saatava lisää ja uusia ja enemmän. Ei riitä, että kuluttaja ostaa tuotteen kerran vaan hänelle on luotava sama tarve uudelleen. Suunniteltu vanhentaminen sai alkunsa autoteollisuudesta, mutta nykyään sitä näkee alalla kuin alalla. Tulostimet ohjelmoidaan käyttämään kaikkia värejä harmaasävytulostuksessa, jotta väriä kuluisi enemmän. Älypuhelimesta pyöristetään hieman kulmia ja näin luodaan ero uuden ja vanhan mallin välille. Uudet videopelit luodaan sopimaan vain uuden pelikonsolin mallin kanssa yhteen. Esimerkkejä on loputtomasti.

Tunnetuimpia vanhentamisen muotoja ovat:

  1. Tekninen vanhentaminen
  2. Tyylillinen vanhentaminen
  3. Systeeminen vanhentaminen
  4. Ilmoituksellinen vanhentaminen
  5. Ohjelmoitu vanhentaminen
  6. Kulutuksellinen vanhentaminen

Kuluttajan on vaikea taistella suunnitelmallisen vanhentamisen vaikutuksia vastaan, mutta tietyissä tilanteissa on mahdollista yrittää. Jos kuitenkin juoksee aina uusimman ja tuoreimman mallin perässä, heittäytyy vapaaehtoisesti muiden vietäväksi. Kun ostopäätöksen kohteena on uusi malli samasta tuotteesta, on hyvä pysähtyä miettimään, juokseeko päättömästi yritysten luomien kuvitteellisten tarpeiden perässä vai tuoko uusi malli aidosti lisäarvoa. Tästä hyvä esimerkki on iPhone, jonka kohdalla on vaikea rehellisesti uskoa uuden mallin tuovan hintansa arvoista lisäarvoa.

Kulutusyhteiskunta on luotu hyvin tietoisesti. Pysähtyvätkö ihmiset koskaan miettimään asiaa sen tarkemmin? Olen myös miettinyt, että suhtautuisivatko ihmiset eri tavoin kuluttamiseen, jos he tietäisivät, kuinka suunnitelmallisesti olemme luoneet maailman, jossa mikään ei riitä. Taloustieteilijä Victor Lebow kirjoitti jo vuonna 1955:

“Valtavan tuottelias taloutemme vaatii, että teemme kulutuksesta elämäntapamme, että muutamme hyödykkeiden ostamisen ja käytön rituaaleiksi, joista etsimme henkistä tyydytystä, egon täyttymystä. Sosiaalinen status, sosiaalinen hyväksyntä ja arvomme löytyvät nyt kulutustavoistamme. Elämämme merkitys ja tärkeys peilautuu kulutuksemme kautta. Mitä suurempi paine yksilöllä on mukautua turvallisiin ja hyväksyttyihin sosiaalisiin normeihin, sitä enemmän hänellä on taipumuksena tuoda esiin yksilöllisyyyttään pukeutumisensa, kulkuvälineensä, kotinsa, harrastustensa kautta.

Nämä hyödykkeet ja palvelut on tarjottava kuluttajalle erityisellä kiireellisyyden tunteella. Emme vaadi ainoastaan ’kiihdytettyä’ kulutusta, vaan myös ’kallista’ kulutusta. Hyödykkeitä on kulutettava, käytettävä loppuun, vaihdettava ja hylättävä yhä nopeammin. Meidän on saatava ihmiset syömään, juomaan, pukeutumaan, ajamaan, elämään yhä monimutkaisemmin ja näin ollen aina vain kalliimman kulutuksen kautta.”

Erilainen ote omaan talouteen –kirjassa esiteltiin mielenkiintoinen esimerkki siitä, kuinka kuluttamisemme ei ole niin selkeästi omien järjellä ajattelevien aivojemme varassa. Vuonna 1990 markkinoille tuotiin leipäkone, joka maksoi noin 300 dollaria. Kauppa ei kuitenkaan käynyt, vaikka tuotteessa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Yritys päätti luoda tuotteesta luxusversion, jossa oli joitain lisäominaisuuksia ja huomattavasti korkeampi hinta. Kun alkuperäisen leipäkoneen viereen tuotiin saman tuotteen kalliimpi versio, lähti alkuperäisen leipäkoneen myynti lentoon. Asiakkaat tarvitsivat jonkin vertailukohdan, jotta osasivat arvioida tuotteen hintaa. Tätä kutsutaan ankkuroinniksi.

LUOPUMISEN SIETÄMÄTÖN HELPPOUS

Omaa kuluttamista on helpompi hahmottaa ihan jo oman asunnonkin kautta. Kun katselee ympärilleen, näkee valtavan määrän tavaraa. Kuinka suuri osa tavarasta on sellaista, jota ei koskaan käytä? Tai josta ei malta luopua, koska se on saatu lahjaksi tai siihen liittyy jotain muistoja tai jota ei oikeastaan käytä, mutta se on ihan ehjä ja toimiva?

”Kun koti täyttyy tavarasta (joka päätyy lopulta kaapin perille), kärsimme vähitelleen myös ahtaudesta. Yhtäkkiä ’tarvitsemme’ enemmän tilaa. Suuremman asunnon myötä kulumme jälleen nousevat. Ja kierre on valmis. Itse köyhdytämme itsemme ja ahtautamme elintilamme, eikä se kuuluisa elämänlaatu kohene lainkaan.” (Erilainen ote omaan talouteen)

Myönnän itse kuuluvani hamstraajiin. Tavarat tuottavat iloa ja takerrun vanhoihin muistoihin. Kodistani löytyy valtava määrä vanhoja kirjeitä, valokuvia, lahjaksi saatuja tavaroita ja muuta muistoja herättäviä esineitä. Olen todella huono luopumaan muistotavaroista. Lisäksi on toinen kategoria, johon kuuluu esineet, jotka ovat ehjiä, toimivia, nättejä, kalliita ja kaikin tavoin muutenkin käypiä käyttöesineitä. Helposti tulee perusteltua, että tätä voi joskus tarvita. KonMari-metodin ydin on nimenomaan siinä, että opetellaan eroon huonoista perusteluista tavaran säilyttämiseen.

Yritin parhaani mukaan koota listan KonMarin perussäännöistä. Suosittelen kuitenkin lukemaan koko kirjan, jos haluat todella saada kotisi ja pääsi järjestykseen. Se ei vain aukea tiivistelmistä.

  1. Käy koko omaisuutesi jokaista sukkaa myöten läpi ja päätä mitä haluat pitää. Sen jälkeen päätä jokaiselle tavaralle oma paikka.
  2. Käsittele asiaa positiivisesta näkökulmasta eli kysy itseltäsi, mitkä haluat pitää eikä mistä haluat eroon.
  3. ”Tuottaako tämä minulle iloa?” Perustele tavaran säilyttäminen itsellesi tunteen kautta.
  4. ”Saatan joskus tarvita tätä / käyttää tätä / lukea tämän.” Joskus on sama kuin ei koskaan. Jos todella myöhemmin tarvitsetkin sellaista, osta uusi. Saavutettu tila on sen rahan arvoinen.
  5. Jos luopuminen tuntuu vaikealta, tarraatko menneisyyteen vai turvaatko tulevaisuutta? Onko se perusteltua?
  6. Esine on sillä hetkellä tuottanut iloa ja ollut luomassa ihanaa muistoa, mutta se muisto ei katoa mihinkään, vaikka luopuisit esineestä.
  7. Lahjan tehtävä on tuottaa iloa sillä hetkellä, kun se annetaan. Jos siitä ei myöhemmin ole hyötyä, eikä se tuota omistajalleen iloa, ei sitä tule säilyttää. ”Sain sen lahjaksi” ei ole minkäänlainen peruste varastoida tavaraa loputtomiin.
  8. Älä anna karsimiasi tavaroita (myöskään vaatteita) ystävillesi tai sukulaisillesi. Ei ole tarkoitus levittää omaa roinaa eteenpäin. Myöskään lapsuudenkoti ei ole mikään varasto vaan se on vanhempiesi koti. Jätä se rauhaan.
  9. Tee koko urakka kerralla, jotta muutos vaikuttaa pysyvästi sinuun.

KIIRE JA ONNELLISUUS

Erilainen ote omaan talouteen –kirjasta minulle jäi vahvasti mieleen ajatus kroonisesta tyytymättömyydestä ja loputtomasta kiireestä. Kirjassa todetaan: ”Mitä tyytymättömämpi olet kulloiseenkin elämäntilanteeseesi ollut, sitä suuremman johtajan pallilla tänään istut. Tyytyväistä ja oman sisäisen rauhansa löytänyttä pidetään ihmisenä, joka ei yrittänyt tarpeeksi.” Kärjistettyä, niin kuin tietyissä tilanteissa onkin tarpeen.

Uskon suhtautumiseni muuttuneen jonkin verran – niin kiireen kuin kuluttamisen ja omistamisen suhteen. Tulee nykyään usein kysyttyä, miksi tavoittelen erilaisia asioita ja mikä on tarpeeksi. Vielä en ole käynyt koko omaisuutta läpi, mutta varmasti sen teen vielä.

 

 

PS. Tähän aiheeseen sopiikin hyvin mainita, että ostin KonMarin Elisa Kirjasta e-kirjana. Oli jopa mukavampi lukea kuin oikeana kirjana. Kaikki ”maalatut” tekstin pätkät sai mukavasti koottua yhteen. Miinuspuolena vain törkeä hinta, joka oli kalliimpi kuin Adlibriksestä kotiin kuljetetun oikean kirjan.

 

Linkkejä aiheeseen liittyen:

http://hidastaelamaa.fi/2011/01/tarina-kalastajasta-ja-liikemiehesta/

http://veikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/142628-lastasi-saattaa-vituttaa

https://kirja.elisa.fi/ekirja/konmari-siivouksen-elamanmullistava-taika

http://www.talentumshop.fi/erilainen-ote-omaan-talouteen.html

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

1 kommentti to “Kun mikään ei riitä”

  1. Noora Lehtimäki sanoo:

    Hyvä essee Selina!Oon jo pitkään miettinyt,että haluan lukea ton KonMari-kirjan ja oli kiva nähdä, että olit kirjoittanut siitä esseen. Oon samaa mieltä siitä, että tavaraa hamstrataan ja kulutus vaikuttaa tosi paljon siihen miten me nähdään ittemme ja se on myös pelottavaa huomata, että jo vuonna 1955 on määritelty meiän tän päivän kuluttaminen aivan täydellisesti. Huomaan,että tykkään kanssa shoppailla ja ostaa uutta jatkuvasti, mutta tavarasta ja vanhoista vaatteista luopuminen on välillä kyllä vaikeeta. Pitää varmaan lukee nää samat kirjat.

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!