Kulttuurin kehittyminen Proakatemialla

15.02.19 Esseen kirjoittaja: Salla Vaittinen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Useita lähteitä
Kirjan kirjoittaja: Useita lähteitä
Kategoriat: Johtaminen, Oppiva organisaatio

Kulttuurin kehittyminen Proakatemialla 

Kirjoittajat: Konsta Linkola ja Salla Vaittinen

 

 

Johdanto

 

Tämän esseen tarkoituksena on ymmärtää Proakatemian esseekulttuuria ja edistää johtoryhmän vaikuttamista yhteisömme toimintaan. Tutkimme, mitä kulttuuri tarkoittaa, miten se elää ja miten sitä kannattaa kehittää.

 

Esseetä on inspiroinut Proakatemialla vallitseva ongelma esseepisteiden kanssa, jonka tarina ylettyy vuosien päähän. Vuonna 2005 opiskelijat huomasivat, että toisin kuin muut opinnot, silloiset kirjapisteet eivät toteutuneet yhteisössä aivan suunnitellusti. Se oli huono asia, koska se riskeerasi valmistumisen ja siten koulutuksen rahoituksen ja autonomian. Idea heräsi yhteisön sisältä, ja samana vuonna astui voimaan sakko. 1000€ sakko tiimille, joka ei päässyt yhteisesti luotuun tavoitteseen. Todellisuudessa Suomessa vain poliisilla on sakotusoikeus, mutta yhteisön rike maalattiin kannustimeksi päästä tavoitteisiin, ja siinä epäonnistuvaa tiimiä laskutettaisiin 1000€, joka sijoitetaan koko yhteisön toimintaan. Ei välttämättä aivan päivänvaloa kestävää, mutta se toimi! Tavoitteeseen päässeiden määrä nousi dramaattisesti eivätkä esseet vaikuttaneet enää valmistumiseen negatiivisesti. Kunnes sama sakko poistettiiin opiskelijoiden päätöksestä 2017. Konsta oli itse silloin ensimmäistä syksyään akatemialla, ja muistaa kuinka itse oli aktiivisena kapinoimassa sakkoa vastaan. Kuulostaahan se nyt järjettömältä – saada sakko siitä ettei tee kotiläksyjä! Sakko poistettiin, ja eikä mennyt vuottakaan, kun koko yhteisö oli jäljessä esseepistetavoitteistaan, ja kirjoittaminen koettiin pakkopullaksi.

 

 

1. Oppimisen oivaltaminen

 

Ihmisten etu eläinlajina on aina ollut meidän kyky oppia ja opettaa. Emme kykene ainoastaan opettamaan lapsillemme taitoja, jotka he opettavat heidän lapsilleen, vaan kirjoitustaidon kehittymisestä asti olemme pystyneet luomaan kulttuuria, joka opettaa ja kehittää isojenkin yhteisöjen tietotaitoa. Sen lisäksi sinun on mahdollista oppia asioita oivaltamalla ne myös itse, joka on parhaillaan erittäin mehukasta. Ja jos et ole vielä huomannut, opiskelet koulussa, joka perustuu täysin tähän menetelmään. Muistele niitä kertoja, kun joku on antanut valmiit ohjeet ja sävelet johonkin opilliseen asiaan tai haasteeseen. En usko, että niitä on kovin monia. Ja se on tarkoituskin. On upeaa kokea yhdessä tiimin kanssa oivalluksia, jotka edistävät meidän kaikkien oppimista. Mutta joitain asioita Proakatemiallakin ohjeistetaan. Sinulle kerrotaan mm. mitä vaaditaan, että voit valmistua koulusta, jolloin osaat vähän päätellä, mitä seuraavina vuosina tulisi ehkä tehdä. Sinun valmentajasi saattaa jopa avittaa teitä pulmakohdassa, kun sellaisen eteen satutte. Tämä essee käsittelee juuri sitä konfliktia, kun pitäisi valita, milloin toista tulisi opettaa ja ohjeistaa, ja milloin pitäisi antaa olla ja oivaltaa. Keskustelemme myös kulttuurin kehityksestä ja periytymisestä.

 

Olemme Akatemialla opiskelumme aikana tarkastellut paljon meidän kirjallisen opiskelun toimintamallejamme ja kulttuuriamme. Monin tavoin muuten vapaassa opiskeluympäristössä, kahta asiaa opiskelijoilta vaaditaan: lukemista ja kirjoittamista. Tavoite on, että kun oppilaat saavat lukea ja kirjoittaa lähes mitä tahansa, he ymmärtäisivät kuinka hyödyttävää se on heidän kehitykselleen ja toiminnalleen, ja jatkaisivat sitä koulun ulkopuolellakin. Esseiden kirjoittamista ohjataan kuitenkin niin, opiskelijat kirjoittaisivat monenlaisia tekstejä. Heiltä odotetaan niin lyhyempiä blogitekstejä, itsenäisiä yksilöesseitä sekä ryhmässä tehtäviä akateemisia esseitä. Tavoitetilana on luoda itseään ruokkiva oppimisympäristö, jossa yksilöitä kiinnostaa yhteinen oppimisen tila, jolloin oppimisesta tehdään kollektiivinen kokemus. Tällöin yksilöä kiinnostaa oman ja kaverin kehittymisen lisäksi se, mihin suuntaan koko yhteisö, perhe tai yritys on menossa.

 

Miten tämä toteutuu?

 

Proakatemian aikana lukemisen merkitys yleensä kasvaa, mitä lähempänä valmistuminen on. Tiimi ja valmentajat voivat auttaa lukemisen merkityksen löytämiseen, esimerkiksi keskustelemalla miten lukeminen voisi hyödyttää käytännön tekemistä. Kuitenkin henkisen pääoman kasvattaminen kirjojen avulla oivalletaan yleensä itse, jos ylipäätään oivalletaan. Jos opiskelisimme perinteisemmässä koulumaailmassa, todennäköisesti lukisimme samoja kirjoja, yrittäen poimia samoja pointteja mitä tentissä kysyttäisiin ilman ymmärrystä persoonastamme tai tavastamme nähdä maailmaa. Proakatemiallakin saatamme lukea samoja kirjoja, mutta saamme valita näkökulmamme, miten kirjoista opimme ja mitkä kirjoista opitut asiat ovat ajankohtaisia käytännön tekemiseemme. Esseiden tekeminen linkittyy muuhun tekemiseen kuitenkin harvoin, jolloin se jää yksilöiden omaksi vaivaksi, ja siten henk. koht. kotiläksyiksi. Muita opintoja, projekteja, pajoja ja seminaaritunteja kerrytetään reilusti yli minimitavoitteiden, eikä niiden lopettamista edes harkita, koska se haittaa tiimityöskentelyä. Esseiden kirjoitus lopetetaan usein kuitenkin 80 pisteeseen, ja edes siihen pääsy on työlästä.

 


2. Mikä kulttuuri?

 

Kulttuuri muodostuu monista ilmiöistä ja ideoista ja se on harvoin sidottavissa yhteen määritelmään. Se on näkymätöntä voimaa, mutta silti aistittavissa. Kulttuuri on sitä, kuinka ihmiset toimivat, tuntevat, tulkitsevat ja kommunikoivat, varsinkin stressaantuneena ja paineen alla. Voi olla, että kaikki eivät edes tiedosta olevansa osa tätä sopimusta.

 

Ideat voidaan jakaa kolmeen kerrokseen niiden filosofisen näkökulman ja luonteen puolesta: subjektiiviset, intersubjektiiviset ja objektiiviset. Subjektiivisuudella tarkoitetaan omakohtaista ja yksilöllistä näkökulmaa. Se on yksilöllistä sekä tilannekohtaista. Subjektiivista voisi esseekulttuurissamme olla sellaiset asiat, jotka jokainen saa kokea itsenäisesti ja omassa tahdissaan. Tälläisiä voisi olla esimerkiksi esseiden kirjoituskieli, aihevalinnat, lähteiden käyttö ja toisille kritiikin antaminen.

 

Intersubjektiininen näkökulma on monien yksilöiden yhteisesti jakama subjektiivinen näkökulma. Eli subjektiivisesta asiasta tulee intersubjektiivinen, kun tarpeeksi moni yksilö jakaa saman käsityksen samasta asiasta. Tällaisia asioihin voitaisiin lukea akatemian yhteiset puolivuotiset pisterajat, kuukauden esseevalinnat ja tiimien tekemät yhteiset säännöt esseisiin.

 

Objektiivinen näkökulma on näille eräänlainen vastakohta, jotain mikä on puolueetonta ja riippumatonta sen kokijasta. Koska Proakatemia on koulu, voidaan objektiiviksiksi asioiksi lukea esimerkiksi esseepisteet ja eri esseelajien näkyminen pisteissä. On objektiivisesti totta, että et voi valmistua ilman riittävää pistemäärää.

 

Voidaksemme varmistaa kulttuurin jatkuvuus järjestelmistä huolimatta, on ydinporukan siirrettävä kulttuuri mahdollisimman hyvin uuteen väkeen ennen vanhan poistumista. Sama pätee jopa kokonaisiin kansoihin ja niiden sisällä vallitseviin kulttuureihin. Jos hirsitalon rakentamista, saamen kieltä tai kaunokirjoitusta ei onnistuta opettamaan tarpeeksi monille ennen vanhan kansan siirtymistä tuonpuoleiseen, katoaa kulttuuri heidän mukanaan. Samoin tapahtui esseesakolle. Kun sen aloittaneet opiskelijat olivat poissa akatemialta, unohtui syy ja motivaatio luoda kyseinen kannustin, ja se nähtiin enää vain järjettömänä keppinä.

 

Kulttuuri periytyy monin eri keinoin, mutta johonkin sen on tallennuttava ennen periytymistä. Jos mietitään Proakatemian yhteisöä intersubjektiivisuuden kannalta, meiltä poistuu joka vuosi kolmannes väestöstä ja kolmannes on uutta väkeä. Usein kestää muutamankin vuoden ennenkuin opit jonkun kulttuuriympäristön tavoille, ja meidän ympäristössämme on syytä olettaa, että valmistuvat opiskelijat ovat eniten perillä hyvistä työskentelytavoista ja pisimmällä prosessissa. Mitä tapahtuu, kun valmistuvat lähtevät, ja uudet kasvot tulevat taloon? Alkuperäisestä väestöstä on jäljellä vain kaksi kolmasosaa, kun vielä ei lasketa mukaan valmentajia. Meidän väestömme kohdalla se ei ehkä tunnu isolta menetykseltä, kun lähtijöitä on vain muutamia kymmeniä. Mutta kun lukuja katsotaan isommassa jatkumossa, vaihtuu väestömme kuudessa vuodessa melkein kaksi kertaa kokonaan. Sillä on jo ihan eri merkitys kulttuurimme kehityksen kannalta.

 

Ehkä pysyvin asia kulttuuriympäristössämme ovat valmentajat ja opintoihin rakennetut rakenteet. Hekään eivät ole kuitenkaan suojassa muutokselta, HOPSiin tehdään usein muutoksia, ja valmentajatkin vaihtuvat toisinaan. Tilamme, juhlamme ja yhteiset sääntömme ja tapamme ovat jo paljon helpommin korvattavissa.

 

Koska yhteisöömme on onnistuttu rakentamaan tietynlainen me-henki ja jopa omaa edunvalvontaa harrastava johtoryhmä, on kuitenkin mahdollista luoda tapoja ja rakenteita, joissa ajatellaan itsemme lisäksi koko yhteisöä ja sen tulevaisuutta. Jos haluamme kulttuurin kehittyvään tietoiseen ja valittuun suuntaan, on tunnistettava ne keinot miten kulttuuria siirretään uusille.

2.1. Suullinen perintö ja tarinankertominen

 

Suullinen perintö on kaikkea sitä, mitä kerromme toisillemme. Kun nuorempi opiskelija kysyy vanhemmalta neuvoa, kun tiimiläinen kysyy valmentajilta neuvoa tai kun tapahtumassa pidetään puheita. Tässä oleellinen ero on valmentajien ja opiskelijoiden rooleilla, koska valmentajat ovat talossa huomattavasti pidempään. Veijo ja Elina ovat esimerkiksi olleet talossa jo yli kymmenen vuotta, ja nähneet ja kokeneet paljon. Suullinen perintö on hyvin orgaanista, elävää. Se liikkuu ja muuttuu ajan mukaan, se otetaan vastaan hyvin luonnollisesti, mutta unohdetaan myös helposti.


Otetaan esimerkki: Esa Saarisen hellän dyynaminen hetki, tai toiselta nimeltään halikierros.

 

  1. Esa Saarinen on joko keksinyt tavan itse joskus tai törmännyt siihen jossain.
  2. Hän ottaa tavan osaksi käytäntöjään ja elämää.
  3. Halikierros lähtee leviämään siihen osallistuneiden ja siitä kuulleiden joukoissa, kunnes Jaakko Huura käy Saarisen seminaarissa Pafoksella.
  4. Jaakko esittelee tavan Eventan pajassa
  5. Tavasta tulee osa Eventan viikoittaista kulttuuria
  6. Saarinen kutsutaan puhumaan Proakatemian prosemmaan, ja hän esittelee halikierroksen siellä.
  7. On mahdollista, että joku tykkäsi ideasta, mutta tapa ei asettunut muihin tiimeihin.
  8. Eventa jättää Proakatemian
  9. Hellän dynaaminen hetki jää elämään alumnien tarinoihin, ja siihen törmätään ehkä joskus tulevaisuudessa.

 

Tämä on vain esimerkki tavan integroitumisesta ja katoamisesta, mutta on mielenkiintoista pohtia sen tarjoamia mahdollisuuksia: entä jos tapa olisi koettu hyödylliseksi tai tarpeelliseksi? Ehkä sillä olisi voitu luoda lähempää suhdetta yli tiimirajojen. Mutta nyt se on poissa. Ja se on ihan okei, mutta mahdollisesti suuri potentiaali on jäänyt käyttämättä. Samaa pelkäämme käyvän esseekulttuurin ja erityisesti siihen liittyvän keskustelun kanssa. On yhteisön kannalta mahdollisesti turhaa, vaikka jotkut ymmärtäisivät rakentavan kritiikin tärkeyden ja oppisivat käyttämään sitä osana oppimista ja motivaatiota. Tämän takia dokumentaatio on erityisen tärkeää.

 

2.2. Dokumentoitu perintö

 

Dokumentointi on paljon luotettavampi tapa siirtää ja säilyttää tietoa, kuin tarinankerronta. Se on myös jokaisen terveen liiketoiminnan ydin. Dokumentoimalla voidaan tallentaa päätöksien ja tuloksien lisäksi myös prosessia siihen päädyksi. Voidaan tallentaa ne ajatusketjut ja syy-seuraussuhteet, jotka johtivat tiettyihin muutoksiin. Yuval Noah Harari oivallisesti ilmaisee sen kirjoittaessaan historian tutkimisen tärkeyttä kirjassaan Homo Deus:

 

“This is the best reason to learn history: not in order to predict the future, but to free yourself of the past and imagine alternative destinies. Of course this is not total freedom – we cannot avoid being shaped by the past. But some freedom is better than none.”

 

Tieto on valtaa, koska tieto tarkoittaa mahdollisuuksia. Mitä enemmän tiedämme, sitä laajempi on se mahdollisuuksien kirjo, mistä voimme valita, mikä on meidän edun mukaista.

 

Miksi siis emme ole tehneet sitä? Emme voi tietenkään puhua muiden puolesta, varsinkaan niiden ketkä ovat jo seurastamme lähteneet, mutta voimme tarkastella itseämme. Kuinka paljon me olemme dokumentoineet toimintaanne ja miten? Olisi myös hulluutta väittää, ettei mitään dokumentointia aikaisemmasta ole, et vain a) ole löytänyt sitä tai b) tutustunut siihen.

Huomattuamme dokumentoinnin puutteen Proakatemian joryn toiminnassa teimme itsellemme ja toisillemme selväksi, että asian tarvitsee muuttua. Eikä vain siten, että dokumentoimme tulevan. Aloitimme dokumentoimaan kaiken mitä tiedämme, joryn tarkoituksesta ja toimintatavoista lähtien.

 

Dokumentoinnin tulee olla myös erittäin laadukasta, että siitä on mitään iloa tuleville sukupolville. Kirjat on menestyneet syystäkin. Ne kestää ja ne löytyy, kun tietää mitä etsii. Digitaalisuus mahdollistaa toki lukemattomia uusia tapoja, mutta eivät välttämättä ole aivan yhtä yksinkertaisia käyttää. “Kenelläs olikaan ne tunnukset tuonna onedriveen ja missä hitossa siellä on se pöytäkirja siitä kokouksessa, jossa käsiteltiin asiaa X?”

 

 

3. Keppiä vai porkkanaa

 

Voidaan kai yhteisesti hyväksyä se tosiasia, että esseesakko toimi, jos mitataan oppilaiden valmistumista ajallaan. Ei voida kuitenkaan olettaa, että se palvelisi esseiden alkuperäistä tarkoitusta: inspiroida lukemaan ja artikuloimaan omia ajatuksia kirjallisesti ja sitä kautta oppia jatkuvasti uutta. On myös relevanttia kysyä, onko koulusta valmistuminen ja siten rahoituksen varmistaminen oppilaiden vastuulla, ja onko siis oikeutettua laittaa heidät siitä vastuuseen? Opiskelijat opiskelevat kuitenkin ensisijaisesti itseään varten, eivät siksi, että koulutushaara jatkuu. On toki tulevaisuuden Proakatemialaisten intresseissä päästä yhtä hyvään tai vielä parempaan työympäristöön kuin me, ja koska meillä on huomattavan hyvä me-henki – eräänlainen ubuntu, me opiskelijat olemme jopa valmiita työskentelemään heidän intressien eteen.

 

Mutta miten esseekulttuuria tulisi sitten kehittää? Miten valitaan, mitä kannattaa opettaa ja mitä uusien tulokkaiden tulisi oivaltaa itse?


“Vapaus on Partasen laki”, sanoo Veijo Hämäläinen. Siinä Hämäläinen viittaa Tiimiakatemian perustajan ja tiimiyrittäjyyden oppi-isän Johannes Partasen teesiin vapauden tärkeydestä. Vapaus koskee niin opiskelijoita kuin valmentajia niinkin paljon, että Hanna Saraketo myönsi, ettei valmentajat itsekään tiedä vastausta. Vapaus opetusmenetelmässä tarkoittaa oppijan asettamista oppimisprosessin keskiöön. Näin korostuu itseohjautuvuus ja minän kasvu. Myöskin vastuu oppimisesta siirtyy yksilölle. Jotta yksilöt voisivat kokea vapauden tunnetta, oppimista ei kontrolloida liikaa säännöillä tai kahlehtivilla käytännöillä. Yksilö saa itse kokeilla, saada vaikutelmia ja tehdä johtopäätöksiä. Tällaisessa systeemissä haetaan myös vuorovaikutuksellista merkitystä oppimisen näkökannalta.

 

Luottamus, luottamus, luottamus. Se tiimiakatemian pyhin sala, jota moni pääsee maistamaan, mutta harva ymmärtää. Koska todellisesti emme ole koskaan täysin vapaita. Toimimme aina jossain järjestelmässä, jossa on sääntöjä ja rakenteita, jotka ohjaavat meitä. HOPSin sisältö ja tiimit ovat ehkä ilmiselvimmät rakenteet, mitkä vaikuttavat Proakatemialaisiin. On todettu, että on kannattavaa tehdä lukemisesta ja kirjoittamisesta pakollista, koska muuten opiskelijat eivät vapaina yksilöinä ja tiimeinä välttämättä keksi sen hyötyä. On jopa päätetty, että opiskelijoilta vaaditaan tietynlaisia ja monipuolisia esseitä. Mutta missä kulkee vapauden rajat?

Samaa pohtii varmasti moni vanhempi: miten valita, mitä lapselle kannattaa kertoa, opettaa tai rakennelmilla ohjata, ja mitä hänen kannattaa itse oivaltaa?

 

Kaikki kasvaa ja oivaltaa asioita vähän eri tahdissa, niin myös lukemisen ja kirjoittamisen. Tiimityöskentely luo mahdollisuuden oivaltaa asioita yhdessä, mutta joitain asioita on hyvä oivaltaa myös itse henkilökohtaisesti. Myös tiimit ovat erilaisia ja vaativat erilaista valmentamista eri vaiheissa. Kysyimme vanhemmiltamme neuvoja lasten kasvatukseen, ja Konstan vanhemmat kuvaili rajan vetämistä näin: “Asiatieto kannattaa kertoa, mielipiteet ja tunteet on hyvä usein kokea itse. Lapsen saa oivaltamaan asioita kysymällä mitä jo tietää ja mitä muuta haluaisi tietää. Kasvatus on parhaimmillaan kun se antaa turvallisen viitekehyksen tehdä virheitä ja kokeilla rajoja.” Sallan vanhemmat jatkoivat, että lapsen aito kuuleminen ja kuunteleminen auttavat vanhempia kysymään oikeita kysymyksiä jotka saavat lapsen itse oivaltamaan omia tunteita tai muodostamaan mielipiteitä. Paljolti samaa sanoo Jari Sarasvuo hänen podcastsarjansa viimeisimmissä jaksoissa, joissa hän käsittelee kasvatusta ja koulutusta. “Kasvatus on ihmisen tukemista täydeksi versioksi itsestään.” Tästä ehkä parempi versio voisi olla “parhaaksi versioksi itsestään”, koska voiko ihminen koskaan olla valmis? Tähän kasvatukseen osallistuu kaikki ohjattavan kanssa toimivat tahot, eikä se saisi loppua kuin vasta kuollessa. Sarasvuo näkee myös vaativuuden tärkeänä osana kasvattajan ja ohjaajan luottamusta nuorta kohti. Pitää uskoa, että ohjattavasta on suuriin tekoihin, ja että hän pystyy ja hän haluaa oppia. Tällöin on sallittua vaatia paljon, ja Sarasvuo näkee siinä ison puutteen tämän päivän vanhemmuudessa ja koulutuksessa. Virheistä ja kokemuksista voi oppia valtavasti, ja virheille on mahdollisuus vain jos on vapaus kokeilla.

 

Oppimisesta ja motivaatiosta puhuttaessa voi apua hakea myös esimerkiksi Richard Ryanin ja Edward Decin itseohjautuvuusteoriasta, joka kuvaa kolmea psykologista perustarvetta, joita hyvinvointi ja optimaalinen kehitys vaatii.

 

  1. Omaehtoisuus: Kokemus siitä, että ihminen on vapaa päättämään omista tekemisistään ja tekemisen motivaatio kumpuaa ihmisen sisältä.
  2. Kyvykkyys: Kokemus siitä, että ihminen osaa hommansa, selviää haasteista.
  3. Yhteisöllisyys: Ihmisen perustavaa tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Kokemus siitä, ettei tässä ole kyse vain minusta ja egostani.

 

Pohtiessamme teorian soveltuvuutta arkeemme totesimme sen pätevän ainakin meidän johtajuuskokemuksiin Proakatemialla. Haimme pesteihin omaehtoisisesti, koska olimme motivoituneita niistä. Emme kokeneet olevamme valmiita johtajia, mutta tunsimme tarpeeksi kyvykkyyttä, että pärjäämme pesteissä. Emme hakeneet johtajaksi vain oman egomme takia, vaan koimme alunalkaen, että kyseessä on jotain meitä suurempaa.

 

Entä soveltuuko tämä esseekulttuuriimme? Emme voi puhua kaikkien puolesta, mutta tunnemme yhteisömme melko hyvin.

 

  1. Uskomme, että Proakatemialaiset tuntevat olevansa vapaita päättämään kirjat ja aiheet josta kirjoittavat, mutta motivaatio ei synny vielä sisältä päin. Ne koetaan kotiläksyiksi, jotka on pakko tehdä.
  2. Lukeminen ja kirjoittaminen on haastavaa, mutta sitä ei koeta mahdottomaksi. Se on mahdollista ja ihmiset tietävät kykenevänsä siihen jos vain haluavat.
  3. Emme usko että yhteisöllisyys toteutuu. Joissain tiimeissä esseet näkyvät pajoissa ja tiimityöskentelyssä, mutta se on harvinaista. Yhteisö valitsee kuukauden esseen, mutta sitä ei koeta merkitykselliseksi. Keskustelu esseistä ja esseiden välillä on vähäistä, ellei olematonta.

 

 

Ehkä tässä on yksi syy kehnoon esseekulttuuriin.  

 

Asiatiedon ja mielipiteiden raja on myös vaikea määritellä. Onko asiatietoa vai mielipide, että sinun kannattaa käyttää rakentavaa kritiikkiä osana oppimistasi? Annettava sitä muille ja vaadittava sitä muilta.

 

Vaikuttaa siltä, ettemme osaa tarjota teille parempaa vastausta itsekkään. Mutta voit tarkastella asiaa näiden kysymysten kautta, jotka voivat auttaa sinua valitsemaan oikean ratkaisun:

 

  1. Onko olennaista ohjattavan prosessille, että hän kokee tämän itse ajallaan?
  2. Onko asian valkenemisesta niin huomattavaa hyötyä ohjattavalle, että hänen kuuluu tietää se päästäkseen pidemmälle suuremmassa kuvassa?
  3. Toteutuuko itseohjaamisteorian kaikki osa-alueet?

 

 

4. Pienistä palasista syntyy suuri vaikutus

 

Otetaan kulttuurin kehittämisestä vielä yksi konkreettinen esimerkki. Palataan takaisin esseeongelmaan, ja unohdetaan hetkeksi kenen vastuulla ratkaisu on, jolloin voimme yhtä hyvin ottaa vastuun siitä itse. Miksi esseitä ei kirjoiteta, miten niiden kirjoittamista voidaan edistää ja miten kirjoittamisesta saadaan niin positiivinen kokemus, että se alkaa ruokkia itseään ja koko yhteisöä?

 

Ensinnäkin ratkaisujen täytyy olla arvojemme mukaisia. Arvot ovat työkalu, jolla voimme reflektoida toimintamme aitoutta ja oikeutta. Luottamus, rohkeus, teot, oppiminen ja menestys tulisi näkyä kaikessa mitä teemme. Ja kun puhutaan koko yhteisön laajuisesta ongelmasta, joka vaikuttaa n. 150 opiskelijaa, on pakko myöntää, ettei kaikkia voi ja tarvitse pelastaa. Ei kaikilla ole ongelmaa, eikä joihinkin tehoa mikään muu kuin täystyrmäys muutaman vuoden päästä työelämässä. Voi myös olla, ettei ole tarkoitus, että kaikki oppivat esimerkiksi rakentavan kritiikin merkityksen. Voiko olla, että on kannattavampaa isomman kuvan kannalta, että muutamat oppivat sen oma-aloitteisesti, ja muut oppivat sen ehkä joskus myöhemmin elämässä.

 

Johtoryhmä on ottanut myös vastuuta ideoida ratkaisuja aiheen ympärille. Tämä essee on olennainen osa johtoryhmän työtä ymmärtää mistä on kyse ja sitten luoda vaihtoehtoisia ratkaisuja ongelmaan. Emme kuitenkaan aio kertoa tässä ehdotuksiamme, vaan heitämme pallon ensin teille. Mikä sinun mielestä pitäisi tehdä?

 

Yritimme pohtia asiaa monista eri suunnista, ja koko Akatemia-ajan läpi. Emme usko yhden keinon ratkaisevan asiaa, koska ongelmassa on niin monia puolia. Sen sijaan pitää löytää sarja konkreettisia pienempiä keinoja, jotka vaikuttavat monipuolisesti. Johtoryhmä palaa asiaan omien ehdotuksiensa kanssa pian.

 

Lähteitä

 

  1. Aki Ahlroth: Järkytä avoimuudella
  2. Johannes Partanen: Välähdyksiä yksilön oppimisesta
  3. Yuval Noah Harari: Sapiens
  4. Yuval Noah Harari: Homo Deus
  5. Akatemian Jory & valmentajien haastattelut
  6. Kulttuurisen pääoman muodot koulutuksen periytyvyydessä: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/50221
  7. Kulttuurien tuntemuksen keskeiset käsitteet: https://www.edu.fi/kulttuuri-identiteetti_ja_kansainvalisyys/aikapolku/keskeiset_kasitteet
  8. Jari Sarasvuo: ”Pelko on tarve ja hyvän opettajan kanssa on turvallista pelätä.”: https://areena.yle.fi/1-50044532
  9. Jari Sarasvuo: ”Kasvatus on ihmisen tukemista matkalla täydeksi versioksi itsestään.”: https://areena.yle.fi/1-50053498
  10. Edward L. Deci and Richard M. Ryan: The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior: https://selfdeterminationtheory.org/SDT/documents/2000_DeciRyan_PIWhatWhy.pdf
  11. Jari Sarasvuo: “Kulttuuri on vaikuttava voima, vaikka se on olematon.”:https://areena.yle.fi/1-50031172
  12. Alf Rehn: Johtajuuden ristiriidat

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (3 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Kulttuurin kehittyminen Proakatemialla, 5.0 out of 5 based on 3 ratings

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!