Konkurssikypsän päiväkirja

Riskejä tulee ottaa

”Riskejä tulee ottaa” (Suvanto 2017). Välillä elämä täytyy kokea enemmän kuin kantapään kautta. Kai se sitten opettaa niin kovalla kädellä, että oppii arvostamaan kaikkea niinkin epäoleellista kuin katto pään päällä, tai puolikas purkki ketsuppia jääkaapissa ja kasvisliemikuutio. Vapauden merkitys on suurempi kuin osasin kuvitellakaan. Silloin kun sen menettää, ymmärtää kuinka elinehto se on omalle hyvinvoinnilleen ja jaksamiselleen. Vapaus on tärkeintä mitä ihmisellä voi olla. Kun se riistetään, riistetään kaikki.

Tarina konkurssista

Kirja on tositarina ja on kirjoitettu päiväkirjan muodossa. Se kertoo yksityisestä päiväkotiyrittäjästä nimeltään Pasi Suvanto. Hän ajautuu konkurssiin suurten velkataakkojen myötä. Rahanhallinta on täysin pielessä, pikavipit, rästissä olevat työntekijöiden palkat sekä vakuutukset vievät lopulta hommalta pohjan. (Suvanto 2017.)

Pasi elää täydellistä kulissielämää. Uusia autoja, asuntoja, teetettyjä verhoja suureen ”kartanoon”, loma-asunto Kuusamosta, suuret juhlat jouluna ja milloin mistäkin syystä. Jatkuva uuden ostelua. Rahantaju sumenee ja velkojen määrä pimentää käsityksen tuloista ja menoista. Yrityksen lainat, sekä omat lainat ovat sekaisin. (Suvanto 2017.)

Eräänä päivänä Pasi voittaa 19 000 euroa, maksaa laskut ja velkoja pois, mutta ostaa jälleen lisää ja uutta. Tämäkään ei saa häntä heräämään todellisuuteen ja tilanteen vakavuuteen. Hallinta on täysin kadoksissa. Hän huomaa jatkuvasti vain ostavansa, kenties tyhjyyden tunteeseen. Huoneet vellovat tavaroista, jotka ovat vielä paketeissaan, kameraa, sodastreamiä ja paljon muuta. Tyhjyyden tunne on helppo täyttää materialla, mutta harmillista on sen hetkellisyys ja katoavaisuus. Tyhjyyden tunne palaa nopeasti takaisin ja uutta on jälleen ostettava. Kierre on jatkuva ja hämäävä. (Suvanto 2017.)

Pasi havahtuu eräänä päivänä siihen, että hänen valtavan suuri ja hieno kotinsa Rääkkylässä haisee pahalta ja on kenties homeessa. Talo menee kuntoarvioon ja asia lopulta oikeuteen asti. Lopulta asia ratkeaa Pasille hyväksi. Aikaa kuluu ja jatkuva ostelu jatkuu. Autot vaihtuvat aina vaan hienompaan.

Hän ymmärtää täysin, että päiväkodilla on liikaa menoja tuloihin verrattuna, mutta ei osaa tai uskalla tehdä vielä päätöstä lopettamisesta. Työntekijöitä on liikaa ja lainat kasaantuvat, pikavippejä on otettu joka paikasta. Kaiken kukkuraksi lapset vähenevät kunnasta, jossa päiväkoti sijaitsee. Tilanne ahdistaa ja näyttää hyvin synkältä. Loppuvaiheessa Pasi saa välilevynpullistuman ja joutuu jäämään hetkeksi töistä pois. Varaa ei olisi palkata sijaistakaan. Vaikka tilanne on jo ulkopuolisen silmin taputeltu monta kertaa, Pasi hankkii jälleen uuden hienomman auton. Tyhjiötä täytetään, totuutta peitellään ja paetaan, vaikka tieto rahaongelmista on taatusti läsnä ja tiedossa. Tässä piilee kirjan ihmeellisyys, tarinan tärkeys ja sen opetus. (Suvanto 2017.)

Lopulta Pasille saapuu konkurssikirje. Kaikelle tulee piste ja olo on ihmeen kaupalla valtavan helpottunut ja vapautunut. Vaikka elämä ei kenties näytäkään valoisaa puolta vielä hetkeen, tunne sisällä on vapaa. Perittäviä tulee ovista ja ikkunoista. Autot pistetään myyntiin, loma-asunnot pois, asunto Marjalasta myyntiin. Kaikki mikä on ollut omaa, ei ole enää. Kornia onkin se vapauden tunne kaikesta huolimatta. Valtava vuosia kestänyt taakka tipahtaa hetkessä pois hartioilta. Jäljelle jää menopeliksi pelkkä pyörä. Se mitä oli hetki sitten, on kaikki nyt poissa. Kulissi on täysin murtunut ja elämä on näyttänyt toisen puolensa. Kenties sen realistisemman puolensa. Päiväkoti jäi kunnalle. Isä ja äiti ovat seisoneet kuitenkin poikansa rinnalla koko prosessin ajan ja auttaneet kaikessa missä ovat suinkin pystyneet. (Suvanto 2017.)

Konkurssin jälkeen

Kaiken jälkeen Pasi pääsi Kiteelle Päiväkotiin töihin. Siellä hän koki suurta onnellisuutta, siitä ettei tarvitse olla vastuussa omista rahoistaan. Nyt hän voi tehdä “normaalia” työtä ja saada siitä palkan, niin kuin ne “normaalit” ihmiset. Tosin palkasta suurin osa menee velkojen maksuihin. Maksumuistutuksia ja lukuisia muita perittäviä tulee ovista ja ikkunoista, välillä ne avataan, välillä poltetaan, välillä maksetaan, jos suinkin pystytään. Välillä eletään ketsupilla ja makaronilla, sillä jääkaapissa paistaa pelkkä valo. Lukaalit ovat vaihtunet hetkessä kerrostaloasuntoon Kiteellä ja kalliit autot muuttuneet halvimpaan menopeliin mitä löytyy. Huoli bensan riittämisestä työmatkoilla kalvaa, näin ei ollut pari vuotta sitten. Koko elämä on kääntynyt aivan ylösalaisin. Ei varaa enää mihinkään ylimääräiseen, ei sitten yhtään mihinkään. Silti tunne vapaudesta on valtava ja olo tavallaan niin kovin helpottunut. (Suvanto 2017.) ”Unelmia täytyy olla, vaikka miten huonosti menisi” (Suvanto 2017).

Tällä hetkellä

Nykyään Pasi työskentelee päiväkodissa Liperissä ja elää hyvinkin onnellista ja tyytyväistä elämää. Hän kantaa toki mukanaan velkaa ja ylimääräiseen ei ole edelleenkään varaa. Ehkä tämä on juuri sitä todellisuutta. Raha ei tosiaan tuokaan sitä onnea, se voi lisätä sitä, mutta onnen avaimeksi se ei kelpaa. Asenne ja vapauden tunne ovat kenties kaiken sen avain. Se, että saa kokea olevansa irti rahan tuomista kahleista ja elävänsä elämää itselleen on merkityksellisintä. (Suvanto 2017.) ”Toivoa on niin kauan, kun henki pihisee” (Suvanto 2017).

Omaa pohdintaa

Ihailen kirjoittajan tapaa ajatella asioista kaiken kokemansa jälkeen ja sitä rohkeutta, joka tällä ihmisellä on ollut. Virhe on todella koettu enemmän kuin kantapään kautta, mutta asenne elämää kohtaan on ihmeellinen kaiken sen jälkeen. Arvostus elämän pieniä asioita kohtaan on mieletön.

Välillä oli hyvinkin ahdistavaa lukea kirjaa, sillä epätoivo ja olo siitä, että tilanne on päässyt niin pahaksi, tuntui kotisohvalle asti. Kirja oli todella ajatuksia ja tunteita herättävä.

Sitä monta kertaa ihmetteli, mikä saa ihmisen sokeutumaan omaan toimintaansa niin pahasti, ettei tajua lopettaa jatkuvaa kulutusta ja ostelua, vaikka tilanne on varmasti jossain sisimmässään hyvinkin selvä, vai onko. En osaa tietenkään sanoa. Vaikka siinä se ongelma varmasti piileekin. Tunne on vienyt mukanaan ja kenties olo siitä, että antaa mennä nyt kun alamäki on jo edessä. Täysillä päin. Koen, että kirja opetti tarinan kautta enemmän kuin nyt ymmärränkään. Inspiroiduin suuresti Pasin sinnikkyydestä ja tavasta ajatella kaiken tuon jälkeen. Siinä on jotain mihin ei varmasti moni pysty tuollaisen jälkeen.

Niinhän sitä sanotaan, että epäonnistumisista oppii, ja tämä oli yksi valtavan suuri epäonnistuminen. Mutta saatanpa väittää, että tämä ihminen ei olisi lainkaan sitä, mitä nykyään on ilman tuota kokemusta. Tapa nähdä maailmaa, arvostaa ja nauttia pienistä elämän tuomista iloista on varmasti täysin erilaista kuin Pasilla silloin kymmenen vuotta sitten. Kenties sen tyhjyyden täyttämiseen onkin löytynyt oikea tapa ja tai sitä ei enää olekaan. Tämä avarsi ymmärrystä ja luulenpa, että hyödyn lukemastani paljonkin tulevaisuudessa. Sen verran oli mielenkiintoinen matka kyseisen Päiväkirjan seurassa.

LÄHTEET

Suvanto, P. 2017. Konkurssikypsän päiväkirja. Helsinki: B