Tampere
29 Mar, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

Kommentointiessee



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Hei aksulainen, älä kompastu ajankäyttöongelmiin – investoi aikasi oikein

Mikä mainio ja itselle – jälleen kerran – ajankohtainen essee! Mukava lukea avointa ja rehellistä omien ajankäytön haasteita ja sen seuraksia tutkistelevaa kirjoitusta, jossa myös lukija huomioitiin konkreettisilla työkaluilla ja vinkeillä.

Tunnistan itsestäni selkeästi useita “Time and stress management for rookies” listaamia syitä aikataulutusongelmiin. Erityisen vahvasti ajankäytön ongelmiini vaikuttavat häiriöt, prokrastinaatio ja täydellisyyden tavoittelu. Nyt kun nämä syyt ovat tiedossa, onkin hyvä pysähtyä miettimään, mistä ne johtuvat. Uskon, että ongelmien ja niiden syiden purkaminen alkulähteiltä asti on avain positiiviseen muutokseen.

Itselle parhaiten sopivien toimintatapojen tunnistaminen on minunkin mielestäni tärkeää. Olen jo tiedostanut, että olen kaikkein tehokkain ja tuottavin vasta illan hämärtyessä, jonka vuoksi olen pyrkinyt minimoimaan aamuille sijoittuvat palaverit ja työtehtävät. Myös sopivan paine tehostaa työskentelyäni. Paineen voi luoda lähestyvä deadline tai pöydän toisella puolella istuva ihminen, jonka kanssa on sovittu yhdessä työskentely ja asetettu päivän tavoitteet. Mielenkiintoinen näkökulma oli pohtia omia toimintapoja persoonallisuus- ja tiimiroolitestien kautta. Tämän vinkin aion viedä mahdollisimman pian käytäntöön.

Belbinin tiimiroolitestin mukaan toinen vahvimmista rooleistani on juurikin “Takoja”. Tunnistan siis itsestäni suoritus- ja tulosorientoituneen, sekä myös hieman perfektionistisen puolen. Takoja-puolelleni rutiinit ja säännöt olisivatkin ensiarvoisen tärkeitä, sillä “ainahan sitä nyt vielä tämän yhden homman voi tehdä”. Olen yrittänytkin joskus asettaa itselleni selkeän työajan, jonka jälkeen en enää tietokonetta avaisi, mutta kummasti olen taas lipsunut liukuvaan ja epäsäännölliseen työrytmiin. Pitäisi varmaan kirjoittaa omat työpelisääntönsä konkreettisesti jääkaapin oveen, jotta ne pysyisivät mielessä ja niihin ehdollistuisi.

Pysähtyminen peilaamaan tavoitteitaan ja työtehtäviään on mielestäni järkevää, ja olen myös itse sen aikoinaan tehnyt. Ei ole mitään järkeä käyttää rajallista aikaansa asioihin, jotka eivät vie eteenpäin. Usein nuo asiat tuntuvat myös kuormittavimmalta kuin asiat, jotka ohjaavat kohti tavoitteita. Tavoitteiden ja työtehtävien vertaaminen kannattaisi varmasti ottaa vaikkapa kuukausittaiseksi tavaksi, jotta suunta pysyy tasaisena eikä lähde turhia seilaamaan. Samalla on hyvä miettiä, ovatko omat tavoitteet vielä itselle merkityksellisiä, vai kannattaisiko niitä päivittää.

Christensenin ajatukset lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteiden ja prioriteettien vertailusta olivat erittäin mielenkiintoisia ja laittoivat rattaat raksuttamaan. Vuosi sitten havahduin ajatukseen, että mitäs jos joudun onnettomuuteen, josta seuraa työkyvyttömyys – mitä elämäni olisi ilman työtä? Tajusin, että oma elämäni työn ulkopuolella on aivan liian tyhjää ja merkityksetöntä. Tajusin, että samaa työorientoitunutta elämää jatkamalla huomaan vielä jokin aamu, että olen aivan yksin. En ole kuitenkaan osannut ajatella tavoitteitani kovin pitkälle tähtäimelle, enkä ole peilannut niitä arvoihini. Elämä on kuitenkin niin paljon muutakin, kuin vain työ.

Kiitos Jonsu ja Maria ajatuksia herättävästä ja hyödyllisestä pohdinnasta! <3

 

Positiivisuuden varjopuoli

Todella mielenkiintoinen essee aiheesta, jota en ole koskaan pysähtynyt ajattelemaan. Olen tietenkin kuullut kiinalaisen filosofian yin & yangista, joka kuvaa jokaisen ihmisen valoisan ja pimeän puolen sulavaa sopusointua. Mutta kun lapsesta asti on kasvatettu uskomaan positiivisen ajattelun voimaan, negatiiviset tunteet unohtuvat helposti käsitellä ja ne vain työnnetään nopeasti takaraivoon, pois mielestä.

En tarkoita, että positiivinen maailmankatsomus tai elämänasenne olisi huono. Olen itse tietoisen päätöksen positiivisesta ajattelusta tekemällä huomannut, kuinka elämän pieniin, hyviin asioihin huomion kiinnittäminen kohentaa mielialaa ja vähentää stressiä.

Mutta vaikka kuinka yrittäisi katsella maailmaa aurinkoisten ja ruusunpunaisten lasien läpi, jokaisen elämässä tapahtuu vastoinkäymisiä ja jokainen kokee joskus negatiivisia tunteita. Olen kantapään kautta oppinut, että vaikka kuinka yrittäisi unohtaa ja tukahduttaa negatiiviset tunteet, ne kyllä löytävät tiensä takaisin – lopulta oikein kunnon ryminällä. On huomattavasti vähemmän kuluttavaa, kun negatiiviset tunteet käsittelee hetkessä, eikä toisiinsa sotkeutuneita solmuja tarvitsisi lähteä availemaan vasta pahimmillaan vuosien päästä.

Ajatus puolikkaasta ihmisestä havahdutti. Kuinka paljon kokonaisempi, kypsempi ja viisaampi olisin, jos hyödyntäisin negatiiviset tunteet niitä tutkimalla ja analysoimalla? Kuinka paljon parempi ystävä, puoliso ja työkaveri silloin olisin? Osaisinko tehdä parempia valintoja itselleni?

Uskon edelleen, että positiivinen lähestymistapa on ihmiselle hyväksi. Mutta negatiivisten tunteiden ilmaantuessa aion ottaa ne avosylin vastaan – tutkiskellen, analysoiden ja voimavaraksi kääntäen.

Kirjoitat tosi hyvää, miellyttävää ja mielenkiintoista tekstiä. Kiitos Ida näistä ajatuksista. <3

 

Koko tiimi kohti onnistumista

Todella ajankohtainen ja hyödyllinen essee tiimille! Toivottavasti viet näitä ajatuksia myös pajoihin. 🙂

Todella tärkeitä kysymyksiä tiimin tavoitteiden asettamiseen liittyen. Vastauksia niihin ei taida kuitenkaan olla kovin helppo löytää. Tavoitteiden konkreettisuus sekä niiden tarkka seurattavuus ja mitattavuus helpottavat tavoitteisiin sitoutumista ja oman toiminnan peilaamista tavoitteiden toteutumiseen. Tavoitteen tulisi myös olla tarpeeksi haastava ja kunnianhimoinen, jotta siitä innostuu. Liian vaatimattomat tavoitteet tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, eikä niiden eteen viitsitä nähdä vaivaa.

Jäin myös miettimään tuota epäonnistumisen pelkoa ja sitä, miten sitä voitaisiin vähentää. Voitaisiinko Eventaan esimerkiksi ottaa joku yhteinen, mukava rutiini epäonnistumisten sattuessa? Peliyhtiö Colossal Orderin toimitusjohtaja Mariina Hallikainen kertoi yhdessä seminaarissa, että heidän firmassaan epäonnistumisia juhlistetaan kakkukahveilla. Uskon, että epäonnistumisten assosioiminen mukavaan yhteiseen tekemiseen voisi myös vähentää niiden pelkoa. Mitään ei ainakaan menetä, jos kokeilee!

Tiimiläisten haastamisen ja positiivisen painostuksen, sekä syyttelyn ja negatiivisen painostuksen välillä menee hiuksenhieno raja. Jokainen tiimiläinen on yksilö, joka sietää yksilöllisen määrän haastamista ja painetta. Hienoa, että yksilöllisten rajojen tunnistamista on otettu huomioon. Usein rajat kuitenkin löydetään vasta, kun ne ovat ylitetty. Miten niiden tunnistamista jo ennen romahdusta voitaisiin tehostaa? Fakta on nimittäin se, että tiimi on juuri niin vahva kuin sen heikoin jäsen. Siksi jokaisen tiimiläisen hyvinvointi ja positiivisen fiiliksen säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Proakatemian tiimiyritykset ovat siitä erikoisia organisaatioita, että yrityksellä on parhaimmillaan yli 20 tasavertaista omistajaa. Kun pyritään toimimaan täysin tasavertaisesti ja kaikki tasapuolisesti huomioon ottaen, prosessit ja päätöksenteko valitettavasti hidastuvat. Matalat organisaatiorakenteet ja kaverijohtaminen ovat nykypäivää myös työelämässä, mutta kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana olen huomannut, että tehokkaampaa kuitenkin on, jos joillain henkilöillä on nii sanotusti “se viimeinen sana”. En tarkoita, että kaikkien näkökulmia ja mielipiteitä ei pitäisi ottaa huomioon, mutta joskus taikinointi ja mähmiminen tarvitsee pysäyttää, jotta päästään eteenpäin. Siksi mielestäni tarvitaan jonkinlainen yhdessä valittu päättävä elin, jolle annetaan oikeus viheltää peli poikki ja johtaa porukkaa valitsemaansa suuntaan. Olen erittäin tyytyväinen, että Eventan hallitus on alkanut kasvattamaan rooliaan ja johtoryhmätoimintaa on kehitetty.

Lukuisten miksi-kysymysten esittäminen epäonnistumisten kohdalla oli mielenkiintoinen ajatus. Mielestäni sitä voitaisiin hyödyntää myös onnistumisten kohdalla. Voitaisiinko sillä myös kaivaa tiimiläisten yksilöllisiä rajoja esiin? Eventalle taitaisi tehdä hyvää oma miksi-päällikkö. Voisitko se olla sinä?

 

Mielikuvaharjoittelulla kohti onnistumista!

Mielenkiintoinen essee, joka on varmasti lähes aina ajankohtainen. Olen lukenut mielikuvien vaikutuksesta toimintaan ja kuullut mielikuvaharjoittelusta, mutten ole sitä vielä hyödyntänyt.

Olen itse huomannut, kuinka tiedostetulla asenteella ja mielikuvilla on suuri merkitys, ihan jo päivittäisessä tekemisessä. Kun uskottelee itselleen, että jokin homma on kivaa, se myös tuntuu siltä. Jos jo etukäteen murehtii ja manaa suoritettavaa tehtävää, sen tekeminenkin tuntuu tahmealta.

Olen todennut tämän myös tavoitteiden kohdalla; kun tavoitteen sanoo ääneen ja sen onnistumiseen päättää itse uskoa, tavoitteen myös useimmiten saavuttaa. Olen kuitenkin huomannut, että jos tavoitetta ei säännöllisesti ajattele, eli omaa mieltään ei sen saavuttamiseen buustaa, tavoite myös jää helpommin saavuttamatta. Säännöllinen mielikuvaharjoittelu matkalla kohti tavoitteita voisikin olla hyvä ottaa rutiiniksi.

Esittelemäsi harjoitus oli mielenkiintoinen ja aion ehdottomasti kokeilla sitä. Mielenkiintoista nähdä, kuinka säännölliset mielikuvaharjoittelut edistävät tavoitteiden saavuttamista. Aikamoinen voima yhdellä ihmismielellä!

 

Kirjoita tomaattitekniikalla

Ah, kirjapisterajat. On ollut huvittavaa seurata viimeiset 2,5 vuotta, kuinka kirjapisterajaa edeltävänä yönä esseitä ilmestyy pankkiin kuin sieniä sateella. Seuraavana aamuna paikalla on joukko zombeja.

Mielenkiintoisia ajatuksia aikaansaamattomuuden syistä. Olen itse useimmiten ajatellut, että olen vain laiska ja pirun hyvä välttelemään epämiellyttäviä tehtäviä. Mutta mitä jos kyse onkin aina ollut liian korkeat vaatimukset itselleen ja pelko siitä, että omaa vaatimustasoaan ei saavuta? Tuo Veijon kommentti tekemisen ilosta oli kaikessa ytimekkyydessään aivan loistava – sen voisi melkein kehystää toimiston seinälle.

Kun Eventasta ensimmäisen kerran poistettiin sakolliset kirjapisterajat, sain pisteet kasaan noin viikko sovitun rajan jälkeen. Mutta kirjoittamisen ilo, oivalluksien määrä ja esseiden laatu oli aivan ennennäkemätöntä. Silloin ymmärsin, miksi me Proakatemialla kirjoitamme esseitä.

Fakta on kuitenkin se, että tiettyyn päivään mennessä sovittu esseemäärä tulee olla kasassa. Oman viivyttelyn syiden analysointi voi auttaa deadlinen hieman stressittömämmässä saavuttamisessa, mutta myös erilaisten työkalujen hyödyntäminen voisi myös olla avuksi.

Kuvailemasi Pomodoro-tekniikka oli mielenkiintoinen ja uskon, että se voisi sopia minulle todella hyvin. Minulle haastavinta on aloittaminen ja kun lopulta aloitan, kirjoitan yhtä esseetä tunteja putkeen ilman taukoja. Tauottoman kirjoittamisen jälkeen olen niin uupunut, että seuraavan esseen kirjoitus maistuu jo puulta. Siksi tekniikka, jossa aloitus tehdään kevyeksi “kirjoitan nyt vain tämän pienen hetken” -ajatuksella, ja joka pakottaa pitämään taukoja, voisi olla minulle erittäin hyödyllinen työkalu. Seuraavan esseen kohdalla aion ehdottomasti kokeilla kirjoittaa tomaattien tuella!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close