Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Kolahdusessee: Väriä tiimiin



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tämä essee on kirjoitettu elokuussa 2017 ensimmäisenä Proakatmia esseenäni. Saimme valmentajaltamme tehtäväksi lukea jonkin tiimioppimiseen liittyvän kirjan. Minua kiinnostaa erityisesti oppia tiimissä toimivista erilaisista persoonista ja temperamenteista ja siksi välitsin tämän kirjan.

Opinnot Proakatemialla ovat juuri alkamaisillaan. Kaksi vuotta perusopinnoissa hujahti ohi kovin nopeasti. Päädyin hakemaan Proakatemialle kun sain ajatuksen, että olisi hienoa tehdä vielä jotain uutta ja itselleni tuntematonta. Minulle on hyvin luontaista hakeutua sellaisten asioiden äärelle, joissa pusken itseäni hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle. En tiedä tulevasta puolestatoista vuodesta vielä paljon mutta odotan sitä innolla sekä toisaalta jännittyneenä. Aina ennen uutta ja hieman tuntematonta sekä tärkeää tapahtumaa tai kokemusta minulla on toisinaan tapa ajatella, että miksi ihmeessä asetan itseni tällaisiin tilanteisiin.

Syy taitaa löytyä omasta temperamentistani. Pohdin hyvin paljon millainen tiimiläinen minä olen tässä juuri taivaltaan aloittavassa tiimissä. Tutustuin tarkemmin aiheeseen ja erityisesti erilaisiin temperamentteihin pohtiessani tätä asiaa itsessäni sekä paneutumalla Tony Dunderfeltin teokseen Tunnista temperamentit. Kirja osoittautui mielestäni kiinnostavaksi läpileikkaukseksi temperamenttien monenlaiseen kirjoon. Tarkastelun kohteena on eri temperamentit ja niiden määritelmät sekä eri temperamenttien kohtaamisesta ihmissuhteissa. Kirjassa kerrotaan myös niin sanotuista hankalista temperamenttien piirteistä mutta minua kiinnosti enemmän kirjan esiin tuomat kuvaukset temperamenteista ja niiden eri puolista. Pyrin kirjan avulla tunnistamaan omaa temperamenttiani tiimin jäsenenä peilaten aiempia kokemuksiani ja omaa itsetuntemustani, johon kirjassa myös johdatettiin. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut psykologiasta ja sen seurauksena perehtynyt aiheeseen jo aiemmin.

Voin oikeastaan kertoa vain omasta näkykulmastani millä tavoin minun temperamenttini on näkynyt aiemmissa ryhmissä tai tiimeissä, joita olen ollut tai olen yhä osana. Monenlaisia kokoonpanoja onkin takana jo melkoisen monta, joissa roolini on vaihdellut mutta tietyt piirteet minussa ovat ja pysyvät. Kouluasioissa olen usein se joka ottaa vastuun asioiden hoitamisesta, esiin nostamisesta ja eteenpäin viemisestä, minut onkin nimitetty useaan otteeseen luokan luottamusoppilaaksi. Olen usein se joka aloittaa uskaltaa ja ’’kehtaa’’ aloittaa keskustelun tai kertoa vastauksen, jonka kaikki tietävät. Kaveriporukassa temperamentista näkyy se, että haluan että asioista puhutaan ja pidän usein huolen, että tapaamme toisiamme myös kasvotusten. Keksin tekemistä ja uusia kokemuksia sekä lähden innolla mukaan monenlaisiin asioihin. Työtiimeissä minusta näkyy joustavuus, työhön paneutuminen ja suuri panos jonka työlle annan, kun koen työn mielenkiintoiseksi ja sopivasti haastavaksi. Koen että saan usein työssäni kuulla ja kokea että minuun luotetaan. Pitkäaikaisimman ja timanttisimman tiimin paikkaa minulla pitää perhe, jossa minä olen se nuorin ja kokemattomin mutta myös hassuttelevin ja sopeutuvaisin. Perheenjäseneni ovat kuvailleet minua hassutellen hirveän ihanaksi ja ihanan hirveäksi. Piirteet joita kerroin ovat omia tulkintojani temperamentistani eivätkä perustu niin faktaan vaan itsetuntemukseeni ja muiden ihmisten kertomiin havaintoihin.

Dunderfelt tuo kirjassa esiin sekä minulle jo hyvin ennalta tutut temperamentti kuvaukset, kuten ekstroversio ja introversio. Vieraampana minulle tuli neljä värikästä temperamenttia. Olen kuullut jaon aiemmin mutta en sen tarkemmin perehtynyt siihen silloin. Lukiessani kuitenkin huomasin palaavani yhä uudelleen näihin kuvauksiin. Värit joihin nämä perustemperamentit on jaettu ovat sininen, punainen, keltainen ja vihreä.

Kirjan tiivistelmän mukaiset kuvaukset;

Sininen: suunnitelmallinen, perusteellinen, keskittynyt ja hänellä on laajat näkemykset
Keltainen: avoin, mielikuvituksekas, innostunut, luova, puhelias.
Vihreä: ystävällinen, kärsivällinen, leppoisa, ei julista eikä hötkyile.
Punainen: energinen, suoraviivainen, reilu, voimakastahtoinen.

Kirjassa esiin tuodut temperamenttikuvaukset ovat kuvauksia tyyleistä, tavoista ja tyypillisistä luontaisista reaktioista. Temperamenttia kuvataan synnynnäiseksi ja melko muuttumattomaksi osaksi ihmistä. Temperamenttikuvauksiin jaottelu ei ole mutkatonta ja yksinkertaista. Jaottelusta on kuitenkin usein hyötyä yksilön itsetutkiskeluun ja yhteistyöhön muiden tyyppien kanssa. Syy siihen, miksi kirjassa tarkastellaan temperamentteja, on se, että ne mahdollistavat käytännöllisen, suhteellisen helpon ja tutkitun perustan ymmärtää temperamentti eroja ja yhtäläisyyksiä.

Näiden perustemperamentti kuvausten lisäksi Dunderfelt tuo esiin myös sivutemperamentit ja lisää muita värejä. Näitä värejä eri kirjailijan mukaan juurikaan käytetä tieteellisissä yhteyksissä. Näistä lisäkuvauksista kuitenkin osoittautui itselleni hyötyä ja mielenkiintoista luettavaa, sillä tunnistin kuvauksista omaa temperamenttiani. Varmistaakseni odotukseni tein myöhemmin myös kirjassa olevan kyselytestin joka päätyi vahvistamaan arveluni. Olen kelta-vihreä ripauksella punaista, joka tarkoittaa, että minusta löytyy myös piirteitä oranssista.

Tunnista temperamentit kirjan kappaleessa Tyypit kohtaavat työpaikalla käsitellään eri temperamenttien kohtaamista työpaikalla. Lähtökohtana on se, että olemme kaikki hyviä tyyppejä, omia arvokkaita temperamenttejamme. Ihan jokainen temperamenttityyppi voi tehdä hyvää yhteistyötä muiden kanssa. Erilaisten tyyppien välillä on jokaisen tiimiläisen hyvä oppia ymmärtämään, että toinen on erilainen kuin itse ja se on hyvä juttu. Jokainen tuo esiin omaa luontaista reaktiotapaansa ja näin saattaa toimia hyvinkin eri tavalla kuin tarkastelija itse. Erilaisuuksista huolimatta työ vie mennessään ja ongelmia kohdatessa voidaan ne selvittää. Parhaassa tapauksessa jopa osaamme nauttia tiimin moninaisuudesta ja ottaa siitä kaiken irti.

Koen, että uusi tiimi on uusi alku ja hieno mahdollisuus rakentaa toimiva tiimi, ja näistä muista aiemmista hyvin poikkeava tiimi. En tunne tiimin jäseniä vielä kovin hyvin mutta luulen että, tiimistämme löytyy laajasti erilaisia kiinnostavia temperamentteja, jossa eri temperamentin omaavat tiimiläiset puhaltavat yhteen hiileen tehden yhteistyötä. Lähtökohtana on se, että olemme kaikki hyviä tyyppejä, omia arvokkaita temperamenttejamme. Ihan jokainen temperamenttityyppi voi tehdä hyvää yhteistyötä muiden kanssa. Jokainen meistä on tullut sellaiseksi kuin nyt on monien vaikutteiden seurauksena. Odotan innolla kohtaamisia tiimiläisten kanssa ja tiedän, että voin oppia heiltä paljon uutta ja kokea jotain ainutlaatuista.

 

Lähde:
Dunderfelt, Tony. Tunnista Temperamentit: Väriä elämään ja itsetuntemukseen. Jyväskylä: PS-Kustannus. 2012.

Kommentoi