Tampere
29 Mar, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

Kokeile jotain uutta 30 päivän ajan



Kirjoittanut: Henri Roivas - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.
Matt Cutts inspiroi minua kirjoittamaan tavoitteista. Katsoin hänen puheensa ”Kokeile jotain uutta 30 päivän ajan”. Jo pelkkä otsikon lukeminen sai 60 % ajatteluorientoituneen ja 40 % toimintaorientoituneen mieleni laukkaamaan tuhatta ja sataa. Idea oli todella simppeli. Ajattele jotakin, mitä olet aina halunnut lisätä elämääsi ja kokeile sitä seuraavan 30:en päivän ajan. Sattuupa olemaan vielä niin että 30 päivää on juuri sopiva aika lisätä uusi tapa tai päästä jostakin tavasta eroon elämässäsi.
Matt kertoi, että hänen itsetuntonsa koheni toteuttaessaan toinen toistaan erilaisempia 30:en päivän haasteita. Olen huomannut oman itsetuntoni myös kohonneen toimiessani samalla tavalla kuin Matt, tietämättä edes koko haasteesta! Nuorena kokeilin useita eri harrastuksia, juurikin noin 1-2 kuukautta. Teini ikäisenä huomaamattani innostuin kokeilemaan erilaisia pukeutumistyylejä, niitäkin noin 2 kk ajaksi, kunnes vaihdoin seuraavaan tyyliin. Teen samanlaisia kokeiluja eri osa-alueilla elämässäni vieläkin.
Mattin puheenvuorosta inspiroituneena aion toteuttaa 30:en päivän kokeilumetodia enemmän organisoidusti. Olen vuosi sitten siirtynyt paperisesta kalenterista sähköiseen versioon, jonne aion merkata jatkossa muistutukset 30:en päivän jaksoissa asioille, joita olen aina halunnut kokeilla. Heti ensimmäisenä tulee mieleeni salsan tanssiminen ja avantouinnin vaikutukset pitemmällä aikavälillä.
Näen myös 30:en päivän kokeilun olevan käytännöllinen monessa muussakin, kuin vapaa-ajan toiminnassa. Näin yrittäjänä ja opiskelijana aion ottaa tavakseni kokeilla jotakin uutta oppimisen työkalua 30:en päivän ajan todetakseni sen hyödylliseksi tai hyödyttömäksi. Asioiden organisoinnin avuksi, aioin luoda toimintatapasääntöjä, joita kokeilen 30:en päivän ajan. Katsotaan, jos saan näin toimien jotakin hyödyllistä jaettavaksi teille.
On tutkittu, että onnistumisen kokemukset nostavat itseluottamusta ja onnellisuutta. (Koivuranta 2018, 58) Näin ollen onkin erityisen tärkeää luoda sisältöä omaan elämäänsä. Tiedän että uuden harrastuksen aloittaminen ei välttämättä ole kaikille niin yksinkertaista, kuin kirjoituksessani annan sinun ymmärtää sen minulle olevan. Jos kuitenkin uskallat tehdä edes pienen muutoksen toimintatapoihisi, saatat yllättyä sen tuottamista positiivista vaikutuksista.
Lähteet:
”Matt Cutts: Kokeile jotain uutta 30 päivän ajan” Saatavilla sähköisesti osoitteessa: https://www.ted.com/talks/matt_cutts_try_something_new_for_30_days/up-next?language=fi
Koivuranta, C.2018 ”Veeran elämässä on kaikki kohdallaan” : 4.-luokkalaisten onnellisuuteen liittämät tekijät. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63311 (Luettu31.1.2019)
Linkki blokiin:
https://web.facebook.com/henri.roivas.9
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close