Tampere
28 Mar, Thursday
11° C

Proakatemian esseepankki

Kohtuudesta ja perfektionismista



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Proakatemialla ovat viime aikoina korostuneet aiheet kuten stressi ja burnout. Näihin asioihin liittyy varmasti käsitys kohtuudesta, sekä perfektionismista. Tämä essee käsitteleekin juuri näitä teemoja Jussi Hakalan Kohtuuden kirjan, sekä Petri Hiissan Täydellisen kirjan herättämien ajatusten pohjalta.

”Hyvin menee, kunhan ei vertaile”

Näin totesi Hakalan naapurin mummo ja mummon sanoissa on totuutta. Usein eksyy vertailemaan itseään muihin. Erityisesti mieltä kalvaa se, kun huomaa toisessa joitain itsessä ärsyttäviä ominaisuuksia ja samoin ne ärsyttävät myös toisessa. Sen sijaan itselleen haluamiaan ominaisuuksia ihailee siinä kaverissa, jolla niitä on. Minulla on kestänyt aikaa ymmärtää, ettei ole tarkoituksenmukaista eikä mahdollista pyrkiä tulemaan ihailemiensa ihmisten kaltaiseksi – erityisesti, jos heidän luonteenpiirteensä ovat perustavaa laatua erilaiset kuin omasi. Asioita voi toki opetella, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Joskus olisikin hyvä pysähtyä miettimään omaa polkuaan ja kehitystään, mistä on tullut, mitä asioita kohdannut ja miten niistä selvinnyt, missä on kehittynyt. Vertaa itseäsi aiempaan itseesi, älä muihin. Tähän yksi hyvä työkalu on Proakatemialla puolivuosittain tehtävät oppimissopimukset, joissa mietitään mm. kehittymistä, tavoitteiden täyttymistä ja uusia päämääriä. Myös kehityskeskustelut valmentajan kanssa, sekä tiimin sisäiset palautepajat auttavat antamaan ulkopuolisempaa näkökulmaa omaan tekemiseen.

 

Perfektionismin alku ja juuri

Kohtuuden kirjasta kolahti ehkäpä eniten luku huolellisuudesta ja perfektionismista. Tunnistan itsestäni molempia piirteitä, vaikka olenkin kehittynyt paljon viime vuosina. Samalla kun omat odotukset itseä kohtaan kasvavat, samoin myös ympäristön oletukset tekemisesi tasosta ovat korkealla, sillä he ovat tottuneet työsi korkeaan laatuun. Huolellisuus on lähtökohtaisesti positiivinen asia, joten siitä saa usein hyvää palautetta. Saatammekin alkaa etsiä kehuja ja niiden tuomaa hyvää tunnetta ja samalla vältellä toimintamalleja, joista voi seurata kritiikkiä. Ajan kuluessa nämä mallit automatisoituvat tavoiksi. Perfektionismi syntyy siis vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa.

[Perfektionismi] on mielen itsepuolustusstrategia kriittisestä ja vaativasta ympäristöstä selviytymiseen”.  – Petri Hiissa

Minusta on kuitenkin hieman erikoista, ettei Hiissa tuo esille persoonan ja temperamentin vaikutusta perfektionismin taipumukseen. Jotkut ihmiset ovat varmasti ’herkempiä’ tai ’alttiimpia’ omaksumaan näitä ajatusmalleja. Positiivinen asia on tietysti se, että jos perfektionismi on lähinnä jotain opittua, voi siitä myös oppia pois. Tilanteen ja omien tapojensa tiedostaminen on tässä ensimmäinen askel.

 

Kun kaiken pitää olla täydellisen eikä melkein oikein

Tilannekohtainen tarkkuus ja huolellisuus ovat tarpeen esimerkiksi tietyissä työtehtävissä, mutta liiallisena ne alkavat kuitenkin syödä tehokkuutta nopeasti. Koko elämää koskevaksi ilmiöksi laajentuessaan perfektionismi alkaa rasittaa sekä henkilöä itseään että hänen läheisiään. Hakalan kirjasta mieleeni jäi ääriesimerkki nuoresta perfektionistisesta lääkäristä, joka ei kestänyt työnsä epävarmuutta ja päätyi lopulta postinkantajaksi – siinä hän oli tyytyväinen pystyessään jakamaan lehdet ja tekemään työnsä varmasti oikein.

Hiissa nimeää 10 perfektionismiin liittyvää ajatusmallia:

  1. Epäonnistumisen pelko
  2. Riittämättömyyden kokeminen
  3. Oman arvon sitominen menestykseen
  4. Kovat vaatimukset itseä kohtaan
  5. Tulevaisuuden murehtiminen ja menneisyyden märehtiminen
  6. Hallinnan tarve
  7. Täydellisen suorituksen tavoittelu
  8. ”Pitäisi” kuuluu sanavarastoosi
  9. Turhantarkkuus
  10. Ehdottomuus

Uskon, että moni täydellisyyttä tavoitteleva tunnistaa listalta itseään kuvaavia asioita – minä ainakin. Perfektionismi aiheuttaa myös vitkastelun asioihin tarttumisessa tai asiat etenevät hitaasti. Tämä taas ainakin itselläni johtaa huonoon omaantuntoon siitä, ettei saa tarpeeksi aikaiseksi ja aikaa valuu hukkaan. Samalla mukaan voi tulla lukkoon menemisen tunne – kun jokin ajatus yrittää nostaa päätään, tukahduttaa itsekritiikin ääni sen välittömästi. Aloitekyvyn laskun ja epävarmuuden takia perfektionismi linkittyy vahvasti myös stressin tunteeseen. Lisäksi luovuus, tehokkuus ja läsnäolo kärsivät helposti perfektionismin elämässä.

Hakala väittää, että perfektionistit uskovat muiden tekevän työnsä huonosti ja hutiloiden, eivätkä siksi osaa tai halua delegoida – tätä en itse allekirjoita. On kuitenkin totta, että olen pitkään ollut ns. yksilöpelaaja ja kokemukset koulun ryhmätöistä, joissa muutama tekee ja loput katoavat eivät ole auttaneet asiaa. Kyse on luottamuksesta. Proakatemian tiimissämme olen kuitenkin saanut ilokseni huomata, että kaikki hoitavat lupaamansa asiat tai ilmoittavat, jos tilanteeseen tulee jokin muutos. Tämä ja avoimuus antaa ja vastaanottaa palautetta on helpottanut tiimityötä suuresti. Toisaalta olen myös huomannut olevani muita kohtaan armollisempi kuin itselleni. Tätä kautta olen yrittänyt soveltaa omaan tekemiseeni samaa ajattelutapaa: jos joku muu tekisi tämän virheen, miltä se minusta tuntuisi, mitä siitä ajattelisin?

Erityisesti Proakatemialla on joutunut oppimaan, mitä tarkoittaa riittävän hyvin tehty. Kaikkea ei voi eikä pidä tehdä 110%:sesti. Hiissa muistuttaa myös, että mahdollinen ja tarpeellinen ovat kaksi eri asiaa – kaikkea minkä voi tehdä, ei ole kannattavaa tehdä eli täytyy priorisoida. Lisäksi perfektionistilla on usein tapana jossitella ja kuvitella nykyhetkeä jollain tapaa parempi tilanne. Tämä on vaarallista, sillä todellisuus ei voi mitenkään pärjätä kuvitellulle ideaalitilanteelle ja tämä on omiaan aiheuttamaan tyytymättömyyttä. On opeteltava hyväksymään nykytilanne ja lähtemään liikkeelle siitä käsin. Tässä kohtaan tulee mieleeni se, ettei tämä tarkoita asioiden käsittelemättä jättämistä ja unohdukseen painamista. Esimerkiksi epäonnistuminen projektissa on asia, jolle olisi hyvä ottaa aika käydä se läpi ja siirtyä vasta sitten eteenpäin.

Aika, jossa elämme

Kirjoitin ylempänä kuvitellun ideaalitilanteen mahdottomuudesta. Samalla tavoin tulevaisuudessa eläminenkin on vaarallista, koska toivottu päämäärä ei koskaan täysin vastaa odotuksia. Kuinka moni tunnistaa joskus ajatelleensa esimerkiksi ”sitten kun löydän uuden asunnon/valmistun koulusta/saan tämän työpaikan/olen parisuhteessa, niin olen onnellinen”? Usein käy kuitenkin samoin: lopulta saavuttaa jonkin todella haluamansa, joka on vaatinut valtavasti töitä. Tilanteeseen on jonkin aikaa tyytyväinen ja sitten asia ei tunnukaan enää niin ihmeelliseltä ja siitä alkaa löytää varjopuolia. Pienemmässä mittakaavassa sama pätee myös vaikkapa tavaroiden hankkimisessa, media ja markkinointi tietysti rohkaisevat kulutusta.

Kulutusyhteiskuntaan liittyen mieleeni muistuu joidenkin vuosien takainen, erään Petri Luukkaisen kokeilu. Hän vie kaikki omistamansa tavarat varastoon ja joka päivä hänellä oli oikeus hakea takaisin yksi tavara, mitään uutta tavaraa ei saanut ostaa vuoden ajan. Mies on tehnyt kokemuksistaan muuten myös dokkarin, käy katsomassa traileri täällä: https://www.youtube.com/watch?v=V-rUo6DxCSM. Varsin ajatuksia herättävää!

Jatkuva onnellisuuden tavoittelu tekee meidät onnettomiksi, sillä haluamamme ei koskaan ole tässä ja nyt vaan jossain tulevaisuudessa. Kirjan hyvä pointti olikin, että suurimman osan ajasta olemme matkalla eri päämäärien välillä. Meidän pitäisi siis asettaa tavoitteita lyhyemmälle aikavälille, sekä oppia nauttimaan matkasta niihin.

Yksi aikamme ilmiö on myös multitasking eli moniajo. Se vie energiaa ja keskittyessämme useaan asiaan yhtä aikaa emme keskity mihinkään hyvin ja lopulta suoriudumme todellista tasoamme huonommin. Tästä taas seuraa, että tunnemme itsemme tyhmäksi. Toisaalta multitaskingista on todella hankala päästä eroon ja tuntuu, että sitä vaaditaan myös työelämässä entistä enemmän. Mielestäni sitä ruokkii myös jatkuva tavoitettavissa oleminen, viettäähän moni meistä suurimman osan ajastaan älypuhelin korkeintaan vain kädenmitan päässä. Olenkin kokenut hyväksi useimmiten hiljentää puhelimen ja eri sovellukset illan ja yön ajaksi, sillä laitteen piipatessa iskee tarve saada ”vain nopeasti lukaista viesti”. Hakala sanookin, että teknologian kehittymisen ennustettiin ensin tuovan meille lisää aikaa, mutta toteaakin sitten osuvasti:

”Emme ole koskaan tunteneet näin järisyttävän kouriintuvaa varmuutta siitä, että olemme juuri nyt menettämässä otteemme jostain korvaamattoman tärkeästä.”

Loppumietteet

Kohtuuden kirja kertoi tärkeistä asioista, mutten usko oppineeni siitä erityisemmin mitään uutta. Se oli tapausesimerkkien kautta aikamoisen nopea läpileikkaus kohtuuttomuudesta, sen syistä ja seurauksista yhteiskunnan eri alueilla – käsittelin tässä esseessä vain muutamaa siitä noussutta ajatusta. Perfektionismista kertova täydellisyyden kirja antoi hyviä käytännön työkaluja omien ajatusten ja tapojen tiedostamiseen ja jäsentämiseen.

 

Lähteet

Hakala, J.T. 2016. Kohtuuden kirja. Näkökulmia ääriyhteiskuntaan. Talentum Media Oy.
Hissanen, P. 2018. Täydellinen kirja. Vapaudu täydellisyyden tavoittelusta. Otava.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close