Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Kohti urheilufysioterapiaa



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen toiminut viimeiset kaksi vuotta koripallojunioreiden fysiikkavalmentajana, joka on ollut erittäin opettavaista aikaa. Tämä on myös lisännyt kiinnostustani urheilun ja fysioterapian yhdistämistä kohtaan. Muistan viime syksyllä pitäneeni esityksen omista tavoitteista ja unelmista. Mainitsin muille tiimiläisille, että haluan tulevaisuudessa työskennellä ammatikseni osana yksilö- ja joukkueurheilua. Asetin tuolloin itselleni tavoitteeksi, että olen suorittanut vähintään urheilufysioterapian peruskurssin valmistumiseen mennessä. Täten saisin itselleni myös selvyyden, onko urheilufysioterapia sellaista mitä olen kuvitellut ja mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Alkuvuodesta päätin ilmoittautua kurssille, joka järjestettiin viime viikonloppuna.

Suomen urheilufysioterapeutit ry on erikoisalayhdistys, joka vastaa Suomessa urheilufysioterapeuttien koulutuksen kehittämisestä, järjestämisestä ja koordinoinnista. Kurssi järjestettiin Helsingissä ja kesti kaksi päivää. Näiden kahden päivän aikana kävimme teoriassa ja käytännössä läpi yleisesti urheilufysioterapiaa ja sen erityispiirteitä. Päivät pitivät sisällään aamusta teoriaosuuden, josta siirryimme käytännön harjoitteluun ja päivän päätteeksi yhteenvedon tai teoriaosuuden.

Vielä, kun asiat ovat tuoreessa muistissa, niin on hyvä katsoa hieman taaksepäin ja pohtia vastasiko kurssi odotuksiani. Itselleni mieleenpainuvin teema kurssilta oli liikeharjoittelu ja liikkeen monipuolisuus. Urheilijoiden parissa tulee monesti turvauduttua itselle tuttuihin asioihin ja tämä luo tilanteen, jolloin harjoittelu saattaa toistaa itseään. Tavoitteelliset juniori- ja aikuisurheilijat harjoittelevat useita kertoja viikossa ja tästä syystä harjoittelun tulisi olla monipuolista. Etenkin nuoret urheilijat kaipaavat toistuvasti uutta virikettä ja vaihtelua harjoitteluun, jotta innostus ja motivaatio säilyvät. Kurssi tarjosikin paljon uusia tapoja toteuttaa oheisharjoittelua, joita aion hyödyntää omien valmennettavieni parissa.

Kurssi osoittautui juuri sellaiseksi, jota olin ajatellut sen olevan. Vaikka kyseessä oli peruskurssi, niin sain itselleni monia käyttökelpoisia asioita, joita pystyn hyödyntämään tulevaisuudessa niin fysioterapeuttina kuin valmentajana. Erityisen antoisan kurssista tekivät kouluttajat. Kouluttajista huokui halu urheilufysioterapian kehittämistä kohtaan, joka lisäsi ainakin omaa innostusta ja motivaatiotani. Urheilufysioterapiasta kiinnostuneille suosittelen kurssia lämpimästi! Peruskurssi tarjosi itselleni paljon tietoa monipuolisesta aiheesta ja aion ehdottomasti osallistua jatkokursseille. Kurssi sijoittui itselleni loistavaan aikaan, sillä ensi viikolla pääsen uusien haasteiden pariin. Aloitan aikuiskoripalloilijoiden parissa työskentelemisen ja uskon, että opituista asioista on tässä hyötyä. Jatkokursseja odotellessa!

Kommentoi