KOHTI MENESTYSTÄ

27.09.18 Esseen kirjoittaja: Jani Bieck
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kimi Räikkönen - Tuntematon
Kirjan kirjoittaja: Kari Hotakainen
Kategoriat: Uncategorized

KOHTI MENESTYSTÄ

Kimi Räikkönen – Tuntematon

Kirjoittanut: Kari Hotakainen

 

Formulakuljettaja Kimi Räikkösestä kirjoitettiin ehkä jopa hieman yllättäen elämänkerta, koska eihän hän ole edes vielä lopettanut uraansa. Niinpä voitteko kuvitella elämänkerta ennen uranlopetusta? Kun aloin kirjaa lukemaan ajattelin tämän olevan rentoa ja mukavaa vaihtelua kaikkeen aiempaan lukemaani, mutta kyllä tästäkin elämänkerrasta sai todella paljon oppia ja koppia itselleen talteen. Kyseessä ei todellakaan ollut vain tarinointia Kimin ryyppyputkistaan, vaan siitä kuinka on oikeasti mahdollista ponnistaa täältä Suomesta maailmantähdeksi! Mielestäni nämä tarinat ovat erittäin inspiroivia ja sen takia tulen avaamaan teille tarinan tärkeimpiä oppeja.

 

MENESTYMINEN VAATII AITOA HALUA KEHITTYÄ

 

Kimillä on ollut jo pienestä pitäen aivan järjetön halu kehittyä ajamisessa. Hän haluaa jatkuvasti olla parempi, nopeampi ja voittaa kilpakumppaninsa. Tämä aito halu kehittyä on kantanut esimerkiksi vuonna 2007 formuloiden maailmanmestaruuteen. Tähän harvinaiseen saavutukseen on pystynyt vain 33 ihmistä koko maailmassa, joten sitä voidaan pitää aivan uskomattomana saavutuksena. Kimillä on ollut myös kyky analysoida ja tunnistaa välittömästi asiat, joissa hänellä on vara parantaa. Näen, että tämä on se isoin tekijä, mikä edes ylipäätään mahdollistaa kehityksen. Sinun on nähtävä kehityskohdat, koska tuskin meistä kukaan on täydellinen. Tämän jälkeen pystyt keskittymään niihin osa-alueisiin, jotka kaipaavat viilaamista. Itselläni tällainen osa-alue on esimerkiksi kärsimättömyys, että haluan usein asioiden tapahtuvan nyt ja heti, vaikka tiedän kyllä itsekin, ettei se kovin usein ole mahdollista. Tästä syystä minun on pystyttävä kehittämään mielenlujuuttani.

 

MENESTYMINEN VAATII TYÖNTEKOA

 

Eipä se maailmanmestaruus tullut Kimillekään heti ensimmäisessä kilpailussa, joten se vaati pitkäjänteistä työntekoa ja kärsivällisyyttä. Kimin oli koluttava erilaisia karting-sarjoja päästäkseen ensin edes pikkuformuloihin ja sieltä itse kuninkuusluokkaan. Työelämässä tätä asiaa voidaan verrata samalla tavalla. Sinun on ensiksi käytävä koulut, hankittava korkeakoulututkinto ja hakeuduttava johonkin ”parempaan” työpaikkaan, josta tulet todennäköisesti saamaan jonkin aika perustehtävän itsellesi hoidettavaksi. Osoittaneesi tällä työpaikalla olevasi oikea tekijä, voit mahdollisesti edetä siellä kokemuksen kerryttyä kohti isompia johtotehtäviä. Isossa organisaatiossa toimitusjohtajaksi valitsemista voisin tässä verrata hieman Kimi Räikkösen saavutukseen voittaessaan maailmanmestaruuden. Pitkäjänteistä työtä, niin hyvä tulee!

 

NAUTI TEKEMISESTÄ

 

On tietenkin hienoa, että esimerkiksi Kimin tapauksessa hän on jo nuorena löytänyt itselleen sen jutun, jota lähteä tekemään ja kehittämään. Samalla hänen perheensä on ollut alusta lähtien tukemassa häntä urallaan. Ihailtavaa on etenkin se, että samainen kipinä ajamiseen on edelleen voimassa. Vasta pari viikkoa sitten Sauber julkaisi tehneensä Kimin kanssa kahden vuoden sopimuksen. Moni luuli hänen jo lopettavansa, koska jatkoa ei Ferrarilta herunut. Kipinä ja nautinto ajamiseen oli kuitenkin edelleen olemassa, joten hän päätti vastoin monien odotuksia jatkaa uraansa. Kahden vuoden sopimuksen jälkeen hänestä on tullut historian eniten F1 kisoja ajanut kuljettaja. Työelämässä tämä tekemisestä nauttiminen tarkoittanee varmasti sitä, että sinun on mahdoton menestyä, jos et oikeasti pidä siitä mitä työksesi teet. Menestyminen vaatii kuitenkin aina työtä ja, jos et nauti siitä itse tekemisestä, niin tuskin olet valmis laittamaan kaikkea peliin. Mieti siis esimerkiksi nykyhetkeä, nautitko oikeasti siitä mitä parhaillaan teet? Jos et nauti, niin älä tee.

 

SELKEÄT TAVOITTEET JA VÄLITAVOITTEET

 

Formulaykkösten maailmanmestaruus oli Kimillä se iso tavoite, jota kohti hän teki vuosia töitä. Se oli hänen unelmansa. Kaikki tekeminen pohjautui tälle unelmalle ja uskoon, että se on oikeasti jokin päivä saavutettavissa. Tietääkseen, että on edes matkalla kohti tätä isoa tavoitetta on kuitenkin äärimmäisen tärkeää pystyä asettamaan itselleen välitavoitteita. Välitavoitteilla pystyy seuraamaan kehitystä ja sitä onko suunta oikea. Kimin kohdalla välitavoitteita oli esimerkiksi päästä edes ajamaan kuninkuusluokassa. Seuraava tavoite oli päästä talliin, jossa voittaminen ja menestyminen on mahdollista. Seuraava tavoite oli voittaa osakilpailu ja näyttää sekä itselleen, että muille olevansa riittävän nopea pärjätäkseen lajin huipulla. Osakilpailuvoiton jälkeen alettiin oikeastaan vasta puhua maailmanmestaruudesta, koska onhan se selvä, että ison ottelun voittaminen vaatii alkuun pienempiä erävoittoja.

Mieti siis voitko esimerkiksi asettaa itsellesi minkälaisia tavoitteita Proakatemia aikanasi? Mikä voisi olla se iso tavoite ja aseta tämän kaveriksi pienempiä välitavoitteita. Itselläni iso tavoite on esimerkiksi pystyä luomaan yhdessä tiimini kanssa kannattavaa liiketoimintaa, jota voimme jatkaa valmistumisemme jälkeen. Välitavoitteena oli esimerkiksi valinta Business Leaderiksi, jotta oli ylipäätään mahdollista saada aikaan tällaista isompaa muutosrintamaa, jossa aletaan ajattelemaan kuten oikeassa yrityksessä kuuluu.

 

MIKSI OLLA HYVÄ, KUN VOI OLLA PARAS

 

Me Suomalaiset olemme hyvin vaatimatonta kansaa. Ei viitsitä usein pitää meteliä tekemisistämme tai uhitella voittamamme mitään. Ruotsalainen jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin motto kuuluu ”miksi olla hyvä, kun voi olla paras” ja mielestäni voisimme täällä Suomessakin ottaa hieman mallia tällaisesta jopa röyhkeästä ajatusmallista. Mitä sitä turhaan nöyristelemään, koska tuskin asialla ketään satutetaan, jos haluat olla jossakin omassa jutussasi paras. Voit olla paras pelaamaan jalkapalloa, myymään liittymiä, johtamaan ihmisiä tai vaikka kirjoittamaan esseitä. Mitä silläkään on lopulta väliä mitä muut ajattelevat? Pääasia, että sinä tiedät kuka ja missä olet!

 

LOPPUSANAT

 

Olen nyt kirjoittanut pari esseetä aiheesta menestyminen ja voittaminen. Mielestäni nämä ovat aiheita, joista jokaisen muunkin olisi hyvä lukea, koska se on oikeasti inspiroivaa, kun kuulee näitä menestystarinoita luoneiden ihmisten sanottavaa. Pidän itseäni melko päämäärätietoisena ja kunnianhimoisena kaverina, enkä pidä siinä mitään pahaa. Päinvastoin on hyvä tavoitella erilaisia asioita ja pyrkiä elämässään eteenpäin. Ehkä kuitenkin seuraava esseeni tulee käsittelemään jo jotakin muuta aihetta, koska menestymisen mahdollistamiseksi täytyy kehittää jatkuvasti itseään ja monipuolisesti.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: ,

Keskustele artikkelista

2 kommenttia to “KOHTI MENESTYSTÄ”

  1. Minna Järvinen sanoo:

    Kiitos esseestäsi, oli mielenkiintoista lukea miten yhdistät akatemian asiat ja huippuurheilijan toimintatavat. MIelelläni juttelisin sun kanssa tavoitteista ja välitavoitteista. Uskon, että mulla olisi paljon opittavaa sun menestyksen janosta!

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
    • Jani Bieck sanoo:

      Kiitos Minna kommentista! Joo todellakin jutellaan, sovitaan kun törmäillään asiasta. 🙂

      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0 (from 0 votes)
Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!