Keltainen idiootti

05.10.18 Esseen kirjoittaja: Anniina Filppula
Kirjapisteet: 2
Kirja: Idiootit ympärilläni
Kirjan kirjoittaja: Thomas Erikson
Kategoriat: Oppiva organisaatio

Johdanto

 

Thomas Erikson jakaa ihmiset heidän persoonallisuutensa ja tyypillisten käyttäytymismallien perusteella neljään ryhmään, joita hän kuvaa eri väreillä: punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Kirjan alussa kuvaillaan kaikkia neljää persoonallisuustyyppiä niiden vahvuuksien kautta. Punainen on vahvaluonteinen ja itsevarma, keltainen positiivinen sekä ulospäinsuuntautunut, vihreä luotettava vakaa persoona ja sininen täsmällinen ja asiakeskeinen kaveri, joka hoitaa aina hommat loppuun asti. Suurin osa ihmisistä on Eriksonin mukaan sekoitus useampaa eri väriä, mutta osalla joku yksi väri hallitsee suuresti käyttäytymistä ylitse muiden.

Tässä esseessä kerron, mihin väriin itse samaistuin, mitä ajatuksia tämä minussa herätti ja mitä eri väreistä lukeminen opetti.

Kirjan alussa, jossa eri värit esitellään, samaistuin eniten keltaiseen persoonallisuustyyppiin: nautin ihmisten seurasta ja siitä, kun porukassa on hyvä ja iloinen tunnelma. Toimin ensisijaisesti tunnepohjalta, puhun paljon ja olen useimmiten hyvällä tuulella. Olen kiinnostunut muista ihmisistä ja haluan, että kaikilla on hyvä olla. Innostun helposti uusista asioista ja minun on helppo keksiä uusia ideoita.

 

Kolikon kääntöpuoli

 

Toisessa osassa paneuduttiin kunkin eri persoonallisuustyypin huonoihin puoliin. En samaistunut enää ollenkaan. ”Enhän mä nyt noin toimi”, mietin moneen asiaan liittyen. Kirjassa todettiin useaan kertaan, kuinka keltaiset eivät tiedosta näitä persoonallisuutensa huonoja piirteitä eivätkä usko, että ne sopisivat heihin. Siitä huolimatta suljin silmäni kaikelta negatiiviselta.

Kirjassa esimerkiksi kuvailtiin, kuinka keltaiset persoonat ovat aina joko täysillä mukana keskustelussa – tai sitten eivät ollenkaan. Jos toisen henkilön kertomus ei ole tarpeeksi kiinnostava keltaisen mielestä, hän vain saattaa yhtäkkiä vaihtaa puheenaihetta. Aluksi kielsin ajatuksen täysin – sehän olisi tosi epäkohteliasta tehdä niin kesken keskustelun. Hetken aikaa asiaa kuitenkin pureskeltuani tajusin, että kuvaus pitää kuin pitääkin paikkansa: minulle tuottaa suuria vaikeuksia seurata keskustelua (tai oppituntia tai tv-sarjaa jne.), jos se ei ole riittävän kiinnostava. Ja täysin asiaa tiedostamatta suuntaan keskittymiseni mielestäni kiinnostavampaan asiaan tai aiheeseen.

Keltaiset pitävät puhumisesta. Ryhmäkeskusteluissa, joissa on mukana keltaisia, ei varmasti tule pitkiä jäätäviä hiljaisuuksia. Tunnelma on hyvä ja energinen. Jos keltainen saisi päättää, hän kertoisi mielipiteensä jokaiseen asiaan. Vaikka aiheesta olisi jollain muulla paljon enemmän tietoa. Kun mietin itseäni pari vuotta taakse päin, kuvaus osui täysin. Tämä on kuitenkin sellainen piirre, johon olen viime vuonna ryhmätöissä erityisesti keskittynyt: muille tilan antaminen. Kirja muistutti minua taas siitä. Jos sanoo aina vain oman mielipiteensä, ei voi ikinä oppia mitään uutta aiheesta.

 

Mitä tästä opin?

 

Vaikka luovuus, energisyys ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat keltaisen vahvuuksia, on hyvä muistaa antaa muillekin mahdollisuus tuoda mielipiteensä esiin esimerkiksi ryhmätöitä tehdessä. Kuuntelemalla oppii ja omakin ajattelu jalostuu, kun saa uusia näkökulmia asioihin. On myös tärkeää, että hitaasti lämpenevät ja harkitsevammat persoonallisuudet saavat myös äänensä kuuluviin keskusteluissa. Ellei kyseessä ole lennokas ideariihi, keskustelussa harvoin on hyötyä henkilöstä, joka sanoo heti mitä sylki suuhun tuo ilman suurempia suodattimia. Toisaalta, myös sellaista tarvitaan välillä rikkomaan jää. Luokattoman huonon idean jälkeen on helpompi sanoa oma, myös huono, mutta ehkä vähemmän huono idea ääneen. Ideointi voi myös jalostua ryhmässä eteenpäin, vaikka ensimmäinen ilmoille heitetty idea ei olisi ollut loppuun asti harkittu.

On helppoa työskennellä henkilöiden kanssa, jotka ovat samalla aaltopituudella. Keltainen pitää energisestä, luovasta ja positiivisesta ilmapiiristä, jossa asioita tehdään nopeaan tahtiin – vaikka järjestelmällisyys ja yksityiskohtien hiominen kärsisivät. On kuitenkin erittäin opettavaista työskennellä täysin erilaisten persoonallisuustyyppien kanssa kuin mitä itse on. Tällöin on hyvä tiedostaa oma tapa toimia ja se, ettei toisen erilainen toimintatapa ole parempi tai huonompi kuin oma, vain erilainen. Todennäköisesti myös lopputulos on parempi, kun mukana on monia eri vahvuuksia eikä vain yhdenlaisia.

Kirja opetti minulle armollisuutta muita kohtaan. Nyt kun tiedostan, että kaikki eivät koe asioita samalla tavalla kuin itse, on helpompaa hyväksyä erilaisia käyttäytymismalleja. Kun työskentelen punaisen persoonan kanssa, keskityn pysymään asiassa: rehellinen suora toiminta on punaisen mieleen. En hermostu vihreisiin, jotka eivät aina halua sanoa omaa mielipidettään tai ilmoittautua ensimmäisenä vapaaehtoiseksi johonkin asiaan. Yritän ymmärtää, että vihreät eivät innostu muutoksista ja uusista asioista samaan tapaan kuin keltaiset. Ymmärrän, että siniset persoonat eivät ole tunteettomia järki-ihmisiä, vaikka ovatkin vähäeleisiä ja perustelevat asioita faktoilla tunteiden sijaan. Kaikki eivät vain halua jakaa henkilökohtaisia asioitaan kaikille.

Kaikkia persoonia tarvitaan eikä mikään ole toista parempi. On tärkeää, että osa ihmisistä on huolellisia ja järjestelmällisiä, niin asiat tulevat hoidetuksi. On tärkeää, että osa on kiinnostunut hyvästä ilmapiiristä ja tunnelmasta ja myös se, että jotkut haluavat pysyä asialinjalla. Jonkun on hyvä ottaa jämäkkä johtajan rooli. Kaikki eivät ota asioita henkilökohtaisesti. Jotkut ovat nopeita, toiset harkitsevia. On myös erittäin tärkeää, etteivät kaikki ole niin vahvoja temperamentiltaan, vaan että valtaosa ihmisistä on vakaita, luotettavia ja hyväsydämisiä vihreitä tai monen värin sekoituksia.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!