Käyttöohjeesi?

06.03.19 Esseen kirjoittaja: Petteri Hentilä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Useita
Kirjan kirjoittaja: Useita
Kategoriat: Johtaminen

Käyttöohjeesi?

 

Johdanto

En voi tietää, mitkä perus motivaatiotekijät sinua ajavat, joten tulen kertomaan tässä esseessä omien esimerkkieni kautta, minkälaisista asioista motivoidun ja mistä omat motivaatiotekijäni ovat lähteneet muodostumaan. Käytän työkaluna muutamia kysymyksiä, joiden avulla motivaatiotekijöiden kartuttaminen on helpompaa. Sain idean tähän esseeseen kollektiivisista väärinymmärryksen kokemuksista, joita esiintyy kaikissa ihmisten välisissä kanssakäymisissä. Koen, että useat ihmisten väliset väärinymmärrykset johtuvat kommunikaation epäselkeydestä, erilaisuuden ymmärtämättömyydestä ja siitä, että ihmiset eivät tunne toistensa eri päätöksiin vaikuttavia motivaatiotekijöitä riittävän hyvin.

Tässä esseessä pyrin ratkaisemaan ongelman: kuinka ihmiset voisivat ymmärtää toisiaan ja toistensa motivaatiotekijöitäni paremmin? Tai pyrin ainakin ratkaisemaan ongelman omalla kohdallani. Pelin avaamisen lisäksi haastan sinut kirjoittamaan myös esseen ”Käyttöohjeesi?” ja jakamaan sen ihmisille, joiden kanssa toimit paljon. Ehkäpä se voisi vähentää elämässäsi esiintyvien konfliktien määrää, kuten toivon tämän esseen vähentävän omassa elämässäni tapahtuvien väärin ymmärrysten määrää(, mikäli nyt joku jaksaa lukea 2470 sanan esseetä, heh).

Koen, että voit kertoa avoimesti motivaatiotekijöistäsi, ilman, että menet liian syvälle elämäsi yksityisasioihin ja voit kertoa joistakin joillekin asioille ajureina toimineista asioista vertauskuvilla tai eri sanoin, jos joku tapahtunut asia on niin arkaluontoinen, että et halua jakaa sitä muille. Lähdetäänpä sitten muutaman kysymyksen avulla kaivamaan perusmotivaatiotekijöitä omassa tapauksessani esille.

 

Mitä asioita tykkäsin tehdä lapsena?

Olen aina ollut todella ennakkoluuloton ja utelias. Lapsena se näkyi mm. siinä, että leikin kaikenlaisten lapsien kanssa, tykkäsin kokeilla uusia juttuja ja esitin uskomattoman määrän kysymyksiä vanhemmilleni ja sisaruksilleni milloin mistäkin asioista.

Äitini osti kameran ollessani 13-vuotias. Lainailin äitini kameraa ja kiinnostuin valokuvaamisesta. Kuitenkin isossa perheessä ei toiminut ”pappa betalar” –käytäntö oikeastaan minkään muun kuin ruoan suhteen, vaan haluttujen asioiden toteutumisesta oli vastuussa itse. Isä ei ostanut minulle samoja juttuja kuin luokkakaverien isät, mutta hän mahdollisti ensimmäisen kesätyöni metsän istutuksen parissa 13-vuotiaana. Ne kesätyörahat menivät uusiin vaatteisiin, joita halusin siirtyessäni yläasteelle. Jos olisin halunnut vanhempieni kanssa lähteä shoppailemaan yläastevaatteita, osoite olisi ollut Kierrätyskeskus.

Seuraavat kesät menivät mm. siivoamisen, maalaamisen, postin jakamisen ja raksahommien parissa, joilla sain rahoitettua valokuvausharrastustani. Joulukuussa 2012 kaverini sairastui, eikä päässyt kuvaamaan serkkunsa häitä, joten pääsin kokeilemaan hääkuvausta. En siitä silloin paljon mitään tiennyt, mutta hääpari sanoi, että ”kunhan jotain napsit” ja minähän napsin. Kuvauskeikan jälkeen istuin seuraavat 40 tuntia opetellen käyttämään kuvan käsittelyohjelmaa ja käsitellen kuvia. Tällä hetkellä en pidä kuvia minään, mutta hääpari tykkäsi sen verran, että suositteli minua tutuilleen napsimaan heidänkin häistään kuvia. Siitä se pikkuhiljaa lähti: ristiäiskuvaus, hääkuvaus, ylioppilaskuvaus, pari keikkaa sitä, toinen tätä.

Kesä 2014 oli käänteentekevä valokuvaushommassani. Olin 18-vuotias ja jakamassa Helsingissä posteja Suomen pankissa. Työnantaja oli L&T ja työpaikan olin saanut, koska isosiskoni olivat hoitaneet hommia kyseisellä työnantajalla sen verran hyvin, että pikkuveljellekin oli auennut kesätyöpaikka. Parissa vuodessa kuvaushommat olivat myös menneet eteenpäin ja tein muutamia hääkeikkoja kesäviikonloppuisin. 40-tuntisen työviikon päälle, tein monesti 10 tunnin kuvauspäivän lauantaisin ja päälle seuraavalla viikolla iltaisin, sekä öisin 15 tunnin kuvankäsittelyjä. Työtunteja viikossa kertyi helposti 65 tuntia. Tykkäsin myös viilettää kaverieni kanssa kesähelsinkiläisten illanvietoissa, joten unet jäivät keskimäärin viisituntisiksi. Nuorena jaksaa, niinhän sitä sanotaan.

Kesän 2014 hääkuvauksien jälkeen kyselyä seuraavalle kesälle 2015 tuli sen verran paljon, että laskeskelin, että siivoushommat saavat jäädä sivuun ja voin alkaa elättää itseäni opiskelujen ohessa valokuvaamisella. Ostin 2015 vuoden alussa opintolainoilla kunnon kamerat ja päätös oli selvä. Sain useilta kollegoilta oppeja kuvaamiseen ja yrittämiseen liittyen, myös Google ja Kirjasto muodostuivat kavereikseni. Itsestään selvyys yrittäjyyteen siirtyminen ei ollut, se vaati uhrauksia. Kun kaverini tekivät jotain iltaisin kivaa, minä opettelin käsittelemään satoja tunteja tietokoneella kuvan käsittelyä, valokuvaamista ja yrittäjyyttä.

Nyt olen toiminut neljä vuotta sivutoimisena yrittäjänä opiskeluideni, ensin lukion ja nyt amk:n ohella. Edelleen tykkään valokuvaamisesta ja olen henkisesti monessa asiassa edelleen se utealias pikkulapsi.

 

Miten kuljettu matka liittyy tämän hetken motivaatiotekijöihin?

Halusin olla amk:n alkaessa 2017 syksyllä koulussa niin kuin muutkin, tehdä myös oman valokuvausfirmani työt, sekä jättää aikaa myös levolle, hyvän ravinnon opiskelulle, sen tekemiselle ja ihmissuhteille. Yhtälö kertyi mahdottomaksi. Sain burn outin keväällä 2018. Oli kova pala myöntää itselleen, että voimat eivät vain riitä. Ja erityisherkkänä ihmisenä tarvitsee enemmän lepoa, omaa aikaa, ravintoa, läheisiä ihmisiä ja muita terveyttäviä toimenpiteitä pysyäkseen edes lähes samassa vauhdissa kuin toiset.

Olen tehnyt monen vuoden työn valokuvaamisen ja yrittäjyyden parissa ja näin oppinut pikku hiljaa tunnistamaan työskentelytapoja ja käytäntöjä, joilla pysyn motivoituneena ja hyvän tuulisena niin työssäni, kuin myös elämässäni. Olen myös lukenut hyvinvointialan kirjallisuutta viimeisen vuoden ja opiskellut aihetta netistä. Selätin vuoden 2019 alkuun mennessä kaksi vuotta kestäneen krooniseksi muodostuneen flunssailuni, joka johtui voimavarojeni väärin arvioimisesta ja käyttämisestä vääriin asioihin ja suhteessa tehtyyn koulu- ja työrasitukseen.

Ensimmäinen koulu vuosi AMK:ssa antoi todella paljon, vaikka koinkin burn outin keväällä 2018. Opin paljon uusia asioita ja opin tuntemaan itseäni paremmin. Toinen alkanut kouluvuosi tuntui kuitenkin vain toistavan ensimmäisenä vuotena opittujen ja tehtyjen asioiden luuppia. Sen sijaan, että aikaa olisi käytetty uusien asioiden, kuten ihmisten tulevaisuutta tukevien substanssitaitojen oppimiseen, tiimissämme oman käsitykseni mukaan keskityttiin keskustelemaan samoista aiheista kuin ensimmäisenäkin vuonna, ilman tarvittavaa uudenlaista oppia ja näkökulmaa asioihin. Palaverit alkoivat tuntumaan merkityksettömiltä ja luku/työjärjestys todella epäselkeältä. Koitin tehdä arjesta sellaista, että jaksaisin tehdä asioita motivoituneena ja saisin itseni pysyvästi kuntoon kroonisesta flunssasta. Se onnistuikin sillä seurauksella vuoden 2019 puolella, että koin toimintani olevan joistain kollegoistani väärää. Aloin näkemään taas painajaisia koulusta. Tuntui, että jos homma jatkuu näin ristiriitaisissa tuntemisissa, koen uuden burn outin tänäkin keväänä. Suurieleisen ajattelun taso ei tiimissämme mielestäni ollut synkassa käytännönläheisen osaamisen kanssa. Pilvilinnojen maalaamisella koitettiin mielestäni saada kaikki ihmiset väkisin samaan kelkkaan. Kelkkaan, jonka pääteasema on Mikä Mikä Maa, eikä jokaista yksilöä parhaalla mahdollisella tavalla tukeva turvallinen tulevaisuus.

Pajojen yössä yksi kohta valmistuva opiskelija antoi palautetta, että ei oppinut kyseisestä pajasta mitään. Keskustellessani hänen kanssaan, hän kertoi kokeneensa olevansa tosi ahdistunut: nyt pitäisi valmistua ja kouluaika on toistanut samaa luuppia, eikä tarvittavia substanssitaitoja ollut opittu riittävästi, eikä ihmisten henkilökohtaisia tulevaisuuksia ollut otettu toiminnassa tarpeeksi hyvin huomioon. Aikaa oli käytetty aivan liikaa vain samojen asioiden luuppaamiseen. Kuulosti hyvin tutulta.

Jos on todisteita valmistuvien ja alumnien suusta, että ei tämänkaltainen vatulointi-pöhinä johda mihinkään, niin miksi ihmeessä sitä väkisin jatketaan? Itseäni alkoi hirvittää se, että kun koulumme reilun puolentoista vuoden päästä päättyy ja unelmilla kullattu Mikä Mikä Maa -kupla poksahtaa ja opiskelijoille koittaa karu arki ilman opiskelutukia, onko opinto-ohjaavaa tulevaisuussuunnittelua tehty riittävästi takaamaan jokaiselle oppijalle mieleinen tulevaisuus? Jos koko aika on eletty unelmien maassa, ilman kosketuspintaa karuun arkeen ja siihen, mitä yrittäjyys todellisuudessa vaatii ja mihin suuntaan kukin elämässä haluaa, onko kolme ja puoli vuotta käytetty parhaalla mahdollisella tavalla? Puolet opiskeluajasta on ihan ok käyttää kivoihin juttuihin ja pöhisemiseen, mutta koen, että toinen puolisko on käytettävä välttämättömien asioiden hoitamiseen, jotta tulevaisuudesta tulee sellainen, joksi sen kukin parhaalla tavalla näkee omalle kohdalleen.

Maaseudulta isosta perheestä ponnistavalla lapsella ei ole ollut varaa yrittäjyyden larppaamiseen ja haihatteluun. Pienestä asti sai tottua siihen, että oli tehtävä töitä unelmien eteen, eikä ollut varaa hengailla illat kaiket kavereiden kanssa höpöttelemässä niitä näitä. Piti tehdä uhrauksia. Juuri tällaisilta ”niitä näitä höpöttelyiltä” oli tiimiyrityksen palaverit alkaneet tuntumaan.

 

Moti

Koen, että motivoidun parhaiten, kun minulle joko annetaan työtehtävä, jonka voin selkeästi suorittaa, tai jonka voin itse määritellä ja selkeästi suorittaa. Olen sanonut ja kirjoittanut esseisiini kuluneen puolentoista vuoden aikana kaiken, mitä minulla on ollut tähän asti sanottavaa, siksi haluan käyttää mahdollisimman paljon jäljellä jääneestä Proakatemia-ajasta media-alan projektimme tekemiseen ja tulevaisuuden työnäkymien vahvistamiseen yrittäjänä. Näen itseni työskentelevän markkinoinnin ja media-alan parissa koulun jälkeen ja projekti, jota teen yhdessä viiden muun Proakatemialaisen kanssa, tukee sitä tulevaisuusvisiota paremmin, kuin mikään aikaisemmin tekemäni asia koulun aikana. Haluan myös opiskella asioita kaikin tavoin, jotka tukevat sitä projektia. En näe järkeväksi Proakatemian aikana tulla all around –monitoimimieheksi. Se voi olla jonkun juttu ja sekin on ihan ok, mutta itselleni en näe siinä mitään järkeä.

 

”Mä tiedän mitä teen, on selkeet tavoitteet ja nyt mun enää täytyy jaksaa!”

Elastinen – Täytyy Jaksaa ft. Sami Hedberg, Rähinä Records 2016

 

Hain Proakatemialle löytääkseni innovatiivisen ja aikaansaavan tiimin, jonka kanssa lähteä valloittamaan yhdessä maailmaa ja koin, että löysin sen tästä media-alan projektista. Olen toki mielelläni mukana tekemässä tiimini kanssa esimerkiksi Intersportin inventaariota ja hankkimassa asiakkaita sovittuina päivinä tiimille, koska se on töiden tekemistä. Osallistun ja teen myös pajoja, joista me kaikki opimme. Mutta en koe järkeväksi jauhaa kuukausista ja vuosista toiseen samoja kivoja aiheita kuten visio, missio, arvot jne., koska näiden asioiden jauhaminen ei näy itse tekemisessä mitenkään. Olisi eri asia, jos olisimme yritys, jolla olisi järkevä ja selkeästi yksiselitteinen toimiala. Silloin nämä voitaisiin määrittää, mutta kun kyseessä on 19 hengen yrittäjyysopiskelijapoppoo-osuuskunta laskutusalusta, tuntuu näiden miettiminen tässä vaiheessa lähinnä pintapuutteilta, joiden ei pitäisi estää oikeiden töiden tekemistä.

 

Mielestäni koko yrittäjyyden tekeminen vain yrittäjyyden vuoksi on huono ajattelutapa. Koen, että tärkeämpää on löytää asioita, joista nauttii ja silloin kova työ on vain seurausta intohimosta jotain asiaa kohtaan. Koen, että yrittäjyys ei ole päämäärä, vaan se on vain työkalu, joka vaaditaan siihen, että voi toteuttaa intohimoisia asioita laillisesti.

 

Yksinyrittäjäkö?

Yyrittäjyyden ja tiimijohtamisen koulussa yksinyrittäjyys tuntuu olevan kirosana. Jos uskoisin, että pääsisin yksin pitemmällä kuin huippujengin kanssa, en olisi hakenut Proakatemiaan. Proakatemiaan hakuvideossani sanoin, että haen Proakatemiaan löytääkseni aikaansaavan ja innovatiivisen tiimin, jonka kanssa lähteä valloittamaan maailmaa. En tarkoittanut tällä 19-henkilön eri aiheista kiinnostunutta kouluporukkaa. Tarkoitin samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten jo jollain median alalla kokemusta kerryttäneiden ihmisten löytämistä, joilla on jo saman kaltaista kokemusta kuin itselläni ja joiden kanssa voin yhdistää voimani ja lähteä valloittamaan maailmaa. Vähän niin kuin olen jo tähän asti työskennellyt valo- ja videokuvauksen parissa, mutta vain yhdessä huippu jengin kanssa. Koin päätarkoituksekseni Proakatemialla löytää tämän huippu jengin ja oppia siinä sivussa uusia asioita. Koenkin, että olen tähän mennessä oppinutkin enemmänkin asioita kuin uskalsin odottaa ja olen siitä todella kiitollinen yhteisölle ja haluan toki antaa ja olenkin antanut osaamistani takaisin vastapalveluksena. Koen kuitenkin, että oppimiskäyrä tässä ”prosessissa” kasvoi ensimmäiset 1,5 vuotta ja sen jälkeen pysähtyi. Siksi koen, että on tärkeämpää jatkaa oppimiskäyrän kasvattamista asioiden parissa, jotka kokee sitä kasvattavan, eli asiat, joihin kokee intohimoa, sen sijaan, että jatkaa itsensä väkisin pakottamista asioiden parissa, joista vain ahdistuu. Ja mitä johtamiseen tulee, niin sitä voi harjoittaa pienemmissäkin projekteissa, kuin pelkästään 19 hengen innovoinneissa.

Löysin tämän etsimäni maailmanvalloitus tiimin hiljattain yhdestä liiketoimintaprojektista, missä meitä on minä + viisi muuta Proakatemian opiskelijaa, jotka olemme kiinnostuneet samoista asioista ja teemme töitä yhteisen tavoitteen eteen. Vastauksena kysymykseen: Olen yksin yrittäjä, mutta teen samoilla intresseillä olevan tiimin eteen töitä, koska uskon, että yhdessä pääsemme pitemmälle kuin yksin. Tiimiyrityksemme on opinahjo ja paikka kokeilla isompien kokonaisuuksien hallintaa esim. 12H-innovointien tai vastaavien projektien parissa, sekä sosiaalisesti merkittävä osa elämääni tällä hetkellä, mutta en näe työskenteleväni siinä täysipäiväisesti valmistumiseni jälkeen.

 

Ratkaisu?

En itse vaadi muilta ihmisiltä samanlaisia ajattelu-, toiminta- ja käyttäytymistapoja kuin itseltäni. Se kuitenkin harmittaa, jos osa ihmisistä näkee oman toimintansa oikeampana tapana toimia kuin muiden tavat ja vaativat muilta ihmisiltä samallaista käytöstä kuin itseltään. Uskon, että jos joku ihminen tykkää käyttää aikansa esim. koulun käyntiin ja ihmisten kanssa keskusteluun kahvikupposen kera 12 tuntia päivässä, se on ok. Kokeehan hän saavansa siitä paljon irti, koska käyttää aikaansa siihen niin paljon. En kuitenkaan ymmärrä, jos tällaista käytöstä vaaditaan ihmisiltä, jotka eivät näe siinä mitään järkeä tulevaisuutensa kannalta.

On toki tärkeää, että yhdessä tehdään jonkun verran asioita ja näkisin kompromissin näiden asioiden välillä järkevänä. Esimerkiksi 1 päivä yhdessä tekemistä, oli se sitten asiakkaiden kontaktointia, inventaariota, 12H-projektia, mitä vaan + kaksi pajaa viikossa ja muu aika jätettäisiin ihmisten omalle vastuulle johtaa ajankäyttöään ja projektejaan. Uskon, että liiallinen ihmisten kontrollointi tukahduttaa ihmisten luovuuden ja elämän ilon. Siksi siihen on nyt tultava muutos ja ihmiset on päästettävä ahtaasta häkistä lentämään kohti intohimoisempaa tekemistä.

 

 

Jos joku laittaisi sinulle 10 miljoona euroa pankkitilille, mitä tekisit?

Jos näin kävisi, tekisin edelleen valokuvauksia, videoita ja media-alan projekteja, vaikka olisin rikas. Tämä onkin hyvin tärkeä kysymys, kun lähdetään selvittämään intohimon lähdettä. Osaan itse vastata tähän kysymykseen todella selkeästi, kaikki ihmiset kuitenkaan eivät. Uskon, että juuri siitä monet konfliktit johtuvat. Ihmiset, jotka eivät osaa vastata tähän kysymykseen selkeästi, ovat perimmäisten elämän kysymystensä kanssa vielä niin prosessin alussa, että vaativat herkästi kaikkia muitakin samaan epävarmuuden veneeseen itsensä kanssa. Mielestäni se ei ole oikein.

Ei sekään ole oikein, että intohimonsa keksineet tekevät pelkästään intohimojuttuaan ja jättävät muut kuin nallit kalliolle. Uskon, että esimerkiksi yksi päivä viikossa + pajat voi käyttää tämän yhteisen veneen soutamiseen ja sen pinnalla pitämiseen. Näen kuitenkin, että loppu aika on järkevää käyttää jokaisen ihmisen tulevaisuutta parhaalla tavalla tukeviin toimenpiteisiin. Ihmiset, joilla ei vielä ole intohimoasiaan, voivat pohtia tämän ylijäävän ”vapaan toteuttamisen ajan” elämän suuria kysymyksiä omalla porukallaan. Ovathan he samassa elämän tilanteessa. Mutta miksi rajoittaa intohimonsa löytäneiden ihmisten tekemistä pitämällä heitä väkisin mukana ylimääräisissä palavereissa, jotka eivät kosketa samalla tavalla heidän tulevaisuuttaan kuin heidän, jotka näkevät ylimääräisissä palavereissa jotain järkeä, koska hehän näitä palavereita tahtovat pitää?

 

Miten löydän oman juttuni?

Oman juttunsa löytäminen vaatii itsetuntemusta ja aikaa. Ei tarvitsekaan tietää heti, mitä elämältä haluaa. Olen kuitenkin omalla kohdallani huomannut, että seuraamalla intuitiotani olen löytänyt oikeille jäljille. Uskon, että kun tekee joka päivä asioita, mitkä tuntuvat merkityksellisiltä, pääsee kohti omaa juttuaan. Se on ikään kuin kasvi, joka kasvaa omaa tahtiaan jonkinlaiseksi, kun sitä ruokitaan oikein, eli merkityksellisellä tekemisellä. Kasvi voi muuttaa muotoaan matkan varrella, mutta se on ihan luonnollista. Jos kasvi lähtee kasvamaan vinoon, sekin on ok. Kun eksyy suunnasta, siitä vain oppii ja voi aina palata takaisin viisaampana.

 

Teetkö tällä hetkellä elämässäsi asioita, mitä varten sinä olet tänne tullut?

Toinen tärkeä kysymys: Tunnetko, että teet asioita, joita varten koet olemassaolosi perustuvan? Itse koin, ensimmäisen kouluvuoden olleen tällaista merkityksellistä aikaa. Toinen kouluvuosi alkoi kuitenkin tuntua ahdistavalta. Kouluun tullessani tunsin astuneeni liimakasaan ja tunsin elämäni pysähtyvän paikalleen niinä hetkinä. Koin olevani lintu, joka räpiköi liian pienessä häkissä. Oikeastaan koko ajatus tähän esseeseen lähti tästä liian pienessä häkissä räpiköivän linnun tuskasta ja tarpeesta selittää tuntemuksiaan ilman filtteriä ja rehellisesti ilman kaunistelua. Tämä essee toimii terapiana itselleni, kun saan kaiken ulos. Uskon myös, että ympärillä olevat ihmiset voivat tämän esseen avulla ymmärtää käytöstäni paremmin.

Olen käytöksestäni myös pahoillani. Kun usko tiimiyrityksen tekemiseen katosi, myös usko omien sanojeni merkitykseen katosi. Aloin ajattelemaan, että ei minulla ja ilmoituksillani ole mitään arvoa tiimilleni. Uskon, että nyt kun pääsemme keskustelemaan yhdessä avoimesti asioista ja pelisäännöistä, saamme luotua raamit, joihin joko mahdun, tai joista joko poistun. Ei ole tiimillekään järkevää pitää jäsentä, joka ei toimi samoilla säännöillä, eikä ole yksilölle järkevää kokea ahdistusta toiminnasta, jonka kokee oikeaksi, mutta jonka tiimi, tai osa tiimiläisistä tuomitsee. Nyt kun sääntöjä ei ole ollut, olen tiedostanut sen, että aika iso osa tiimikavereistani on ymmärtänyt motivaatiotekijöitäni ja toimintaani. Olen myös tiedostanut sen, että muutama tiimiläinen on kyseenalaistanut vahvasti toimintaani. Uskon, että selkeät säännöt laatimalla, näiden muutamankaan ei tarvitse enää kyseenalaistaa toimintaani silloin kun säännöt ovat selkeät.

Meillä on jokaisella rajallinen määrä tunteja vuorokaudessa ja viikossa käytettävänämme, aikaa pitää riittää levolle, ravinnolle, läheisille, työlle ja niin edelleen. Osalle ihmisistä työ on itseisarvo, johon he haluavat käyttää todella paljon aikaa. Osalle ihmisistä elämä itsessään on kallisarvoinen ja sen eri osa-alueet. Näille ihmisille elämän laatu on korkein arvo ja työ on vain yksi palanen sitä palettia, eikä pääosa elämää itsessään. Molemman tyyppisille ihmisille kuitenkin pätee se, että kun asioita selkeytetään ja pakasta karsitaan kunkin ihmisen perusarvoja syöviä tekijöitä vähemmälle, aikaa olennaisille asioille jää enemmän ja merkityksen tunne elämää kohtaan palaa. Huh kylläpä helpotti. Kaikista unettomista öistä ja painajaisista huolimatta mikään kirjoittamistani asioista ei ole henkilökohtaista ketään kohtaan ja ajattelen jokaisesta tiimikaveristani pelkkää hyvää ja toivon valoisaa tulevaisuutta heille kaikille. Olkoon voima kanssanne, pus och kram!<3

 

 

Lähteet:

 

Tomi Kokko Lean in Five Weeks

 

https://tomikokko.com/jakso/henkinen-valmennus-t4/

 

Oskari Saari Aki Hintsa – Voittamisen Anatomia (WSOY 2015)

 

Timothy Ferriss – Neljän tunnin työviikko (Viisas elämä 2013)

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Käyttöohjeesi?, 5.0 out of 5 based on 1 rating Tagit: , , , , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!