Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Katso muita



Kirjoittanut: Eeva Haapamäki - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Katso muita

Kun olin teini-ikäinen olin tuskallinen tietoinen itsestäni ja mietin alituiseen, mitä minusta ajatellaan ja mitä tekemisistäni ajatellaan. Jossain vaiheessa tämä kävi niin tuskalliseksi, että päätin tehdä asialle jotain. Varmaan joku sanoikin minulle, että eivät ihmiset ole niin kiinnostuneita siitä, miltä minä näytän tai mitä teen tai olen tehnyt. He ovat aivan samanlaisia kuin sinäkin, angstisia teinejä, jotka murehtivat omaa itseään.

Tämä avasi silmäni ja aloin katsomaan ympärilleni eri tavalla. Huomasin, että ei muita kiinnostanut minun asiani siinä määrin mitä olin kuvitellut tai ei heitä kiinnostanut se miltä näytin. Lisäksi totesin, että muut murehtivat luultavasti aivan samoja juttuja. Tällä tavalla sain helpotuksen ahdistukseeni ja opin katsomaan muita ihmisiä myötätuntoisemmin. Moni kärsii teini-iässä samanlaisesta olemassaolon tuskasta ja omasta olemisesta tässä maailmassa. Kiinnostuin muista ihmisistä ja se estää minua edelleen vaipumasta liiaksi oman sisäisen maailmani vangiksi.

Dale Carnegie esittää kirjassaan Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa juuri tämän saman ajatuksen. On irrottauduttava sisälle päin kääntyneestä katseesta ja kiinnostuksesta ja suunnattava se ulospäin, muihin ihmisiin. Sen lisäksi, että se oman huomioni mukaan helpottaa omaa oloa, on se muutenkin kannattavaa. Se nimittäin mahdollistaa muilta ihmisiltä oppimisen ja Carnegien mukaan myös menestymisen liike-elämässä, sillä kysytyimpienkin ihmisten huomion voi saada osoittamalla kiinnostuksensa heitä kohtaan ja yhteistyö on helpompi synnyttää.

 Hymy

Minulla on ystävä, joka oli lukioaikana vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Tutustuimme yliopistossa ja jossain vaiheessa huomasin, että hänellä oli tapana hymyillä aina tavatessamme ja muutenkin paljon useammin. Hänen hymynsä on sellainen kaikki hampaat paljastava, leveä, sydämellinen hymy. En muista tarkkaan, miten aloimme asiasta keskutella, mutta sen muistan, että hän kertoi kuinka hän oli mennyt vaihto-oppilasperheeseensä ja kouluun Yhdysvalloissa ja jo hyvin lyhyen oleskelun jälkeen hänelle oli sanottu, että hänen tulisi hymyillä enemmän ja että mikä hänellä on vikana, kun hän ei hymyile. Tämähän on juuri se käsitys, mikä meillä on amerikkalaisista. He ovat juustoisia ja hymyilevät tekohymyä, vaikka ei olisi mitään aihetta. Ystäväni kuitenkin kertoi, että hän alkoi kiinnittää asiaan huomiota ja hymyilemään enemmän ja väitän, että tuo tapa on säilynyt hänellä tähän päivään saakka. Tämä oli myös itselleni herätys ja ainakin olen kiinnittänyt asiaan huomiota ellen saanut hymyilemistä osaksi arkeani.

Carnegie pitää hymyilemistä ensiarvoisen tärkeänä, jos haluat, että teet hyvän ensivaikutuksen. Carnegie on sitä mieltä, että hymyn tulee aina olla aito, mutta Olen myös kuullut, että esimerkiksi jännittävissä tilanteissa jännityksen saattaa laukaista tekohymy. On tehty vertaileva tutkimus, jossa kaksi ryhmää tekivät kirjallisen kokeen. Toisella ryhmällä oli kynä poikittain hampaiden välissä, jolloin syntyy virnistys, joka muistuttaa hymyä. Ne, joilla oli kynä hampaiden välissä, pärjäsivät tentissä paremmin. Tällaisen teeskennellyn hymyn fysiologiset vaikutukset voivat olla sinuun itseesi sama kuin aidon hymyn, sillä se kertoo elimistöllesi, että kaikki on hyvin.  Voisiko teeskennelty hymy vaikuttaa vuorovaikutukseen yhtä paljon? Jotain teeskennellyn hymyn käyttämisessä kyllä mättää, aitouden ja vilpittömyyden arvostaminen on niin korkealla, ainakin minulla.

 Nimet

Uusien tuttavuuksien nimien muistaminen on minulle suorastaan nolon vaikeaa. Kyselen vaivihkaa kavereiltani, että mikä olikaan sen ja sen nimi. Olen pyrkinyt hyväksymään tämän piirteen itsessäni, mutta tämän kirjan luettuani minun täytyy hyväksymisen sijaan alkaa kehitellä jotain menetelmiä siihen. On nimittäin totta, että kun joku muistaa nimesi lyhyenkin tapaamisen jälkeen, se tekee vaikutuksen ja tuntuu kohteliaalta.

Carnegien mukaan: “ihmiselle hänen nimensä on suloisin ja tärkein sana kaikilla kielillä”. 

Sainkin tähän ongelmaani hyvän harjoituksen, kun olin juuri Tiimimestarit-valmennuksessa. Tämä oli toinen kerta, kun tapasimme parinkymmenen hengen ryhmän kanssa ja edelliseltä kerralta osasin noin viiden henkilön nimet. Olin helpottunut, kun aloitimme nimikierroksella ja kuulumisilla. Kirjoitin nimet vihkooni ja jonkun muistisäännön kyseiseen henkilöön liittyen. Tämä auttoi aika paljon ja oli kyllä helpottavaa puhutella toisia heidän nimillään. Pari kertaa minä jopa olin se henkilö, joka tiesi tietyn henkilön nimen kun sitä kysyttiin. Pieni asia, mutta itselleni itsevarmuutta nostava tekijä. Tämä oli myös hyvä esimerkki siitä, että kyllä, on mahdollista muuttaa toimintaansa, jos haluaa ja usein se ei vaadi tämän kummempaa ponnistelua.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close