Olen nyt opiskellut Proakatemialla yhden lukukauden, jonka aikana olen kirjoittanut 19 esseetä. Olen mielestäni myös oppinut huimasti näiden esseiden kirjoittamisesta sekä kaikkien niiden kirjojen ja muiden lähteiden tutkimisesta. Ennen akatemialla opiskelua lukeminen ja kirjoittaminen olivat tuskaa, mutta nyt alan jo nauttia siitä, että saan prosessoida ajatuksiani ja haastaa itseäni muodostamaan niistä selkeitä kokonaisuuksia paperille. Voisi siis kai sanoa, että järjestelmä toimii. Mutta näen huomattavan ongelma siinä, että joudun muodostamaan käsityksen omasta oppimisestani yksin. Huomaa kirjoitusmuoto ”olen mielestäni oppinut”. Yksi koulutuksen tarkoituksista on tarjota oppilaille palautetta heidän töistään, ja vaikka saan tiimityöskentelystä ja projekteista paljon palautetta, olen saanut vain yhden kirjallisen kommentin kaikista kirjoittamistani esseistä. Yhden. Erikseen pyytämällä.

Perinteisessä opetusmallissa kehittävän palautteen antaminen on olennainen osa valvojan roolia (Chur-Hansen & McLean, 2006). Chur-Hansenin ja McLeanin mukaan valvojalla on kaksi roolia: opettaja ja arvioija. Vaikka kutsumme valvojiamme valmentajiksi, ja roolit ovat hieman sovellettuja, tulisi roolien kuitenkin täyttyä. Tiimioppimisessa on tarkoitus jakaa ja ulkoistaa palautteenanto pitkälti yhteisölle ja tiimille. Siihen on annettu myös työkaluja. Esseepankki on hyvä alusta, jossa on mahdollista lukea, arvostella ja kommentoida muiden tekstejä. Uskon palautteen vähyyden vaikuttavan motivaatioon kirjoittaa ja panostaa esseisiin. Eventassa on monia, jotka painivat kirjapisteiden kanssa. He tietävät kyllä, kuinka paljon niistä voi oppia, ja että ilman kirjapisteitä et valmistu. Mutta ehkä koska yhtälöstä puuttuu keskustelu ja palaute, motivaatio lopahtaa ja hommat jäävät tekemättä.

Suurin syy vähäiselle kommentoinnille on ehdottomasti käyttäjästä. Olemme yksinkertaisesti laiskoja toimimaan oma-aloitteisesti. Rakentavan kritiikin antamisen ja saamisen hyödyt pitäisi olla kaikille selviä, mutta ehkä niin ei ole. Minä opin rakastamaan kritiikkiä taiteen parissa. Käytin pitkään nettifoorumeita, joissa sai antaa oman työnsä kritiikin kohteeksi annettuaan laadukasta kritiikkiä muiden töistä. Samaa käytäntöä käytetään taidekouluissa säännöllisesti. Pohtiessasi toisen työtä syvällisesti opit lisää aiheesta ja formaatista, millä sitä työstetään. Joudut haastamaan itseäsi ymmärtämään mitä toinen tarkoittaa työllään, ja miksi hän on tehnyt niitä valintoja mitä hän on tehnyt. Kirjoittaessasi tai antaessasi suullista kritiikkiä opit muodostamaan selkeitä ajatuksia työstä, sekä argumentoimaan asian puolesta. Vähän niin kuin esseissä, opit paljon enemmän kirjasta muodostaessasi siitä uusia ajatuksia joko paperille tai keskustellessasi siitä. Muuten uudet ideat jäävät vain sumuisiksi pilviksi päähäsi. Saadessasi rehellistä kritiikkiä ymmärrät paremmin, miten muut näkevät työsi ja näet siinä itsekin uusia puolia. Tämä kaikki vaatii jatkuvaa harjoittelua ja on erittäin tärkeää ymmärtää, ettei kritiikki tarkoita vain kehityskohteiden esilletuomista, vaan myös positiivisten asioiden kertomista, ja erityisesti asioiden perustelua.

Annamme palautetta toistemme tavasta kommunikoida ja sitoutua tiimiin, mutta ne usein jäävät todella ohuiksi ja mielisteleviksi keskusteluiksi. Harjoittelemalla rakentavan kritiikin antamista osaat erotella mielipiteet ja faktat toisistaan paremmin ja siedät sitä, että joku kyseenalaistaa keinoksi ja argumenttisi. Saatat jopa hetken päästä haluta sitä! Olen kokenut

Vaikka esseepankin käyttäjille tarjotaan mahdollisuutta kritiikin antamiseen, sitä ei kuitenkaan tehdä. Enkä minäkään mikään pyhimys ole. Olen yhtä rikki kuin kaikki muutkin. Vaikka rakastan rakentavaa kritiikkiä, olen kirjoittanut itsekin vain yhden laadukkaan kommentin esseepankkiin. Ja jos käyttäjä on rikki, pitää järjestelmän korjata tilanne. Tai ei pidä, mutta selvästi se olisi tehokkaampaa kuin yrittää vakuuttaa käyttäjät muuttamaan käytöstään oma-aloitteisesti.

Sama päätee kaikkeen myös muuhunkin kuin esseisiin ja Proakatemiaan, ja se juuri on mielestäni parasta yrittäjyydessä. Vaikka valtiot ja lainsäädäntö tarjoavat puitteet kansalaisten toiminnalle, vievät yritykset ne usein käytäntöön. Yritykset siis rakentavat ne järjestelmät elämäämme, minkä puitteissa käyttäjät toimivat. Vapaus on illuusio, jossa tunnemme olomme turvalliseksi. Luulet voivasi ostaa ruokakaupasta mitä tahansa, mutta todellisuudessa voit ostaa sieltä vain sitä, mitä kauppias tarjoaa, ja kauppias voi tarjota vain sitä, mitä tuottajat tarjoavat. Toisaalta tämä tarjonnan kehä on loputon, koska tuottajat tarjoavat vain sitä, mille on kysyntää. Mutta tilanteessa, jossa halutaan muutosta käyttäytymiseen, esimerkiksi uusiutumattomien luonnonvarojen käyttämiseen, on järjestelmällä valta muokata käyttäjien toimintaa. Vaikka uusiutumattomien luonnonvarojen tuottamista ja tarjoamista rajoitettaisiin, tuntisivat kansalaiset olonsa ihan yhtä vapaiksi käyttämään mitä energiamuotoa he ikinä haluaisivat, joku muu vain on kuratoinut tarjonnan.

Joten jos haluamme muutosta esseepankin käyttäjiin, meihin opiskelijoihin, pitää järjestelmää muuttaa ohjaamaan meidän käytöstä. Tämän hetkinen järjestelmä mahdollistaa 1 kirjapisteen hankkimisen vuodessa (1/40 osa vuotuisesta pistemäärästä) kommentoinnin avulla. Pisteen saamiseksi sinun tulee kirjoittaa 5 laadukasta kommenttia muiden teksteistä. Esittelen seuraavaksi kaksi tapaa, joilla voisimme korjata tilanteen.

1. Pakottaminen: Pakko on vahva sana, mutta kuten aikaisemmin totesin, on vapaus eräänlainen illuusio. Kenenkään ei ole pakko opiskella Proakatemialla, mutta meidän on pakko suorittaa tietty määrä opintoja, jotta saamme valmistua. Tähän sisältyy jo valmiiksi tietty määrä kirjapisteitä, joista osa on pakko olla blogitekstejä, osa yksilöesseitä ja osa soluesseitä. Voisimme siis sisällyttää kritiikin antamisen pakolliseen opintosuunnitelmaan muiden esseeformaattien mukaan, joka luo siitä systemaattisesti osan meidän kulttuuria. Ei ole välttämättä tarkoituksenmukaista lisätä oppilaiden työmäärää, vaan siirtää painopistettä muusta kirjoittamisesta kritiikin antamiseen.

   Käytännössä tämä voisi tarkoittaa, että vuotuisesta 40:stä pisteestä 5-10 tulee hankkia kommentoimalla. 1 pisteen saisi kirjoittamalla 3 laadukasta kommenttia esseepankin sisältöihin, ja koostamalla niistä oman artikkelin selvillä linkeillä alkuperäisiin teksteihin. Kommentointiin löytyy nyt jo hyvää ohjeistusta esseepankista, mutta sitäkin voisi kehittää. Laatu on kuitenkin aina subjektiivista, eikä laaduntarkkailun mielestäni tarvitse kuulua vain valmentajille, joten valtaa laaduntarkkailuun pitäisi myös jalkauttaa akatemiayhteisöön. Ja koska osaamme antaa rakentavaa kritiikkiä, osaamme antaa sitä myös kommentoinnista, eikä laaduntarkkailun tarvitse olla mustavalkoista. Esseepankki mahdollistaa myös kommenttien kommentoinnin, jota käyttämällä saisimme todellista keskustelua esseistä ja niiden aiheista.

2. Mahdollisuus: Voi olla, että pakottaminen on kuitenkin väärä keino, eikä loppujen lopuksi ole tarkoituksenmukaista. Olemme täällä vapaasta tahdostamme, ja ehkä pakotteiden sijaan olisi tehokkaampaa luoda vain mahdollisuus ja työkalut, joita saisi käyttää halutessaan. Aiempaan vaihtoehdon sijaan oppilaille annettaisiin lupa ja mahdollisuus käyttää nykyinen ”kommentointikortti” useammin, kuin kerran vuodessa. Saisit siis luvan hankkia 1 pisteen kuussa kirjoittamalla 3 laadukasta kommenttia, mutta halutessasi voit jättää sen käyttämättä. Tämä voisi luoda aidompaa kiinnostusta rakentavan kritiikin antamiseen, mutta riskinä on, että juuri ne, jotka eniten tarvitsisivat tätä oppimisen muotoa, eivät vaivautuisi sitä käyttämään.

Proakatemiassa on valtavasti potentiaalia niin yhteisönä, kuin opinahjonakin. Uskon kuitenkin, että harjoittamalla ja harjoittelemalla systemaattisemmin keskustelua töistämme voisimme päästä vielä pidemmälle. Eikä tämä rajoitu vain kirjallisiin töihimme, vaan myös projekteihin ja bisnekseen. Akatemialaiset keksivät tuon tuosta hienoja ratkaisuja ja liikeideoita, joista monista syntyy liikevaihtoa tuottavia projekteja. Keskustelu ja kritiikki jäävät kuitenkin valitettavasti usein hyvin ohueksi tai puuttumaan kokonaan. Kerromme projektoreissa tiimimme liikevaihdot numeroina, mutta hädin tuskin mainitsemme, mistä se koostuu ja mitä projekteissa tapahtuu. Liikeideamme ja me ansaitsemme parempaa. Mutta niin kuin esseiden kanssa, ongelma ei ole siinä, ettei meillä olisi teoreettista mahdollisuutta siihen. Ehkä tarvitsisimme myös projektien avuksi konkreettisempia työkaluja sekä tiimien, että koko akatemia keskuuteen, jotka edesauttaisivat keskustelun ja kritiikin syntymistä.

Lähteet:

Chur-Hansen, A., & McLean, S. (2006). On being a supervisor: the importance of feedback and how to give it. Australasian Psychiatry, 14(1), 67-71.