Tampere
29 Mar, Friday
7° C

Proakatemian esseepankki

Soluessee: Järkytä avoimuudella



Kirjoittanut: Mui Hong - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Soluesseen kirjoittajat: Titta Savolainen ja Mei Hong

Suoraa puhetta

Kun Kajo aloitti toimintansa syksyllä, oli paljon puhetta yhdessä tekemisestä. Sanoista ei koskaan ole kunnolla päästy tekoihin, vaikka muun muassa myyntipäivät oli tiimille hyvin yhteen hitsaava kokemus. Koemmekin, että tiimissämme on tällä hetkellä paljon yksilösuorittajia. Tiimihenki kärsii sitä enemmän mitä enemmän ihmiset tekevät yksin tai kaksin omia projektejaan. Tämä johtaa osaltaan siihen, että tiimi kärsii läpinäkyvyyden puutteesta – emme tiedä kunnolla mitä kukin parhaillaan tekee. Yksilösuorittamiseen on tultava muutos. Vaikka se viekin yksilöä itseään eteenpäin, olisi tiimille suurempi lisäarvo sillä, että tekisimme enemmän yhdessä. Yhdessä tekeminen kasvattaa tiimiläisiä yhteen kun taas yksin puurtaminen voi pahimmillaan vieroksuttaa tiimiläisiä toisistaan.

Sinkkuja, jotka haluavat löytää itselleen elämänkumppanin, kehotetaan lähtemään pois neljän seinän sisältä, koska ei se kumppani tule oven eteen soittamaan ovikelloa. Sama pätee yrittäjän elämässä projektien saamiseen. Ei ne projektit kenenkään eteen ilmesty vaan niiden eteen on oltava luova, nähtävä vaivaa ja tehtävä töitä. Kajo ei voi odottaa, että toimeksiantajat ottaisivat heihin yhteyttä, vaan jokaisen tiimiläisen on oltava itse aktiivinen ja lähdettävä rohkeasti ulos verkostoitumaan. Projektien odottaminen on yksi rikos, josta on rangaistava, sillä odottaminen ei tuota tulosta, päinvastoin se syö yrityksen kassavirtaa. Se oikea elämänkumppani kävelee ohi, kun itse on liian valikoiva. Hyvät projektit taas lähtevät käsistä, koska tiimiläiset valikoivat ja vähättelevät niiden merkitystä.

Tie kohti huipputiimiyttä on kovin kivikkoinen. Tiellä kohtaa monta eri tasoista estettä, joista pitää hypätä yli. Joskus hyppyjen sijaan pitää osata tehdä kompromisseja. Jossain tapauksessa kukaan ei uskalla hypätä, koska tiimissä vallitsee luottamuspula. Miten luottamusta rakennetaan, jotta kaikki tiimiläiset uskaltaisivat jatkossakin hypätä samaan kelkkaan ja yhdessä kasvaisivat matkan aikana oikeiksi kajolaisiksi? Miten saisimme osallistettua ja sitoutettua kajolaisia paremmin saman köyden vetämiseen?

Aki Ahlrothin Järkytä avoimuudella -kirjan inspiroimana seuraavissa kappaleissa on suoraa puhetta Kajon tämän hetkisestä tilasta. Tässä esseessä käsitellään Kajon ongelmakohtia ja miten niitä voisi mielestämme kehittää.

 

Odottamisen kulttuuri

 

“Hyväksy oppimiseen johtavat epäonnistumiset, sillä liiallinen virheiden välttely johtaa tekemättä jättämisen kulttuuriin.” (Ahlroth 2017, 64)

Kajon talous lähti syksyllä hitaasti nousuun kun y-tunnus rekisteröitiin ja pääsimme laskuttamaan. Toteutimme pääosin pieniä projekteja, mutta joululoman vaikutuksesta jo tammikuun liikevaihto on negatiivinen. Monella on tiedossa projekteista laskutusta tulevina kuukausina tai vasta keväämmällä, mutta tammikuusta laskutus on vähissä. Emme ole tienneet toistemme projekteista tarpeeksi ja varmistaneet, että yrityksen tulot olisivat tasaiset.

Fiilis projekteista on mielestämme tiimissä odottavainen – ei haluta tai uskalleta hypätä uusiin haasteisiin. Osaa eivät kiinnosta ehdotetut projektit, koska ne eivät käy yksiin omien kiinnostuksen kohteiden kanssa. Osa haluaa tehdä vain hienoja projekteja. Osaa varmasti arveluttaa epäonnistuminen, mutta sitä ei ainakaan uskalleta sanoa vielä ääneen. Mielestämme Kajossa vallitsee odottamisen kulttuuri. Tämä tarkoittaa sitä, että osa tiimiläisistä ei oma-aloitteisesti tee asioita projektien saamiseksi vaan odottaa projektien putoavan taivaalta. Kenties vastuunotto ei ole tuttua entuudestaan tai se pelottaa. Odotetaan siis mieluummin jonkun tuovan projekti-idean, ottavan siitä päävastuun ja antavan sitten valmiita palikoita muille, mistä lähteä rakentamaan.

“Paljon tärkeämpää on herkkyys irtautua lähtötelineistä kuin se, millä radalla ja kuinka kovaa juuri nyt juoksemme.”(Ahlroth 2017, 91). Kajossa halutaan heti nähdä maalisuora, ennen kuin uskalletaan lähteä tekemään askeltakaan sen eteen. Ei hyväksytä epävarmuutta, vaikka se on juuri yksi niistä asioista, joita yrittäjyydessä tulee vastaan. Tämä on täysin ristiriidassa arvoihimme kuten uskallus. Yksi arvoistamme on myös kajastus, joka kuvaa iloa ja positiivisuutta tekemisessä – tällä hetkellä kuitenkin ilmapiiri on enemmän negatiivisen ja vähättelyn puolella.

Kajossa ei ole vielä sisäistetty tiimin voimaa ja sen tuomia mahdollisuuksia. Tiedostamme tämän myös tiiminä ja aiheesta on keskusteltu ohimennen pajoissakin, että meillä vallitsee yhä vahva yksilösuorittamisen kulttuuri. Suuria puheita, mutta pieniä tekoja. Kun puhutaan projekteista, yksilöt miettivät vahvasti niitä sen kannalta, mitä he siitä itse saavat. Miksei mietitä enemmän siltä kannalta, mitä he voisivat antaa sitä kautta muille tiimissä? Yksi Ahlrothin vinkeistä johtajille on, että anna aina enemmän kuin otat. Opiskelemme tiimiyrittäjyyttä ja johtamista, joten olisi suotavaa, että Kajossa ajattelisimme tästä samoin. Tukemalla toisia viemme samalla myös itseämme ja muuta tiimiä eteenpäin. Kajolla on kautta aikojen Proakatemian siistein nimi. Kajo haluaa olla myös Proakatemian coolein jengi. Totuus tulee olemaan toisin, jos kajolaiset empivät eivätkä uskalla lentää siivillään. Kajo kylpee mutavyöryssä eikä tule pääsemään sieltä ylös ellei tiimi tajua ajoissa vetää yhtä köyttä. Mikäli Kajo hautautuu mutavyöryn alle niin, kauanko sen resoluutio pysyy kirkkaana?

 

Arvojen merkitys osana yrityksen arkea

Arvojen tulisi näkyä yrityksen jokapäiväisessä toiminnassa. Tämä edellyttää sitä, että ne luodaan yhteisiksi periaatteiksi ja mikä tärkeintä, että niistä käydään dialogia niiden määrittelyn jälkeenkin. (Ahlroth 2017, 38-39). Kajossa arvoja yritettiin työstää jo aikaisessa vaiheessa syksyllä. Niistä ei kuitenkaan päästy millään yhteisymmärrykseen ja päätettiin tarkastella niitä uudelleen joulun jälkeen, kun olisi hahmottunut paremmin, ketä olemme ja mitä haluamme tehdä. Tammikuun mökkipajassa arvot saatiin viimein hyvän dialogin kautta aikaiseksi ja tiimi oli niistä ylpeä. Arvoiksi valikoituivat aitous, ylpeys, uskallus ja kajastus.

Aitous on sitä, mitä olemme ihmisinä ja asia josta emme tingi. Kunnioitamme ihmistä, olemalla rehellisesti sitä mitä olemme.

Uskallus – uskallamme yrittää, tehdä uusia asioita ja ottaa rohkeasti riskejä. Haastamme vanhat toimintamallit ja matkaamme kohti tuntematonta. Uskallamme tunnustaa omat heikkoutemme ja tukeutua tiimiin kasvaaksemme.

Ylpeys – olemme saavutuksista ja teoista häpeilemättä ylpeitä. Edustamme rohkeasti sitä mitä olemme ja mitä teemme – emme jousta periaatteistamme mistään hinnasta.

Kajastus – toimintamme lähtee positiivisuudesta. Kajo pääsee posin kautta menestykseen.

Meillä on hienot arvot, mutta niiden tuominen käytännön toimintaan on kuitenkin jäänyt vielä vajaaksi. Arvojen tulisi ohjata yrityksemme toimintaa, joten niiden näkyväksi tekeminen jokapäiväisen toimintamme kautta olisi toivottavaa. Tällä hetkellä yksikään edellä mainituista arvoista ei ole vielä löytänyt tietänsä tiimiläisten luokse. Huipputiimiä rakentaessa kohdataan monia haasteita. Kajo taistelee tällä hetkellä vaikeuksien rintamalla, ja voittaaksemme taistelun meidän on oltava entistä avoimempia toisillemme.

 

Avoimuutta viestintään

 

“Jos viestintä olisi meille helppoa, sen kouluttaminen ei työllistäisi yhtä kokonaista ammattikuntaa.” (Ahlroth 2017, 56). Emme siis ole erityisen harvinainen yritys, kun kärsimme viestinnän vaikeuksista. Alusta alkaen olemme kompastelleet sen suhteen. Syitä on etsitty mm. liiallisesta viestien tulvasta sekä siitä, että viestintäpalvelu Slackin käyttö ei ole tullut vielä kaikille tutuksi. Kevään uusi johtoryhmämme on ottanut jo hyviä askeleita viestinnän parantamiseen, mutta viestinnän vastuu ei kuitenkaan tiimiyrityksessä ole vain tietyillä henkilöillä. Viestinnästä olemme vastuussa me kaikki, aivan kuten muustakin yrityksen toiminnasta. Viestintä lähtee yksilöstä itsestään ja toimivan viestinnän taustalla on avoimuus.

Vahva organisaatio tai tiimi tarvitsee toimiakseen avoimuutta. Avoimuus on tie luottamukseen. Kajon yrityskulttuurissa ei vielä uskalleta olla haavoittuvia ja myöntää toisille, ettei osata tai pystytä. Jos uskaltaisimme sanoa enemmän ääneen, voisimme saada tiimiltä tukea. Joku muukin voi olla samassa tilanteessa. Tämän saimme huomata tammikuun mökkipajassa, kun pitsasimme toisillemme liikeideoita ja saimme niille tiimikavereiltamme kannustusta ja sparrausta.

Avoimuus ja sen kautta suoraan puhuminen tuottaa kuitenkin kajolaisille vaikeuksia. Emme tunne toisiamme vielä riittävän hyvin, joten olemme vielä turhan kohteliaita tuodaksemme mielipiteitämme avoimemmin julki. Vaikeista asioista ei uskalleta puhua suoraan vaan niitä sivuutetaan ja jätetään käsittelemättä. Niistä käytävä keskustelu osoittaisi kuitenkin vahvuutta, ei heikkoutta (Ahlroth 2017, 85). Tässä kajolaisilla on oppimisen paikka. Kuluneiden viikkojen aikana on tullut vastaan tilanteita, kun yksilöt ovat ilmaisseet voimakkaammin tunteitaan. Näitä tilanteita ei kuitenkaan ole pysähdytty tarkastelemaan syvällisemmin, vaan hiljaisuuden vallitessa on siirrytty aihepiirissä eteenpäin. Kun taloustiimi julkisti tammikuun negatiivisen liikevaihdon palaverissa, vallitsi tiimissä syvä hiljaisuus.

Kajo ei voi elää illuusiossa, että kaikki on hyvin niin kauan kun vaikeista asioista vaietaan. Luottamus ei synny tiimiläisten välille mikäli asioista ei puhuta nimillä. Se on myös osoitus Kajon kyvyttömyydestä ratkaista ongelmia, jotka voivat pidemmän päälle paisua isoiksi kriiseiksi. Olemalla avoimia voimme tiiminä ja yksilönä kehittyä ja kasvaa haluamamme suuntaan. Ahlroth (2017, 53) kannustaa yksilöä olemaan rohkeasti oma itsensä, sillä molemminpuolinen luottamus syntyy aidosta läsnäolosta ja siitä, että on avoimesti oma itsensä.

 

Kohti tiimiytymistä

“Suora puhe saattaa suututtaa ihmisen päiväksi, mutta epärehellisyys ja selän takana puhuminen voivat viedä luottamuksen iäksi.” (Ahlroth 2017,114)

Avoimuus ja luottamus kulkevat käsi kädessä. Luottamus ei synny ilman avoimuutta ja päinvastoin. Tiimiläisten keskinäisen avoimuuden ja luottamuksen kasvattamiseksi meidän on vietettävä enemmän aikaa yhdessä opintojen ulkopuolellakin ja käytävä enemmän vapaata keskustelua ja dialogia normaalien pajojen lisäksi. Keväälle suunnitteltu kämppäkierros on sinänsä hyvä idea, koska siinä pääsee lähemmäksi sitä tiimikaveria, jonka luokse mennään käymään.

Tiimiytymistä varten meillä on toki myös mökkipajoja, joissa ollaan yötä. Kaikki eivät kuitenkaan valitettavasti pääse mukaan erilaisten elämäntilanteiden vuoksi. Yhdessäolo on tiimiytymisen kannalta tärkeää, mutta tiimiytymistä ei saisi laskea pelkkien mökkipajojen varaan, vaan sitä pitäisi tapahtua myös projektien ja solujen kautta. Soluesseen kirjoittaminen on yksi oiva keino tutustua toiseen tiimiläiseen ja hänen ajatusmaailmaansa. Sen lisäksi yhdessä kirjoittaminen sitouttaa tiimiläisiä, koska he ovat samassa veneessä ja molemmilla osapuolilla on yhtäläinen velvollisuus saada essee valmiiksi. Toinen erinomainen tiimiytymisen keino ovat jo aiemmin tässä esseessä mainitut yhteiset projektit.

Entä onko palaute lahja? Jos on, niitä ei ainakaan Kajossa ole annettu ihan riittävästi. Kajon palautteenantokulttuuri on tällä hetkellä melko köyhä. Olemme yhdessä keskustelleet Kajon palautteenantokulttuurista ja olleet yksimielisiä sen tärkeydestä. Ennen joululomaa pidimme yhteisen palautepajan, jossa käsittelimme yleisesti palautetta ja sen merkitystä sekä sen antajalle että vastaanottajalle. Pajan lopussa oli puhetta palautteenantosopimuksesta, joka kaikkien tiimiläisten on allekirjoitettava ja sitouduttava noudattamaan. Pajasta on kulunut pian kaksi kuukautta, eikä sopimusta ole vieläkään allekirjoitettu. Täten palautteenanto on myös tökkinyt eikä sen suhteen olla edistytty. Uusi johtoryhmä on varmasti asiasta tietoinen ja ottaa asian hoitaakseen. Palaute on mielestämme lahja, sillä sitä antamalla autat tiimiläistäsi kehittymään yksilönä, ammatillisesti sekä tiimin jäsenenä. Oikein annettu palaute myös tuo tiimiläisiä lähemmäs toisiaan.

 

Luottamus ja keinoja sen kehittämiseen

Syksystä saakka olemme tiimin kesken keskustelleet siitä, miten emme tiedä toistemme tekemisistä ja menemisistä kunnolla. Toimintamme ei ole kovin läpinäkyvää ja vuorovaikutteisuus rajoittuu paljolti pajoihin ja viikkopalavereihin. Sellaisia projekteja on ollut hyvin vähän, missä kolme tai useampi tiimin jäsen olisi samassa. Ahlrothin (2017, 175) mukaan läpinäkyvyyden ja vuorovaikutuksen puute ovat yksiä luottamuspulan tunnusmerkeistä. Koemmekin, ettei Kajossa tällä hetkellä vallitse vielä niin vahva luottamus, että se sitouttaisi meidät tekemään enemmän yhdessä ja olemaan toisillemme avoimempia. Miten siis loisimme Kajoon kulttuurin, jossa olisimme avoimempia ja samalla uteliaampia toistemme kuulumisista? Kyse ei ole ainoastaan meistä yrittäjinä, vaan myös yksilöinä. Epämuodollisten keskusteluiden kautta opimme toisistamme enemmän ihmisinä ja synnytämme luottamusta toistemme välille (Ahlroth 2017, 289).

“Kun haluat valjastaa työntekijäsi liiketoimintasi tai työyhteisösi kehittämiseen, luo työpaikka, jota he rakastavat.” (Ahlroth 2017, 30) Puhumme tiimin kesken paljon siitä, että haluamme tehdä projekteja ja viettää vapaa-aikaa yhdessä. Kuitenkin kun yritämme niitä järjestää ja kalenterit kaivetaan esiin niin yhteistä aikaa ei löydy. Omista menoista ei myöskään olla valmiita luopumaan tiimin hyväksi ja lopuksi palataan alkuruutuun ja kyseenalaistetaan yhteisen ajan tarve kun sen järjestäminen kerran on niin vaikeaa. Jälleen kerran meillä on paljon puhetta, mutta vähän tekoja. Meidän tarvitseekin luoda Kajoon sellainen kulttuuri ja olosuhteet, jossa tiimiläiset kokevat olonsa turvalliseksi ja luottavat toisiinsa. Kun olosuhteet paranevat, kasvattaa se yksilöiden halua ja kykyä innovoida projekteja yhdessä ja uskaliaammin. Luottamus ja turvallisuuden tunne edesauttaisivat sitä, että uskalletaan kokeilla ja epäonnistua. Ne mahdollistaisivat tiimille jatkuvan oppimisen. (Ahlroth 2017, 167).

Miten sitten kasvattaa luottamusta? Ahlroth (2017, 243-244) antaa kymmenen keinoa, joilla kasvattaa luottamusta:

  1. Viestintä
  2. Lupausten pitäminen
  3. Tukeminen
  4. Kiittäminen
  5. Tutustuminen
  6. Osallistaminen
  7. Tasapuolisuus
  8. Erilaisuuden hyväksyminen
  9. Yhteishengen luominen
  10. Yhteinen merkitys

Luottamusta ei voi vaatia toisilta, vaan se ansaitaan. Vaikka Ahlroth käsitteleekin kirjassaan aiheita johtajuuden näkökulmasta, on meille tiimiyrittäjinä ensisijaisen tärkeää, että kaikki tiimissä ymmärtävät oman merkityksensä tässä yhtälössä ja sitoutuvat omalta osaltaan luottamuksen kasvattamiseen. Luottamuksen synnyttäminen ei ole pelkän johtoryhmän tai yhden ihmisen harteilla vaan se lähtee meidän kaikkien omista pienistä teoista, aivan kuten viestintäkin. 18 henkilöön ei voi tutustua kerralla kunnolla, mutta jostain on aina aloitettava. Vähän matkaa on jo menty, mutta vauhtia tulisi kiihdyttää. Tässä meitä auttaa muun muassa taisteluparina toistemme tsemppaus sekä yhteiset pienet projektit. Näistä toivomme lumipalloefektiä, jonka myötä teemme enemmän ja isompia projekteja keskenämme, sparraamme toisiamme ja tapaamme myös vapaa-ajan puitteissa. Siten viestintämme kehittyy läpinäkyväksi ja vuorovaikutteiseksi, mitä myös visiomme tikittävästä sveitsiläisestä kellosta tarvitsee toimiakseen.

 

Rattaat pyörimään

Sveitsiläisiä kelloja voidaan pitää laadultaan maailman parhaimpana. Vaikka laatu olisi kuinka paras, kello lakkaa tikittämästä, kun patterit loppuvat. Patterien vaihdon lisäksi kelloon on saatava uusia osia kuluneiden tilalle. Jos kelloa ei huolleta eikä sitä käytetä, se kuluu ja pölyttyy kaapissa. Lopulta se menee rikki. Kajon unelma tikittävästä sveitsiläisestä kellosta jää toteutumatta mikäli hyppäys uuteen pelottaa. Vanha sveitsiläinen kello tarvitsee toimiakseen uusia pattereita ja uusia osia, kun taas Kajo tarvitsee toimiakseen uskallusta luopua vanhasta ajattelusta, uskallusta lähteä mukavuusalueen ulkopuolelle, uskallusta epäonnistua ja oppia siitä, uskallusta puhua suoraan ja antaa riittävästi palautetta tiimikavereilleen. Kellon jokaisen rattaan on tehtävä työnsä, jotta kokonaisuus toteutuu.

Kajo kaipaa kipeästi omien arvojensa tuomista arkipäiväiseen toimintaan: aitoutta olla oma itsensä ja puhua avoimesti, uskallusta heittäytyä projekteihin ja hulluihinkin ideoihin, ylpeyttä omasta tiimistä ja tiimiläisten tekemisistä sekä ennenkaikkea kajastusta, eli iloa ja positiivisuutta kaikkeen toimintaan kannustaen tiimiä ja sen yksilöitä eteenpäin. Oppimista ei tapahdu, ellei uskalla mennä eteenpäin. Oppiminen on myös investointia tulevaisuuteen ja muilta saatava positiivinen vahvistava palaute rohkaisee jatkamaan matkaa. Matka voi yllättävän usein olla antoisampi kuin itse päämäärä. (Ahlroth 2017,188)

“Parhaita työpaikkoja voisi kuvailla perheiksi, joiden jäsenet ovat sitoutuneet toisiinsa ja valmiita kulkemaan yhdessä, toisiaan tukien, kohti menestystä ja parempaa työelämää. Kuka voi väittää, ettei se ole tavoittelemisen arvoista?” (Ahlroth 2017, 30)

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close