Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Jalkapallojunnujen motivaatiota metsästämässä



Kirjoittanut: Mari Mäkitalo - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Syksyn ja kevään aikana toteutunut TPV:n juniorijalkapalloilijoiden fysiikkavalmennus -projektimme oli todella antoisa ja opettavainen. Ilon ja onnistumisen kokemuksia syntyi valmennettavien lisäksi myös meille valmentajille jokaisessa treenissä. Erityisesti mieleen jäivät ne hetket, kun onnistuimme herättämään motivaation haastavassa iässä olevissa kapinoivissa pojissa. Motivaation herätys osoittautuikin myös yhdeksi isoimmista haasteista jalkapalloilijapoikien kanssa. Ja jos motivaatiota ei löytynyt, ei tekemisestä tullut välillä mitään. Poikien kanssa korostui myös sisäisen motivaation merkitys – se, että huutaa pää punaisena tai yrittää pakottaa pojat tekemään kasakkakyykkyjä tai lantionnostoja ilman perusteluja ei johda mihinkään. Tai korkeintaan siihen, että pojat keksivät keinoja viihdyttää itseään ja toisiaan häiritsemällä omaa ja muiden treeniä. Motivaation löytyessä me valmentajina välillä jopa hämmästyimme, kuinka pojat keskittyivät itsensä haastamiseen. Äkkiä putosimme myös takaisin maanpinnalle huomatessamme, että motivaatio, etenkään pelkästään ulkoisesti luotu, ei ole pysyvää; sen säilyttämiseksi on koko ajan tehtävä töitä.

Sana motivaatio juontaa juurensa latinan kieliseen sanaan ”movere”, joka tarkoittaa liikuttamista ja liikkeelle panemista. Motivaatio siis saa aikaan tekemistä. Se liikuttaa yksilöä toimintaa kohti. Sanan ”movere” taustalla on sana ”motus” jonka merkityksiä ovat liikkeen, liikunnan ja mielenliikutuksen lisäksi myös kapina ja mellakka. Kaksi viimeisintä sopivat hyvin kuvaamaan tunnelmaa ajoittain myös junioreiden fysiikkaharjoituksissa. Mutta mikä sai pojat liikkeelle fysiikkatreeneissä? Mikä sai suuntaamaan tekemisen harjoitteluun eikä kapinointiin?

Tekemisen taustalta voidaan löytää motiiveja. Motiivien voidaan kuvailla sitovan energiaa päämäärän saavuttamiseksi. Kuten arvata saattaa, meidän juniorijalkapalloilijoilla energiaa riitti välillä liiakseenkin. Meidän tehtäväksi jäi yrittää syöttää junnuille motiiveja, ja toivoa heidän tarttuvan niihin, jotta energia suuntautuisi harjoitteluun. Jos saimme motivaation herätettyä, suuntasi se keskittymistä ja energiaa harjoitteluun. ”Motiivien syöttäminen” voisi lukeutua Pekka Ruohotien mukaan motivaation yllyketeorioiden joukkoon. Yllyketeoriat kuvaavat ulkoisia motivaatiotekijöitä, kannusteita. Yllyketeorian lisäksi teorioiden pääryhmiin kuuluu tarveteoriat ja kognitiiviset motivaatioteoriat. Tarveteorioihin liittyy sisäiset motivaatiotekijät. Kognitiiviset teoriat selittävät motivaatioon liittyviä yksilöiden välisiä eroja. Junioripalloilijoiden kohdalla teoriat voisi selittää esimerkiksi näin:

  • Pelaajilla on tarve kehittyä ja menestyä lajissaan (tarveteoria)
  • Valmentajien kannustaminen, kehut ja kritiikit toimivat yllykkeinä päämäärän saavuttamiseen (yllyketeoria)
  • Toisen pelaajan motivoituessa valmentajan kehusta toinen saattaa nolostua, tai kaverin onnistuminen voi motivoida toista pelaajaa, kun toisen se lannistaa täysin (kognitiivinen teoria)

Tarveteorian sisäistä motivaatiota voi häiritä tarpeiden ristiriita: juniorilla on tarve ja halu kehittyä lajissa, ja haaveena on ehkä jopa tehdä ammattilaisura jalkapalloilijana, mutta vahvana tarpeena on myös ylläpitää kaverisuhde ja asema joukkueen muiden pelaajien keskuudessa, joka valitettavasti tässä iässä usein ansaitaan viihdyttämällä ja osoittamalla kapinakykyä. Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi tärkeimmistä motivaatiotekijöistä nuorilla urheilijoilla. Mikäli nuori ei tunne olevansa osa joukkuetta, on riski harrastuksen lopettamiseen korkea. Yhteenkuuluvuudentunteen tarve sotii myös kehittymisentarvetta vastaan, sillä jos nuori haluaa kehittyä ja tehdä fysiikkaharjoitukset huolella muiden pelleilystä ja kapinoinnista huolimatta, on yhteenkuuluvuudentunteen menettämisen riski suurempi.

Oleellinen tekemistä ohjaava tekijä tarpeiden ohella on tietenkin tekemisen hauskuus, mikä korostuikin fysiikkatreeneissä. Perusharjoitteet naamioituina hauskan leikin tai kilpailun taakse muuttuivat tylsästä kehittäväksi ja tulivat tehtyä, vaikka motivaatio ei ollut itse harjoitteissa. Kilpailut harjoitusmuotona ruokkivat tarvetta saavuttaa asema joukkueessa ja saada joukkuekavereiden arvostusta (voittamisen arvostaminen, taitava pelaaja), ollen samalla myös hauskaa tekemistä, jolloin motivaatio löytyy kahdesta tekijästä: tarpeesta ja hauskuudesta.

Sisäisen motivaation merkitys nuoren urheilijan kohdalla on oleellinen. Urheilutoimintaan osallistuminen on jo lähtökohtaisesti sisäisten motivaatiotekijöiden summa: hauskuus, oppiminen ja haasteet saavat nuoren pysymään mukana urheilussa. Ihmisen luontainen tarve olla pätevä, osaava ja päämäärätietoinen toimii perustana sisäiselle motivaatiolle. Sisäistä motivaatioita pidetään joidenkin teorioiden mukaan ainoana oikeana motivaationa, ja ulkoisen motivaation väitetään jopa vähentävän sisäistä motivaatiota. Osa teorioista onneksi myöntää, että myös ulkoisella motivaatiolla on paikkansa. Esimerkiksi haastava tekeminen voidaan nähdä sisäisenä motivaatiotekijänä, mutta ulkoisen motivaation rooli tulee kuvaan palautteen muodossa. Haastavan suorituksen jälkeen saatu positiivinen palaute vahvistaa sisäistä motivaatiota. Sisäinen motivaatio siis yksinään kantaa ehkä johonkin asti, mutta ilman ulkoisia tekijöitä sen kantava voima saattaa loppua liian aikaisin. Parhaimmillaan motivaatio tekemiseen lähtee sisältä, mutta sitä vahvistetaan ulkoisen motivoinnin keinoin.

Valmentajan rooli motivaation herättäjänä sotii vastaan osaa omista valmennuskokemuksistani. Lapsuuden muistot voimisteluvalmentajistani painottuvat enemmän niihin hetkiin, kun valmentaja on vahvistanut auktoriteettiasemaansa äänen korottamisella tai muilla hallinnan keinoilla. Kontrolloiva valmentaja onkin jo tänä päivänä melko vanhanaikainen valmennusmuoto. Välillä juniorijalkapalloilijoita valmentaessa huomasin myös itsestäni (ja valmentajakollegoista) sen, että olisi tehnyt mieli käyttää vähän raivoa saadakseni kapinoivat pojat tekemään sen mitä halusin. Tällaisiin tilanteisiin en muistaakseni ainakaan usein onneksi sortunut. Jossakin mielen perukoilla oli ajatus siitä, että lopullinen tavoite ei ole saada poikia tekemään sitä, mitä minä valmentajana haluan (kontrolloiva valmentaja), vaan herättää pojissa itsessään halu tavoitella omaa parastaan ja tavoitteitaan, ja tukea tätä prosessia valmentajana. Urheilija on aina pääasia, ei valmentaja, ja urheilijakeskeinen valmennus kasvattaa sisäistä motivaatiota. Vuorovaikutus valmentajan ja urheilijan välillä vaikuttaa urheilijan autonomian, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteisiin, ja nämä taas vaikuttavat sisäisen motivaation syntyyn. Vanhanaikaisen eriarvoistavan ”urheilija – kontrolloiva valmentaja” -suhteen tilalle on onneksi pikkuhiljaa tullut valmennussuhde, jossa urheilijan ja valmentajan maailmat kohtaavat ja motivaatio on molemminpuolista.

Jalkapalloilijajunioreiden motivaation saimme kaivettua esiin huumorinsävytteisellä rennolla valmennusotteella, kannustamisella, haastamisella sekä yhteenkuuluvuuden tunteen luomisella. Kapinointia emme täysin saaneet kitkettyä, mutta otetaan se haasteena (sisäisen motivaation ylläpitäjänä) meille valmentajille tulevaisuudessa.

 

LÄHTEET:

Aaltonen, T., Pajunen, H., Tuominen, K. 2011. Syty ja sytytä – valmentavan johtamisen filosofia. Helsinki: Talentum.

Maunonen, S., Saukkonen, N. 2018. Sisäisen motivaation merkitys urheilussa – Kehittymispäiväkirja nuorten akatemiavalmentajille. Opinnäytetyö. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close