”Putoamisen pelko

On vapauden riemu”

(Vapauden huuto, s.60)

Minulle vapaus on ollut aina suuri arvo elämässä. Monta vuotta sitä olen tavoitellut, ja välillä saavuttanutkin sen, mutta tänä päivänä pystyn toteamaan, että vapaus on läsnä aina, kun uskaltaa olla oma itsensä ja voittaa ennakkoluulonsa.

Itsensä ylittäminen on usein toistettu teema, johon moni meistä pyrkii. On hyvä miettiä syytä siihen, miksi tähän pyritään. Eikö tavallinen arki ja elämässä koettu onnellisuus riitä, miksi aina pitää ylittää itsensä uudestaan ja uudestaan?

Itsensä ylittäminen on siitä mielenkiintoinen asia, että sen jälkeen ainakin itselle jää jano vielä suurempiin haasteisiin. Itsensä voittamisesta tulee olo, että koko maailma on avoinna jos vain löytää avaimet siihen.

Olen monta vuotta kirjoittanut ajatuksiani maailmasta ja sen kaoottisuudesta, mutta päädyin myös siihen klassiseen ratkaisuun, mihin moni muukin kirjoittaja sortuu. Piilotin ajatukseni ja tunteeni sanojen muodossa pöytälaatikkoon. Koin, että ajatukseni ovat typeriä, ja että niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään, ja että ne aiheuttaisivat vain vaivaantunutta naureskelua lukijalleen. Ajatusmaailmani tähän liittyen oli sulkeutunut, enkä suostunut näkemään arvoa kirjoituksissani. Tätä kutsutaan tyytymiseksi, mihin valitettavan moni meistä sortuu, kun pelko ja epäilys ottavat vallan.

Matkalla

Miten kaikki alkoi?

No, ilman muita ihmisiä en olisi todennäköisesti ikinä uskaltanut lähteä kirjan julkaisemisprosessiin mukaan. Ensimmäisissä esseissäni pohdin elämän todellisien peilien vaikutusta ihmiseen ja tämän käytökseen. Minulla onnekseni on tiimissä ja ympärillä ihmisiä, jotka näkevät kaiken epävarmuuteni lävitse ja uskaltavat haastaa minua luottamaan itseeni. Syksyllä 2018 muutaman onnekkaan sattuman jälkeen istuimme Kajon Nupun kanssa alas, ja jaoimme yhteisen unelmamme omista runokokoelmista.  Rattaat käynnistyivät, eikä niitä enää ollut pysäyttäminen.

Sovimme palavereita, joihin mennessä tiettyjen asioiden tuli olla hoidettuja. Yhtäkkiä kalenterini täyttyi päivämääristä, jolloin esimerkiksi meidän kirjojen kansien tulisi olla suunniteltuja, milloin sivujen leikkausvarojen valmiita, ja milloin viimeistään kirjojen tulisi olla painossa, jotta 7.2.2019 järjestettävä julkaisutilaisuus toteutuisi.

Kirjan kansien sisälle mahtuu tuhoton määrä työtunteja. Itse kirjoitustyö, joka oli aloitettu jo aikoja ennen kirjan suunnittelua, oli vienyt monen viikon edestä tunteja. Fontin määrittäminen, kirjan visuaalinen ilme, leikkausvarat sivuihin, kansien suunnittelu ja sommittelu… Työtä löytyi yllättävistäkin paikoista, mutta oppi, joka prosessista jäi käteen, on sanoinkuvaamatonta. Sitä ymmärsi, kuinka paineen alla ihminen pystyy venymään uskomattomiin suorituksiin, ja tekemään asioita, joita ei aikaisemmin olisi pystynyt tekemään. Löysin oppimisen luovuuden ja ketterän tavan opetella minulle tuntemattomia asioita. Youtube-tutoriaalit pdf-tiedostojen saloista ja muokkaustavoista tulivat tutuksi, ja lukemattomat artikkelit ja kirjoitukset kirjan julkaisemiseen liittyvistä käytännön seikoista, kuten esimerkiksi leikkausvaroista sekä taittamisesta.

Kaikki huipentui runokokoelmien julkistamistilaisuuteen 7.2.

Nupun kanssa tsemppasimme toisiamme siihen hetkeen, ja tapahtuma oli enemmän kuin onnistunut. Yksi kivi oli pudonnut nyt sydämeltä, se oli vihdoin tehty.

Mutta en kuitenkaan halua kertoa teille työn teknisestä puolesta, vaan henkisestä. Haluan kertoa siitä, kuinka kipu on kasvattava voimavara oikein valjastettuna. Siitä, kuinka voit toimia esimerkkinä ja tukipilarina toisille.

Matka itseensä

Pelko oli suuri tekijä, silloin kun ymmärsin, että tässä sitä ollaan julkaisemassa niitä hävettyjä ja tuskallisia ajatuksia muille. Aikaisemmin oli ollut helppo lukea ajatuksia jälkikäteen ja jäsentää uusia, sen suuremmin pysähtymättä merkitykseen niiden takana. Kun aloin käydä läpi tekstejä ja järjestellä niitä teemojen mukaan loogisiksi kokonaisuuksiksi, en päässytkään enää pakoon tapahtumia sanojen alla. Monta tuntia vietin pohtien muutosta, ja elämää ylipäätänsä kirjan suunnittelun aikana. Onko sisältö tarpeeksi arvokasta lukijoille, saako kukaan näistä sanoista yhtään mitään itsellensä?

Oma punainen lankani kirjan julkaisemisessa oli uhmakas toive siitä, että lukijalle avautuu uusia ajatuksia, jotka voivat jopa voimaannuttaa ja saada aikaan edes hetkellisen rauhan ja ymmärryksen tunteen. Haluan kertoa sivu sivulta, kuinka kaikesta voi nousta ja vakuuttaa, että et ole ikinä yksin asioidesi kanssa, sillä aina on olemassa joku, joka käy samanlaista polkua läpi tai antaa edes sekunnin kuuntelemiseen. Näihin palasiin kirjan nimi ”Vapauden huuto” pohjautuu, koska halusin myös kirjan nimellä kertoa, miten vapaus huutaa jokaisen sisällä, ja kuinka kaikesta siitä tuskasta ja hiljaisuudesta kumpuaa valtava voimavara, kun vihdoinkin löytää oman äänensä.

On mielenkiintoista järjestellä elämänsä tapahtumat ja tunteet otsikoiden alle. Mietin paljon elämän aaltoliikettä, ja sitä matkaa, joka kuljetaan pohjalta ylös. Tikapuita ei tarjoa kukaan muu kuin sinä itse, kun olet montussa. Elämässä on vain löydettävä keinot tikapuiden kapuamiseen, vaikka käsistä olisi kuinka voimat lopussa.

Kirjan teemoja oli viisi. Ajatus oli, että koko kirja on kasvutarina siitä, miten hämärästä yöstä selviää vahvana takaisin syysaurinkoon, nähden sen jokaisen säteen kuin ensimmäistä kertaa. Halusin kertoa, kuinka pehmeästi tuuli voi hyväillä poskia, kun siihen osaa kiinnittää huomiota, ja kuinka pienistä asioista rakentuu meitä suurempi kokonaisuus.

Hämärässä painitaan epävarmuuden ja toivottomuuden tunteiden kanssa. Hämärä on paikka, jossa ollaan menetetty melkein kaikki, eikä siellä uskota enää auringonnousuun. Toisena teemana toimii “Kuiskaus”, jossa rohkeus nostaa päätänsä ja kuiskaa sisälle heränneelle toivolle rohkaisevia sanoja. Tästä alkaa pitkä matka syvälle asioiden syy-seuraussuhteisiin, ja maailma aletaan nähdä eri tavalla. “Toivo” on herännyt kolmannessa teemassa, ja asioita aletaan ymmärtää syvällisemmin.

Ajatukset oman arvon löytämisestä ja asioiden kyseenalaistamisesta loivat kappaleen ”Herääminen”.  Tämän kautta päästään viimeiseen teemaan, jokaisen yksilön vahvuuteen. ”Vahvuus” käsittelee herännyttä minäkuvaa, ja tunnetta siitä, miten pystymme ihmeellisiin asioihin, kunhan uskomme itseemme.  Kenenkään ei pitäisi määritellä ihmistä pelkästään ensivaikutelman perusteella, sillä me emme voi millään tietää, mitä toinen käy läpi ja miksi ihminen käyttäytyy tietyllä tavalla. Itselleni valkeni juuri tämä ymmärrys ihmisestä ja jokaisen arvosta, kun pysähdyin miettimään kaikkea sitä, mitä takana on ollut. Kaipaan tähän maailmaan enemmän ymmärrystä ja arvostusta ihmisten välille, ja lause ”ollaan ihmisiä toisillemme”, pitää sisällään suuren viisauden.

Toivon, että kun olet lukenut tämän esseen, pohdit hetken aikaa omaa elämääsi ja käytöstäsi. Pysähdymme muutenkin hirveän harvoin reflektoimaan asioita elämässämme, vaikka saisimme suuremman potentiaalin itsestämme irti juuri itseymmärryksen kautta. Meillä kaikilla on jollain osa-alueella parannettavaa, ja jos haluat olla paras versio itsestäsi, älä pelkää katsoa peiliin ja miettiä kaikkia asioita, joiden vaikutuksesta olet sinä. Niin hyvässä kuin pahassa. Kirjan julkaiseminen ja merkityksen löytäminen oli yksi minun tavoistani ylittää itseni, ja voittaa pelkoni epäonnistumisesta.

Miten sinä ylität itsesi huomenna?