Tampere
28 Mar, Thursday
8° C

Proakatemian esseepankki

Instagram-markkinointi: tekstit ja sisältösuunnitelma



Kirjoittanut: Linda Kivialho - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

 

TEKSTIT

 

Tarinallistaminen on nykyisessä markkinoinnissa aika MUST-juttu osata. Tätä voi hyödyntää niin, että käyttää jo muissa kanavissa aloitettua tarinaa. Aloittaessa puhtaalta pöydältä asia on tietysti hyvä miettiä niin, että tietää mistä lähtee ja minne on menossa. Ensimmäinen juttu on tietysti kertoa itsestään ja siitä, mitä tekee. Yritys voi kertoa yrityksestä, sen arvoista ja toimintaperiaatteista. Myös henkilöstöään on hyvä kuvata. On aina samaistuttavampaa, jos brändillä on kasvot. Itsestään voi kertoa monilla eri tavoilla, kuten vaikka aloittamalla keskeltä tarinaa. Jos tuntuu oudolta kertoa itsestään, voi myös pyytää jotain toista ihmistä kertomaan sinusta, tai asiakasta kertomaan yrityksestä. Asiakkaan näkökulmaa on muutenkin todella hyvä hyödyntää sisällöntuotannossa.

 

Muita tapoja tuottaa tekstiä on esimerkiksi hyvät vinkit liittyen toimialaasi tai tuotteeseen, kertominen omasta motivaatiosta, esittää ratkaisu johonkin ongelmiin tai näyttää backstage-materiaalia. Kuitenkin tärkeintä on samaistuttavuus ja aitous, sillä nykyään muovisuus vain paistaa läpi. Ei kukaan enää samaistu täydelliseen barbiin, jonka elämä on koko ajan jatkuvaa menestystä ja onnistumisia. Sehän saa vain tuntemaan itsensä huonoksi. Aitous, rehellisuus ja virheellisyys ovat erittäin jees!

 

Myynnillisissäkin postauksissa saa tarkkaan miettiä, miten sen rakentaa. On hyvä käyttää erilaisia koukkuja, kuten tarjous, joka on voimassa vain seuraajille, tai esimerkiksi tarjouksen deadline. Olisi hyvä aina liittää päivitykseen toimintakehotus, sillä ilman sitä seuraajasi on vaikea tietää, miten edetä. (Kuulostaa siltä, että ohjaisimme vain joukkoa lampaita?) Tällaisia call to action-kehotuksia voi olla vaikkapa: ”Tilaa heti profiililinkistä! Varaa aikasi nyt Directissä!”.

 

SISÄLTÖSUUNNITELMA

 

Kyllä, suunnitelma. Tarvitset selkeän suunnitelman. Ai miksi? Sisältösuunnitelma voidaan jakaa kolmeen eri osaa, jotka ovat: mitä julkaiset, kuinka usein julkaiset ja milloin julkaiset. Sisällöstä olisi hyvä löytyä noin 20 prosenttia myynnillistä sisältöä, mutta ei sen enempää, sillä liika myyntiin keskittyvä sisältö saa seuraajat kaikkoamaan. Loput sisällöstä voi jakaa tasaisesti vaikkapa behind the scenes-materiaaliin ja viihteelliseen tai opettavaan materiaaliin. Postaustiheys on hyvä olla tasainen, ja olisikin hyvä, että jokaiselle päivälle olisi 1 postaus, mutta 2-3 on tehokkain. Stories-osuus toimii parhaiten, kun julkaisee 3-6 postausta päivässä. On hyvä tiedostaa myös ajankohta, jolloin julkaisee. On hyvä miettiä, onko kohderyhmä hyvä tavoittaa aamulla, lounaalla vai illalla.

 

Sisältösuunnitelmaa varten tarvitsee usein some-kalenterin. Kalenterissa on huomioitu tärkeimmät juhlapäivät ja kampanjoidessa ne onkin hyvä ottaa huomioon. Esimerkiksi eri aikoihin olevat talvilomat vaikuttavat monien tuotteiden myyntiin. Isän- ja äitienpäivälahjat ovat hyvä markkinarako kampanjoinnille, eikä kampanjaa kannata aloittaa vasta kyseisenä päivänä, sillä silloin yleensä on jo liian myöhäistä. Kalenteriin on hyvä suunnitella myynnillisen sisällön määrä ja tehdä valmiiksi erilaisia myyntikoukkuja sisältäviä päivityksiä. Näin yrittäjän arki on helpompaa, sillä et joudu joka kerta miettimään, minkälaisen kuvan julkaiset ja päivityksen kirjoitat. On myös hyvä varautua kuvauksilla, sillä silloin sinulla on aina sopiva kuva kuvapankissasi, eikä sinun tarvitse käyttää yleisien kuvapankkien kuvia.

 

Lähteet:
https://www.digimarkkinointi.fi/blogi/instagram-markkinointi-tehokkaaseen-kayttoon
https://digitalist.global/talks/10-tapaa-mestaroida-instagram-markkinoinnissa/

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close