Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Innovoi enemmän



Kirjoittanut: Tina Uusitalo - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Innovoi enemmän

Innovaatio, innovointi, mitä ne oikein ovat? Innovaatioksi kutsutaan jotakin uutta ideaa, joka on viety käytäntöön sekä tuottaa hyötyä niin kehittäjälle kuin käyttäjillekin. Kirjassa innovaatiohöttö hemmettiin kerrotaan erilaisten ihmisten ja yritysten tarinoita mielenmalleista ja kulttuurinmuutoksesta.

Vahvasti kirjasta jäi mieleen Paula Kuusipalo-Määtän tarina VR Groupin kehittämisestä. Hän loi VR:stä ajan kuluessa hyvin innovatiivisen yrityksen, jossa normaalien työntekijöiden on helppoa kertoa miten heidän mielestään yritystä voisi kehittää. Parhaat innovoijat palkitaan ja ideoita käydään läpi yhdessä. Kuusipalo-Määttä sai minun ajatukseni heräämään, että innovointi voikin olla ihan kivaa ja että se on myös mahdollista toteuttaa hauskalla tavalla yrityksissä. Tätä esimerkkiä olisi hienoa päästä kokeilemaan myös Kajossa, jotta hyviä sekä toteutuskelpoisia ideoita saataisiin enemmän. Olemme kokeilleetkin osittain tätä jo ”viikkopähkinän” muodossa, mutta ihmisillä ei valitettavasti riittänyt motivaatio pähkinän täyttöön. VR:n esimerkistä saataisiin käytäntöön ehkä palkinto menetelmät, esim. paras idea voittaa. Tätä voisi soveltaa myös Kajon tai miksei henkilökohtaiseen kehitykseen.

Ville Saarikoski kertoo kirjassa, että Laurea-ammattikorkeakoulu on vuonna 2015 aloittanut pelkästään verkko-opinnoilla toteutettavan tradenomitutkinnon. En kuitenkaan ymmärrä miten tämä voisi mitenkään toimia. Oppilaat eivät pääse tekemään ryhmässä ollenkaan töitä ja opi tätä kautta sosiaalista toimintaa alalla. Kuvitellaan akatemia pelkästään verkkokurssina. Missä kontaktit, sosiaalinen toiminta, tiimijohtaminen, yrittäjyys. Tätä kaikkea ei voi toteuttaa pelkästään verkossa.

Tauno Kekäle esitti hyvän kysymyksen korkeakoulujen kehittämisestä: ”Millä me johdatamme ketään muutokseen, jos emme tiedä edes alustavaa suuntaa?” Tämä herätti vahvasti omia ajatuksia. TAMK mielestäni hoitaa koulun kehitystä suhteellisen hyvin. Opiskelijoilta pyydetään ja jopa vaaditaan mielipiteitä kursseista ja mitä tarvitsisi kehittää. Akatemialla puolestaan kehitys on viety huomattavasti pidemmällä. On pelkästään akatemian kehityspäiviä sekä palautetta voi antaa koska vain ja tuntuu, että palaute myös menee useimmiten perille ja tilanteita/tapoja muutetaan palautteen mukaan, toisinkuin pääkampuksella. Mutta kaikissa kouluissa ei varmastikaan tilanne ole sama. Olisi hieno tehdä itse myöhemmin töitä yrityksessä, jossa oikeasti välitetään työntekijöiden mielipiteistä ja kaikkia kuunnellaan.

Kirjan luettuani yksi iso kysymys jää mieleen. Miksi ihmiset vähättelevät innovoinnin tärkeyttä? Innovoinnista hyvin organisoituna on yritykselle pelkästään positiivisia seurauksia. Kaikkien pitäisi mielestäni ehdottomasti panostaa innovointiin.

 

Kommentoi