Olen viimeaikoina paininut todella hallitsevan ja rankan ongelman kanssa: minulla on liian vähän aikaa ja liikaa tekemistä. Ja kun kaikki tekeminen on niin mielekästä, tuntuu olevan mahdotonta priorisoida tekemisiä ja rauhoittua. Eihän kivoja juttuja lopeteta tuosta vaan, ja petetä itseä ja/tai asiakasta, tiimiä, kumppania, läheisiä, perhettä tai ketään, kuka osallinen on. Mutta lähtökohtaisesti hengenvaarallisesti innostuva henkilö ei itse luovu omasta, henkilökohtaisesta innostumisestaan.

Olen elämässäni nuoresta asti ollut taipuvainen näkemään ympärilläni pelkkiä mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Ajattelen että Proakatemialle valikoituu isolla prosentilla saman tyylisiä tyyppejä: niitä, jotka osaavat proaktiviisesti ilmaista innostumisensa yrittäjyydestä, kaiken maailman mahdollisuuksista ja ihmisistä. Onko sinullakin innostusta veressä?

Kun innostuu kaikista mahdollisuuksista: parista nettisivukeikasta, kolmesta logokeikasta, isosta start-up projektista (joka muuten vaatii aika törkeän paljon aikaa ja työpanosta), esseistä, projektorin suunnittelusta, paja-aiheista, hallituksen puheenjohtajuudesta, projektipäällikkyydestä, kehityspäällikkyydestä ja vielä muutamista täysin omista taiteellisista ja kokeilevista projekteista – kaikista, samaan aikaan – saa kuulla aika paljon kommenttia työmäärästä. (Tuossa sen verran kuukauden takaisesta työlistastani kuin muistan. Tein satoja muitakin asioita.)

Milloin joku hämmästellessään pitkiä päiviäni kehuu ”onse äijällä”, toinen bro-hugilla, yksi ylistää aikaansaavaksi ja joku muu ahkeraksi. ”Vautsi! Tyyppi vetää ihan satasella”. ”Sulla on positiivinen ongelma”, ja ”hyvä että hommia riittää!”.

Suoritteista palkitaan. Nykyajan työ- ja opiskeluympäristöt perustuvat suoritteisiin ja ruokkivat sekä kannustavat överi-innostuvia persoonia. Onneksi rakkaat läheiset ja ystäväni ovat osanneet muistuttaa, että teen liikaa asioita ja vietän liian vähän vapaa-aikaa. Muuten en usko että asia kävisi mielen vieressäkään ennen burnoutia.

Osalla meistä on jatkuvasti innostuva temperamentti. Mika Waltari paneutui ja panosti historiallisesti merkittäviin hankkeisiinsa burnoutiin ja psykiatriseen sairaalahoitoon asti. (Innostus, 29) Innostuminen – etenkin jatkuva, krooninen innostuminen, on jaksamiseen liittyvä ongelma. Proakatemialla puhutaan jaksamisesta, hyvinvoinnista ja innostumisesta paljon, ja luulen, että monellakin voisi olla hyvä syy rajoittaa innostumistaan – niin masentavalta kuin se kuulostaakin. Siis tappaa omaa intoaan? Mitä järkeä?

Ideat ovat luonteeltaan sellaisia, että ne ilmenevät mieleen ripotellen. Siellä täällä ajan mittaan herää ideoita, jotka tuntuvat juuri siinä hetkessä maailman ”huikeimmilta idiksiltä.” Innostuva temperamentti saattaa haksahtaa ansaan ja toteuttaa yhden idean aivan minimaalisen pohdinnan (jos senkään) jälkeen. Järkevä kun nukkuisi nyt edes yhden yön yli. Innostuva ei kykene. ”Nyt tai ei koskaan”. ”Miksei kukaan muu oo tätä jo keksinyt?”.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook kertoo, että yhtiölle satelee hyviä ideoita päivittäin.

” We say no to good ideas every day. We say no to great ideas in order to keep the amount of things we focus on very small in number so that we can put enormous energy behind the ones we do choose.” ” We are the most focused company that I know of or have read of or have any knowledge of.” – Tim Cook, Apple CEO(Four Disciplines of Execution, 29)

Sen lisäksi että Applen kaltaisessa työyhteisössä pöhisee jo sisällään varmasti miljoonia ideoita, paukutetaan niitä vapaaehtoistyönä kirjeinä, meileinä ja tapaamisissa työntekijöille kymmeniä yhtiön ulkopuoleltakin päivittäin. Vaikka innostavaa imagoa ylläpitävä yritys toimii tietyllä tavalla yhteydenottomagneettina ja ideoita voisi ajatella tulevan huomattavasti kovemmalla volyymillä, ei tilanne ole yksilöön, minuun tai sinuun, verrattuna yhtään erilainen. Ideoiden syöte on jatkuva eikä sitä voi pysäyttää. Hyviä ideoita tulee aina olemaan enemmän kuin kapasiteettia toteuttaa niitä. (Four disciplines of execution, 28)

Jos ideat sen sijaan tuotaisiin kaikki miljoona kerrallaan kuin tarjottimella, voisi innostuvan tyypin elämä olla hitusen iisimpää. Voisi rauhassa valikoida vain absoluuttisesti parhaan idean päältä ja keskittyä siihen. Siitähän tässä on lopulta kyse: rautaisesta keskittymisestä ja ei:n sanomisesta, josta Tim Cookikin (edellä) puhui.

Välillä on siis hyvä levätä, kuunnella hetki itseään ja tutkia, miten innostusta voisi jakaa oikeissa paikoissa oikean määrän, oikeaan aikaan, oikeiden ihimsten seurassa. (Innostus, 30)

Jos koet idearikkauden tuskaa, lue tämä: Näiden ajatusten ja kirjojen pohjalta olen luonut itselleni tapoja kirjata ideoita ylös niin, että saan ne pois mielestäni ja voin niihin paneutua myöhemmin, jos niikseen tulee. Olen jakanut listani luku-ideoihin (aiheet tai kirjat joista haluan lukea/perehtyä) ja liiketoiminnallisiin ideoihin. Kun saan asian kirjattua, annan itselleni luvan unohtaa sen. Idealistoja voi välillä katsella takautuvastikin. Jos idea on oikeasti tarpeeksi hyvä, luulisi sen olevan mielessä vielä viikon päästä ilman mieleen palautteluakin.

Tärkeä nyrkkisääntö on, ettet päästä yhtään ideaa idealistasi ohi. Voit jaotella listasi miten haluat, mutta pidä kiinni siitä, että laitat joka ikisen idean ylös, ennen kuin alat toteuttamaan sitä. Tällöin pelaat itsellesi ja mielellesi aikaa keskittyä muuhun, kuunnella itseään, levätä ja tutkia, tuleeko tälle idealle jakaa innostusta.

Konsepti on hyvin simppeli ja ”itsestäänselvyys”, mutta monesti itsestäänselviä asioita ei tule tuosta vain aloitettua, maagisesti jotenkin juuri silloin, kun ne ratkaisisivat jonkun ongelman. Joten tämä käyköön tämänpäiväisestä perusasioiden palauttelusta.

”Hektiseen aikatauluun on osattava varata aikaa levolle, perheen ja ystävien kanssa yhdessäoloon. Itse laitan mielelläni ruokaa, luen paljon ja seurailen elokuvia sekä joitain hyviä tv-sarjoja – unohdan työni täysin. Enkä juuri kuuntele musiikkia! Olen innostunut mielipiteitten vaihdosta ja tiedon hankkimisesta. Seuraan tieteen edistystä ja saavutuksia janoisena.” – Atso Almila (Innostus, 30)

Innostuminen -kirjan yli-intoilun esimerkeistä Waltaria hoidettiin insuliinishokeilla ja kylmillä kylvyillä, ja Brian Wilsonia ja hänen oikeutta innostua asioista kontrolloitiin kahdella henkilökohtaisella hoitajalla jotka pitivät miehen intoa kuin “kotiarestissa” sillä välin, kun kaveri makasi toimettomana vuosikausia sängyssään.

Psykiatrian kirjoittamaton sääntö on, että toisille ei pahaa tehdä – muuten saa olla kuinka hullu tahansa – myös innostumisen kannalta. Toki, yli-innokas käyttäytyminen voi tiettyjen kohdalla ilmentyä yli-aktiivisuutena ja päällekäyvänä intona (Innostus, 29), mutta ainakin omalla kohdallani innostuminen on kohdistunut viimeaikoina liikaa työasioihin ja/tai omiin ajatuksiin ja ideoihin pääni sisällä. Kuten jo aiemmin viittasin, työympäristöt ovat sellaisia, että siellä ei yli-aktiivisuutta paljoa karteta: päin vastoin, eniten ylitöitä ja uhrauksia tekevät saavat eniten mainetta ja kunniaa, ehkä rahallisia bonuksiakin. Jos taas oma päänsisäinen ideamasiinasi on niin timanttinen kuin minulla, olet ainoa, joka ne kohtaa – kukaan muu ei tiedä niistä mitään.

Kukaan ei välttämättä huolehdi, kuinka uupunut saatat olla, ja oma uupumuksen äänesi ei mahda innostuksesi kiljumisen rinnalla mitään. Kun kaikki into kohdistuu suoritteellisiin asioihin, liikutaan vaarallisilla vesillä. Onko oikeastaan kenenkään vastuulla tulla sanomaan, että lopeta hyvä mies ajoissa, työtahtisi on epäinhimillinen? Itselläni meni vaarallisen pitkään tämän signaalin saamiseen. Olen hakannut duunia vuosikausia aivan sairasta tahtia, ja nyt vasta hoksaan, että pitäisikö keskittyä johonkin, vähän kapeammalle alueelle, ja käyttää aikaa vähemmän.

Meidän pitäisi yhdessä pitää huoli, ettemme ole tulevaisuuden Waltareita.

Vaikka sitähän me kaikki juuri tavoittelemme…

Lähteet:        Sean Covey, Chris McChesney & Jim Huling: The four Disciplines of Execution

Pauli Aalto-Setälä & Mikael Saarinen: Innostus: Myötämanipuoloinnin aakkoset. Talentum.