Paljon kehuttu kirja kädessä, viltti vedetty korviin asti, mukava asento ja kirja hurahti sivu sivulta eteenpäin. Tee jäähtyi vieressä, kun uppouduin lukemaan, enkä muistanut hörppiä sitä samalla. Siitä tiesi, että oli jonkin mielenkiintoisen äärellä. Pläräsin Taivas+Helvetti 2 kirjaa jo kirjastossa ja muistin, että tätä oli paljon kehuttu. Ensimmäiset sivut olivat kirjoitettu todella mielenkiintoisesti, jostain syystä melkein liikutuin. Miten paljon rämpimistä, miten paljon onnistumista. Tätä samaa toivoisin Akatemiallekin enemmän. Ei ole häpeä epäonnistua, en haluaisi hyssytellä sitä. Se kuuluu asiaan, on täysin normaalia. Epäonnistumisista oppii todella paljon, jos vain hoksaa, missä meni vikaan.

”Kaikkein arvokkainta olisi se, että pystyisimme tarjoamaan nuorille toivoa paremmasta tulevaisuudesta –näkymän siitä, mihin kaikkeen ihminen voi vaikuttaa omalla tahdollaan ja teoillaan, jos vain uskoo ja haluaa”. Mika Mäkeläinen

Nappasin kirjan mukaan ja erityisesti halusin päästä lukemaan Sampo Kaulasen tarinan, sekä Johanna Soilun. Molemmat tuttuja tyyppejä, toinen ainoastaan sosiaalisesta mediasta, toinen on napannut minut mukaan seuraamaan omaa hommaansa sivusta. Se oli sellaiselle lukiolaistytölle mahtava juttu! Päästä kirjoittamaan Fashion Unit blogia, palaveerata asioista ja käydä mallikoulua siinä samalla. En edes muista, miten siihen hommaan päädyin, mutta muistan, miten Soilu kohteli minua. Todella hyvin. Hän korjasi ”kirohäröjäni”, miten hän tapasi sanoa, mutta kertoi, miten tyytyväinen työhöni oli. Oli mielenkiintoista päästä lukemaan erityisesti hänen tarinansa, kun ihmisellä oli oikeasti kasvot. Totta kai rakas kotikaupunkini Jyväskylä kun edustaa, onhan siitä kirjoitettava!

Soilun osa kirjasta herätti minussa paljon ajatuksia. Sen luettuani, esseen suhteen olin hieman lukossa. Mitä kirjoittaa? Jos osaan yhdistää ajan, sekä muistan oikein, olen päässyt tekemään blogihommia kriittiseen aikaan. Juuri sen jälkeen, kun Soilu on miettinyt lopettavansa. Katsonut kuitenkin logoaan ja miettinyt, että tämä on hänen tekemä firmansa ja jatkanut eteenpäin. Kunnianhimo ja määrätietoisuus näkyvät tekstistä. Näkyivät myös silloin ja varmasti näkyvät edelleen. Yrittäjyys on antanut, niin kuin Soilu kirjassa toteaa ja hänet on palkittu useasti. Muistan myös, miten Soilu kannusti minua omassa hommassani. Minut otettiin vakavasti, se antoi paljon varmuutta siihen, mitä teen edelleen tänäkin päivänä kameran ja editointien kanssa. Se oli minulle arvokasta oppia, varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna. Seurata vierestä toisen unelmaa, mikä kasvaa ja menestyy.

”Rikkaus ei tule pelkästään tavoitteiden saavuttamisesta – suorittamisesta – vaan matkan varrella kohdatuista ihmisitä ja saaduista kokemuksista.” Mika Mäkeläinen

Olen alkanut todella ymmärtää sen, ettei menestystä ole ilman toisia. Olen itse ollut aina hyvin pitkälti yksilötekijä. Se varmasti tulee siitä, että olen ollut yksinluistelija aivan penskasta lähtien. Kymmenessä vuodessa oppii toimimaan yksin, sekä olen aivan pienestä asti ollut todella itsenäinen. Halunnut pärjätä ja tehdä yksin. Se on ollut mulla tuolla jossain takaraivossa. Yksinluistelusta itselleni jäi käteen kuri itseä kohtaan, opin siihen valmentajani kautta nopeasti. Paineet olivat myös kovat kehittyä ja pärjätä, se on minussa edelleen. Minun ei ole hankala johtaa itseäni, asettaa tavoitteita. Minulle on vaikeampaa hyväksyä, jos asettamiini tavoitteisiin syystä tai toisesta en yllä. En kuitenkaan varmasti jäällä olisi pärjännyt ilman valmentajaani. En olisi tiennyt, mitä korjata hyppyasennoissani, koska en itse sitä mitenkään nähnyt niissä tilanteissa. Ainoastaan jälkeenpäin kuvatuissa pätkissä, osasin hahmottaa, miksi alastulot tulivat välillä ryminällä alas. Kehittyminen tapahtui nopeammin, kun joku ohjeisti vieressä. Menestyminen ei urheilussa, niin kuin ei yrityselämässäkään tule yksin. Jos haluat tehdä asiat nopeasti, tee ne yksin. Jos haluat päästä pitkälle, tee se muiden kanssa. Alan pikkuhiljaa selkeästi hahmottamaan asiaa. En ole turhaan valinnut Proakatemiaa, tiesin tänne tullessani, että koulu opettaa minua hyvällä tavalla pois omasta ajattelustani. Ensimmäisen vuoden isoin oppi olikin juuri se, että se miten minä teen ja toimin, ei ole ainoa oikea vaihtoehto. Ahaa-elämyksiltä ei ole vältytty.

Sampo Kaulanen on puolestaan se henkilö, kenestä ei koskaan voinut välttyä. Facebookin päivitykset ja Snapchatin ehdotukset, sieltä hänet on löytänyt jo pitkään. En ollut miettinyt ennen asiaa tarkemmin, miksi hän pomppaa aina jostain esille, mutta kirja antoi siihen todella mielenkiintoisen vastauksen. Tiesin, että se on hänen tapansa markkinoida, se oli selvää, mutta miksi, se oli aivan toinen kysymys. Se hauska Sampo, jonka lähes jokainen tiedämme, onkin käynyt todella mielenkiintoisen polun yrittäjänä.

Hän ei ole sattumalta siinä missä on nyt, hän on onnistunut kaupallistamaan itsensä. Markkinointiin ei ollut rahaa, joten se oli toteutettava Seiskan, tosi tv:n ja Iltapäivälehden kanssa. Selfiet tuntuivat aluksi vaikeilta, oli laitettava itsensä likoon. Ja nyt Kaulasella on maailman suurin K-market, josta hän on halunnut tehdä nähtävyyden. 500 hengen kylään 6000 neliön kauppa, aivan pähkähullu idea, mutta sekin on laitettu onnistumaan! Kaunis ajatus vanhempien työn jatkamisesta kantoi kauas.

Kirjasta eniten inspiroiduin ehdottomasti siihen, ettei se haittaa, jos joskus kaatuu naamalleen. Epäonnistumisen pelolle ei saa antaa liikaa valtaa, täytyy vain porsukkaa eteenpäin ja yrittää. Ihmisiä on ympärillä auttamassa ja meidän koulu on hulluimpien ideoiden kokeiluun paras mahdollinen paikka! Yrittäjähenkisyys ja sen monet puolet paistoivat kirjasta avoimesti läpi, sitä oli helpottavaa lukea.