Aloin etsimään artikkelia myynnistä, kunnes päädyin Jarkko Kurvisen artikkeliin inhimillisyydestä ja robottimaisuudesta. Artikkelissa oli monia hyviä oivalluksia, mutta itse kiinnitin huomini lauseeseen “Haluamme ihmisen esille”. Se sai minut ajattelemaan kuinka äärettömän nihkeää se on kun asiakaspalvelijat kohtelevat sinua kun robottia. Ajatus siitä, että asiat automatisoituu ja, että säästät aikaa kun asioit kaupan itsepalvelukassalla, toimivat kyllä. Onhan se nyt mukavaa kun tälläiset ns. pikkuasiat hoituvat näpsäkämmin, kerkiääpähän nopeammin bussille. Entä kuitenkin sitten, kun on tilanne jossa asiakaspalvelijan kanssa on vain pakko asioida pidempään kuin kaksi sekuntia. Robottimaisuus häiritsee. Haloo, mä oon ihminen.

Mieleeni tulee kerta kun vein puhelimeni huoltoo, klassinen — hitto näyttö rikki. Valmiiksi muutenkin jo hermoradat solmussa ja nyt vielä odottamaan hiljaa vakuutuspäätöstä yhdessä ilmeettömän myyjän kanssa. Eikä asiaa auta kun pohtii kuinka elämästä selviää tunnin ilman puhelinta. Ehkä menis mäkkii, ainii, mutta ei voi selata puhelinta. Noh, ei auta ku hoitaa alta pois.

On surullista, että näitä ennakkoajatuksia tulee ja ne saa liikkeelle sitten muutakin negatiivisuutta. Ja surutta syytän lukemattomia negatiivisia asiakaspalvelukokemuksia. Kunnes vein sen puhelimen huoltoon. Vastassa oli todella rento herra, joka yhdessä pyöritteli että niimpä, näyttö rikki — klassinen. Vaistosin että herra tajus, että nyppii jo valmiiksi, joten herra päätti heittää vitsiä. Sen sijaa, että lävättää tiskiin kuivasti  “henkkarit kiitos”. Nauruhan siinä tuli. Se oli eka hetki kun yhteys alkoi muodostua. Siinä me olimme, kaksi normaalia ihmistä ja yksi rikkonainen näyttö.

Lopputulemana, mulla on uus näyttö ja panssarilasi kaupanpäälle. Höystettynä tarinoilla siitä kuinka joku intialainen mies soitteli tälle myyjälle 20 kertaa videopuheluita watsapissa ja kyllä, hän näytti siitä vielä screenshotin. Ja sehän kruunasi  yhteyden. Mua kohdeltiin kun ystävänä ja mulle tuli törkeen hyvä mieli ja nauroin sika paljon. Itseasiassa, en pistäis ollenkaan ihmeelliseks jos kävisin pyytään hengaamaan johkin. Mahdollinen ystävyyskin. Mitä kaikkee tässä maailmassa voikaan tapahtua kun olisimme enemmän ihmisiä.

Noh.Tulihan siinä sitten liittymäkin vaihdettua. Äijä kun myi sika hyvin, eikä haitannut meinaan yhtään. Mä olin tyytyväinen. Niimpä, ei siihen mitää kikkakolmosia tarvittu, hän vaan sai mut onnelliseks. Lopetellaan artikkelista Jarkon törkeen hyvään lainaukseen. “Mieti seuraavan kerran jakaessasi, lisäätkö jälleen yhtä kiiltokuvaa vai paljastaisitko palan ihmistä. Huomaat kyllä eron”. Muutan sitä kuitenkin hieman, eli

“Mieti seuraavan kerran myydessäsi, käyttäydytko kun robotti, vai paljastaisitko palan ihmistä. Mä huomasin kyllä eron.”

Inhimillisyys – ihmisen mitta