Proakatemian luetuin kirja viime aikoina on varmasti ollut Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni, joten halusin selvittää mikä siinä niin viehättää. Sain ensikosketuksen aiheeseen viime keväänä, kun pajojen yössä yksi paja oli rakennettu muutaman massivelaisen toimesta tämän kirjan pohjalta. Persoonallisuuksiin liittyvät asiat kiinnostavat minua kovasti, enkä selvästikään ollut ainoa, sillä paja näytti olevan yksi sen illan vetonauloista. Proakatemialla verkostoitumisen tärkeydestä puhutaan paljon, joten ei siis ihme, että tällaiset aiheet kiinnostavat yhteisössämme yleisestikin. Verkostoituminen on varmasti sitä helpompaa, mitä paremmin tuntee itsensä ja osaa lukea muita ympärillään.

Edellä mainitsemani paja oli menestys. Osallistujia oli varmasti tuplasti sen verran kuin pajoissa normaalisti. Keskustelua aiheesta riitti pajan lisäksi niin tauoilla kuin sen jälkeenkin ja puheensorinan määrästä saattoi jo päätellä, että paja oli suunniteltu niin, että kaikki oppivat siitä paljon, oli aiheeseen tutustunut aiemmin tai ei. Pajassa esimerkiksi alussa perehdyttiin hieman eri värien perusominaisuuksiin, käytiin aiheesta dialogia ja tehtiin ryhmätehtäviä värien mukaan jaetuissa porukoissa. Omasta mielestäni se oli ehdottomasti yksi parhaista pajoista missä olen ollut.

Ennen pajaa harmittelin hieman sitä, etten ollut ehtinyt Idiootit ympärilläni -kirjaa vielä lukemaan, mutta pajan perusteella sain melko hyvän yleiskäsityksen siitä, millaisia eri värien edustamat henkilöt pääpiirteissään ovat. Erityisesti pajan ryhmätehtävät saivat minut kiinnostumaan lisää siitä, miten eri väriset henkilöt toimivat eri tilanteissa ja miten he asioista ajattelevat. Eriksonin kirjan luettuani ymmärsin ihan uudella tavalla monia omasta elämästänikin tuttuja tilanteita, joissa kaksi eri väristä ihmistä eivät ole kunnolla ymmärtäneet toisiaan vain siksi, etteivät ole ymmärtäneet eri värien erilaista suhtautumista asioihin. Seuraavissa kappaleissa avaankin lyhyesti eri värien eroja.

Punaiset henkilöt ovat hallitsevia ja heillä on aina kiire. He ovat kunnianhimoisia, aikaansaavia, voimakkaita, kärsimättömiä ja itsepäisiä. Tehottomuus ei punaisten ihannemaailmassa mitenkään käy  päinsä vaan asioihin on reagoitava nopeasti ja toimintaan on ryhdyttävä välittömästi. Punaiset ovat ekstroverttejä sekä tehtävä- ja asiakeskeisiä ihmisiä. He kokevat useimmin, että heidän ympärillään on pelkkiä idiootteja.

Keltaiset tyypit puolestaan ovat innostavia eikä hauskuus lopu koskaan. Heitä eivät rutiinit kiinnosta ja toimintakin on yleensä hyvin impulsiivista. Punaisten tapaan keltaiset ovat ekstroverttejä ja reagoivat asioihin nopeasti, mutta heidän toimintansa on punaisista poiketen ihmissuhdekeskeistä. Keltaisia henkilöitä voisi kuvailla esimerkiksi sanoilla ulospäin suuntautunut, verbaalinen, optimistinen, huomionhakuinen ja tunteellinen.

Vihreät ovat kaikkein vakaimpia ihmisiä ja aina valmiita auttamaan. He ovat kärsivällisiä, hillittyjä, hyviä kuuntelijoita, varovaisia ja avuliaita. Vihreät luokitellaan yleisesti introverteiksi ja ihmissuhdekeskeisiksi. Pahimpia asioita, mitä he saattavat kuvitella ovat muutokset ja konfliktit. Mukavuusalueellaan he ovat eniten silloin kun asiat sujuvat rauhallisesti ja tuttuun tapaan.

Introvertit sekä tehtävä- ja asiakeskeiset siniset ovat analyyttisiä ja perustavat kaiken faktoihin. Vihreiden tavoin he ovat myös hitaasti reagoivia ja toimivat varovaisesti. Sinisille ihmisille yksityiskohdat ja viimeisen päälle suunnittelu ovat ehdottoman tärkeitä asioita. Heihin voi helposti liittää sanat looginen, tutkiva, rutiineita ja ohjeita seuraava, etäinen sekä perfektionisti.

Oman hallitsevan värin tunnistaminen kävi melko nopeasti jo pajassa pienellä yleiskatsauksella ja kirjan luettuani pystyin toteamaan alussa tekemäni päätelmät oikeiksi. Lukemisen aikana aloin kuitenkin usein pohtia omien läheisteni persoonille tyypillisiä ominaisuuksia ja mietin mihin väriin kukakin mielestäni sopisi parhaiten. Jotkut heistä osasin heti yhdistää tiettyyn väriin, mutta toisten kohdalla selvää ratkaisua ei välttämättä löytynyt edes kirjan luettuani. Erikson painottaakin kirjassaan sitä, etteivät kaikki ihmiset suinkaan ole vain yhtä väriä, vaan usein meillä on piirteitä kahdesta ja osalla jopa kolmestakin eri värikategoriasta.

Tärkeintä kuitenkin on muistaa se, ettei mikään väri ole toistaan parempi. Kaikki ovat vain erilaisia ja se näkyy ihan tavallisessa arjessa niin esimerkiksi käyttäytymisessämme, elekielessämme, viestinnässämme kuin vaikkapa siinä miten koemme stressiä. Kaikkia värejä tarvitaan ja parhaista tiimeistä löytyy yleensä tasaisesti jokaisen värin edustajia.

Kaikkia ihmisiä ei voi yksiselitteisesti jakaa tiettyyn muottiin minkään persoonallisuusluokittelun mukaan, mutta koen että ainakin omalla kohdallani kirjan lukeminen helpotti erilaisten ihmisten ymmärtämistä. Suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti jokaisen akatemialaisen luettavaksi. Pääosin punaisena ihmisenä täytyy nyt kyllä tähän loppuun tunnustaa, etteivät ehkä ihan kaikki ympärilläni olekaan idiootteja, ja joskus – vaikkakin tietenkin hyvin harvoin – idiootti saatankin olla minä itse.