Hyvän elämän ohjeita – yksinkertaista, ei salaista

03.11.15 Esseen kirjoittaja: Removed User
Kirjapisteet: 2
Kirja: Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa
Kirjan kirjoittaja: Dale Carnegie
Kategoriat: Oppiva organisaatio

Mitä ajattelisit, jos paras ystäväsi antaisi Sinulle kirjan nimeltä ’Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa’? Alkaisitko miettiä omaa toimintaasi? Oletko tehnyt kenties jotain väärin? Niin ja siis mitä, vihjataanko tässä että tarvitsen ystäviä? Eikö kirjan antanut ystävä, olekaan ystävä…?

Tilanteestahan saisi dramaattisempi persoona revittyä vaikka minkälaisen ruljanssin pystyyn. Pysytään kuitenkin tällä kertaa vaan siinä faktassa, että kaverini antoi lainaan sattumalta siivouksen yhteydessä löytyneen, punakantisen opuksen saatesanoilla: ”Hyvä kirja, lue”. Ja siivotessa tietojeni mukaan yleensä halutaan eroon turhista esineistä, joten homma päättyi siihen kuuluisaan win-win-tilanteeseen. Tämä Dale Carnegien klassikoksi muodostunut ”elämäntaito-opas” herätti itsessä monia tuntemuksia, vaikka asiat olivatkin yllättävän yksinkertaisia. Käydään kirjaa läpi joiltakin osa-alueilta, kuten se on kirjoitettu. Esimerkki, pohdiskelu, esimerkki, johtopäätös. Tai edes sinnepäin.

Nuorempana taloyhtiössäni asui vanhempi pariskunta, jonka elämä perustui sille periaatteelle, että lasten leikit oli saatava loppumaan. Keinolla millä hyvänsä. Valitusta, kiusantekoa, valitusta, pelottelua. No, tottakai omat ajatukset silloin 10-vuotiaana johtivat siihen, että kiusaa tehtiin vastavuoroisesti lopulta jo tahalteen. Miten sitten ajattelen asiasta nyt? Vaihtoehtoja on kaksi:

A) ”Elämäänsä kyllästyneitä vanhuksia, joilla ei ollut arjessaan mitään sisältöä”

B) ”Jatkuvaan nauruun ja itkuun turhautuneita vanhuksia, jotka halusivat enemmän hiljaisuutta”

Minkä takia ylipäätään vaihtoehto B löytyy listalta, liittyy Carnegien periaatteeseen ”Älä arvostele, tuomitse tai valita.” Se, että yritän ymmärtää kyseistä tilannetta, on ehkä yhdentekevää koska en ole pariskuntaa nähnyt kymmeneen vuoteen, enkä voi heidän kanssaan asiasta enää keskustella. Mikä jutun juju kuitenkin on, niin yrittämällä ymmärtää jonkun toisen reaktiota, vältytään turhalta mielenpahoitukselta. Sama voidaan peilata myös toistepäin. Mikäli Reima-pappa ja muori olisivat jotenkin muuten, kuin älyttömällä paasauksella suhtautuneet pikkupoikien mekastukseen, olisi ainakin tahallinen kiusanteko ollut todennäköisesti vältettävissä. Olis nyt lahjonut edes karkilla, tai jotakin. Kuten kirjoittaja toteaa, niin vastaaminen kysymykseen miksi, kasvattaa meitä paljon enemmän kuin jatkuva moittiminen.

Ja niin, kuka teistä tekee jotakin edellä kursivoiduista? Minä ainakin, kaikkia niistä. Itse asiassa pystyin lähes kuukauden olemaan valittamatta, kunnes tunkiessani käteni sinne itseensä erään projektin kanssa, päättyi sekin tipaton siihen. Yritetään myöhemmin uudestaan. Vaikka sitten vuodenvaihteessa.

Olen vankkuneena yksityisautoilun kannattajana joutunut nielemään ylpeyteni, ja kulkemaan koulumatkat kustannussyistä julkisella liikenteellä. Tampereen bussit pelaavat pääosin hyvin, mitä nyt aikataulut ja niiden noudattaminen ovat aivan vieraita käsitteitä, eikä kuljettajista ole ammattikuljettajia kuin alle puolet. Ja ei, nyt en tuomitse – kerron vain faktat. Kouluarvosanoilla neljästä kymmeneen, kuinka hyvin päiväsi käynnistyy aamuviideltä, kun tervehtiessäsi kuljettajaa saat vastaukseksi ”mikä helvetti tota köyhää vaivaa”-katseen? Ollaan lähempänä ykköstä ja nollaa.

Jokunen kuukausi takaperin, lähdin aamuvuoroon ensimmäisellä silloin kulkeneella linjalla. Puolipöhnässä, toinen nappi korvilla kömpesin dösän kyytiin ja ennen kuin ehdin katsettani nostaa, kuului edestäni reipas, muttei liian äänekäs hihkaus: ”Hyvää huomenta!” Hymyilevä kuljettaja toivotti kukonkusemaan heränneen nuorukaisen tervetulleeksi matkalle, joka muutti päivän kulkua jyrkästi positiivisempaan suuntaan. ”Hymyile.” Voi olla vaikeampaa kuin kuulostaa. Eikä se Elastisen tekohymyä muistuttava irvistys helpolla irtoa. Mutta silloin kun irtoaa, on sillä aivan huima vaikutus – niin itseensä kuin vastaantuleviinkin ihmisiin. Mutta koska elämme Suomessa, ei tutkimusteni mukaan tulokset ole kuitenkaan aivan huipputasoa. Olen paljastanut aiemmassa kirjoituksessani, että hymyilen harvoin. Nyt voin paljastaa, että olen hymyillyt aiempaa enemmän. En tarpeeksi, mutta enemmän. Mutta milloin hymyilen aina? Silloin kun mäyräkoiramme Onni näkee meikäläisen. ”On se onni kun meillä on Onni!” sanoo äitini. Koirista saa energiaa. Ainakin silloin, jos koira on iloinen.

Kirjan antanut ystäväni on kova väittelemään. Tai itse asiassa, muotoillaan lause hieman toisin. Kirjan antanut ystäväni väittelee aina silloin, kun hän luulee olevansa oikeassa. Käytännössä siis joka kerta kun jokin asia ilmenee keskustelussa sellaiseksi, jossa on selvästi vastakkainasettelua, alkaa väittely. Väännetään nyt itsellekin rautalangasta. Kirjan antanut ystäväni väittelee aina. AINA. Terveisiä Samppa!

Miten tämä sitten liittyy aiheeseen, niin arvaatte varmaankin että termi ”väittely” voisi olla ratkaisevassa tekijässä? Kuinka sitten voittaa väittely, tapahtuu seuraavasti: ”Ainoa keino väittelyn voittamiseksi on välttää sitä.” Ei sen vaikeampaa. Kuulostaa pirun tylsältä, mutta kun asialle uhraa muutaman tehokkaan minuutin, muuttuu se hyvinkin järkeväksi vastaukseksi. Kokeile. Ensi kerran, kun keskustelu on lähdössä vetämään roimasti väittelyn puolelle – niele hetkeksi oma mielipiteesi, vaikka olisit kuinka oikeassa. Sen sijaan asetu vastustajan pääkoppaan ja pohdi kuinka pystyt muuttamaan, ja terveesti manipuloimaan hänen mieltänsä. Pitäisikö jossakin kohtaa olla samaa mieltä? Pitäisikö häntä kenties kehua? Valkoinen vale, ei sen kummempaa. Älä murskaa kaverin ylpeyttä, vaan yritä johdattaa väittely samalle kaistalle, ja nokat samaan suuntaan. Sinä, faktan puhuja voitat, eikä vastustajan nurkkauksessa valmistauduta enää seuraavaan erään.

Edelliseen esimerkkiin saa hyvin lisättyä toisenkin kirjoittajan periaatteen. Vietin samaisen ystävän kanssa viime kesänä tiiviisti miesten keskeistä aikaa Välimeren auringon alla. Molempien jääviys ja mielipiteet nousivat monta kertaa pinnalle, ja hävisin lähes aina. Meikäläinen on hyvä häviäjä, johtuen varmaan siitä että se on kohdallani huomattavasti yleisempää kuin voittaminen. Ja ei, seuraavaksi ei lähde katkeran miehen karvasta kolumnia, vaikka se olisi varmasti ihan hauskaa. Reissun jälkeen oli taas jokin helvetin tärkeä, arkinen asia lähdössä samoille kuluneille raiteilleen. Siis tyyliin ”tässä limpparissa on sokeria” tai ”tupakka on pahaa”. Tiesin jälleen olevani oikeassa, ja olin jo valmistautunut pahoittamaan mieleni. Sitten tapahtui jotakin aivan ilmiömäistä. Ystäväni myönsi. Kyllä, hän myönsi, että on väärässä. Ja kuinka hyvä fiilis siitä voikaan tulla? Aivan voittaja-fiilis, vaikka tarkoitus ei lopulta ollutkaan väitellä! ”Jos olet väärässä, myönnä se heti ja painokkaasti.” Molempien vaivaa säästettiin, ja vältyttiin vääntämiseltä edes varttitunnin ajaksi.

Kirjan esimerkit ja tavat, kuinka toimitaan, vaikuttivat monessa kohtaa suoraan sanottuna perseen lipomiselta. Niitä on tuskin tarkoitettu esittää siinä muodossa, mutta ikävä kyllä tällainen kuva itselleni jäi. Mistä se johtuu? Siitä, että en antanut kirjan aivopestä itseäni. Miksi? Kirjassahan oli loistavia vinkkejä, ja osa esimerkeistä suoraan meikäläisen salaisista kansioista? Kaikki Carnegien periaatteet olivat niin yksinkertaisia, että ne muuttuivat sen vuoksi jo liian vaikeiksi. Kirjan henkilöt olivat monesti maailman (luetaan ”Amerikan”) kuuluisimpia tahoja, ja monet heistä noudattivat Carnegien luettelemia menetelmiä. Itse luin kirjan post it –lapulla ”arkikäyttöön”, mutta jos oikeasti haluat saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa opuksen avulla – ei pelkkä lukeminen ulkoa riitä. Se pitää vähintään sisäistää. Ja silloinkin, olet vasta alussa. Lupaan itse lukea kirjan uudestaan viimeistään silloin, kun joku toinen ”ystävä” suosittelee sitä meikäläiselle luettavaksi. Luultavasti siinä vaiheessa pitää jo melkein lähteä analysoimaan syvällisemmin sitä ”hyvä kirja, lue”-kommenttia.

/ER/

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)

Keskustele artikkelista

3 kommenttia to “Hyvän elämän ohjeita – yksinkertaista, ei salaista”

  1. Mikko Kiviranta sanoo:

    Jälleen kerran aivan loistava kirjoitus! Jaan erityisesti fiilikset tosta bussikuski -esimerkistä. Laajennan sen myös monessa kohtaa taksikuskeihin. Miten ammatikseen päivittäin autoa ajava ”liikenteen ammattilainen” on se, jonka näkee tekevän liikenteessä eniten liikenneturvallisuutta vaarantavia liikkeitä?

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
    • Eetu Ruusukallio sanoo:

      Sitä sopiikin pohtia. Tietysti pitää huomioida se että me emme ole ammattikuljettajia, joilla se tavallisen kansalaisen liikenneraivo potenssiin kolmen on pakotettu sammumaan. Toki vaihtelevalla menestyksellä.

      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0 (from 0 votes)
  2. Tanja Verho sanoo:

    Väittelyn aapeesee. Toisen asemaan asettuminen on haaste itsessään, vaan viepi pitkälle ihan missä tahansa. Väittelyssä, myynnissä, dialogissa, projektiporukoissa…

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!