Hätkähdyttäminen

27.05.19 Esseen kirjoittaja: Linda Kivialho
Kirjapisteet: 2
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony de Mello
Kategoriat: Johtaminen, Oppiva organisaatio

 

 

Hätkähdyttämisen taito. Minulta on viime aikoina usein kysytty tilanteissa kyvystäni hätkähdyttää ihmisiä. Mistä se tulee? Mistä se syntyy? En oikein edelleenkään osaa vastata siihen kovin helposti. Vastaan jotain siitä, miten aidosti pidän ihmisistä. Tai että olen opiskellut vuosikymmenen ajan sitä, minkälainen olento ihminen onkaan. Olen lukenut paljon, PALJON psykologiaa ja en ihan niin paljon filosofiaa. Olen mennyt tutkimusmatkalle omaan itseeni, omaan mieleeni, omiin pelkoihin ja siihen, mitä jää jäljelle, jos riisun pois kaikki ulkopuoliset odotukset.

 

Aikani pohdittuani tätä kysymystä, olen kuitenkin tullut johonkin lopputulokseen, ainakin hetkellisesti. On erilaisia pajatilanteita, joissa tehtäväni on saada ihmiset vakuutettua siitä, että vapaus koulutusjärjestelmässä on hyvä asia, vaikka se pelottaa. Olemme kouluttaneet opettajia, opiskelijoita ja keskijohtoa. Näissä tilanteissa usein minulle sanotaan, että tiedän elämästä melko paljon. Omasta mielestäni tiedän vasta hyvin vähän. Mutta pelosta minä tiedän jonkin verran, ja siihen jokainen ihminen voi samaistua.

 

Tarkoitus siis näissä tilanteissa on auttaa pääsemään pelosta yli. Tämä on merkillinen taito, sillä se vaatii voimakasta keskittymistä siihen, että ymmärtää, mitä ihmiset oikeasti edes pelkäävät. Se taas vaatii sitä, että siinä tilanteessa pystyy laittamaan oman itsensä tavallaan sivuun voidakseen ymmärtää toisen kokemusmaailmaa. Jos katson asioita omien tunteideni kautta, en voi nähdä toista ihmistä, vaan kaikki asiat ovat värittyneet oman tunnemaailmani läpi. Olkoon sitten kyse siitä, että minulla on epävarma olo, tai minua ujostuttaa, tai olen hermostunut jostain ihan tilanteeseen riippumattomista asioista.

 

Myöskään mielipiteeni monistakaan asioista eivät ole olennaisia. Kuten esimerkiksi mitä mieltä olen jostain ihmisestä yksilönä. Ehkä hän on minusta ärsyttävä. Tai ihastuttava. Tai ehkä minua pelottaa. Tai ehkä minulla on mielipide siitä, millä tavalla jonkun ihmisen tulisi toimia jossain tilanteessa. Ne eivät oikeastaan ole mitenkään olennaisia asioita silloin, kun pyritään näkemään toinen ihminen sellaisena kuin hän on. Tämä on hyvin tärkeää, silloin kun aidosti pyritään ymmärtämään ihmisen ongelmaa. ’

 

Olen lukenut Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen useita kertoja elämäni aikana. Löydän siitä aina uusia puolia. Mello syyttää ihmisiä siitä, että he ovat unessa. Että kaikki rakentamamme odotukset ovat vain mielikuvituksen tuotetta, eikä suoritus- ja menestymiskeskeinen elämä ole mitään muuta kuin ontto. Kirjan tarkoitus on ravisuttaa ihminen hereille kaikesta siitä, mikä ei ole todellista. Pidän tästä kirjasta hyvin paljon, ja se on yksi elämänfilosofian yksinkertaisimpia, mutta tehokkaimpia teoksia, joita olen lukenut.

 

Anthony de Mello antaa ohjeistuksen ”Neljä askelta viisauteen”. Ne ovat seuraavat:

 

Ensimmäinen askel on tulla tietoisiksi kielteisistä tunteista, joita emme suurimmaksi osaksi tiedosta. Niitä on erilaisia, kuten alakuloisuus, syyllisyys ja itseviha. Oiretta ei voi hoitaa, jos sitä ei tiedä olevan. Niihin tunteisiin tarvitsee synnyttää yhteys.

 

Toinen askel on, että ymmärtää tunteiden olevan itsessä, eikä tässä todellisuudessa. Kielteiset tunteet kohdistuvat yleensä johonkin tilanteeseen tai henkilöön, ja ihmiset erehtyvät pitämään niitä tunteita todellisina. Yritämme muuttaa todellisuutta ja muita ihmisiä, mutta se on Mellon mukaan hyödytöntä. Millään ei ole oikeasti voimaa häiritä tai loukata meitä.

 

Kolmas askel on olla samastumatta näihin tunteisiin. Tunteet ovat meissä, eivätkä maailmassa. Kaikki tunteet menevät ohi. Itsensä määritteleminen tunteiden kautta on tuhoisaa. On eri asia sanoa, että minä olen masentunut, kuin sanoa että masennus on minussa. Tai syyttää toista siitä, että hän ärsyttää minua. Ärsytys on minussa, eikä toisessa henkilössä minun ulkopuolellani.

 

Neljäntenä askeleena on muutos. Miten muuttaa asioita, tai miten muuttaa itseään? Voi ajatella, että itse voisi paremmin, kun muut muuttuisivat, mutta se ei ole valitettavasti totta. Ei auta, että naapuri ottaa lääkettä minun vaivaani. Minun tarvitsee muuttua, minä tarvitsen sen lääkkeen. Mello sanoo: ”Tunnen oloni hyväksi, koska maailma on kohdallaan. Väärin! Maailma on kohdallaan, koska minä tunnen oloni hyväksi.”

 

 

Näillä askeleilla pääsee jo hyvin pitkälle. Näissä tilanteissa, kun toimin valmentajamaisessa roolissa, pyrin siihen, että en projisoi omia tunteitani muihin tai siihen tilanteeseen. Pyrin näkemään maailman ilman ennakkoluuloja, tai kuin kokisin sen ensimmäistä kertaa. Oletukset toisista ihmisistä oman tiedon pohjalta estää oikeasti tutustumisen uuteen ihmiseen.

 

Hätkähdyttäminen tapahtuu usein silloin, kun rikon illuusion siitä, että olisi olemassa ns. turvallinen tie. Usein koulutuksessa ajatellaan, että tietynlainen akateeminen koulutus takaa meille turvallisuuden tässä muuttuvassa maailmassa. Ei se takaa. Ei ole mitään takeita siitä, että kukaan meistä työllistyy. Mutta on hyvin helppo piiloutua tällaiseen illuusioon turvallisuudentunteesta. Ihmiset tekevät tätä jatkuvasti erilaisilla asioilla. Jos kuitenkin kykenee näkemään, että koko käsitys turvallisuudesta ja turvattomuudesta on vain tunne, joka ei oikeastaan perustu millekään tämän maailman asioihin, voi valita jotain, mitä minä kutsuisin vapaudeksi valita.

 

Pidän hyvin paljon ihmisistä, ja toivon jokaiselle mahdollisuuden elää omaa elämäänsä juuri sellaisena kuin todellisuudessa on. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että poistaa ne esteet itsensä tieltä, jotka jarruttavat tällaista tapaa elää. Kuten esimerkiksi muiden odotukset. Kuinka monet valitsevat koulutuksensa vanhempiensa toiveiden mukaan? Tai yhteiskunnallisen statuksen? Mutta lopulta huomaavat, etteivät he nauti tekemisestään. Ongelma tulee silloin, jos ei pysty muuttumaan lähemmäs sitä, joka oikeasti kokee olevansa.

 

Hyvä indikaattori autenttiselle itsensä ilmaisulle on innostus. En usko motivaation puutteeseen tai laiskoihin ihmisiin. Uskon, että on ihmisiä, jotka ovat syttyneet, ja on ihmisiä, jotka eivät ole vielä löytäneet kipinää. Mutta ollakseen todella rehellinen itselleen siitä, mikä minut todella sytyttää, täytyy osata tunnistaa aika paljon sitä, mitkä ovat omia ajatuksia, ja mitkä ovat muiden syöttämiä. Mello haastaa voimakkaasti sitä, että kuinka paljon ajatukset päässämme ovat muiden sinne syöttämiä. Että se kuka olen ’minä’, onkin vain muiden ihmisten syöttämien asioiden summa. ”Vaatii paljon tietoisuutta ymmärtää, että tämä, jota kutsutte ”minäksi” onkin ehkä vain menneitten kokemustenne, ehdollistumisenne ja ohjelmointinne kasautuma”, Mello kirjoittaa.

 

Lopulta kysymys on siitä, uskaltaako ihminen ottaa riskin ja katsoa asioita eri tavalla kuin mihin he ovat tottuneet. Ihmisiä voi tukea, haastaa ja johdattaa, mutta ketään ei voi pakottaa kyseenalaistamaan vallitsevaa tilannetta tai omaa itseään. Mello kuvaa sitä seuraavasti: ”Kun saatte siihen tuntuman, muututte. Jos tiedätte sen päässänne, ette muutu.”

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!