”Jokainen meistä on monipuolinen ja yksilöllinen ihminen, jossa kaikki olemisen tasot ja elämänkokemuksemme vaikuttavat toisiinsa ja luovat tämän ihmeellisen kokonaispersoonallisuutemme.” 

Temperamentti on vain yksi osa kuvaamaan ihmistä. Sillä tarkoitetaan yksilön tapaa reagoida kehollaan ja käyttäytymisellään esiin tuleviin tilanteisiin. Olen tehnyt useamman vuoden asiakaspalvelutyötä, jossa toimimme tiimissä ja työ on usein hektistä ja paineensietokykyä koettelevaa. Näin ollen temperamentit nousevat herkästi myös pintaan, sillä se on asia, joka tulee ilmi impulsiivisesti emmekä siis aina itsekään huomaa, miten reagoimme asioihin ja tilanteisiin omin ilmein, elein ja toimintatavoin. Keväällä esimiehemme teettikin tiimillämme psykologi Tony Dunderfeltin temperamenttitestin nähdäkseen, minkä värisiä temperamentteja tiimissämme on ja kuinka värit jakautuvat vai jakautuvatko. Tuloksia käsiteltäessä koimme useampia ahaa-elämyksiä toisistamme. Itse tunnistin myös heti, kuka tunnustaa kanssani samaa väriä ja kuka on väriltään ja siten temperamentiltaan täysi vastakohtani. Mielenkiintoisinta tuloksissa oli se, että päävärini lisäksi toisiksi vahvin värini eli edustamani reagointityyli on myös päävärini täysi vastakohta. Miten hillitty ja asiallinen ihminen voi olla myös impulsiivinen ja suoraviivainen? Tästä johtuen edessä olikin tarkempi tutkiskelu Dunderfeltin menetelmään jakaa temperamentit väreihin ja miten näiden ymmärtämisellä voi parantaa omaa vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa.  Entä voisinko hallita omaa temperamenttiani ja ymmärtää paremmin työkavereitani?

Temperamenttien nelikenttä

Ennen kuin temperamenttikuvauksiin syventyy tarkemmin, tulee niitä tutkiessa huomioida, että ihmisen kokonaispersoona ei ole sama kuin temperamentti. Esimerkkinä Dunderfelt havainnollistaa persoonallisuuden jakamista kuuteen osaan: fyysinen minä, rooliminä, kulttuuriminä, kasvatettu minä, ydinminä ja temperamentti. Ihminen on siis monen osan summa ja temperamentti on vain yksi mielenkiintoinen ja käytännönläheinen tapa ymmärtää omaa ja muiden käyttäytymistä. ”Temperamentti vastaa kysymykseen, miten tai millä tavalla ihminen toimii, mutta se ei sanele, mitä hän tekee.” Toisin sanoen temperamentti esimerkiksi kuvaa sitä, miten pikkutarkasti tai suurpiirteisesti joku tekee työtään mutta ei selitä sitä, miksi hän on valinnut kyseisen työn.

Dunderfelt on jakanut temperamentit neljään eri kategoriaan, joissa oheisen värien nelikenttää esittävän kuvan mukaiset tyyppiluokitukset kuvaavat toistensa vastakohtia: ekstroversio-introversio ja voimakastahtoinen-hyväntahtoinen. Yksikään ei ole toista parempi, kyse on vain erilaisista reagointitavoista. Kaikkia tyylejä tarvitaan ja niillä kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Ollakseen mahdollisimman objektiivinen Dunderfelt on nimennyt temperamentit värein punainen, keltainen, sininen ja vihreä, sillä värit herättävät vähemmän ennakkoluuloja ja negatiivisia mielikuvia kuin esimerkiksi sanat flegmaattinen ja melankolinen.

Yleensä on niin, että ihmisessä on yksi selkeä pääväri, kaksi sivuväriä ja yksi väri, joka tuntuu hänestä kaikkein vieraimmalta. Kun kohtaamme tätä vierasta väriä päävärinään edustavan ihmisen, saatamme todeta heti, ilman mitään näkyvää syytä, että emme pidä hänestä tai että henkilökemiamme eivät kohtaa. Tunnistan itseni tästä käyttäytymismallista helposti ja pyrinkin aina muistaessani tietoisesti välttämään stereotyyppistä ihmisten kategoriointia mielessäni. Annanhan itsestänikin sinisenä introverttina ensivaikutelmana monille hiljaisen tiukkapipon, mutta jos minuun tutustuu paremmin voi huomata, että puhetta tulee savolaisittain kierolla huumorilla höystettynä eikä se ole niin tähtiin kirjoitettu, miten jokin asia hoidetaan.

Temperamenttien pää- ja sivuvärit

Jokaisella ihmisellä on usein selkeä pääväri, mutta myös muut värit ovat edustettuna tavalla tai toisella – tai jopa tilanteesta riippuen. Myös päävärin sävy voi häilyä tummansinisestä turkoosin tai violettiinkin. Itse olen vahvasti introvertti ja rauhallinen sininen. Minulle on tärkeää suunnitelmallisuus ja usein mietinkin huolella ennen kuin avaan suuni. Vähiten minussa on konservatiivista ja tunneilmaisultaan hillittyä vihreää. Temperamentti on synnynnäinen osa meitä, eikä siis kasvatuksella tai omilla valinnoillamme ole siihen vaikutusta. Tilanteesta riippuen meissä kuitenkin tulevat eri temperamentit esiin ja Dunderfeltin mukaan tiettyyn pisteeseen asti voimme ohjailla omia temperamenttireaktioitamme. Temperamentissa on nimenomaan kyse siitä, mitä meistä näkyy ulospäin muille ja millaisen käsityksen itsestämme annamme sen perusteella. Siksi on mielestäni tärkeää oppia ymmärtämään, millaisen kuvan itsestään antaa ulospäin – sanotaanhan usein, että ensivaikutelmalla on väliä.

Yllätyksellisesti vahvin sivuvärini on testin mukaan sinisen täysi vastakohta eli räväkkä punainen. Käyttäytymistäni tietoisesti seurattuani tiedostan, että tämä puoli minusta tulee esiin tietyissä tilanteissa, sekä hyvässä että huonossa.  Punaisen sivuvärin etuna on se, että introvertti minussa uskaltaa tuoda itsensä esille ja ilmaista mielipiteensä, mutta valitettavasti samalla voin olla hyvinkin jääräpäinen ja voimakastahtoinen näin halutessani. Haasteenani onkin oppia hallitsemaan molempia värejä niin, että voisin paremmin tuoda niistä esiin ne parhaimmat puolet. Etenkin työelämässä ensivaikutelma on tärkeä, ellei toisinaan jopa ratkaiseva. Siksi pyrinkin panostamaan riittävään lepoon ja valmistautumiseen. Näin pystyn kontrolloimaan temperamenttini negatiivisten puolien vaikutusta käyttäytymiseeni, sillä etenkin punainen nousee herkästi pintaan ollessani nälkäinen tai väsynyt – ja mikä pahinta silloin, kun olen niitä molempia.

Temperamenttien kohtaaminen

”Ristiriitoja helpottaa jo pelkästään toisen tyylin ymmärtäminen ja kunnioitus.”

Dunderfelt tuo kirjassa hyvin esille sen, että itseään eikä muita tarvitse lähteä muuttamaan tullakseen keskenään toimeen. Riittää että yrittää ymmärtää omaa sekä toisten käyttäytymistä ja mukautuu sen mukaan. Ristiriitoja ei toki aina voi välttää, mutta kun ymmärtää, mistä ne ovat syntyneet ja osaa käsitellä ne ottamatta asioita henkilökohtaisesti, niin ihmissuhteet pysyvät kasassa. Sama pätee myös asiakaspalvelutilanteissa. Usein esimerkiksi, kun asiakkaalla on takana raskaampi työpäivä tai hänellä on paljon stressiä. Silloin tunteet herkästi nousevat pintaan, jos jokin ei suju odotusten mukaisesti. Seurauksena on punaisen henkilön tapauksessa äkkipikainen ja äänekäs purkautuminen asiakaspalvelijalle, jolle ei myöskään sallita puolustuspuheenvuoroa mihinkään väliin. Hyvä asiakaspalvelija osaa tunnistaa tällaisen tilanteen eikä ota sitä itseensä. Hän ei myöskään vastaa takaisin samalla mitalla ja anna valtaa omalle temperamentilleen, etenkään jos itse sattuu olemaan yhtä äänekäs ja suoraviivainen punainen. Toisinaan tämä punaista temperamenttia edustava asiakas myös itse rauhoituttuaan tiedostaa purkauksensa ja pyytää myöhemmin anteeksi käyttäytymistään. Kirjassa tuodaan hyvin ilmi, että usein kyseinen henkilö ei voi välttämättä käyttäytymiselleen mitään, sillä onhan se useamman osan summa eikä ainoastaan riippuvainen ihmisestä itsestään. Itsekin olen oppinut tunnistamaan tällaiset temperamenttini purkaukset. Yleensä ne kumpuavat kotioloissa väsyneenä tai stressistä johtuen, kun jokin asia ei mene oman pillini mukaisesti. Tällöin hetken rauhoituttuani pyydän häntä koipien välissä anteeksi käyttäytymistäni, koska tiedostan äkkipikaisen reagointini vastoinkäymiseen.

Kirja herättää pohtimaan sitä, miten eri tavoin itsekin käyttäytyy erilaisissa tilanteissa. Dunderfeltin tarjoamien hyvien esimerkkien pohjalta tunnistaa monta stereotyyppistä persoonaa niin työ- kuin lähipiiristään, sekä hyvässä että pahassa. Samalla kun tiedostaa ne omat hyvät ja huonot piirteensä, antaa jo osittain mielessään anteeksi toisinaan tekemänsä tuhahdukset ja silmien ympäri pyöräytykset, kun joku on toiminut omasta mielestä moitittavasti. Syyllistynhän siihen itsekin silloin, kun punainen puoli minusta nousee esille.

Ei kuitenkaan riitä, että tunnistaa oman temperamenttinsa. Toisten persoonallisuuden ja käyttäytymisen ymmärtäminen ja erilaisuuden hyväksyminen on merkittävä osa tulevaa tiimiyrittäjyyttämme. Aiemman työkokemukseni perusteella niin sanottu ”hyvä pössis” näkyy myös asiakkaille tiimikemiasta ja tästä tulee ilahduttavaa palautetta tasaisin väliajoin. Se on merkittävä valtti erottua kilpailijoista. Sen sijaan että asiakkaat kommentoisivat saamaansa tuotetta tai palvelua, he nostavat esiin asian, joka lähtee meistä itsestämme – puhaltaminen yhteen hiileen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi niin, että se näkyy ulospäin kaikessa mitä teemme. Samaa toivon myös tiimimme akatemialla saavuttavan seuraavan 2,5 vuoden aikana. Ainakin alkutaipaleemme on tältä osin ollut lupaava.

Muiden temperamenttien ymmärtäminen

Dunderfelt esittelee kirjassaan neljä kärjistettyä esimerkkiä eri värien edustamista persoonista: punainen jyrääjä, keltainen hössö, sininen hissukka ja vihreä löysäilijä. Näiden avulla hän tuo hyvin ilmi, miten meidän on mahdollista pyrkiä tulemaan toimeen erilaisten persoonien kautta niin, ettemme kuitenkaan yritä muuttaa heitä itseään. Tämähän pätee jo kulttuurientuntemuksessakin – kun tunnet etukäteen kulttuuria, jonka edustajan kanssa asioit, on sinun helpompi löytää yhteys toisen henkilön kanssa. Jos emme kiinnitä huomioita ristiriitoihin ja niiden välttämiseen, voi tilanne pahimmillaan polarisoitua eli kärjistyä. Tällöin persoonien ominaispiirteet tulevat esiin huonolla tavalla, mikä taas vaikeuttaa merkittävästi yhteistyön onnistumista. Tämän koin eräässä kouluprojektissa tiimissä, jossa palaset eivät loksahtaneet mutkattomasti yhteen. Saimme tämän peitettyä niin, ettei se näkynyt merkittävästi asiakkaalle eikä vaikuttanut hänen saamaansa kiitettävään lopputuotokseen. Se oli kuitenkin raskasta meille itsellemme ja pistää miettimään, miten paljon parempi lopputulos olisi vielä voinut olla, jos tiimimme olisi työskennellyt alusta asti yhteisen päämäärän eteen. Emme keskittyneet tarpeeksi vuorovaikutustaitojemme hiomiseen ja aiheista keskusteluun, vaan jaoimme työt itsenäisiksi kokonaisuuksiksi. Tästä johtuen tiellämme oli vaikeita tilanteita ja väärinymmärryksiä. Näistä kenties osalta olisimme osanneet välttyä, kun olisimme yrittäneet ymmärtää toisiamme paremmin.

Huomaan esimerkiksi joutuvani muistuttamaan itseäni toisinaan siitä, että muut eivät ole yhtä huolellisia tai tarkkoja kuin mitä itse olen. Tämä taas helposti ärsyttää minua, sillä yksityiskohdat joissain tapauksissa ovat erittäinkin tärkeitä lopputuloksen kannalta ja tapa erottua joukosta positiivisesti. Viime vuodet olenkin tietoisesti pyrkinyt tarkkailemaan omaa käyttäytymistäni ja mukauttamaan sitä tilanteiden niin vaatiessa. Olen onnistunut kehittämään itsestäni joustavamman tiimipelaajan antaen periksi asioissa, joissa en koe suurta merkitystä lopputuloksen kannalta, kunhan koen että käsittelemämme asia etenee näin jouhevammin kohti suurempaa tavoitetta. Toisaalta taas olen myös oppinut pitämään puoleni niiden asioiden suhteen, jotka koen asian kannalta merkityksellisiksi. Ennen olisin voinut olla tapani mukaan hiljaa ja nyökytellä, mutta toisinaan tämä hiljainen tarkkailija osaakin muuttua jääräpäisemmäksi pässiksi. Eikä minun ole pakko saada niin sanotusti omaa tahtoani sellaisenaan läpi – koen vain tärkeäksi sen, että erilaisia mielipiteitä tuodaan ilmi ja niistä keskustellaan. Yleensä näin syntyy se paras ratkaisu, jossa eri mielipiteistä ja ideoista kootaan paras mahdollinen kokonaisuus, jonka takana jokainen tuntee voivansa seistä.

Treeniä, treeniä

Kun malttaa tutustua toiseen ja ymmärtää tämän näkökantoja ja ajatuksia, jaksaa kiinnostua heistä aivan uudella tavalla. On opittava tunnistamaan eri persoonia osatakseen kommunikoida heidän kanssaan parhaiten – luodakseen yhteyden. Toinen ihminen arvostaa suoraa puhetta ja toimintaa, kun taas toinen säikähtää moista hyökkäävyyttä ja vetäytyy taaksepäin – sama toimintatapa ei toimi kaikille. Tämän tulemme varmasti huomaamaan vielä useasti akatemialla projektien parissa, oli sitten kyse omasta tiimistämme tai kontaktoimistamme asiakkaista.

Positiivisena uutisena mainittakoon se, että ihmissuhteiden hoitamista voi harjoitella. Dunderfelt kuvailee tätä psykologisten lihasten harjoittamiseksi: puhuminen, kuunteleminen, empatia ja jämäkkyys. Kun näitä taitoja treenaa arkipäivän ihmissuhteissa, on paremmin valmistautunut siihen, kun todelliset kisat koittavat. Itselleni kisat alkoivat siitä, kun hyppäsin oravanpyörästä ja otin suunnaksi palata koulunpenkille. Yksi vuosi on takana ja seuraavat kaksi ja puoli vuotta edessä on treeniä tähtäimenä loppuelämän kestävä kisa tehden sitä, mikä minua itseäni eniten motivoi. Pitkään ajattelin kisaavani aina pääsääntöisesti yksilönä. Kai ikä ja kokemus ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja olen oppinut huomaamaan sen, että ehkä sittenkin olen tiimipelaaja. Jokaisella on jotain annettavaa ja toimivassa tiimissä kaikki edesauttavat näiden puolien tuomista esiin toisistaan sekä kannustavat niiden jalostamiseen eteenpäin.