Tampere
28 Mar, Thursday
11° C

Proakatemian esseepankki

Enkö olekaan minä?



Kirjoittanut: Kiia Innanmaa - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Tunne lukkosi
Kimmo Takanen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Enkö olekaan introvertti?

Olen aina, tai ainakin nämä kaksi termiä opittuani, pitänyt itseäni introverttina, jolla sattuu löytymään myös muutamia ekstroverttisiä taipumuksia. Enimmäkseen olen kuitenkin uskonut olevani introvertti – niin ovat sanoneet aina myös netissä tekemäni erilaiset testit, kuten 16 personalities -testi. Tosin tuossakin testissä prosentit introvertin ja ekstrovertin välillä ovat aina olleet noin 60-40, eli vain hieman enemmän introvertti. Silti, aina uskoin hyvin vahvasti olevani introvertti. Muistan myös naurahtaneeni ääneen ja todenneeni “no veikkaappa” tiimikaverille, joka kysyi, kumpi olen. Olen siis myös olettanut, että kaikki muutkin pitävät minua introverttina.

 

Tänä keväänä erästä esseetä varten materiaalia lukiessani opin kuitenkin uuden termin: ambivertti. Ambiverttillä tarkoitetaan henkilöä, jolla on tunnistettavissa keskimäärin yhtä paljon sekä introvertin että ekstrovertin piirteitä. Erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten seurassa ambivertin erilaiset piirteet nousevat esiin erilaisilla tavoilla. Juuri nyt se tuntuu paljon enemmän itseäni kuvaavammalta sanalta, kuin introvertti.

 

Olen viimeisen vuoden aikana myös toipunut (ja olen edelleen toipumassa) lievästä masennuksesta, yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä sekä paniikkihäiriöstä. Mitä vähemmän nämä haasteet ovat olleet vaikuttamassa mieleeni, elämääni ja arkeeni, sitä enemmän olen huomannut itsessäni ekstrovertin piirteitä. En tarkoita yleistää sitä, että yleisesti masentuneet tai muiden mielenterveyden haasteiden kanssa kamppailevat ihmiset olisivat todellisuudessa ekstroverttejä ja nämä sairaudet aina vain muuttaisivat heidät introverteiksi. Tarkoitan tässä sitä, että huomasin omalla kohdallani näiden haasteiden sumentaneen käsitystäni omasta itsestäni ja että en ehkä tuntenutkaan itseäni yhtä hyvin, kuin olin kuvitellut.

 

Enkö olekaan optimisti?

Paitsi että olen aina pitänyt itseäni introverttina, olen myös aina pitänyt itseäni optimistina. Olen aina ajatellut, että pystyn löytämään jokaisesta, huonostakin, tilanteesta edes yhden positiivisen asian. Olen aina ajatellut, että olen positiivinen ja elämänasenteeltani pääosin iloinen, eli luonnollisesti olisin myös optimisti.

 

Todellisuudessa tuonkaltainen kuvaus on ehkä sopinut paremmin ihanneminälle, kuin oikealle minälle. Olen ehkä ollutkin hieman optimisti, mutta lähinnä oman minäkuvan suhteen.

 

Lukiessani Kimmo Takasen Tunne Lukkosi -kirjaa, tein siinä olevan testin erilaisista tunnelukoista. Takasen mukaan tunnelukot ovat sisäisiä ja nimenomaan haitallisia uskomuksia, joita meillä on itsestämme, muista ihmisistä ja elämästä ylipäätänsä. Erilaisia tunnelukkoja on listattu yhteensä 18 ja meistä jokaisella on elämämme jossain vaiheessa erilaisia tunnelukkoja. Ne eivät ole mielenterveyden häiriöitä, vaan lapsuudessa opittuja selviytymismekanismeja, joista on aikuisuudessa tullut haitallisia uskomuksia ja toimintatapoja. Aikuisen kun ei ole sopivaa käyttäytyä samalla tavalla, kuin lapsen, jos jokin hänen tarpeistaan ei tyydyty.

 

Tunnelukoilla on eriasteisia voimakkuuksia ja saman asteisinakin toiset tunnelukot vaikuttavat elämäämme voimakkaammin kuin toiset. Esimerkiksi henkilö, jolla on rankaisevuuden tunnelukko, saattaa olla itselleen hyvinkin ankara omassa arjessaan – siitä on armollisuus kaukana. Toisaalta henkilö, jolla on rankaisevuuden tunnelukko saattaa kieltää koko asian, ja kompensoida tunnelukkoaan viemällä oman käytöksen aivan toiseen ääripäähän – hän on silloin itselleen turhankin armollinen, niin armollinen, että se taas on haitallista.

 

Tunnelukkoihin suhtaudutaankin Takasen mukaan kolmella erilaisella tavalla: välttelemällä, antautumalla tai hyökkäämällä. Usein myös saatamme käyttää kaikkia näitä kolmea, ensin pyrkien välttämään tilannetta, siihen jouduttuamme hetkeksi antaudumme ja lopulta hyökkäämme. Yleensä kuitenkin jokin näistä nousee automaattiseksi reaktioksi tilanteeseen oman tunnelukkomme kanssa ja omalla kohdallamme. Tunnelukot ovat hyvin yksilöllisiä ja sitä myöten myös niiden vaikutukset käyttäytymiseemme.

 

Itse testiä tehdessäni sain pessimistisyyden tunnelukon voimakkuudeksi vahvan (asteikko: heikko, keskivahva, vahva ja erittäin vahva). Ensin ajattelin, että ehkä testi on väärässä tai ehkä ymmärsin jonkin testissä olleista väittämistä väärin. Minähän olen optimisti. Mitä pidempään asiaa pohdin, tajusin, että saatankin olla pessimisti. Tai että ainakin minulla on vahva pessimistisyyden tunnelukko, johon suhtaudun nimenomaan hyökkäävällä asenteella. Pyrin kompensoimaan pessimistisyyttäni parhaani mukaan ja ainakin näyttämään kaikille muille, että olen superoptimistinen.

 

Tämä oivallus palautti mieleeni hiljattain oppimani ambivertti-termin ja sen, että en ehkä olekaan introvertti. Aloin miettiä, enkö olekaan minä? Enkö olekaan ollenkaan sellainen, kuin olen aina kuvitellut olevani? Ymmärsin, että olen paitsi toipumassa, myös kasvamassa. Olen rikkomassa tunnelukkojani ja pääsemässä lähemmäs sitä ihanneminääni ja optimistia. Mutta että silti, juuri nyt, omassa käytöksessäni ja toimintatavoissani on kuitenkin aika paljonkin pessimistisyyttä ja arjessani huomaan nyt tilanteita, joissa kompensoin tätä tunnelukkoa.

 

En olisi nähnyt näitä tilanteita niin, kuin nyt ne näen, jos en olisi lukenut Tunne lukkosi -kirjaa. Minulla on myös muita tunnelukkoja, kuten rankaisevuus, hyväksynnän haku ja suojattomuus, mutta ne tunnistin itsessäni entuudestaan. Suhtautumistapani niihin on ehkä ollut enemmän välttely tai antautuminen. Nimenomaan tunnelukkoa, jota vastaan hyökkään ja jota pyrin aktiivisesti (mutta alitajuisesti) kompensoimaan, oli vaikea omassa elämässä tunnistaa.

 

Onneksi nyt, kun sen tunnistaa, siitä on helpompi oppia pois. Ymmärrän, että minun ei aina tarvitse olla sitä toistakaan ääripäätä, enkä enää pelkää, että muut pitävät minua pessimistisenä. Olen jo parissa viikossa huomannut, että en enää pyri kompensoimaan tunnelukkoani yhtä aktiivisesti. Todennäköisesti näin on, koska käyttäytymiseni näissä tilanteissa on tiedostavampaa ja harkitumpaa.

 

Nyt kasvu ihanneminää ja optimistista minuutta kohti on helpompaa, kun tiedän lähtökohtani. Rehellisesti sanottuna, en ole vielä lähelläkään sitä, missä kuvittelin olevani jo vuosia sitten.

 

Lähteet:

Takanen, K. 2011. Tunne lukkosi. Vapaudu tunteiden vallasta. WSOY.

Neris Analytics Limited. 2019. Free Personality Test. [Test]. Luettu 4.7.2019. https://www.16personalities.com/free-personality-test

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close