4 Pointtia:

1. Totuus vaatii keskustelua, 2. Vastaanottavuus 3. Asenteen muutos, 4. Ura- ja suoritus vastuullisuus,

Törmäsin viikonloppuna 27.9 uunituoreeseen Ylen E-urheilun artikkeliin “E-urheilun suomalainen uranuurtaja muistuttaa tärkeästä rajanvedosta ja peräänkuuluttaa terveitä elintapoja – “Ei voi vetää pizzaa, hampurilaisia tai sokeria.” Artikkelissa käsitellään Joona ‘Natu’ Leppäsen näkemyksiä E-urheilijoiden harjoittelusta ja fyysisestä kunnosta, tekemisen ammattimaisuudesta ja hyviä ja terveellisiä elintapoja kohtaan. Artikkeli on kirjoitettu 3.9 Jussi Paasin Urheiluhullujen podcastin Kilpapelaamisen suosio kasvaa hurjaa vauhtia – mitä se tarkoittaa perinteisen urheilun näkökulmasta? pohjalta, jossa Leppänen oli avautumassa asiasta.

Ammattivalmennus urani alkoi aikoinaan 2010-2011 kamppailu-urheilusta ja on täydentynyt useiden lajien lomassa valmentajan roolista valmennuspäällikkönä ja konsulttina, sekä myöhemmin valmennukseen ja liikunta-palveluihin erikoistuvalla liikunta-alan korkeakoulututkinnolla. Kiinnitin podcastiin, sekä artikkeliin huomiota, koska aihe on juuri sitä mihin olen erikoistunut E-urheilijoiden suorituskyvyn optimoimisen ja mentaalisen valmennuksen osalta.

Ajatukset omia. Tarkastelu performance ja mentaali valmentajan näkökulmasta, eikä sidottu minkään organisaation alle.

Pioneerin näkemykset – Tekoja vai pelkkää puhetta?

Podcastissa Leppänen jakaa paljon kommentteja, näkemyksiä ja mielipiteitään, sekä kertoo esimerkin 16-vuotiaan Jere ‘Sergej’ Salon purkavan välillä huonot pelit lenkkeilyllä. Hän mainitsee myös suurimman osan ENCEn pelaajista tekevän fyysisiä harjoitteita. Tätä tukee artikkelissa nostettavat Leppäsen kommentit.

Leppänen puhuu paljon tekemisen ammattimaisuudesta, huippu-urheilijoita erottavasta marginaalierosta, sekä elementeistä mm. ruokavaliosta, joilla saadaan “kaikki teho iri ihmiskehosta ja mielestä.” Lisäksi hän mainitsee esimerkin yhden turnauksen pituudesta ja kestosta viitaten pelaajien vireystason ylläpitämiseen ja sitä vaativiin tekijöihin. Otteita artikkelista:

“Haetaan sitä huippusuoritusta, sitoudutaan täysillä tekemiseen. Huipputasolla mukana on valmentaja ja psykologi. Mietitään tarkkaan ravintoa, kaikkia ihan pienimpiäkin elementtejä, jotta pystytään saamaan ihmiskehosta ja mielestä kaikki irti, jotta päästään taitotasojen ylärajoille, Leppänen selittää”

“Jos sitten mietitään lihasmassaa tai lihaskestävyyttä, niin eihän niiden tarvitse tietenkään olla sellaisia kuin pikajuoksijalla tai jääkiekkoilijalla, mutta fyysiset ominaisuudet tulevat kuvaan, kun mietitään ottelupäivää”, Leppänen jatkaa.

 

Leppänen kertoo, että esports-turnauksessa voi ottelu alkaa kello 11 aamupäivällä, ja se kestää kolme tuntia. Sitten on viisi tuntia taukoa ja illalla seuraava ottelu.

“Otteluissa pitää olla äärimmäisen latautunut, fyysisesti valmiina ja mieli virkeänä. Se vaatii muun muassa ruoan, juoman ja levon miettimistä todella tarkkaan.”

Haluan positiivisella mielellä kyseenalaistaa ja pohtia artikkelissa Leppäsen tuomia pointteja, jotka ovat näin suorituskyky ja mentaali valmentajan näkökulmasta oikeita asioita, mutta mikä on puheiden takana oleva tekemisen tason todellisuus in real life? Ainakaan julkisuudessa en ole paljoa nähnyt, harmittavan vähän näitä asioita joista Leppänen puhuu. ENCE:n ja pelaajien kanavissa ei paljon lenkki tai salikuvia ole näkynyt. ENCE tunnetaan suomalaisen E-urheilun kärkenä, sekä paljon mainostetun maailman rankingin HLTV #13 sijoituksen kautta myös maailmanlaajuisesti. Kyseessä on iso roolimalli suomalaisessa scenessä ja suomalaisille nuorille, joten haluan tarkastella asioita tarkemmin.

Leppäsen pointit ovat hyviä asioita ja komppaan hänen ajatuksia täysin. Olen samaa mieltä, että kokonaiskuvaa ja yksityiskohtia pitää hioa pitkään ja hartaasti, moneen kertaan uudelleen, mutta mennään siihen pointtiin mikä huolestuttaa minua – Miten Leppäsen ilmi tuomat asiat näkyvät ammattipelaajina olevien roolimalliemme kuten esimerkiksi Aleksi ‘allu’ Jallin ja Sami ‘xSeven’ Laasasen elintavoissa ja harjoittelussa päivittäin? Leppänen puhui podcastissa turnauspäivien pituudesta ja siitä kuinka tarkoin etukäteen on mietitty turnauksien aikataulut ruokavalioita myöten, kuinka tämä on toteutunut ENCEssä?

Miten “Haluamme korostaa hyviä ja terveellisiä elintapoja” statement ja kaiken tehon irtisaaminen näkyy heidän elämässä ja ENCEn harjoittelussa? Ilmi nostetut kesäleirit ovat positiivisia asioita koko scenen ja nuorten kannalta, mutta onko todellisuus ammattipelaajien kanssa samalla tasolla?

Minua kiinnostaa kuulla ovatko ENCE:ssä asiat harjoittelun ja elämänhallinnan osalta näin hyvällä tekemisen tasolla kuten Leppänen antaa Podcastissa ja nostetussa artikkelissa ymmärtää? Miten ENCE on toteuttanut ammattipelaajiensa kanssa fyysisen aktiivisuuden, mentaalisen, lepo/palautumisen, ravinnon, biomekaniikan ja yleisen terveyden elementit ja miten ne näkyvät pelaajien arjessa todellisuutena? Miten harjoitteiden ja suoritusten laatua ja toteutumista seurataan ja analysoidaan? Mitkä ovat olleet jatkotoimenpiteet harjoittelusta saadun datan ja analyysien perusteella?

Keskustelun avaus

Mikäli asiat ovat näin kuten Leppänen antaa ymmärtää, uskon että siitä löytyy dataa ja aineistoa, sekä esimerkkejä jo pidemmältä ajalta, joita olisi hyvä tuoda ilmi julkisuuteen, kun Leppänen heittää mm. huolen lasten ja nuorten syömisestä ja nukkumisesta. Toivon että ENCEn Pelicans yhteistyö on poikinut jotain tämän suuntaista ja on ollut vaikuttamassa ENCEn rosterin harjoitteluun pelin ulkopuolella. Silloin ollaan jo positiivisesti todella pitkällä maailmankin sceneen nähden ja tätä täytyy ehdottomasti tuoda ilmi enemmän!

Haastan ENCEn Leppäsen vastaamaan hänen “Seurajoukkueiden ja koko esports-kulttuurin tehtävä onkin viedä eteenpäin viestiä niistä asioista. Haluamme korostaa hyviä ja terveellisiä elintapoja” -statementtiin syvällisemmin. Tuodaan julki kuinka ENCE ja CS:GO joukkueen valmentaja Slaava ‘Twista’ Räsänen on esim. yhteistyössä Pelicansin kanssa rakentanut supertähti Aleksi ‘allu’ Jallille ja muulle CS:GO rosterille pelivalmennusta tukevaa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja suorituskyvyn optimoimiseen tähtäävää harjoittelua, sekä harjoitteluun ja pelien aikatauluttamiseen liittyviä tekijöitä mm. turnauksiin valmistautumisissa  – juurikin sitä “kuinka saada kaikki tehot irti” meininkiä.

Lisäksi koen että olisi tärkeää scenen kannalta kuulla samassa vastauksessa roolimallina toimivan ‘allun’ ja muiden pelaajien kommentteja, kuinka tämä on vaikuttanut heidän nykyiseen uraan ja pelin sisäiseen toimintaan. “Jos kilpapelaajan kuukausipalkka on huipulla 20 000 euroa, niin silloin häneltä saa vaatia jo hyvää fyysistä kuntoakin” – Leppänen. Kuinka paljon ENCE ja ‘Twista’ on sitä vaatinut ja mitä sen eteen on tehty?

Henkilökohtainen statement

Vastaanottavuus

Oman kokemukseni pohjalta suurimpia scenen ongelmia etenkin suomessa on pelaajien vastuullisuus omasta urasta, vastaanottavuus ja asenteet – kaikki vaativat muutosta. Suomi on yksi E-urheilun “kasvattaja” maista, jossa pelaajat kasvavat ja lähtevät ulkomaille paremman uran turvin. Mistä tämä johtuu, miksi suomessa ja suomalaisissa organisaatioissa ole niin hyvä olla että haluttaisiin pysyä suomessa? Yksi tekijä voi olla raha, joka maailman scenessä on paljon suurempaa kuin suomessa, mutta miksi ei luoteta siihen että suomalaista joukkuetta voitaisiin viedä maailmalle?

Kuinka paljon suomalaiset ammattipelaajat ovat valmiita ottamaan vastaan uusia asioita ja muutoksia, kun tähänkin asti on pärjätty sillä kuuluisalla “pelaan 10h päivässä, niin pääsen huipulle” meiningillä. Monesti mediassa tulee julki esimerkkejä lapsuuden ja nuoruuden ahdistuksesta, koulukiusaamisesta, perhe-elämän tilanteista ja muista sosiaalisista vaikeuksista jotka ovat ajaneet energian ja fiilisten purun pelaamisen pariin. Tästäkään pioneeri Leppänen ei poikkea. Ollaan tietyllä tavalla kasvettu tietynlaiseen malliin historian saatossa. On hyvin vaikea vastaanottaa muutosta esim. unen rytmittämisen, fyysisen harjoittelun ja ruokavalion muodossa, jos viimeisen 8-10v on pärjännyt ja päässyt ammattipelaajan asemaan vain pelaamalla.

“En haluu valmentajaa, pakottaa jollekki aamulenkkeille” , “Mitä siitäkään on hyötyä et uni rytmejä aletaan korjaamaan, kun pitäs vaan saada pelituntei alle joukkueena” , “Kävin hakee kaupasta pasteijoita lounaaks..”

Jos viimeisen 8-10v on pärjännyt ja päässyt kansainväliseen ammattipelaajan asemaan vain pelaamalla, enää et pääse (vaikka olisit God_allu), tai pääset jos päätavoite on pelata suomi scenen FEL-liigaa ja LanTrek turnauksia, jotka ovat minun näkökulmasta hippokisoja suomen ammattipelaajien potentiaaliin nähden. Kilpailu kansainvälisellä huipulla on niin kovaa, että yksityiskohtia myöten pitää hioa ja tästä olen Leppäsen kanssa samaa mieltä. Pelaajien vastaanottavuus ja asenne pelin ulkopuoliseen harjoitteluun ja elämänhallintaan on muututtava. Tasapainoinen ja hyvinvoiva ihminen pelaa paremmin kuin silloin tällöin nukkuva ja stressistä kärsivä pelaaja. Uskallan väittää, jos mikä tahansa suomalainen ammatti CS:GO joukkue ja sen pelaajat sitoutuvat 1-vuodeksi pelivalmennusta tukevaan ulkopuolisiin hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin ja niiden harjoitteluun ja ylläpitämiseen, pelilliset tulokset nousevat dramaattisesti ja joukkue pelaa HLTV top 5 tasolla tasaisesti.

Vastuullisuus omasta urasta ja asenteen muutos

Jokaisen suomalaisen CS:GO pelaajan on otettava vastuu omasta urasta yksilöinä ja joukkueena. Kysyn jokaiselta valmennettavaltani perinteisellä ja E-urheilun puolella: Mitkä ovat pelaajan arvot ja tavoitteet, Mitä urheilija/pelaaja on valmis uhraamaan oman uran ja tavoitteiden eteen, Mitä urheilija/pelaaja on valmis antamaan ja vastaanottamaan urallaan. Nämä ovat verrattavissa kysymyksiin mitä teen henkisen valmennuksen puolella: Tiedätkö kuka olet, tiedätkö mitä haluat ja hallitsetko omaa elämääsi? Tämän lisäksi pohditaan vielä samat kysymykset joukkueena, sillä esim. CS:GO on joukkuepeli ja pelejä ei voiteta 1v5 tai 4v5 asetelmalla, vaan yhdessä joukkueena johon kuuluu 5 pelaajaa.

Käydään tämä läpi esimerkkinä:

Olet kuukausipalkallinen ammattipelaaja, joka pelaa joukkueessa. Yhteinen asettamanne tavoite joukkueena on HLTV#1 ja oma tavoitteesi tämän lisäksi on Major MVP pelaaja = olla maailman paras joukkue ja pelaaja. Teet tavoitteesi eteen joka päivä töitä 9kk ajan, sitoudut joukkueen pelillisiin harjoituksiin, katsot omia ja vastustajien demoja ja lisäksi toteutat kokonaisvaltaista unen, ruokavalion, fyysisen, mentaalisen, biomekaniikan ja yleisen terveyden mukaan suunniteltua harjoitusohjelmaa yhdessä rytmissä joukkueen kanssa. Asenne on että annat 100% panoksesi urallesi ja tavoitteillesi.

Samassa joukkueessa pelaa myös kuukausipalkallinen ammattipelaaja, joka on epävarma yhteisestä HLTV#1 tavoitteesta ja omasta urastaan. Pelaaja käy päivätöissä tai opiskelee, jotta saa elantoa, täydennystä cv tai ammatin mikäli tavoitteesta ei tule totta. Hän on 8-16 kiinni edellä mainittujen asioiden parissa, jonka mukaan joukkueen pelilliset harjoittelut täytyy suunnitella, mikä vaikuttaa myös neljän muun pelaajan rytmeihin ja harjoitteluun. Aikaa työn/koulun ja pelien lisäksi ei riitä toteuttamaan kokonaisvaltaista harjoitusohjelmaa, jonka takia uni jää vähäiseksi, kouluhommat painaa päälle ja stressi lisääntyy. Tämä vaikuttaa suoraan pelin sisäisiin suorituksiin yksilönä ja joukkueen kommunikaatioon = joukkueen menestymiseen.

Onko sinusta oikeutettua että annat itsestäsi 100% yhteisen tavoitteen eteen ja teet kaiken ollaksesi maailman paras pelaaja, mutta joukkueessa on pelaaja, joka käy opiskelijana korkeakoulussa tai päivätöissä ja ei ehdi antamaan joukkueelle panostaan tai itselleen? Onko oikeutettua, että neljän muun pelaajan päivä rytmit ja harjoittelut menee yhden pelaajan mukaan?

Minusta ei ole oikein. Toki joukkue on valinnut pelaajan rosteriin, mutta miksi? Siksikö, että pelaaja on hyvä jätkä ja sen kanssa on kiva pelata? Tässä tulee mielestäni vastaan ammattipelaamisen ja puuhailun ero mikä täytyy muuttua. Joukkueita ei rakenneta sen perusteella mitä pelaajat fiilistelevät kavereista “sen kanssa on kiva pelata” ja määrittelee organisaatiolle keitä joukkueeseen otetaan, pahimmassa tapauksessa jopa niin että pelaajat ilmoittavat “ei pelata” jos “kivakaveria” ei hyväksytä joukkueen managerin tai valmentajan puolelta. Tottakai pelaajan valintaan vaikuttaa hänen pelillinen osaaminen ja muokkautuvuus, mutta valintaan mielestäni vaikuttaa ennenkaikkea edellä mainitsemieni lisäksi kyky olla joukkuepelaaja, kyky kommunikoida, asenne, arvot, tavoitteet, työnteon valmius, luottamus ja kemiat.

Lisäksi valmentajan, managerin tai organisaation näkökulmasta katsottuna kyseinen tilanne ei vie ketään mihinkään. Valmentaja ja manageri työstää joukkuetta ja yksilöitä kovalla panoksella ja ammattitaidolla eteenpäin, sekä organisaatio maksaa tuhansia euroja palkkaa pelaajilleen palkintorahojen lisäksi, mahdollistaakseen pelaajien täysipäiväisen harjoittelun ja etenemisen uralla. Suoritus- ja tulosvastuu on niin valmentajan, managerin, organisaation ja etenkin myös pelaajien vastuu. Pelaajien täytyy myös itse tehdä töitä oman kehittymisen eteen ja hankkia kokoajan uutta tietoa taktiikoista, maailmalla vallitsevista “trendeistä” ja omaa positiota pelaavista pelaajista: kuinka he pelaavat ja mitä he tekevät. Kukaan valmentaja ei pysty katsomaan ja kertomaan edes yhden vastustajan POV-tiloja ja kertomaan niitä niin tarkasti että se hyödyttää pelaajien tekemistä pelin sisällä, vaan se on jokaisen pelaajan tehtävä käydä vastustajien ja maailmalla pelaavien joukkueiden demot läpi rooli ja joukkue kohtaisesti. Kuka työnantaja maksaa työntekijälle palkkaa siitä että hän käy koulua ja tekee puolivaloilla töitä työnantajalle, kun perusasiat unohtuvat matkalla? Aika harva. Niin ei pitäisi myöskään olla E-urheilussa.

Minusta ongelma on suurimmissa määrin siinä, että pelaajat eivät ota uraansa tosissaan ja ole valmiita tekemään huipulla pelaamisen eteen töitä ja sen vaatimaa elämänmuutosta. Asennoitumaan niin että mennään päätyyn asti. Joukkue häviää ja voittaa joukkueena. Kädessä on viisi sormea ja yhdessä ne muodostavat nyrkin. Ketään ei syytetä häviöistä erikseen. Jos joukkue haluaa olla huippu-joukkue, sen rytmit mm. elämän ja harjoittelun kanssa, arvot ja tavoitteet täytyy kaikkien pelaajien kesken osua samoihin, tai edes hyvin lähelle toisiaan, jolloin tekeminen on eteenpäin vievää ja kannattavaa.

Onko ratkaisuna se, että työskennellään muutama vuosi keskiverrolla palkalla, pitkiä työpäiviä sellaisessa työssä mitä kohtaan ei tunne intohimoa tai kouluttaudutaan alalle ja todetaan lopuksi ei ollutkaan “se mun juttu”, jotta valot syttyy palamaan ja ymmärretään että omasta intohimosta E-urheilijana voidaan maksaa jopa triplasti vuositasolla, jos vain on valmis tekemään edes 1-vuoden töitä täysillä?

Elämäni Esports on esseesarja, jossa tarkastelen omaa ammatillista osaamista ja kehittymistä, sekä uraani kirjojen avulla. Elämäni Esports: osa 2 – Paljon puhetta, mutta mikä on totuus? #ScenenOngelmat perustuu Yle urheilun Jussi Paasin 3.9 podcastiin ja sen pohjalta tehtyyn artikkeliin, jossa Joona Leppänen tuo ilmi näkemyksiään E-urheilijoiden harjoittelusta. Pohjasin podcastissa ja artikkelissa ilmi tulleita asioita omaan valmennus tietoon, kokemukseen ja kohtaamiini asioihin suomen scenestä, sekä suomalaisten ammattipelaajien kanssa työskentelystä.