Luin Työterveyslaitoksen Mikael Sallisen, Irja Kandolinin sekä Mari Purolan kirjoittaman kirjan nimeltä Elämisen rytmi – Kohti tasapainoa työn ja muun elämän välillä. Valitsin kirjan luettavaksi, koska tasapainottelen itse tällä hetkellä liiallisen työmäärän ja hyvinvoinnin välillä. Teoksen pituus oli vain reilu 50 sivua, mutta se herätti minussa sitäkin enemmän ajatuksia. Liian helposti tulee otettua kauheat määrät uutta kiinnostavaa puuhaa, joka kostautuu myöhemmin hommien kasaantuessa vieläpä samalle päivälle. Suuri työmäärä täyttää helposti kaiken vuorokaudessa käytettävissä olevan ajan, jolloin omalle itselleen ja ihan vaan oleskelulle omien ajatusten kanssa ei jää juurikaan aikaa.

Oman elämän tarkastelu sivustakatsojan roolissa

Kirjassa oli oivaltavasti kerrottu, kuinka kiire vaikeuttaa etäisyyden ottamista omaan elämään sekä meneillä oleviin asioihin. Kiireinen ihminen noudattaa mitä useimmin rutiinejaan, eikä pysty muuttamaan toimintatapojaan, vaikka ne olisivat yksilön kannalta edullisinta muuttaa toisenlaisiksi. Minulle tämä tilanne on tuttu, mutta en ole sitä tällä tavoin tiedostanut. Ollessani kiireisimmilläni, teen helposti vanhoihin kaavoihin kangistuneena asiat täysin samalla tavalla päivästä toiseen, vaikka toivoisin mahdollisesti jotain muutosta asioihin. Henkilökohtaisesti tarvitsen omaa aikaa, jotta saan mahdollisuuden tarkastella omaa elämääni kauempaa, niinkuin sivustakatsoja. Tällä tavoin saan mahdollisuuden huomata tarpeeksi ajoissa, olenko ihan hakoteillä vai olenko jopa menossa oikeaan suuntaan hyvinvointiani ja tavoitteitani ajatellen. Liian kiireisenä tällainen toimintatapa ei onnistu, vaan olen niin sanotusti omien rutiinieni orja, ja suoritan kaikki tehtävät samalla kaavalla, jotta saan kaiken varmasti tehtyä.

Itsensä kuuntelemisella kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia

Lukioaikasta psykologian opettajaa siteeratakseni: ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Jotta ihminen voi tuntea elämänsä olevan tasapainossa, tulee sekä fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen osa-alueen olla kunnossa. Jonkun osion laiminlyömisestä näistä kolmesta aiheuttaa väistämättä elämänlaadun huonontumiseen. Olen huomannut omassa elämässä, että jos keskityn selkeästi liikaa yhden osa-alueen kehittämiseen, laskee se huomion määrää muilta osa-alueilta. Esimerkiksi jos olen panostanut liikaa työn tekemiseen ja uraan, korreloi tämä lähes välittömästi elämänlaadun heikkenemisen kanssa muiden osa-alueiden jäädessä vähemmälle huomiolle. Ihminen on kokonaisuus, ja kun fyysinen, psyykkinen sekä sosiaalinen alue on tasapainossa, voidaan saavuttaa kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Kilpaurheilijana olen joutunut läpi elämän kuuntelemaan itseäni ja havaitsemaan pienimmätkin ylirasitukseen viittaavat olotilat. Keho kyllä kertoo, kun mennään ylikierroksilla, se on toinen juttu tekeekö asialle mitään. Jos urheilussa on halunnut menestyä, on joutunut tasapainottamaan urheilun, työn, koulun sekä muun elämän balanssiin. Kun selkeää ennätystä päämatkallani 400 metrin kilpajuoksulla ei ole tullut liki  neljään vuoteen armottomasta reenaamisesta ja omistautumisesta huolimatta, on aika katsoa itseään peiliin ja tarkastella, mitä olisin voinut tehdä toisin. Kehittyminen on helppo keino huomata, onko elämän osa-alueet tasapainossa, vai onko keho tai mieli jatkuvassa ylirasitustilassa. Takapakkia syntyy helposti, jos esimerkiksi levolle ja palautumiselle on jäänyt liian vähän aikaa, ravintoa ei ole tullut syötyä kulutukseen nähden riittävästi, tai reeni on ollut liian kovaa. Myös muun elämän kokonaisrasituksen ollessa liian suuri, on urheilussa vaikeaa kehittyä. Jos tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kehittyminen, yksi tärkeimmistä keinoista on kuunnella itseään. Jos alkaa huomaamaan itsessään väsymyksen tai uupumuksen oireita, kannattaa vauhtia hidastaa ja antaa aikaa hetkeksi vain itselleen sekä omille ajatuksilleen.

Selkeä katkos työn ja muun elämän välille

Teoksessa oli otettu myös esille, kuinka teollisuusyhteiskunnasta siirtyminen tietoyhteiskunnaksi on muuttanut käsitystä työajasta. Ennen työt piti hoitaa tiettynä vuodenaikana valoisalla tai jotkut työt pimeän aikaan. Nyt työaika ei ole enää riippuvainen vuoden- tai vuorokaudenajasta, vaan töitä tehdään monella alalla 24 h vuorokaudessa. Positiivista tässä on se, että töitä voi mahdollisesti tehdä myös itselle parhaimpaan tai otollisimpaan aikaan, ja kavereita kerkeää näkemään myös päiväsaikaan, jos työt osuvat illalle. Toisaalta työajan rajojen hälventyessä selkeää katkosta työlle ja vapaa-ajalle on vaikeampaa tehdä. Töitä tehdään itse työpaikalla, ja jatketaan mahdollisesti kotona jopa yön pikkutunneille asti. Varsinkin kotona esimerkiksi etätyötä tekevät joutuvat määrittelemään itse milloin tekevät työtä ja mikä aika kuluu rentoutumiselle. Itsekin kotona töitä tekevänä huomaan usein tekeväni koko päivän hommia ruokataukoja ja reenaamista lukuunottamatta. Katkosta työn ja muun elämän välillä on välillä hyvin vaikeaa tehdä. Tieto siitä, että hommia on paljon, ja ne pitäisi saattaa loppuun, kerryttää paineita. Jos töitä lykkää tältä päivältä, löytyvät ne kuitenkin edestä muiden tehtävien kera tulevaisuudessa. Katkos työn ja muun elämän välille olisi kuitenkin hyvä sisällyttää jokaiseen päivään, oli hommia kuinka paljon tahansa. Useimmat työt voivat odottaa seuraavaan päivään, tai jos eivät voi, on syytä tarkastella, onko ottanut hommia liiaksi asti hoidettavakseen.

Olen kehittänyt tähän avuksi kolmen kohdan TO DO -listan loputtoman tehtävälistan sijasta. Kolmen kohdan listalle kerään vain ne kaikista tärkeimmät ja olennaisimmat tehtävät, joita minun tulee suorittaa sinä päivänä. En saa siirtyä seuraavan ja yleensä mukavamman asian suorittamiseen ennen kuin prioriteettilistalla numero yksi on suoritettu onnistuneesti loppuun asti. Kun tekee hetken ajatustyötä, ja kehittää listan, jossa oikeasti tärkeimmät tehtävät ovat suoritettavana ensimmäisenä, tulee oma energia ja resurssit kanavoitua oikein kaikkein tärkeimpiin tehtäviin. Tavallisesta monen kohdan listasta tulee useimmin valittua ne kaikista helpoimmat ja itseään kiinnostavimmat tehtävät hoidettavaksi, vaikka ne eivät olisikaan niitä kaikista tärkeimpiä tehtäviä omien tavoitteiden kannalta. Joskus tehtävälista on jopa niin mahdoton, että olen vain katsonut listaa kauhuissani saamatta koko päivänä mitään järkevää aikaiseksi.

Kuunteleminen ja avunanto on kaikkien vastuulla

Proakatemiassa kuulee ajoittain tapauksia, joissa joku opiskelija on polttanut itsensä loppuun liian ankaralla työnteolla, ja pahimmassa tapauksessa koulu on ollut pakko jättää kesken oman hyvinvoinnin takia. Tällaisien tapauksien ennaltaehkäisemiseksi on mielestäni jokaisen opiskelijan ja tiimiläisen vastuulla osoittaa kiinnostusta muita tiimiläisiä ja kavereita kohtaan, ja kuunnella heidän jaksamistaan. On syytä tarkkailla, onko joku mahdollisesti tekemässä ihan liikaa töitä, ja onko tämä mahdollisesti ylikuormitustilassa.

Jokaisella meistä on eri elämäntilanteet, haasteet ja ongelmat sekä erilainen kapasiteetti. On otettava huomioon, että jokainen on oma yksilönsä, ja toiselle pienempi määrä työtä aiheuttaa ylirasituksen oireita kuin toisella. Toinen pystyy tekemään moninkertaisesti enemmän kuin toinen, ja silti huomattavasti vähemmän tekevä voi ihan yhtälailla tuntea väsymyksen, ylirasituksen ja loppuunpalamisen oireita. Näitä oireita ei missään nimessä saa vähätellä, vaan tulee jokaisen ottaa vastuu tiimissä auttaa tällaisessa tilanteessa olevaa yksilöä. ”Kohtele muita, kuin toivoisit muiden sinua kohtelevan” -sanonta on mielestäni opettavainen, ja haluan itse toimia tällä tavalla. En tiedä mitään palkitsevampaa, kuin sen, että olen voinut auttaa tai piristää jotakuta lähimmäistä, ystävää, kaveria, tuttua tai tiimiläistä. On surullista ajatella, ettei voisi antaa auttavaa kättään tai edes pientä palaista omasta itsestään jollekin sitä enemmän tarvitsevalle. On tärkeää auttaa ensin itseään, jotta voi auttaa muita, mutta kuunteleminen ja avunanto kuuluu mielestäni jokaisen vastuulle, oli elämäntilanne mikä tahansa.