Ekologisesti ja eettisesti ongelmallinen vaateteollisuus

14.05.19 Esseen kirjoittaja: Anni Minkkinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hyvän mielen vaatekaappi
Kirjan kirjoittaja: Rinna Saramäki
Kategoriat: Erikoistuminen toimialalle, Vastuullinen ja kestävä yrittäjyys

Vaateteollisuus on yksi ongelmallisimmista tavoista tehdä bisnestä niin ympäristön kuin eettisyyden näkökulmasta. Vaateteollisuus on yksi saastuttavimmista teollisuuden aloista ja myöskin yksi epäinhimillisimpien työolosuhteiden tarjoajista. Kaikki ovat kuulleet kaukomailla käytettävästä lapsityövoimasta ja lukeneet juttuja, joissa kerrotaan ympäripyöreitä päiviä tekevistä ompelijoista, jotka eivät saa kovasta työstään huolimatta kunnollista palkkaa. Miksi näin sitten on? Miksi tämä liiketoiminnan ala on täynnä inhottavia vääryyksiä, vaikka itse aihe tuntuu perimmäisiltään viattomalta, mukavalta ja elämää ilahduttavalta?

 

Vaateteollisuus on yksi harvoista teollisuuden aloista, jotka vaativat edelleen tänä päivänä paljon ihmisen tekemää käsityötä. Vaikka maailma on automatisoitunut suuresti ja monet ennen ihmisen tekemät tehtävät on pystytty antamaan robottien hoidettavaksi, vaatteen valmistus ei kuitenkaan lukeudu näihin. Itse vaatteen ompelu ja kankaan käsittely vaatii ihmisen suorittamaa tarkkaa ja tuntevaa käsittelyä, mutta niin myös vaatteen leikkaaminen, sen kaavoittaminen ja suunnittelu. Puhumattakaan vaatteen materiaalin tuottamisesta. Robotit eivät vielä tänä päivänä pysty käsittelemään liukkaita ja tietynlaista herkkyyttä vaativia kankaita, eivätkä pysty ompelemaan niitä yhtä tarkasti kuin ihminen tarkan silmän ja näppärien sormien avulla. Tuotantojen automatisaatio on kuitenkin ollut monella muulla alalla käänteentekevää ja moni muu ihmisen elämisen kannalta tärkeä osa-alue on saatu tuotantotehokkaammaksi ja sitä kautta edullisemmaksi. Siispä myös vaateteollisuuden hintatasoa on haluttu laskea edullisemmaksi.

 

Vielä sata vuotta sitten vaatehankinnat olivat sananmukaisesti hankintoja, joita tehtiin harvoin ja harkiten. Vaatteet saatettiin teetättää ompelijalla omien mittojen mukaan ja niitä ei ostettu kuin tarpeeseen. Mutta niin kuin meille saapui pikaruokaravintolat, joista saa helposti edullista ja huonolaatuista ruokaa, saapui meille myös pikamuoti, josta saa edullisesti heikkolaatuisia vaatteita. Globalisoitunut maailma on mahdollistanut sen, että vaate voidaan tehdä toisella puolella maailmaa ja kuskata se meille länsimaihin niin, että vaatteen hinta pysyy edelleen naurettavan edullisena. Ja miksi vaate sitten tehdään niin kaukana? Siksi, koska kukaan ei länsimaissa suostu tekemään sitä niin halvalla kuin kehittymättömissä kaukomaissa. Suurin osa vaatteista valmistetaan kehitysmaissa tai muuten matalan elintason maissa. Näissä maissa elintaso ei ole vielä päässyt kehittymään samalle tasolle kuin korkean elintason länsimaissa, ehkäpä juuri siksi, että länsimaat käyttävät kehitysmaiden heikkoutta hyväkseen. Esimerkiksi vaateteollisuudessa länsimainen vaatemerkki tilaa kehitysmaissa sijaitsevalta ompelimolta tulevan mallistonsa valmistuksen ja pyytää siitä tarjousta. Jos tarjous on vaatemerkin mielestä liian korkea, he sanovat etsivänsä jonkun toisen, joka tekee halvemmalla. Tähän ompelimo yleensä vastaa tekevänsä malliston siihen edulliseen hintaan, joka on vaatemerkille sopiva. Ompelimoiden on otettava vastaan ne työt, mitä he saavat, sillä kilpailu työstä ja elannosta on kovaa kehitysmaissa. Monet vaatetehtaat ketjuttavat myös tuotantoa alihankkijoilla, joka orjuuttaa alan tekijöitä entistä enemmän. Ja länsimaiset yritykset käyttävät tätä ikävää tilannetta surutta hyväkseen. Miten kehitysmaat pystyvät koskaan kehittymään, jos heille ei sitä mahdollisuutta anneta? Jos kehitysmaissa oleva tehdas haluaisi saada työstään sellaisen korvauksen, että sillä tekisi muutakin, kuin pärjäisi juuri ja juuri, ei länsimainen vaatemerkki anna siihen mahdollisuutta. Vaatemerkit haluavat tuottaa vaatteensa mahdollisimman edullisesti, jotta he voivat myydä vaatteet hyvillä katteilla länsimaiselle pikashoppaajalle, joka haluaa ostaa viikoittain jotain uutta kivaa itselleen. Kun vaate on edullinen, ei haittaa vaikka vaatetta käyttäisi vain pari kertaa ja sitten heittäisi sen menemään. Eipä niin halvalla ja heikosti tehdylle vaatteelle paljoa sen enempää käyttökertoja olekaan suotu.

 

Eihän tällaisessa touhussa ole mitään järkeä. Vaatteita valmistetaan täysin kestämättömällä pohjalla epäinhimillisesti. Luonto saastuu kun vaatteiden raaka-aineita valmistetaan ja kasvatetaan yhä isommalla volyymilla (esimerkiksi yhden t-paidan materiaaliin käytetty puuvilla on kuluttanut 2700 litraa vettä, joka tarkoittaa yhden ihmisen koko vuoden juomavesiä), vaatteet ommellaan tehtaissa, jotka pakottavat työntekijänsä työskentelemään epäinhimillisissä olosuhteissa, vaatteiden kuljettaminen maapallon ympäri lisää hiilidioksidipäästöjä ja vielä viimeiseksi vaatetta ei voida käyttää kuin pari kertaa, jonka jälkeen se on jälleen ympäristöä kuormittavaa jätettä. Tällaisesta toiminnasta ei hyödy se, joka on kasvattanut ja poiminut puuvillan, ei se, joka on tehnyt siitä lankaa ja kutonut kankaaksi, ei todellakaan ompelija, joka on ommellut vaatteen valmiiksi, eikä myöskään kuluttaja, joka on ostanut vaatteen ja joutuu pian ostamaan vain lisää ja kuluttamaan enemmän rahaa, sillä vaate ei ole kestänyt käyttöä tarpeeksi. Tällaisesta luonnon ja ihmisten hyväksikäytöstä hyötyy vain pikavaatejättien omistajat, jotka ovatkin yksiä rikkaimmista ihmisistä maailmassa. H&M:n omistaja Stefan Persson on listattu Ruotsin rikkaimmaksi mieheksi ja mm. Zaran omistaja Amancio Ortega on tituleerattu maailman neljänneksi rikkaimmaksi mieheksi.

 

Mikä voisi olla ratkaisu tälle järjettömyydelle? Yksi vaihtoehto on kulutustottumusten muuttaminen ja vaatteen hinnan nostaminen korkeammaksi. Hinnan korotus ei tarkoita sitä, että vaatejättien miljonääriomistajat saisivat vain lisää rahaa, vaan että kaikki vaatteen tuotantoketjuun osallistuneet henkilöt saisivat työstään heille kuuluvan palkkion. Tällä hetkellä niin ei tapahdu, koska me emme halua maksaa hieman enemmän. Joku kuitenkin aina maksaa puuttuvan osan, tällä hetkellä maksajaksi jää köyhä vaatteenompelija, joka maksaa vaatteen hinnan oman elintasonsa kurjuudella. Sillä, että hän ei voi ostaa ruuaksi riisin lisäksi kananmunaa, tai että hän nukkuu yössä 3-4 tunnin yöunet eikä täyttä kahdeksaa, jotta hän pystyy tekemään tehtaalla pidemmän työpäivän. Tässä on viiden euron t-paidan hintalapusta puuttuva osuus.

 

Vaatteen hinnan korjaaminen kaikille reiluksi ei olisi kovin hankala asia. Rinna Saramäki on laskenut kirjassaan Hyvän mielen vaatekaappi uuden hinnan kaikin puolin reilulle t-paidalle. Ompelijan minimipalkka Bangladeshissa on noin 30 euroa ja yleensä vaatetusalalla maksetaan juurikin vain minimipalkkaa. Bangladeshin hintataso on toki paljon alhaisempi ja eläminen siellä paljon halvempaa kuin lännessä. Kuitenkin myös 30 euroa kuukaudessa on riittämätön summa rahaa Bangladeshissa elämiseen. Asia Floor Wage -järjestö on arvioinut elämisen mahdollistavan kuukausipalkan olevan Bangladeshissa noin 100 euroa. Tällä summalla bangladeshilainen ompelija pystyisi maksamaan vaatimattoman asunnon vuokran, ostamaan ruokaa ja hygieniatarvikkeita välttämättömän määrän sekä mahdollistamaan työmatkansa työpaikalleen. Edelleenkään elämä ei olisi yltäkylläistä, mutta ainakin sellaista, että niin pystyisi elämään kohtuullista elämää. Jotta bangladeshilainen ompelija pystyisi tienaamaan elämisen mahdollistavan 100 euroa rahaa, tulisi meidän Saramäen laskelmien mukaan maksaa vain 2,48 euroa enemmän ketjuliikkeen t-paidasta. Eli tällä hetkellä bangladeshilainen ompelija elää näännyttävässä köyhyydessä meidän vaatteidemme eteen raataen, jotta me länsimaiset kuluttajat säästäisimme 2,48 euroa per ostamamme ”halpapaita”. Kyllä minulla ainakin olisi varaa maksaa tuo reilu pari euroa ekstraa, vaikka olenkin opiskelija. Minä tienaan kuitenkin 250 € jo pelkkää opintotukea kuukausittain, kun taas kaukomaan ompelija saa vain 30 euroa kuukaudessa 12-tuntisista rankoista työpäivistä.

 

Näiden syiden takia en ole itse ostanut halpamuotia tarjoavista ketjuliikkeistä enää vaatteita muutamaan vuoteen. En halua tukea tällaista riistobisnestä, josta hyötyvät vain ketjujen rikkaat omistajat, niin kauan kun he toteuttavat tällaista liiketoimintaa. Jos yritykset jossain vaiheessa alkavat maksaa tuottajille heille kuuluvaa palkkaa ja ilmoittavat siitä läpinäkyvästi, voin harkita asiakkaaksi palaamista. Pelkkä boikotoiminen ei itsessään auta, vaan haluamaansa kannattaa vaatia. Siksi onkin hyvä tukea erilaisia aiheeseen liittyviä kampanjoita, kuten Vaatevallankumousta sekä esimerkiksi Suomessa toimivaa Puhtaat Vaatteet -verkostoa, johon kuuluuSuomen Ammattiliitojen Solidaarisuuskeskus SASK, Eettisen kaupan puolesta ry sekä ammattiliitot PAM, Pro ja Teollisuusliitto. Kannattaa myös itse selvittää asioita ja olla tiedostava kuluttaja. Keskustella pikamuodin ongelmista ystävien ja tuttujen kanssa ja yrittää levittää sanomaa siitä, että me haluamme ostaa vastuullisia vaatteita.

 

Pyöritän itse yhdessä tiimikavereideni kanssa suomalaisen muodin ja designin kauppaa Miela Designroomia ja me olemme halunneet tarjota paremman vaihtoehdon vaateostoksille. Kaikki tuotteemme ovat suomalaisilta brändeiltä ja brändimme kertovat avoimesti omista tuotantoketjuistaan. Lähes kaikki meillä olevat tuotteet on valmistettu EU:n alueella, joka tarkoittaa sitä, että valmistajien toimintaa ohjaa EU:n lainsäädäntö ja työntekijöiden oikeudet. Vaatteita ei ole siis voitu valmistaa epäinhimillisesti ja työntekijät ovat saaneet heille kuuluvan korvauksen. Tuotteemme ovat kalliimpia kuin pikamuotiketjujen vaatteet, mutta niin niiden kuulukin olla. Jotta koko vaatteen valmistusketjun aikana ketään ei ole poljettu tai tuotteen hintaa ei ole revitty kenenkään selkänahkasta, on tuotteen hinnan oltava sellainen, että jokainen tuotteen valmistukseen osallistunut on saanut hänelle kuuluvan korvauksen. Kun tuotteen hinta on hieman korkeampi (meillä vaatteen hinta pyörii noin 40-200 euron haitarilla) myös kuluttaja harkitsee sen ostamista tarkemmin. Ja kun hän harkitsee ostamista tarkemmin, ostaa hän tuotteen yleensä vain silloin, kun hän sitä oikeasti tarvitsee. Ja kun hän ostaa laadukkaan tuotteen, jonka hankinnasta hän on varma, tulee hän myös käyttämään tuotetta pidempään. Näin vaatetta ei heitetä roskiin eikä se ole kuormittamassa ympäristöä turhan takia.

 

Toivomme, että meiltä ostettu tuote on toivottu ja tarpeeseen ostettu, näin se pääsee hyvään ja rakastavaan kotiin ilahduttamaan uutta omistajaansa mahdollisimman pitkäksi aikaa. Näin kukaan ei ole tehnyt turhaa työtä tuotteen eteen. Toivottavasti yhä useampi kuluttaja pystyisi ajattelemaan ja kuluttamaan näin. Sillä tavoin poistaisimme monia ongelmia, joita vaateteollisuuteen liittyy niin ympäristön kuin eettisyyden kannalta.

 

 

LÄHTEET:

Hyvän mielen vaatekaappi, Rinna Saramäki, 2015

https://vihreatvaatteet.com

https://eetti.fi/2019/05/08/yllatys-yllatys-hmn-voitot-jatkossakin-tyontekijoiden-selkanahasta/

https://yle.fi/uutiset/3-9741605

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!