Tampere
18 Apr, Thursday
2° C

Proakatemian esseepankki

Ei Squad Tamperettakaan rakenneta viikossa



Kirjoittanut: Lassi Seppä - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Lanseerasimme Squad Tampere -tapahtuman verkkosivut ja markkinoinnin tovi sitten. Ennen tätä teimme todella paljon taustatyötä sen eteen, että 17. tammikuuta järjestettävä tapahtuma olisi sellainen kuin haluamme – ja että sinne tulevat yrittäjät ja yrityspäättäjät voivat illalla silmät ummistaessaan todeta, että Squad todella oli käymisen arvoinen. Olen vastuussa tapahtuman sosiaalisen median markkinoinnista, joten pääsen tarkastelemaan mahdollisesti siellä syntyvää keskustelua erittäin läheltä. James Caanin menestyskirja Start your business in seven days oli paitsi kiehtova lukukokemus, myös eräänlainen selkäranka, kalenteri ja Raamattu Squadin kaltaisen ponnistuksen edistämiseksi. Meillä on aikaa enemmän kuin seitsemän päivää, eikä Caankaan tarkoittanut kirjaimellista viikkoa – aivan kuten Jumalan luomiskertomuksessa. Vertauskuvallisesti on kuitenkin erittäin hyvä, että idealle on pystytty luomaan seitsemän sellaista apukysymystä, joiden avulla projekti pysyy aikataulussa. Projektitiimimme tulee kysyä tässä esseessä esiteltävät ja pohdittavat kysymykset itseltään arjen tekemisen keskellä usein. Vaikka aikaa näennäisesti on riittävästi, ei reitiltä voi poiketa. Olemme luoneet itsellemme aikataulun, jonka avulla meille ei tule itsestämme johtuvista syistä kiire – muuttujia matkalle sattuu varmasti, ja niistäkin seuraa pohdintaa tuonnempana.

 

                                             Onko idea oikeasti bisnestä?

Caan kysyy kirjassaan, onko idean isällä – tässä tapauksessa projektitiimillä, tarvittava kokemus ja iän tuoma varmuus siitä, että ideaa kannattaa lähteä jalostamaan. Meidän tiimissämme on monen alan osaajia, ja vaikka olemmekin iältämme suhteellisen nuorta väkeä, meiltä löytyy tarvittava tietotaito Squadin kaltaisen tapahtuman järjestämseksi, eikä vähiten Proakatemian kaltaisen ympäristön ansiosta. Squadin tematiikka syntyi hyvin pitälti Proakatemialla koettujen asioiden ja käytyjen keskustelujen ympäriltä. Iso kysymys on se, tarvitaanko ennennäkemätöntä ja uniikkia ajatusta, jotta ideasta voi kehkeytyä toimiva bisnes. Squadin kaltaisia verkostoitumistapahtumia on pelkästään Pirkanmaalla pilvin pimein, eikä varmasti yksikään pk-yrittäjä lähde sellaiseen vain ”verkostoitumisen ilosta”. Olen itsekin ollut muutamissa vastaavissa tapahtumissa ja se, mitä olen saanut niistä irti ei liittynyt juurikaan verkostoitumiseen. Ei se riitä, että ahdetaan satoja ihmisiä samaan messuhalliin ja puhutaan heille. Ihmiset on saatava tulemaan paikalle jo valmiiksi motivoituina siihen, mitä tapahtumassa tapahtuu. Tapahtuman kokemisen on siis alettava jo ennen sen tarkkaa päivämäärää. Tähän olemme Squadissa tarttuneet, ja se tekee siitä mahdollisesti toimivan bisneksen.

 

Toimiiko idea?

Tässäpä kysymys. Olemme myyneet Squadin tapahtumalippuja tämän esseen julkaisupäivänä vajaan viikon,ja tapahtumaan on päivää vaille kolme kuukautta aikaa. Emme siis voi vielä sanoa varmasti, onko käsissämme hyvä vai huono idea. No, huonoa ideaa meillä tuskin on. Sen verran olemme keskustelleet pirkanmaalaisten yrityspäättäjien kanssa, että asiamme on oikea ja tärkeä. Kyse on vain siitä, saammeko viestittyä asian tarpeeksi napakasti, jotta asiakaskunnassa herää kiinnostus tapahtumaamme kohtaan. On varmasti paljon sellaisia yrittäjiä, joiden mielestä esimerkiksi yritystenvälinen tietotaidon jakaminen on silkkaa tyhmyyttä ja kilpailuedun menettämistä. Emme järjestäjänä tavoittele näitä yrittäjiä. Haluamme paikalle sellaisia ihmisiä, jotka jakavat kanssamme samanlaisen näkemyksen ja tulevaisuuskuvan yrittäjyydestä. Caan painottaakin tutkimustyön merkitystä. Me ikään kuin tutkimme asiakaskenttää samalla, kun etenemme suunnitelmassamme. Ne tapahtuvat käsi kädessä.

 

Onko idealle tilausta?

Tähän voin toistaiseksi saadun kokemuksen ja palautteen perusteella sanoa, että tilausta Squadin kaltaiselle tapahtumalle on. Maailma on menossa koko ajan yhteisökeskeisemmäksi, ja yritykset kamppailevat kasvavien ongelmien kanssa. Tarkoitan siis sitä, että ratkaistavat ongelmat kasvavat, eikä yrityksillä ole sellaisenaan resursseja ratkaista niitä. Yhdistämällä voimansa pienetkin yritykset voivat tarttua isompiin toimeksiantoihin ja päästä käsiksi isompiin tulosvirtoihin.

Squad ei ole ilmaistapahtuma kuten monet verkostoitumistapahtumat. Emme myöskään paini niin sanottujen supertapahtumien hintaluokassa. Olemme myös halvempia kuin muutamat muut Proakatemialta ponnistaneet tapahtumat. Halusimme asettaa tapahtumalle jonkun hinnan, mutta kuitenkin sellaisen hinnan, joka ei olisi kenenkään ostopäätöksen kynnyskysymys. Meidän hintamme indikoi sitä, että tapahtumalla on jokin arvo – merkitys. Tällä hetkellä tuo merkitys on vielä projektiryhmämme jäsenten päissä, mutta myynnin alettua haluamme viestiä pääosin puhelimitse tapahtuvassa prosessissa yrityksille, että uskomme 79 euron arvoisen lipun olevan keino päästä oikeasti merkittävien asioiden äärelle. Luin jokin aika sitten markkinointiguru Seth Godinin kirjan Kaikki markkinoijat ovat valehtelijoita. Godin puhui kirjassaan siitä, että markkinoinnissa on kysymys maailmankuvista. Pidämme tapahtumamme Proakatemian tiloissa, joten 120 on sellainen osallistujamäärä, jonka voimme viranomaisten puolesta paikalle ottaa. 120 on vielä sellainen lukema, että pystymme pitämään lipun ostavat tahot niin sanotusti hanskassa. Tiedämme, kuka Squadiin on tulossa ja ennen kaikkea miksi on tulossa. Väitämme ja uskomme, että jokainen Squadiin tulija saa tapahtumasta vastauksia siihen problematiikkaan, jonka kanssa yritys arjessaan painii. Mikäli saamme myynti- ja markkinointiviestinnällämme tämän välittymään uskon, että meillä on mahdollisuus saada aikaan jotain oikeasti maailmaan hyvää tuottavaa.

 

Toimiiko kululaskelma

Järjestämme tapahtuman Proakatemian tiloissa, joten emme joudu maksamaan erillistä vuokraa. Tapahtumassamme on kolme puhujaa, kukin alansa ammattilaisia. Emme halua ratsastaa puhujien nimillä, vaan heidän taustoillaan ja osaamisellaan. Squad ei ole rock-konsertti, johon ostetaan lippu, jotta nähdään joku tyyppi tulkitsemassa asiaansa mikrofoniin. Squad on kirjaimellisesti yhteisöllinen verkostoitumistapahtuma, jossa ei ole hierarkioita tai statuksia merkitsemässä ketään. Jokaisen tulisi saapua paikalle sydämessään halu ratkaista ongelmia – sekä omia että toistaiseksi tuntemattoman yrittäjän ongelmia.

Kulueriimme lukeutuvat puhujille maksettavat nimelliset korvaukset, sosiaalisen median markkinointi ja tapahtuman juoma- sekä ruokatarjoilut. Rahankäyttömme on maltillista, ja pyrimme pääsääntöisesti myymään asiamme asiana. Tietenkin on käytettävä jonkin verran valuuttaa näkyvyyden saamiseksi. Hienokin tapahtuma voi jäädä tuhnuksi, mikäli kukaan ei tiedä sen olemassaolosta. Tietenkin omat sometilimme tuottavat meille pääluvullisesti riittävästi näkyvyyttä, mutta emme tunne henkilökohtaisesti riittävää määrää sellaisia ihmisiä, joita varten Squad Tampere erityisesti järjestetään. Tästä syystä rahan on puhuttava. Tapahtuman tuloksellinen menestys riippuu lähes täysin lipunmyynnistä. Jäämme voitolle sievoisesti, mikäli tapahtumasta tulee loppuunmyyty. Otimme käyttöön 100-prosenttisen tyytyväisyystakuun, joten tyytymättömillä kävijöillä on mahdollisuus saada rahansa takaisin. Caan muistuttaa kirjassaan epäonnistumisen mahdollisuudesta. Hän kehottaa varautumaan siihen, että epäonnistumisen sattuessa kohdalle, se on tehtävä nopeasti. Raha-asioissa on oltava rehellinen itselleen, eikä pidä jahkailla mahdollisten virheiden tuloa.

Onko idean ympärillä oikeanlainen tiimi?

Teemme Squadia periaatteessa koko tiimiyrityksemme Promisian voimin, mutta projektin ytimessä on meistä vajaa puolet. Squad syntyi Promisian alkutaipaleen arvojen pohjalta, joten on ilmeistä, että jokainen tiimin jäsen tuo ja on tuonut Squadin syntyprosessiin vähintään ajatuksiaan. Tiimissämme on toisaalta monta syvällisesti asioita pohtivia ihmisiä. Lukeudun itsekin jollain tapaa heihin. Esimerkiksi projektipäällikkömme Tommi on miettinyt Squadin teemoja niin syvälle, että itseltäni loppuisi happi sellaisessa sukelluksessa. Tällaisen tapahtuman suunnittelussa on mielestäni erittäin tärkeää, asioita ja niiden syy-seuraussuhteita pohditaan tarkasti, koska kyse on nimenomaan ideologiasta, tarpeista ja ihmistenvälisestä kanssakäymisestä. Meiltä löytyy myös rautaista myyntiosaamista sekä arvokasta IT-osaamista. Olemme päässeet näyttävyydessä ja käytännöllisyydessä todella pitkälle nimenomaan verkossa tapahtuneen magian ansiosta. Tai jos emme vielä ole kovin pitkällä, tiellä edessämme on ainakin erittäin tasainen asfaltti. Caan painottaakin kirjassaan, että hyvä projektitiimi koostuu monen eri alan osaajasta – ei niinkään ihmisistä, jotka tulevat parhaiten keskenään toimeen. Squadin projektitiimi edustaa sitä, mitä se haluaa tapahtumallaan löytää ja luoda.

Mitä ei huomattu?

Kirjassa Start your business in seven days James Caan nostaa esiin, että idean keksijä ei saa pelätä sitä, että löytää yksi kaunis päivä vian – seikan projektistaan, joka aiheuttaa takapakkia tai jopa pakottaa asioiden uudelleenjärjestelyyn. Aivan kuten Proakatemiallakin, Caan painottaa, että virheistä löytyy aina opin siemeniä, jotka ovat suuri apu seuraavassa hetkessä, jona on mahdollisuus onnistua suuresti. Olemme Squadin kanssa vielä sen verran alkumatkassa, että emme ole vielä huomanneet puutteita. Ainakaan sellaista ei ole vielä tapahtunut, että jotain, joka pitäisi jo olla paikallaan, ei ole siellä. Olemme toki ennen varsinaista lanseerausta huomanneet pitkin matkaa asioita, jotka on muun muassa verkkosivulle lisätty ennen julki tuloa.

Investointi paikallaan?

Caanin kirjan seitsemäntenä päivänä, tai pointtina, nousee esiin, onko nyt luotu bisnesidea sellainen, että sitä voisi lähteä ehdottamaan sijoittajille – tai onko bisnes sellainen, jota ylipäänsä kannattaa vilauttaa sijoittajille. Squad ei ehkä vielä tässä vaiheessa ole sellainen konsepti, josta suuren maailman rahakeisarit kiinnostuisivat. En kuitenkaan löydä syytä, miksi Squadista ei voisi tulla sellaista. Tarkoituksenamme on luoda Squadin ympärille jatkuvuutta ja skaalautumista. Emme luoneet tapahtumaa kertatussauksen tähden. Tärkeintä on koko ajan tiedostaa, missä kohtaa omaa polkuaan kulkee. Caan väittää, että mahdollisessa pitchaustilanteessa tärkeintä on saada oma intohimo, tarmo ja panna bisnesidea täytäntöön. Vaikka emme ole ainakaan vielä huomenna marssimassa Leijonan luolaan, meidän on säilytettävä edellä mainittu kyvykkyys.

 

Caan rinnasti seitsemän päivän matkansa junassa kulkemiseen. Hän toteaa kirjansa loppupuolella, että niin kauan, kun prosessi on kesken, eli juna puksuttaa raiteillaan, tärkeintä on nauttia matkasta. Olen varma, että ainakin omalta kohdaltani Squadin parissa työskentely on nautinto. Ja mikä tärkeintä, nauttiessaan tekemisestään bisnesidean ympärillä, siitä voi puhua kiertelemättä, avoimesti ja totuudenmukaisesti – juuri niin kuin Squad Tampereesta haluamme puhuttavan.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close