Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Ei ole mitään järkeä olla idiootti



Kirjoittanut: Lassi Seppä - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Abraham Lincoln pyrki kolmesti kongressiin, kerran senaattoriksi ja kerran varapresidentiksi. Vasta näiden epäonnistumisten jälkeen hänestä tuli presidentti. Thomas Alva Edisonin kerrotaan epäonnistuneen jopa 6000 kertaa ennen kuin hän keksi toimivan hehkulampun. Munaa kunnolla – mokien kautta menestykseen -kirjassa kerrotaan lukuisista ihmiskunnan merkkihenkilöistä, jotka ovat kulkeneet todella pitkän tien siihen menestykseen, jonka me kaikki tiedämme.

Kirjan takakansiteksti ja tämän esseen otsikko kertovat ironisesti sen, että ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen ei kannata lopettaa. Silloin saa itsensä näyttämään todella tyhmältä. Paitsi siksi, että epäonnistui räikeästi, myös lopetti kesken, eikä uskonut omiin mahdollisuuksiinsa. Ihminen, joka lopettaa ensimmäisen takaiskun tullen, ei usko itseensä. Epäonnistumisten pitäisi nimenomaan ruokkia intohimoa ja paloa innostua seuraavalla kerralla jopa ajateltua paremmin. Voitto ja tappio eivät ole Stephen Brownin kirjan mukaan lähisukulaisia, vaan saman kolikon kääntöpuoli. Kumpikin lähettää toisen matkaan. Se pitää mielestäni paikkansa, sillä kukaan, joka epäonnistuu, mutta päättää jatkaa, on varmasti motivoituneempi kuin ensimmäisellä kerralla – tällöin voiton todennäköisyys kasvaa. Kääntäen ajateltuna voiton hetkellä saattaa esiintyä tyytymistä – ja kuten kaikki tiedämme, tyytyväisyys tappaa kehityksen. Jääkiekko on minulle tuttu peli, ja tiedän sen psykologiasta paljon. Eräskin tamperelaisjoukkue on useaan otteeseen pelannut kaksi erää kuin unelma, mutta viimeisessä erässä vastustaja on tullut rinnalle ja ohi, kun tämä kyseinen joukkue on tyytynyt tekemäänsä, ja uskoen sen riittävän. Yleensä se takaa ohi tuleva vastustaja on nimenomaan se toinen tamperelainen jääkiekkoseura – voitte itse päätellä, kumpi tässä tapauksessa on kumpi, Tappara vai Ilves.

Kirjassa kerrotaan usean esimerkin verran siitä, kuinka tunnetutkin firmat ja nokkamiehet niiden takana ovat epäonnistuneet jossain yrityksensä osa-alueessa täydellisesti. Esimerkiksi Ryanairin Michael O’Leary kutsui yhtiönsä sidosryhmiä mitä halventavilla nimillä, eikä ottanut lentoyhtiönsä toiminnassa huomioon esimerkiksi liikuntavammaisia. Hän onnistui silti luomaan menestyvän yrityksen omalla alallaan – halpalentoyhtiöissä. Hän löysi siis riittävästi ihmisiä, jotka jakoivat hänen kanssaan samanlaisen ajatusmaailman. Ei tarvitse miellyttää kaikkia, jos onnistuu löytämään sen markkinaraon, joka tuo yhtiölle tarvittavan tuloksen. O’Leary oppi sen hieman kantapään kautta.

Popin kuningatar Madonna on pitkän uransa aikana ollut kiistelty persoona. Hän on vilahdellut, kirjaimellisestikin, lehtien palstoilla ja televisiossa. Hän on hankkinut adoptiolapsia kyseenalaisin keinoin ja kertonut mielipiteitään julkisuuteen. Silti hänen musiikkinsa on maailman kärkiluokkaa ja tunnettuudessaan vailla vertaa. On kuitenkin varmasti paljon asioita, joita näin jälkikäteen hän ei välttämättä olisi halunnut käydä läpi tavalla, jolla ne läpi käytiin.

Mitä sitten opin näistä suurten julkisuudenhenkilöiden kertomuksista? Proakatemialla kehotetaan luottamaan prosessiin ja epäonnistumaan nopeasti, jotta onnistumisen mahdollisuudet kasvavat. Ihmiset varmasti epäonnistuvat jossain vaiheessa elämässään, eikä elämää tule elää virheitä vältellen tai mokia peläten. On kuitenkin muistettava, että hyvää tekemällä ja parhaalla mahdollisella tavalla toimimaan pyrkimällä voidaan minimoida esimerkiksi O’Learyn kaltaiset aivopierut. En usko, että tulen omalla toiminnallani tekemään samanlaisia mokia, joita tässä kirjassa esiteltiin. On mahdollista elää elämänsä mokaamatta siten, että muiden ihmisten mieli pahoittuu tai tapahtuu muuta peruuttamatonta. Asioiden ja ihmisten epäonnistumisia ei voi vertailla keskenään, ja esimerkiksi Proakatemialla temmeltäessään hyvin todennäköisesti tulee tapahtumaan nimenomaan asioiden epäonnistumisia, joista ihmisten on pyrittävä nousemaan, kokeilemaan uudestaan ja onnistumaan.

Monet kirjassa esiteltävistä henkilöistä nousivat osin jopa ryysyistä rikkauksiin – kukin omalla tavallaan. Mitä tulee siihen, mitä opin ja otan mukaan Promisian arkeen ja omaan tekemiseen tiimiyrittäjänä on se, että en pelkää tehdä rohkeita päätöksiä, sillä tiedostan, että rohkeita päätöksiä tekemällä voi avautua myös sellaisia mahdollisuuksia, joita tavallinen opiskelijanplanttu ei tulisi koskaan ajatelleeksi. Varman päälle pelaamisella saavuttaa korkeintaan mielenrauhan, mutta paljon arvostamaani merkityksen tunnetta ei saa kädenlämpöisillä ratkaisuilla. Esimerkiksi tällä hetkellä Squad Tampere -tapahtuman ympärillä pyörii sellainen projekti, jonka haluan viedä äärimmilleen viritettynä niin myynnillisesti kuin markkinoinnillisestikin. Näen, että kyseessä on mahdollisuus saavuttaa jotain sellaista, mitä Munaa kunnolla -kirjan nimihenkilöt ovat saavuttaneet. Munaamatta eivät Donald Trump tai André Citroén ole mammonaansa haalineet. Toki nykypäivänä herra presidentti heiluttaa koko maailman tahtipuikkoa Yhdysvaltojen Valkoisen talon ovaalinmuotoisessa toimistossa. Pahimmat munauksensa Trump on varmaankin tehnyt vasta bisneselämänsä ehtoopuolella.

Munaa kunnolla -kirja ei antanut minulle niin paljon kättä pidempää omalle yritystaipaleelleni kuin olisin toivonut. Asiat joita opin, liittyvät ehkä ennemminkin siihen, miten minun ei pidä lähteä tavoittelemaan omaa menestystäni – tai varsinkaan yksin. En ole sellainen voimapersoona, joka omalla preesensillään valloittaisi valtakunnansalit, markkinapaikat ja lehtien sivut. Haluan työskennellä osaavan tiimin kanssa, jossa minulla on oma ruutuni onnistua – ja epäonnistua. Joukkovoiman turvin epäonnistuminen on mahdollista toteuttaa ketterästi – aivan, kuten Proakatemian vanha viisaus kuuluu. Tiimin tuen voimalla on myös luonnollisesti helpompi nousta jaloilleen ja kokeilla jotain uutta.

Wal-Martin tarinassa oli jopa hieman kansankiihotusmeininkiä, ja koen, että sellainen ei toimisi enää yhtään niin tehokkaasti kuin sillon 1950-luvulla, jolloin markkinointi oikeastaan keksittiin ja konseptoitiin. Tuntuu, että markkinoinnissa ollaan tultu turboahdetusta ja myskintuoksuisesta machoilusta hallitumpaan, nokkelampaan ja astetta turvallisempaan suuntaan. Nykyään onkin hankala päätellä, että kuinka räikeää tai suorasanaista markkinointi saa olla ilman, että asiakkaat närkästyvät. Ennen asiat taisivat olla toisin, sillä retoriikka oli huomattavasti karskimpaa, ja asiakkaat menivät sen tahon luo, joka huusi kovimmin.

Näkemykseni se kellä on liikaa munaa, se munaa. Suosisin itse mieluummin nokkeluutta arroganssin sijaan, sillä nykyään ihmiset arvostavat – ainakin havaintojeni perusteella – hyvin paljon komediallisia piirteitä ja naurattavat asiat jäävät helpoiten mieleen. Vaikka kirjassa tuotiin esille henkilöitä, jotka ovat nousseet mokien kautta menestykseen, on ilmeistä, että onnistumisia voi kohdata, vaikkei olisikaan idiootti.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close